Gaffer’s gamble?

Olipas hiljainen maanantai, olin täysin varma että seura olisi julkistanut eilen Mathieu Flaminin, Mario Gomezin ja Giorgio Chiellinin hankinnan, sekä Emmanuel AdeByeByeorin myynnin. Kolmen ensin mainitun kohdalla vaaditaan vielä hieman kärsivällisyyttä mutta hyvää kannattaa odottaa, luotan siihen. Viimeksi mainitun siirto on sen sijaan vain ajan kysymys, lyhyen ajan.

Ketään tuskin yllätti että Arsene oli se jonka nimi oli eilen kaikkien huulilla. Tätä kirjoittaessa seura ei ole julkaissut mitään tilannetta selventävää ja rauhoittavaa viestiä managerin tulevaisuudesta ja ottaen huomioon asian saamat mittasuhteet, pidän sitä yllättävänä. Oli selvä että media villiintyi le bossin epäRealistisista kommenteista ja myönnän itsekin pohtineeni mitä tässä on todellisuudessa taustalla.

Kannattajien syyttävä sormi vaikutti osoittavan vahvasti lehdistön suuntaan kuten niin usein aiemminkin kun otsikot eivät palvele meidän etuja. Itse näen että tässä asiassa meidän on täysin turha osoitella sormella median suuntaan. On aivan sama puhuiko Arsene vain ja ainoastaan yleisellä tasolla, hän teki virhearvion ja hänen olisi pitänyt ymmärtää mitä siitä seuraa jos hän puhuu samassa yhteydessä kiinnostuksesta ja projektista Real Madrid.

Sitten välähti, tämähän oli täysin harkittu veto managerilta, joskin jokainen voi edelleen pohtia kuinka riskialtis sellainen. Minä väitän että saamastaan kritiikistä suivaantunut Arsene halusi vain näpäyttää meitä kannattajia ja kysyä näin kenet me haluamme nähdä ensi kaudella meidän managerina, hänet vai jonkun muun?

Temppu toimi Ranskalaisen näkökulmasta kaiketi täydellisesti, kannattajilla näytti menneen kertaheitolla p*skat housuun. Itse ongelmaa tämä tuskin kuitenkaan poistaa ja kunhan pöly jälleen laskeutuu, palaa myös kritiikki mikäli siirtomarkkinoilla ei ala tapahtua. Juuri nyt Arsene nauraa kenties partaansa, haha s*ckers, mutta pelkillä puheilla tämä ongelma ei korjaannu. Tästä on hyvää vauhtia tulossa mielenkiintoisin kesä miesmuistiin ja kun ynnätään tähän Kroenke ja Usmanov, ehkäpä kesä joka tulee mullistamaan koko seuran.

Edellinen oli yksi teoria, toinen jokseenkin yhtä todennäköinen on että Arsenen kommentit olivat suunnattu seuran johdolle sikäli mikäli huhuissa on mitään perää että vahvistuksiin käytettävissä olevat rahat ovat jotain aivan muuta kuin niillä jotka ensi kaudella pitäisi haastaa ja jotka ovat jo nyt askeleen valmiiksi edellä.

Oli kumpi tahansa teoria sitten siellä päinkään totuutta, näen että tämä ’ravistelu’ tekee vain hyvää koko organisaatiolle, nyt kaivattiin pientä tuuletusta. Tilanne on eittämättä levoton monessa suhteessa mutta asia pitää yrittää kääntää positiiviseksi. Ja kaikki tietävät mikä on tehokkain keino ’normalisoida’ tilanne, menestys.

Jos se vaati tällaisen turbulenssin ja pienen nokittelunkin että Arsene taipuu ymmärtämään että joukkue vaatii kokemusta ja seuran johto ymmärtää antaa tähän tarkoitukseen vaadittavat varat, hyvä niin. Sillä että joukkueen keski-ikä on 14 vuotta ja että edessä on ruusuinen tulevaisuus voi ratsastaa tovin muttei ikuisuutta. Näille pelaajille maksetaan kuitenkin siinä missä ManUn pelaajille ja kun me maksamme Valioliigan kalleimmista lipuista, olemme täysin oikeutettuja vaatimaan rahalle vastinetta. Kannattaa myös muistaa että vuoden päästä keväällä Arsenen nuorisoprojekti on kestänyt viisi vuotta ja se on jalkapalloilijan urasta huipulla puolet jos kuvitellaan että parhaat pelivuodet huipulla ajoittuvat ikävuosiin 21-31.

Mikäli Samir Nasrilta kysytään, palatkaamme Arsenen tulevaisuuden suunnitelmiin parin vuoden kuluttua. Tiedä sitten missä määrin manageri omista suunnitelmistaan joukkueen kanssa keskustelee mutta otetaan Samirin ajatukset positiivisesti vastaan.

Olennaisempaa tässä Nasrin haastattelussa on se kuva mikä ainakin allekirjoittaneelle piirtyy, eli Ranskalaisnuorukainen vaikuttaa aidosti viihtyvänsä Grovella. Nasrikin on vasta 21 -vuotias ja minulla on suuret odotukset ensi kaudelle. Kulunut kausi sujui debyyttikaudeksi mainiosti ja erityisen iloinen olen siitä että pelaajaa vaivanneet lukuisat pikkuvammat jäivät sinne alkukauteen minkä jälkeen Nasri on ollut käytännössä aina käytettävissä. Vuoden kokemuksella Englannin kentiltä odotan Nasrilta todellista läpimurtoa tulevalla kaudella.

Välihuomautus tätä kirjoittaessa.. Taustalla näkyy Pompeyn ja Sunderlandin vääntö ja mitä ihmettä, Armand Traore niittasi komeasti ottelulle sinetin, 3-1. Arsene vahvisti aiemmin että Traore palaa kesällä Grovelle ja katsoi takuulla eilisen ottelunkin. Mitä mahtaa manageri suunnitella Traoren ’päänmenoksi’, sillä kovasti alkaa olla tunkua meillä vasempaan laitaan. Haistan Pompeyn tekevän tarjouksen pelaajasta ja meidän hyväksyvän tämän.

Tämä menee nyt täysin Ranskalaisissa merkeissä, Patrice Evra.. c*nt! ManUn vasen puolustaja on kyllä onnistunut todella nopeasti murtautumaan bloggaajan ja epäilemättä kaikkien Goonereiden ja meidän pelaajien mustalle listalle. Järjen jättiläisestä ei takuulla ole koskaan puhuttu mutta jos ja kun mies nyt ihmettelee miksi sai toistuvasti sukille lauantaina kannattaisi miettiä tarkkaan.

”I dont know why they tried to kick me. They must be jealous I’ll play in a Champions League final. I couldn’t respond on the pitch, but if this happened off the pitch it would be very different. The ref said ‘I don’t know why, but they want to kill you, stay calm, and dont do anything stupid.”

Haha, stupid c*nt! Kateellisia? No ehkä jossain määrin sitäkin, sehän on vain tervettä, kukapa ei haluaisi pelata Mestareiden liigan finaalissa mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että sait ’vauvoilta’ sukille. Voi olla mielenkiintoinen tunnelma kun Ranskan maajoukkue seuraavan kerran kokoontuu leireilemään.

Enemmän jäin silti pohtimaan Evran haastattelussa tätä tuomarin kommenttia mikäli se pitää paikkansa ja miksei pitäisi. Meille jaettiin lauantaina peräti viisi varoitusta siinä missä ManU selvisi korteitta ja vaikka kolme varoitusta tuli varmaankin aiheesta, tuomarin kommentti kuulostaa enemmän kuin epäillyttävältä. Jos tuomarin tulkitsee että toinen joukkue on kentällä ’tappoaikeissa’, epäilemättä kortti on tavallista herkemmässä. Ai niin, se oli Mike Dean, pfff.

Näin tällä kertaa varsin köyhin eväin. Uusia nimiä tipahtelee edelleen spekulaatioissa mutta toistaiseksi olen tulkinnut nämä enemmän toimittajien käytän sanaa visioiksi siitä kuka tai ketkä voisivat olla mahdollisesti sopivia vahvistuksia, mitään oikeasti konkreettista en ole vielä vaistonnut.

Ihmettelen vain miten hypetys päätöskierroksen Stoke -otteluun on niin vaisua. Tässä vaiheessa lienee päivänselvää ettei tuo ottelu kuulu (c)Analin ohjelmistoon, eikä kaiketi edes striimitarjontaan. Siinä missä meidän on tottakai mukava päättää kausi joka tapauksessa voitokkaasti, eiköhän pidetä Poolille peukkuja sen verran peukkuja että pitävät huolen siitä ettei Sp*rs pelaa Eurokentillä ensi kaudella.

PS. Isse, pysyn vaiti, toistaiseksi, LOL!

0 thoughts on “Gaffer’s gamble?

  1. Uskomattomia nää Aden loukkaantuneet kommnetoinnit: ”En tiedä mitä olisin voinut tehdä enemmän paremmin jne”. Suututtaa kun muistaa sen haahuiluja kauden mittaan. Arsenal-uran kohokohdaksi jäi maali Villarrealin El Madrigalilla. Näin on.

    Maaleja, töitä, pelaamista joukkueelle, taklaamista, rouhimista, vääntämistä, taistelemista, kaksinkamppailujen voittamista… Kaikkea mitä nyt tämmönen peruskannattaja vois 120 000 punnan viikkopalkkaa nauttivan työntekijän tekevän. Jos joku on valmis maksamaan Adesta 24 miljoonaa, niin antaa mennä vaan ja heti!

  2. Sunnuntain päätöskierros klo 18:

    Canal+ Sport 1: Liverpool – Tottenham

    Canal+ Sport 2: Aston Villa – Newcastle

    Canal+ Sport Extra: Sunderland – Chelsea

    Canal+ Sport HD: Hull – Man United

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s