Surullista.. häpeällistä!

Voisin kirjoittaa sen seitsemän tarinaa paitsiomaalista, viheltämättä jääneestä rangaistuspotkusta tai vaikka ja mistä läheltä piti tilanteesta mutta kaikki se olisi väärin Emmanuel Adebayoria kohtaan. Togolainen on vitsi ja lajin syöpä sanojen kaikessa merkityksessä, olen sanaton.

Kun kuuluttaja ottelun viimeisillä minuuteilla huusi mikrofoniin ottelun parhaan pelaajan nimeä, olin shokissa. Voimme olla, pelaajat voivat olla, kaikki voivat olla samaa mieltä sukeltamisista mutta se mitä saimme eilen todistaa menee alle kaiken arvostelun, olin järkyttynyt.

Täysin selvää ettei sille mitä Adebayor ottelussa teki ole säännöissä pykälää (vai onko?) mutta sellainen tehtäköön. Olen pakotettu kirjoittamaan ex-pelaajamme (hyi h*lvetti, ex-Gooner, tuntuu pahalta että tämä pelaaja on tehnyt meille maaleja ja edustanut meitä) nimen oikein koska en keksi mitään sellaista mikä vastaisi tunteitani.

En ole varma pidetäänkö pelaajien keskuudessa sylkemistä toisen päälle alhaisimpana tekona mihin voi alentua mutta Adebayorin temppu menee omissa papereissani tämänkin edelle. Jokainen ammattilainen tietää kenelle tätä peliä pelataan, meille kannattajille jotka maksamme näiden ammatinharjoittajien palkan.

Se mitä Adebayor teki loukkasi ei pelkästään meitä Arsenalin kannattajia vaan jokaista Manchester Cityn pelaajaa, heidän manageria, heidän seuraa ja kaikkea siltä väliltä väristä piittaamatta, Adebayor loukkasi koko lajia ja jokainen jalkapalloa seuraavaa tietää nyt mikä hän on miehiään. Miehiään, hah!

Emmanuel Adebayor, Emmanuel Adebayor, Emmanuel Adebayor…

Itse olen oppinut elämässäni kunnioittamaan mm vanhempiani, vanhempia ihmisiä jne mutta Emmanuel Adebayor vaikka puhuu mitä äidistään, uskostaan tai ihmeestä kuinka joku korkeampi voima teki hänestä jalkapalloilijan… Emmanuel Adebayor on häpeäksi tälle lajille ja olen varma että vaikka hän tekee hattutempun jokaisessa ottelussa, edes seurakaverinsa tästä tulevaisuuteen muistavat eilisen tapahtumat.

Mitä sitten tulee Cityn kannattajiin.. Ehkei juuri nyt kiinnosta, luulen heidänkin tiedostavan viimeistään nyt millaisesta persoonasta puhutaan kun puhutaan Emmanuel Adebayorista joskin vaikken sitä hyväksy, ehkä se vain on mahdollista unohtaa tai sulkea pois mielestä niin kauan kuin tämä lajin syöpä auttaa joukkuettaan pisteisiin.

Sen lisäksi mitä Adebayor osoitti itsestään tehdessään mitä teki meidän Tykkimiesten kannattajille, tarvitseeko mainita se mitä hän teki Robin van Persielle?! Tiedä sitten katsoinko hidastuksia täysin Punavalkoisesti mutta väitän että potku kasvoihin oli pientä verrattuna siihen kuinka hän, Emmanuel Adebayor yritti vielä kauniiksi lopuksi murtaa entisen joukkuekaverin ja lajikaverin käden yrittämällä astua päälle.

Robbie Keane, Craig Bellamy, Ashley Cole, Nicolas Anelka… Voimme puhua vaikka kuinka hankalista persoonista tahansa mutta en muista kenenkään käyttäytyneen tavalla miten Emmanuel Adebayor käyttäytyi eilen kannattajia ja koko lajia kohtaan. H*lvetti, jopa Eric Cantonan kungfuilut johtuivat ’yksittäisestä’ tapauksesta, ei kollektiivisesta.. pfff, ihan sama.

Korostan, minä saatan puhua paljon, rumiakin mutten koskaan turvaudu (kuin korkeintaan itsesuojeluksi) väkivaltaan tai tee mitään mikä rikkoo lakia. Meitä on kuitenkin moneen junaan ja olemme saaneet todistaa kuinka joidenkin ihmisten taloihin on murtauduttu, asuntoja sotkettu, jopa yritetty ’tuhota’ puhumattakaan yksinkertaisesti väkivallasta.

Vaikka asunkin ’pahamaineisessa’ Helsingin Kalliossa, en minä marssi kapakoihin haastamaan riitaa tai lyömään tuopilla päähän ketään, siinähän kävisi h*lvetti huonosti, pahimmassa tapauksessa se olisi kohtalokasta. Emmanuel Adebayor, teit jotain sellaista että suosittelen todellakin käyttämään osan miljoona-ansioistasi oman terveytesi suojeluun.

Kaikkein eniten toivon että Emmanuel Adebayorin nimi jää historiaan nimenä jonka kaikki muistavat siitä mitä eilen näimme ja koimme. Emmanuel Adebayor, voit kertoa mitä tahansa uskostasi Jumalaan ja voit tehdä mitä tahansa rahoillasi kansallesi tai v*ttu kenelle haluat mutta Emmanuel Adebayor, olet vitsi jonka nimeä en haluaisi koskaan enää kuulevani mutta valitettavasti se toive tuskin toteutuu. Itse asiassa tulen muistamaan nimesi ikuisesti ja voin kertoa että se muisto ei ole kaunis.

Kun kirjoitan tätä, en ole, enkä aio lukea mitään mediaa, tämä tulee vain ja ainoastaan sydämestä. Emmanuel Adebayor, epäilen vahvasti että tulisit koskaan pyytämään anteeksi (yeah right) sitä mitä teit mutta vaikka sen teksit, kuvittelisitko että se auttaisi mitään, haha, TW*T!!! JOKE!!! C*NT!!! Minä en edes odota mitään anteeksipyyntöä, en halua sitä. Itse asiassa jos edes yrittäisit, olisit kaiketi vielä suurempi vitsi.

Emmanuel Adebayor, en edes tiedä vihaanko sinua koska ne harvat jalkapalloilijat joita vihaan ovat kuitenkin ihan hyvästä siinä mielessä että sellainen sopiva viha vain sytyttää jos ja kun ymmärrätte mitä tarkoitan. Emmanuel Adebayor, et ansaitse edes vihaani, et ansaitse v*tun mitään, you’re nothing, you’re nobody and I truly hope we Gooners aren’t only ones who thinks like this.

Huomenna ehkä sana tai kaksi pelillisistä asioista eilisestä, ehkä. Olen kuitenkin ylpeä siitä miten jätkät viittasivat kintaalla Emmanuel Adebayorin..

Emanuel Adebayor, Emmanuel Adebayor, Emmanuel Adeba….

..Emmanuel Adebayorin hävettävyyksille ja väitän että tekivät voitavansa niille Goonereille jotka olivat paikanpäällä ja tottakai meille kaikille Goonereille televisionkin ääressä. En tule muistamaan eilistä siitä että materiaalimme ei sitten kenties olekaan niin hyvä kuin ensimmäiset ottelut antoivat ymmärtää mutta siitä ei voi pelaajia syyttää, he eivät itseään kokoonpanoon valitse. Siitä olen vakuuttunut että Emmanuel Adebayorin myynti oli täysin oikea ratkaisu, se olisi pitänyt vain tehdä jo vuotta aiemmin, harmillista että pelaajansa kuitenkin niin hyvin tunteva manageri ei sitä silloin vielä ymmärtänyt.

Niin vanhanaikainen allekirjoittanut joka tapauksessa on että lähden nyt hukuttamaan murheeni.. anteeksi, nauruni Kallion baareihin. LOL, saldo on kyllä komea kun teen lähtöä, yksi hajonnut oluttuoppi ja yksi viinilasi sirpaleina ja nojatuoli nurin lattialla. Jos kävisi niin että löydän seuraa illan mittaan, toivottavasti neidille käy se että ilta jatkuu hänen kotona.

Emmanuel Adebayor, kaikki se p*ska.. Jos oikeasti sinä Emmanuel Adebayor et olisi niin itserakas ihminen kuin olet, et koskaan olisi tehnyt sitä mitä teit. Olisit v*ttu mennyt omien uusien jumaltesi palvomaksi eli omien ’kannattajien’ palvomaksi jos he sinulle jotain merkitsee, ei merkitse, sen voin kertoa. Emmanuel Adebayor.. en keksi.. katoa! Sinulle Emmanuel ei kukaan merkitse yhtään mitään paitsi sinä v*tun itse.

PS. Loistavaa kommentointia taas eilen ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa ollaanko samaa mieltä tai ei mutta loistavaa että ME rakastamme MEITÄ.. Adebayorista huolimatta. Cheers us FinnGooners, tällaista keskustelua saa hakea näinkin pienessä mittakaavassa kuin mitä me edustamme täällä pienessä Suomessa..

0 thoughts on “Surullista.. häpeällistä!

  1. Hyvä hente..taas kerran.Etenkin tuo PS teksti..lähinnä eiliseen.Itsekin arvostelen,haukun ja urputan seuran touhuista(etenkin nykyään)kun ei perkele riitä optimismi siihen että oikeasti pärjäämme tällä joukkueella kun puhutaan voittavasta joukkueesta.Toki sitä toivon,mutta turhautuessa menee vittuiluksi ja nyt..voi olla turhautunut.Eilen joukkue teki sen minkä pystyi,heikot lenkit vuotivat ja lopputulos oli taululla.

  2. Vahvaa tekstiä Hente. Harvoin olen tähän aikaan lukemassa saati kommentoimassa. Suosittelen edelleen kirjoittamista englanniksi, google ei toimi kääntäjänä.

  3. Allekirjoittaneenkin pitää osallistua tähän polemiikkiin:

    Uskoisin, että tällä kaudella pelataan ristiin enemmän kuin muutamana aikaisempana vuotena. Btw. viime kaudella ManU hävisi Top 4 minileguen, eli jos katsotaan näiden keskinäiset pelit, mutta voitti mestaruuden. Vähiten tappiota tuli liverpoolille (2 kpl). Meillä oli toissa kaudella myös vähiten tappioita liigassa eli 2 kpl, mutta kummassakaan tapauksessa tämä joukkue ei voittanut mestaruutta.

    Tärkeintä olisi välttää tasaisten pelien jäämistä tasapeleiksi. Kolme tasuria vastaa 2 tappion pistementystä.

  4. Tosi vahvaa tekstiä Hente. Kiitos kaikille Goonereille täällä, on hienoa kun voi jakaa vitutuksen täällä.
    Ade-runkulle olisi suositeltavaa olla ”loukkaantunut” sinä päivänä kun city saapuu Grovelle.
    Milloin kyseinen matsi lienee?

  5. City saapuu grovelle vasta 24.4. eli siihen ei kannata vielä keskittyä. Joo, täällä on ollut värikästä keskustelua – ainoastaan jokunen rasistinen ade-kommentti oli hanurista.

  6. ja pitää laittaa viel et viimekaudella kun hävittiin niin me oltiin oikeesti huonoja kaikissa meijän tappioissa ja se harmitti sillon et miten ME voidaan pelata noin huonosti….mut nyt pelattiin hyvin ja 2 pelissä huonoa onnea ja voin myöntää city pelas ihan hyvin tota vastaisku peliä 4 paikkaa 4 maalia(1 paitsio maali)… paitsi se yks hujoppi jonka on varmaan parempi hankkia turvamiehet harmillista tommonen =( no mutta mulla on niin hyvä tunne(varsinkin kuin näki pikku mozartin) tästä kaudesta!!tasanen tulee kuten jo oma kulunut sanonta menee =) joten voitto kulku alkakoon keskiviikkona!!! Come on Arsenal!!!

  7. Ei löydy tarpeeksi rumia sanoja kuvaamaan sitä kuinka paljon halveksun tuota togolaista ali-ihmistä. Apinan käytös läpi ottelun oli törkeää ja huipentui RvP:n telomiseen ja Gunners-kannattajien ärsyttämiseen. Mielenkiintoista on nyt nähdä miten FA:n ja UEFAn pellet suhtautuu tähän toimintaan. Jos tästä ei tule pelikieltoa niin mistä sitten. Apinalla ei selvästikään ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Lontoosta ei ole niin pitkä matka Manchesteriin että meikäläinen uskaltaisi nukkua yöni rauhallisesti, jos itse olisin syyllistynyt vastaavaan kuin tämä älyn jättiläinen. Kuten Goonermind aiemmin jo totesi, on päivän selvää että honkkeli on ”loukkaantunut” Arsenal-Shitty ottelussa myöhemmin tämän kauden aikana. Vaikka apina itse kentälle kenties haluaiskin niin nykyinen työnantaja tuskin uskaltaa antaa näin tapahtua. Lynkkaus tuskin olis kovin kaukana.

    Kaikki se mikä Aden ja kannattajien välillä viime kaudella alkoi, oli vain ja ainoastaan pelaajan itsensä aiheuttamaa. On täysin selvää, ettei ketään omaa pelaajaa aleta mollaamaan, haukkumaan tms. jos peluri antaa kaikkensa joukkueen eteen. Välillä tulee hyviä ja välillä huonompia pelejä, mutta kannattajat eivät ainakaan meidän seurassa koskaan ota ketään TURHASTA silmätikukseen. Togolaisen kohdalla ongelma oli selvääkin selvemmin se, ettei pelaajan asenne työntekoa kohtaan ollut kohdallaan ja sitoutuminen joukkueeseen oli tipotiessä apinan halutessa siirto Italiaan ja ties minne. Honkkeli itse järjesti itselleen ongelmansa, joten on turha nyt ja viime kaudella itkeä sitä kohtelua mitä Gunners-kannattajilta sai. Ebolan kohdalla tilanne oli sama. Ebola myös aiheutti omilla toimillaan sen, että kannattajat buuasivat omalle pelaajalle. Pelaaja itse valitsee sen onko hän kannattajien sydämissä ikuisesti vai silmätikkuna. Etukäteen ketään ei tuomita, joten painu vitun apina Ade sinne minne aurinko ei koskaan paista!!!

  8. LOL:

    Even Adebayor admitted he was wrong to celebrate in such a manner and offered his apology immediately afterwards.
    ”To be honest, I’m very sorry for all this,” he said.

    En edes keksi sanoja teolle mitä hän teki, mutta mikään anteeksipyyntö ei auta.

  9. Jos Aden käytöksestä ei tule mitään jälkiseuraamuksia ,on City lahjonut päättäjätkin miljoonillaan. Se sitten onkin huolestuttavaa.
    Arsenalilla ei mitään hävettävää, kelpo peli.Kolo pelas hyvin ja ei mitään pahaa sanottavaa siitä.
    Mutta Ade…ei ehkä uskalla sanoa tosia-asioita blogissa ettei joudu oikeuteen niin kuin eräät.
    Onneksi häpeäpikku ei ole meidän joukkueessa.
    Katkeruus ja rahanahneus liitettynä narsistiseen luonteeseen= Adebayor.
    Mitä voi olettaa suoraan viidakosta Ronaldon luksuskämppään muuttaneelta,ei siinä voi kuin pissa päähän nousta…
    Adesta en enää sano sanaakaan ei se ole sen arvoista.Unohtakaa se ja tyyppi on meille vain ilmaa.Emme alennu sen tasolle edes vihassa ja katkeruudessa.
    Näin Piste Aden muistolle…..

  10. VAN PERSIE says:He the big ***** set out to hurt me today. I knew he was aiming for a collision because he changed the angle of his body to allow contact to be made. He moved backwards when his natural momentum would have taken him forward. I find that deeply disrespectful. He has shown a real lack of class today, to me and the Arsenal fans and all football fans in the world.

  11. En kyllä haluaisi edes ajatella, että tuommoinen jalkapallon mätäpaise on joskus edustanut Arsenalia ja tykkipaitaa. Vaikka tiesin Adebayorin olevan todellinen todellinen paskiainen, niin eilisestä kyllä vihani/inhoni häntä kohtaan nousu aivan uudelle tasolle! Toivottavasti vaikkapa joku Burnleyn liigajyristä tekisi Adebayorille saman mitä Dudulle tapahtui, sillä erotuksella, että Adebayor ei enää ikinä kävelisi kahdella jalalla ja hän joutaisi syömään pillinkautta!

  12. Ade on toki idiootti ja omaa itseään täynnä, mutta täällä(kin) vellova toive väkivallasta tyyppiä kohtaan on kyllä ns. syvältä. Kaiken lisäksi ei ole edes kovin suuri ihme, jos joku ääliö vielä tekee jotain. Ja sitten on turha itkeä, kun FA lätkäisee seuralle jonkin rangaistuksen, kuten 10 pistettä veke. Toivottavasti keskustelu siirtyy nopeasti muihin aiheisiin – mm. keskiviikkona ois hoidettava yks CL-matsi.

  13. Pojat, annetaan paskan olla, sehän itkee jo…

    Jotain hyviäkin uutisia löytyy ja toivottavasti Willy tekee jatkopahvin pikaisesti.
    http://www.skysports.com/story/0,19528,11095_5556278,00.html

    Kattelin vielä tuon pelin uudestaan ja täytyy kyllä sanoa, että Shitty oli törkeän tehokas. Almunian panos oli kyllä niin ohut, että ihmetellä täytyy kuinka meillä voi olla noin epävarma ja harvoin pelejä meille voittava veskari. Viiksi-Seaman ja Nahkahousu-Jens olivat aivan eri sarjan byyrareita. Toisessa päässä kenttää oli voittava veskari ja sen kyllä valitettavasti huomasi. Toisaalta kitinä on turhaa, koska vaihtoehtoja parempaan ei juuri ole. Jotenkin vaan ihmettelen, että kuinka joskus tuntuu siltä, että koko futismaailma tietää ja huomaa meidän heikkoudet, mutta Arsene ei. Tilanne on tämä ja me ei sille mitään voida. Voidaan vaan kannustaa omiamme ja toivoa, että sarjassa pelataan paljon ristiin ja että me pääsemme mahdollisimman pian voittoputkeen. Niin ja toivottavasti AA, Theo ja Samir palaavat pian rosteriin. Varsinkin Samiria tuli eilisessä pelissä ikävä kun katseli meidän kolmen kk-pelaajamme tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Cesc oli hävettävän yksin.

    Up the Gunners!

  14. Tapsalta hyviä pointteja, tosiaan tuntuu että jotkut puutteet näkevät kaikki paitsi AW.
    Kyllähän se on kylmä totuus että voittava joukkue tarvitsee voittavan maalivahdin ja sitä Almunia ei tosiaan ole. Mut tällä hetkellä tilanne on se että parempaakaan vaihtoehtoa ei taida olla mut ehkä pari peliä penkillä vähän havahduttaisi espanjalaista?
    Ja penkille joutaisi myös DD-kaksikko ja Songin. Tilalle rohkeasti Ramseyta ja Wilshereä.
    Väitän ettei ainakaan huonommin nuorukaiset pelaisi. Mut se taitaa olla vaan niin että kyseisillä herroilla on terveenä ollessaan varma ”suojatyöpaikka” aloituksessa.
    Toivotaan tosiaan että tämä toimi herätyksenä sekä pelaajille ja myös Arsenelle että olisi uskallusta tehdä kokoonpanomuutoksia jo viikon CL-matsiin.
    Pikku-Mozart ehdottomasti aloitukseen nyt varsinkin kun AA on vielä poissa.

  15. Nyt pystyy ehkä kirjoittaan jo jotain. V*tutus oli ja on vieläkin monta kertaa pahempi kuin Manu pelin jälkeen. Manua vastaan ja varsinkin Old Traffordilla tietää jo ennakkoon mitä tuomareilta saa joka ikinen vuosi. Nyt kuitenkin Cityä vastaan olisi voinut olettaa tasapuolista tuomarointia, mutta v*tut.

    Lehdistön ja UEFA:n Eduardon tapauksesta noussut ajojahti on selvästi tuottanut tulosta. Nyt yksikään tuomari, ei avustava eikä päätuomari uskalla viheltää ainuttakaan tilannetta meidän eduksi tai edes reilusti. Toki ei ennenkään olla oltu tuomareiden suosiossa, mutta nyt tämä on mennyt jo täysin äärimmäisyyksiin.

    H*lvetin vaikea se on voittaa toinen hyvä joukkue tai yleensäkään mikä joukkue tahansa kun pelaa myös kolmea tuomaria vastaan. Sanotaan nyt vielä, että meidän oma esitys ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla mutta joka tapauksessa molemmista Manchesterin peleistä normaalilla tuomaritoiminnalla olisi tuloksena ollut vähintään tasapelit ja todennäköisesti ainakin yksi voitto.

    City käytti kaikki paikkansa todella tehokkaasti, mutta totuus on että noita paikkoja ei olisi tullut ilman tuomarin apua ainakaan noin montaa. Ensimmäinen selvä paitsio, mutta yllätys yllätys lippu ei nouse. Sitten RvP menossa läpi ja lippu nousee toisessa päässä vaikka tilanne paljon vähemmän paitsio jos ollenkaan. Tässä vaiheessa jo alkoi arvata mitä tuleman pitää ja pahemmaksihan tuo vain muuttui.

    Toisella puoliajalla RvP toi meidät peliin ja näyttikin hetken siltä, että peli saattaisi kääntyä. Hyvä painostusjakso kuitenkin katkesi Adebayorin järkyttävään sikailuun. Uskomaton m*lkku. Tästä tilanteesta ansaittu punainen ja City vajaalle niin voisin väittää, että kolme pistettä olisi matkannut Pohjois-Lontooseen. Mutta eipä tietenkään vaan City iskee seuraavasta hyökkäyksestä ja sitten vielä toisen kerran perään.

    Tämän jälkeen tuomarikolmikko kruunaa iltansa ja jättää viheltämättä täysin selvän pilkun. Eihän sitä mitenkään voi antaa rankkaria meille, kun Eduardo filmas pari viikkoa sitten. Jos edes tuossa 3-1 tilanteessa olisi vihelletty toi selvä rankkari niin piste olisi ainakin ollut pelastettavissa.

    Siinäpä se sitten olikin ja samalla voidaan taas unohtaa mestaruustaistelu tältäkin kaudelta. Kiitos taas loistavan tuomaroinnin. Ja miettikääpä mitkä otsikot lehdet olisivat repineet jos joku meidän pelaaja olisi tehnyt mitä Adebayor teki. Voisin veikata, että lehdet kirkuisivat täysillä sen pari viikoa taas ja UEFA olisi myös kiinnostunut. Nyt tuskin mitään sen kummempaa tapahtuu.

    Ja miettikää milloin Manua vastaan on vihelletty vastaavasti kolme ratkaisu tuomiota samassa pelissä. Ei varmasti koskaan. Tai onko edes Chelskiä tai Poolia vastaan. Enpä menis vannomaan, että ainakaan useasti on tapahtunut.

    Jep tämä tältä erää, mutta v*tuttaa edelleen aivan suunnattomasti.

  16. Harvoin tunnen näin suurta vihaa ja kiukkua jotian henkilöä kohtaan.

    F.A. kuulemma tutkii tapauksen ja onkin varmaan ainoa organisaation, joka jotain voi saada aikaan, vaikka en siihenkään usko. UEFA on kantansa meitä kohtan jo tehnyt selväksi.
    Ja vielä Mark Hughes sanoin Aden tuuletuksen olleen ”ymmärrettävää” käytöstä. Jepjep..

    Hyvää tekstiä Hente!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s