Tuijotan peiliin, malliksi

Hola hombres & gracias Ville! So we got out of jail, as they say. Oliko lauantainen sitten uskomattoman joukkueen uskomaton esitys. Esitys jota toteutti mm uskomaton Abou Diaby joka on toistuvasti meidän avauksessa koska Arsene ei hankkinut vahvistusta koska ensin pitäisi löytää parempia pelaajia kuin mitä meillä jo on, kuten Diaby.

Pahoittelut, ei ollut tarkoitus aloittaa kolme pistettä rikkaampana noinkin sarkastisesti. Totuus, kylmä totuus on kuitenkin päivänselvä, pelimme Craven Cottagella oli sellainen ettei pistepussi tule karttumaan mikäli otteet eivät pikaisesti muutu, radikaalisti. Oli maalissa kuka tahansa neljästä vaihtoehdosta, on täysin mahdotonta laskea sen varaan että nuoren Vito Mannonen sankaruudet toistuisivat viikosta toiseen, ottelusta toiseen.

Olen hämmästynyt, huolestunut joukkueen ilmeestä. Mitä valmistautumisessa tehtiin väärin kun esitys oli nähdyn kaltainen? Odotin itse asiassa täysin eri ilmettä kun tuoreessa muistissa oli mitä huono valmistautuminen ja huono esitys tarkoittaa ja tällä viittaan Mestareiden liigan otteluun Belgiassa. Eikö siitä opittu mitään, ilman Mannonen torjuntoja Fulham olisi voinut johtaa peliä kahdella / kolmella maalilla ja tällä kertaa tuskin olisi sillasta noustu, sen verran eri tasoa ovat organisoitu Fulham Valioliigassa ja Standard Liege uusissa ympyröissä Euroopan eliittien joukoissa.

Kun Belgian vierailua seurasi vielä komea 4-0 voitto Wiganista ja nuorten Tykkimiesten voitto LiigaCupissa West Bromista, miksi ilme oli niin vaisu lauantaina kuin oli kapteenin ilme tämän tehtyä neljännen Wigan ottelussa? Varmasti, kuten sanoin Fulham on Roy Hodgsonin alaisuudessa organisoitu joukkue joka ei ole enää se sama heittopussi kuin vielä tovi sitten mutta senhän pitäisi periaatteessa vain sytyttää. Jotenkin koomista että törmäsin Peter Hill-Woodin seuraaviin kommentteihin, kuten:

”A totally independent watcher of football would choose us to watch. The same as everybody else, we are in the entertainment business first and foremost these days. At Arsenal, we do entertainment. Anyone coming to watch us will get enormous pleasure from the spectacle of it all. They can really enjoy themselves with the quality of the football.”

Fulhamin Danny Murphy jutteli ennen peliä että Arsenalin kohtaamisesta on viime vuosina kadonnut pelkoaspekti. Tottakai tämä oli osin psyykkaamista ottelun alla mutta ehkäpä me voimme jokainen katsoa peiliin ja hvyäksyä että siinä piilee totuuttakin. Meillä on van Persie, Arshavin, Gallas mutta verrattuna muutaman vuoden takaiseen, tähdet ovat harvassa. Itse uskallan allkirjoittaa pelkoaspektin katoamisen joissain määrin, miksi Murphy tai kukaan muukaan pelkäisi kun vastaan asettuu Diaby, Denilson, Eboue, Song..

Toki jotain on jäljellä, jos nyt ei pelkoa niin jotain. Olemme edelleen yksi suurista ja tulemme sitä aina olemaan. Ja vaikka viittasin hieman komiikan merkeissä Hill-Woodin lausuntoja suhteessa lauantain peliin, on se ilman muuta totta että tapa jolla me pelaamme perustuu taitoon, sellaiseen taitoon ja luovuuteen joka koetaan edelleen haasteena vastustajan taholla.

Summa summarum olen kuitenkin huolestunut miksi meidän esitys oli lauantaina niin kehno. Laukaukset maalia kohti kirjattiin kotijoukkueelle peräti 11-4 ja kun tämä kotijoukkue oli Fulham, on syytä katsoa peiliin. Olen täysin vakuuttunut että oli avauksessa sitten vaikka Abou Diaby, olemme h*lvetin paljon parempi joukkue kuin mitä olimme Cottagella. Arsenen on syytä analysoida tarkkaan miksi esitys oli niin vaisu, eikä selitykseksi takuulla kelpaa se että vastassa oli organisoitu joukkue joka pelasi suurella sydämellä ensimmäisestä minuutista viimeiseen.

Jos meillä on managerin mukaan uskomaton joukkue, kaiketi edelleen prosentin tai kahden päässä liigan dominoinnista ja Diaby on pelaaja jota parempia ei markkinoilta löydy, kysyn miksi Bobby Zamora, Clint Dempsey, Dickson Etuhu, Zoltan Gera ja h*lvetti John Pantsil muiden muassa tarjosivat meille sellaisen vastuksen että ilman nuoren Italialaisen maalivahdin sankaruuksia olisimme voineet ottaa lukua 4-0?!

Ja ettei kukaan nyt kuvittele ettei mitään hyvää bloggaajan ajatuksissa, tottakai kolme pistettä lämmittävät mieltä. Kuten täälläkin todettiin, on ensiarvoisen tärkeää että pystymme voittamaan pelejä heikollakin esityksellä. Kun pelejä kertyy kaudessa viitisenkymmentä, on selvä että joka ilta esitys ei ole optimaalinen. Mutta siihen pitää pyrkiä ja kun jo edellä perustelin miksi juuri Fulhamia vastaan kuvittelin että läksyt oli luettu, on äärimmäisen tärkeä käydä läpi kaikki tekeminen tai tekemättä jättäminen miksi kentällä nähtiin niin vaisu Gooneriryhmä.

Vielä Diabysta (koska se on lempiaiheeni, haha), hyvä on, markkinoilla ei ole parempia pelaajia kuin Ranskan maajoukkueen kantava voima mutta kun näin, otetaan sitten parempia omasta takaa. Miksi Tomas Rosicky ja Aaron Ramsey olivat penkillä ja miksei Jack Wilshire ollut edes vaihtopelaajien joukossa. Ymmärrän sen että Wengerin papereissa Diaby tuo kokoonpanoon pituutta mutta jos se on ainoa syy, ollaan kyllä pahasti metsässä. Kaikki muu mitä Diaby EI tuo kokoonpanoon, niin. Joku kirjoitti jossain määrin osuvasti että Diabyn pitäisi pelata LiigaCupissa, ei Rambon tai Jackyn, tai miksei heidänkin mutta ymmärrätte takuulla mitä tarkoitan.

Diabylla täytyy olla jotain potentiaalia minkä manageri harjoituksissa näkee, jotain samaa potentiaalia mitä Arsenen täytyy nähdä koko alkuperäisessä kauhukvartetissa. Voimmehan mekin sen potentiaalin nähdä mustana valkoisella sikäli että kaikesta huolimatta olemme onnistuneet säilyttämään paikan neljän joukossa vuodesta toiseen vaikka mainittu kvartetti on kentällä ollut kaiketi enemmän kuin pitäisi. Lopetetaan kuitenkin p*skanjauhaminen siitä etteikö markkinoilla olisi parempia pelaajia ja tähdätään siihen että voitamme pokaaleja sen sijaan että keskitymme olemaan ’tappamatta’ ketään hankkimalla sellaisia pelaajia jotka auttavat meitä pokaaleiden voittamisessa.

Yhtä kaikki, here’s to a three points, I love points. Seuraavaksi Mestareiden liigaa (Olympiacos Grovella), heti huomenna, ihanan hengästyttävä tahti ja loistava mahdollisuus pyyhkiä lauantain esityksellä pöytää, unohtaa se ja palauttaa hymy kasvoille, kuulitko Cesc, se on yksi kapteenin velvollisuuksista, ylläpitää ja edesauttaa iloista ilmettä kasvoilla, koko joukkueella! H*lvetti, te pelaajat sanotte aina kuinka on etuoikeus saada tehdä sitä mitä rakastatte eli pelata jalkapalloa ja se iso h*lvetti, ansaita tekemällä sitä mitä rakastaa niin paljon kuin ansaitsette. Olemmeko me kannattajat jotka palkan maksamme ansainneet iloisen ilmeen vastapalveluna?

Gunnerin eilinen kommentti osui (toivottavasti) naulan kantaan. Kärkijoukkueista kaikilla on tappio tai kaksi joten ei tässä mitään olla vielä hävitty, no ei tietenkään olla eikä näin kukaan ole uskonutkaan. Sitä paitsi nämä meidän tappiot tulivat kuitenkin varsin vaikeissa paikoissa mutta nyt ne paikat on ottelukalenterista pois ja ilman muuta lähdemme siitä että kalavelat maksetaan Manchesterin jengien osalta korkojen kera takaisin ja ainakin suhteessa heihin ’nollaamme’ tilanteen aikanaan Grovella.

Ihan lyhyesti LiigaCupin arvonnasta ja lähinnä siksi että pidän arvonnan tulosta eli Liverpool Grovella erinomaisena asiana. Tässä on nyt kuluneiden kausien aikana todistettu että meidän nuoriakin nuoremmat ovat tarpeeksi kypsiä ja kyvykkäitä laittamaan laulukuoroon sarjaporrasta alempana olevia joukkueita tai Valioliigan häntäpään joukkueita. Pool tarjoaa erinomaisen haasteen ja täysi tupa Grovella, vastassa maailmanluokan joukkue, siitä ei kokemus paremmaksi muutu, siitä pitää vain ottaa kaikki irti.

Gael Clichy, yksi niistä puolustajista joita rakastan ja jonka paidan olen ollut lähes pakotettu ostamaan, tässä BBC:n Football Focus hänen seurassa eikä haastattelija kalpene vierellä. Ehdottomasti vartin arvoinen hetki elämästä kuunneltavaksi. En tähän hätään jaksa enää mennä liiaksi pintaa syvemmälle mutta pariin juttuun takerruin.

En voinut tulla muuhun tulokseen kuin että meillä on liian nuori joukkue, meillä on lian vähän heitä joita ’katsoa ylöspäin’. Voisiko sen sanoa niin että meillä on liian paljon liian nuoria jotka tienaavat liikaa liian varhain ja todellisuus jossain määrin unohtuu. Onko meillä todella joukko, mihin Gael valitettavasti jossain määrin viittaa, joukko nuoria jotka ovat saaneet liian paljon liian varhain. Onko meillä pelaajia jotka tilinauhaa katsellessaan kuvittelevat olevansa valmista kauraa vailla hajuakaan kylmästä todellisuudesta, eli siitä kuinka hyviä he lopen ovat. En halua maalata piruja taaskaan seinälle mutta eikö Gael viittaa siihen?

Kuten viittaa toiseen pointtiini, Arsene on pakkomielteinen projektinsa kanssa. Me kannattajat olemme kirjoittaneet toki aiheesta jo pidemmän aikaa mutta eikö kuulosta jossain määrin huolestuttavalta että yksi kokeneimmista (24v haha) pelaajista sanoo asian käytännössä ääneen, managerilla on projekti jota on mahdoton ’keskeyttää’ jos nyt jonkin termin keksin kuvaamaan tilannetta, siis pelaajan suusta näin. Tiedä sitten, tehkää omat johtopäätöksenne mutta aivan kuin Clichy olisi sanonut; Arsene on mennyt jossain määrin liian pitkälle ja olisi helpompaa jos meillä olisi kokemusta enemmän, ehkä manageri haluaa osan pelaajista olevan parempia kuin ovat?

Näin, siitä on ikuisuus sairaslomineen kaikkineen kun bloggaaja on ollut yövuorossa mutta nyt asia on näin joten seuraavat kaksi viikkoa menevät väkisinkin hieman normaalia pienemmällä vaihteella tällä foorumilla. Tämä kombinaatio ei vain yksinkertaisesti toimi mutta kuten aina, teen parhaani ja voitavani.

Off now, off like Vela to Xerez, haha, one of those diamonds of the project, erm..

0 thoughts on “Tuijotan peiliin, malliksi

  1. Onhan se Diaby melkoinen koikkelehtija, mutta kyllähän Fulhamin lähes avopaikat tulivat muista syistä: laitapakit eivät pystyneet estämään keskityksiä ja topparit hävisivät pääpalloja (okei, ainakin kerran ´”Diabyn mies” pääsi puskemaan). Ja vastaavasti laitapakit eivät saaneet riittävästi tukea laidolla pelaavilta keskikenttäpelaajilta (AA ja kyllä, Hente: B-52).

  2. Arsenal julkaisi sitten talouslukuja http://www.arsenal.com/news/news-archive/arsenal-holdings-plc-results-for-year-end-ma

    Eipä oma tietämykseni riitä kommentoimaan niitä kovin syvällisesti, mutta näyttää siltä, että taloudellisesti menisi vähintäänkin hyvin – tai ainakin paremmin kuin viime vuonna. Lisäksi velkaa on vähenetty. Niitä asuntojakin on näemmä mennyt kaupaksi.

    Ja toivottavasti B52 jatkossa pommittaa palloja vastustajan maaliin ja lopettaa kamikaze-lennot Englannin maanteillä.

  3. veikkaus

    Vakion SM-kisa
    Palkinnot

    PokaaliIlmainen kisa on hyvä mahdollisuus testata urheilutietämystään ja hakea jännitystä kisojen seuraamiseen. Kisan parhaille pelaajille on luvassa huippupalkinnot.

    * 10 parasta pääsee seuraamaan Valioliigan ottelua Arsenal-West Ham 19.-22.3.2010.

  4. Jaahas, minä taas täällä, kun myös hokasin tuon viime kauden tuloksen. Voittoa tosiaan kertyi paremmin kuin koskaan, mutta toistaalta ”vain” alle 40 miljoonaa puntaa – ja edellisvuotta parempi tulos selittyy runsailla cup-kotiotteluilla (FA ja CL). Kannattaa myös huomata, että velkaa on edelleen tuhdisti, stadionista 244 miljoonaa ja kiinteistöbisneksestä 130 miljoonaa sekä vielä muita lainoja 26 miljoonaa. Ja toki kassavaranto on lähes sata miljoonaa puntaa eli homman pyörittämiseen on pätäkkää, vaikka tulisi huonokin vuosi tai pari.

  5. Tuosta kiinteistöbisneksestä, Issen laittaman luku oli toukokuun lopun tilanne. Sen jälkeenhän esiintyi tuossa vielä luku 47 miljoonaa. Ja sitten puhuttiin joulukuusta 2010. Itse ymmärsin sen niin, että tuo velka tippuisi tämän vuoden aikana vielä 47 miljoonaan ja kaikki olisi maksettuna sitten vuoden päästä joulukuussa. Joku paremmin perehtynyt voinee oikoa jos meni mehtään. Asunnoista onneksi se 2/3 on jo myyty ja loput 210 toivon mukaan menee hyvällä tahdilla kaupaksi. Muuten talousluvut ovat ihan hyviä, kiinnitin huomiota tuon noteerauksen myynteihin. Hleb+Hoyte ja Bentleyn sekä Diarran jälleenmyynti klausuulit toivat seuralle 23 miljoonaa puntaa. Eli Diarra ja Bentley toivat useamman miljoonan, joka taasen on ihan hyvää bisnestä.

  6. Pistetään vaan ahkerasti Lottoa sisään niin voi vapaasti haaveilla asunnosta Highburyllä. Olishan se hieno tapa viettää goonerin (lue lottovoittajasellaisen) eläkepäiviä.
    Mitä mieltä Hente & Ville on: Pitäisikö Kokkolan Keskuskenttä pistää lihoiks ja rakentaa paikalle luxusbuduaareja alà Highbury Square? Niin tai Ylivieskan Savari? Ylivieskassa vaan pitäis rakentaa riittävän isoja perheasuntoja (6-8 h + k +s) jotta saa porukat mahtumaan koteihinsa…

    Otetaanko porukalla pankkilainaa ja aletaan gryndereiks?

  7. Denilson ilmeisesti sivussa vähintään kaksi kuukautta eli todellisuudessa kolme tai neljä. S**tana nyt tuota Diabyn kohellusta näkee viikosta toiseen pakostakin. Taitaapa kaatua tämäkin kausi loukkaantumisiin. Joko pitäisi hankkia enemmän laatupelaajia tai sitten laittaa lääkäri/fysio osasto kuntoon jos halutaan jotain voittaa. Nykymeno ei vain yksinkertaisesti tule riittämään pokaaleihin.

  8. Surkeeta peliä lauantaina…mutta ne tilastot….

    Home 4 4 0 0 12 10 – 2
    Away 6 4 0 2 12 18 – 9

    8 voittoa, joista 6 vieraissa…pistekeskiarvo 2.4…maalit 28 – 11 !!!!!!
    Diabysta,Ebolasta,Songista huolimatta…!!!!!
    GAMOON GUNNERS !!!!

  9. Arsene ottaa kredittiä positiivisista talousluvuista itselleen. Urheilullisista saavutuksista ei nyt ihan viime aikoina ole hirmuisesti ollut otettavaakaan…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s