Show the man!

Huh! Jos pitää Punavalkoisilla kiirettä, samat terveiset voin lähettää täältä konttorilta. Olenko sitten onnekas siinä määrin että uutiset olivat eilen kortilla. Allekirjoittaneelle tuli jossain määrin yllätyksenä että edellinen voittomme Liverpoolista on niinkin kaukaa kuin tammikuulta 2007 minkä jälkeen olemme kohdanneet seitsemästi ja tasanneet viidesti sekä häviten kahdesti.

Ja sattumaa tai ei mutta tuon edellisen voiton muistaa takuulla jokainen Gooneri, 6-3 Anfieldillä kuinka ollakaan LiigaCupissa muuan Julio ’The Beast’ Baptistan toimiessa kapellimestarina neljällä osumallaan. Tilastot ovat muutenkin kummajaisia Poolin kanssa. Näistä voitottomista seitsemästä neljästio on päädytty 1-1 tasapeliin ja muilla kerroilla toinen tai molemmat ovat osuneet neljästi, 4-4, 2-4 ja 1-4. Itse en harrasta uhkapeliä mutta uskaltaisin antaa vinkin että tänäänkin on syytä laittaa paljon maaleja kupongille.

Minun käy jo melkein sääliksi, Jacky boy nimittäin. Poika on varmasti toivonut paljon enemmän peliaikaa kaudella, mahdollisuuksia näyttää mitä osaa ja nyt kun paikka oli tarjolla, loukkaantuminen estää pelaamisen. Sympatiat ovat nuoren Englantilaisen puolella, takaisku on varmasti valtava, ei pelkästään pelaajalle itselleen vaan myös meille kannattajille jotka olemme toivoneet näyttöpaikkaa ja sitä kautta paikkaa Ebouen sijaan suurempiinkiin ympyröihin.

Jokainen voi vain arvailla onko näyttöpaikkaa nyt odotettavissa, Wilshire tarvitsee minuutteja! Kuka tahansa 17-vuotias jalkapalloilija tarvitsee peliminuutteja, haluaa minuutteja. Ei ole mikään yllätys ettei allekirjoittaneen logiikka riitä ymmärtämään mutta en, en todella ymmärrä miksei Jack pelaa vaikka sitten reserveissä. Annetaan sitten Middlesbrough’lle lainaan jos ei muuta, h*lvetti.

Loukkaantuminen on yhtä lailla takaisku myös Armand Traorelle jonka kärsivällisyyttä punnitaan sitäkin. Pompeyssa pelattu kausi osoitti Ranskalaiselle että hän pystyy pelaamaan korkeimmalla sarjatasolla viikosta toiseen ja nyt hän löytää itsensä vallitsevasta tilanteesta. Rehellisesti sanoen en voisi syyttää Traorea lainkaan jos hän pyytäisi siirtoa tammikuussa, vielä kun tiedämme mitä paikkaa hän meillä haastaa. Jotenkin on sellainen kutina että au’revoir Armand.

Olen yrittänyt pitää pään kylmänä Tomas Rosickyn suhteen mutta jokainen kerta kun Arsene kertoo vain ettei Tsekki ole kunnossa mainitsematta mitään aikataulusta huolestun lisää. Muistanko oikein mutta kun Rosicky jäi sivuun, puhuttiin muutamasta päivästä ja niitä päiviä alkaa kertyä lisää ja lisää. Pidän pääni kylmänä edelleen, tarvitsemme Mozartia lauantaina.

Jos ei tiedetä Rosickyn vammojen vakavuutta, jotain kuitenkin tiedämme, kuten sen että allekirjoittaneelta peli jää valitettavasti näkemättä. Olo on lähes syntinen sillä kentällä on useita pelaajia joiden edesottamuksia olisin halunnut seurata ja tottakai teidän jotka pelin näette kannattaa pitää silmällä.

Millaisessa kunnossa väitän edelleen kuntopyörän selässä hoikistunut Nasri palaa tositoimiin ja kuinka paljon Lukaz Fabianski sekoittaa pakkaa lisää tolppien välissä torjunnoillaan, tai torjumatta jättämisillään. Nämä varmasti oleellisimmat mitä ykkösjoukkueeseen tulee, ainakin jos Arsenelta kysytään. Itse lisäisin listalle ainakin nimet Gibbs ilman muuta, yhtä lailla ilman muuta Ramsey sekä poika jota olen hehkuttanut nähtyäni hänet livenä reservipelissä, Francis Coquelin.

Menen ehkä asioiden edelle kun puhun Coquelinista Alex Songin mahdollisena paikkaajana kun Kamerunilainen lähtee kisaamaan maanosansa mestaruudesta mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Eduardo ja Bendtner ovat managerin ’testit’ läpäisseet mutta eräs unohtui tottakai mainita, eräs joka ei tuskin saa Ramsey tai Wilshiren ohella peliaikaa, ei vaikka kiillottaisi kenkiä, Carlos Vela.

Oikeasti, laittakaamme rinnakkain kaikki mahdollisuudet mitä Abou Diaby ja Eboue keskikentällä tai jälkimmäinen jopa hyökkäyksen oikealla laidalla ovat saaneet ja verrataan niitä Velan, Rambon ja Jackyn näyttömahdollisuuksiin. Eikä pelkästään mahdollisuus, muistelkaa niitä aivan liian harvoja kertoja kun minimille peliajalle jäänyt mainittu trio on päässyt kentälle! n väitä että heidän tulisi pelata viikosta toiseen avauksessa, en tietenkään väitä mutta jos he saisivat puoletkaan niistä minuuteista mitä Diaby tai Eboue, puolet Arsene!

Vedetään nyt ei käteen vaan hatusta veikkaus illan kokoonpanoksi.

Dudu – Nicky B – El Mariachi

Samir – Coquelin – Rambo

Gibbsy – Fishy – Big Phil – Gilbert

Fab

Miten vain, mielenkiintoinen ilta takuulla odotettavissa ja heittää Benitez kentälle ketä tahansa, meillä on takuulla vastata haasteeseen. Mikä on sikäli jopa koomista että ainakin oma luotto hyvään tulokseen on raudanluja ja koomiseksi sen tekee kokoonpano ja ajatus viime sunnuntain munien kaivelusta toisella puolikkaalla kun ns ykköstykkimme esittivät parastaan, Valioliigan mestaruudesta taistelevaa ilmettä kauneimmillaan ja parhaimmillaan.

Muualla, kentän ulkopuolella Silent Stan The Man Kroenke jatkaa prosentin kymmenyksillä vehtailuaan. Minulla nyt ei takuulla ole hajuakaan mihin Kroenke pyrkii tai millä aikataululla, ESPN:n Wayne Veyseyllä on jotain ajatuksia, kiinnostaa ketä kiinnostaa.

Another wonderkid, anyone? Aletaan nyt ensi alkuun antamaan peliaikaa niille ihmepojille keitä meillä jo on ja mietitään sitten. Sitä paitsi, ei millään pahalla, tämä Ananidze näyttää vähän epäilyttävältä.. hobbitilta? Toisaalta minulla ei ole käsitystä kuinka hyviä hobbitit ovat pelaamaan jalkapalloa. Silti tulee mieleen Luka Modric ja se ei voi olla hyvä asia. En minä tosissani, tai..

Now.. come on you second string.. or? Give a thought for the gaffer.. Not that he really cares though since there’s no better player in the whole world than our own full French international Diaby.

COME ON ARSENAL!!!

0 thoughts on “Show the man!

  1. Olettekos veljet huomanneet että Veikkaajan toimittaja Mikko Kuronen on miellyttävä poikkeus edustamassaan ammattikunnassa suhtautumisessa Arsenaliin? Eri medioiden toimittajista varmaan 99,9%:lla on jotain ihmeellisiä antipatioita meidän seuraa kohtaan, mutta tällä Mikko Kurosella on hieman positiivisempia näkemyksiä Tykkimiehistä. Eilen ilmestyneessä Veikkaajassa oli Kurosen kirjoittama hieno juttu Thomas Vermaelenista ja joukkueanalyyseissä sama toimittaja oli sitä mieltä että me ollaan ilman muuta vakavasti otettava mestariehdokas. Hienoa journalismia kerrankin!

    Asiasta toiseen. ManU ilmeisesti on todella vakavissaan hankkimassa Valenciasta David Villaa ja David Silvaa. Molemmat on kovanluokan VALMIITA pelimiehiä. Olis varsin toivottavaa että Arsene olis tammikuussa samoilla linjoille. Ei niitä helvetin 17-vuotiaita hobbitteja Grovelle kaivata seitsemäksi vuodeksi kasvamaan vaan oikeita vahvistuksia että pysytyään kehityksen kelkassa ja mestaruusjahdissa tiukasti mukana.

    Tänään meidän vähemmän pelanneilla kavereilla on todellinen näyttöpaikka kakkoscupin ottelussa Poolia vastaan. Toivotaan paljon onnistumisia laajalla rintamalla ja otetaan se perkeleen voitto huippuasenteella ja motivaatiolla. Annetaan ajattelemisen aihetta joukkueen tähtipelureille joilla ei ollut tarpeeksi voitontahtoa Upton Parkilla viime sunnuntaina.

  2. Eli Arsenal julkaisi miehistön pool-matsiin:

    Wojciech Szczesny
    Lukasz Fabianski
    Philippe Senderos
    Kyle Bartley
    Mikael Silvestre
    Kieran Gibbs
    Kerrea Gilbert
    Fran Merida
    Francis Coquelin
    Craig Eastmond
    Emmanuel Frimpong
    Aaron Ramsey
    Mark Randall
    Samir Nasri
    Eduardo
    Gilles Sunu
    Nicklas Bendtner
    Sanchez Watt

    Huomioitavaa on se, että Vela puuttuu. Siispä Nasrin pelipaikka ratkaisee pelaako Watt vai Merida. Mikäli Nasri pelaa odotetusti keskikentällä, kärjessä pelaa Watt. Mikäli taas Nasri on laitahyökkääjänä, niin Merida pelaa keskikentällä.

    Itselleni kelpaisi varsin hyvin kärkikolmikoksi Eduardo-Watt-Bendtner ja keskikentälle Nasri-Ramsey-Coquelin. Vaihdosta sisään sitten MeridaNasri, SunuEduardo ja lopuksi ehkä jopa RandallCoquelin.

    Kokonaisuutena meillä kuitenkin on melko vahva ja kokenut joukkue, jos vertaa joihinkin edellisiin CarlingCup-joukkueisiin, joten toivon näkeväni hyvää peliä. Vaikka vastassa on viime aikoina vaikeaksi vastustajaksi osoittautunut liverpool, olo on yllättävän varma ja uskon vahvasti voittoon.

  3. Kyllähän kritiikkiin on ollut aihettakin sitten lihavien vuosien..Mutta kyllä on mukava katsoa peliä kun kentällä ei näe kolmikkoa Ebola,Diaby ja Song..Merida sekä Eastmond huikeita noihin verrattuna.

  4. On tosiaan ollut viihdyttävää peliä. Aivan alussa Fabianski hidasteli ulospotkussa parikin kertaa ja ehdin jo pelätä pahinta mutta nyt homma on taas kuosissa. Myös Silvestreltä pari-kolme täysin käsittämätöntä möhläystä mutta muuten kyllä joukkue pelaa tyylikkäästi. Taitoa löytyy ja tempoa. Monta ykkösjoukkueen kaveria on nähty kentällä mutta muutama enemmänkin ressupelejä pelanneista on ollut suorastaan hyviä ekalla jaksolla eikä Arsenella ole hätää jos joutuu näistä nostamaan jonkun ykköseen loukkaantumisten paikkaajaksi.

    Nyt tää vielä käännetään voitoksi niin hyvä tulee.

    Insuan maali oli kyllä unelmaveto vaikka keskelle tulikin. Harva maalivahti sitä olis ottanut kun tuli kovaa ja yläkierteisenä tipahti juuri riman alle.

  5. Hieno voitto nuorelta joukkueelta! Nautittavaa peliä, yhdellä kosketuksella liikuteltiin palloa paljon ja pyrittiin paljon pelaamaan ylöspäin. Tää on Arsenalia parhaimmillaan. Nuoriso näytti hienosti mallia kokeneemmille kuinka niukka johto pidetään loppuun asti. Pool pääsi lopussa ehkä hieman pyörittään ja tosiasiassa Big Philin käsivirheestä ois pitäny tuomita rankkari vastustajalle lisäajalla mutta tuomarit ei aina näe kaikkea ja nyt rouva Fortuna oli meidän puolella. Meillä on hienoja nuoria pelimiehiä ja silti Diablo ja Ebola pelaa jatkuavsti ykkösjoukkueessa. On se nyt perkele ellei Arsene näe näitä asioita samoin kuin muut tuntuu näkevän.

  6. Hieno peli ja pelattiin loppuun asti, toivottavasti ykköspelaajat saivat vähän miettimistä ensi viikonloppuun et pelattais loppuun asti. Merida (kentän paras) vois tulla AA:n paikalle ja AA siirtyä Diabyn paikalle Kapteenin viereen. Songillakin olis jo ’korvaaja’. Fabia en ottais maalille alun miettimistaukojen takia, lopussa kuitenkin ryhdistäytyi, kuten puolustuskin (3-2 läpi ja Silvestren hieno pallonriisto, ei ainoa pelissä mut ei silti vakuuta).

    Toivottavasti Gallas ja Vermaelen pysyy terveenä koko kauden…

    Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s