Jatkopaikka käytännössä varmistettu

Aloitetaan sanomalla, että tämän päivän päivityksestä vastaa varabloggaaja. Jatkopaikka on käytännössä varma, vaikka matemaattisesti kai se olisi vielä mahdollista menettää. Myös lohkovoitto näyttää melko varmalta, kun lohkon kakkosena olevalla Olympiakoksella on kuusi pistettä. Voitto esim. Standard Liegestä seuraavassa ottelussa Grovella ja sen jälkeen on varaa vaikka hävitäkin Kreikassa.

Eilinen esitys oli vakuuttava ellei jopa suvereeni yhtä pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta. Kentän ehdottomat kuninkaat olivat Fabregas ja Arshavin. Man of the match palkinnon voisi antaa aivan kummalle vain, mutta ehkä oma valinta kohdistuu kuitenkin aavistuksen kapteenin suuntaan. Kokoonpano oli melko odotettu, vain Sagna oli huilivuorossa normaali avauksesta. Clichyn paikan otti odotetusti Gibbs ja Bendtnerin paikalla nähtiin Nasri. Almunia jatkoi myös odotetusti maalilla.

Eilen tuli hyviä kommentteja ja niihin pitääkin puuttua hieman tarkemmin. Aloitetaan Juhan kommentilla, joka oli suunnattu allekirjoittaneelle. Tästä kierrättämisestä oli viimeksi puhetta edellisen Alkmaar pelin aikoihin ja silloin ainakin itse olin nimenomaan runsaamman kierrätyksen kannalla enkä sitä vastaan. Toki on hyvinkin mahdollista ellei jopa todennäköistä, että ilmaisin asian epäselvästi. Nimenomaan näissä alkulohkon peleissä pitäisi omasta mielestäni kierrättää vielä nykyistä rohkeammin, kun liigapeleissä se on vaikeampaa. Vain muutamissa kotiotteluissa pystyy näin tekemään muutaman pelaajan kohdalla ilman, että pisteiden saantia liikaa vaarannetaan. Ehkä pieni sekaannus tuli myös siinä, että kommentoin Alkmaar tasurin jälkeen ykkösmiehistön joutuvan vielä pelaamaan myös tämän toisen Alkmaar ottelun. Se ei siis ollut toive vaan enemmänkin arvaus, joka tässä tapauksessa harvinaista kyllä osui melko hyvin kohdalleen.

Toinen eilisen kommentti mikä jäi mieleen tai siis lähinnäkin nauratti oli Tapsan käsialaa. Loistava tarina taas kerran ja eipä tuolle Eboue jutulle voinut muuta kuin nauraa. Toivottavasti näitä saadaan lukea jatkossakin.

Laitetaan lyhyesti pelaaja-arvosteluja eilisestä, kun striimit pitkästä aikaa toimivat erinomaisesti, lukuun ottamatta viiden minuutin katkosta 55-60 minuutin välillä.

Almunia: Maalia lukuun ottamatta teki vähät hommansa moitteetta. Maali toki karmea munaus, mutta itse en ainakaan tässä tapauksessa halua lähteä tekemään kärpäsestä härkästä.

Eboue: Perusvarmaa tekemistä molempiin suuntiin. Ehdottomasti parhaimmillaan kotipeleissä heikompia vastustajia vastaan saadessaan pelata laitapakkina. Ainut pelipaikka missä miehen peluuttamisesta on jotain hyötyä joukkueelle.

Gibbs: Ylöspäin erittäin hyvä, parempi kuin Clichy. Puolustuspelaaminen ei vielä ehkä niin hyvää, mutta taisteli joka tilanteessa loppuun asti ja ehdottomasti lupauksia antava esitys. Toivottavasti ei loukkaantunut kavennusmaaliin johtaneessa tilanteessa, sillä silloin vasemman pakin tontilla nähdään pian Silvestre.

Gallas: Hoiti puolustusvelvoitteet totutun tyylikkäästi ja nousi useaan otteeseen mukaan hyökkäyksiin. Halusi ilmeisesti ohittaa Verman maalintekotilastossa 🙂

Vermaelen: Varmaa suorittamista taas kerran, ei virheitä puolustaessa ja avaa paikoittain todella hyvin peliä alhaalta.

Song: Pari vuotta sitten pidin kaveria yhtenä huonoimmista koskaan näkemistäni Arsenal pelaajista. Nykyään asiat ovat muuttuneet täysin. Jälleen hieno esitys ja miehestä otteista oikein huokuu varmuus omaan tekemiseen tällä hetkellä. Toivottavasti sama jatkuu.

Fabregas: Kentän ykkönen taas kerran. Pelin sielu joka oli mukana lähes koko ajan ja kaikissa hyökkäyksissä. Kruunana kaksi maalia, joista molemmat olivat hyvin viimeisteltyjä.

Diaby: Sanotaanko, että parempaa taas vaihteeksi. Teki jopa ajoittain töitä puolustussuuntaan paremmin kuin kertaakaan ennen tällä kaudella. Kuitenkin vaikea nähdä miksi avauksessa pelistä toiseen. Mikä tekee Diabysta niin hyvän pelaajan? Itse en ainakaan sitä osaa sanoa. Keskikentän/hyökkäyksen heikoin lenkki eilen.

Nasri: Erittäin pirteä esitys, kun pääsi toista kertaa tällä kaudella avaukseen. Toi liikettä ja pallovarmuutta hyökkäyspeliin ja suojaa erittäin hyvin palloa ahtaassakin paikassa. Teki myös hienon maalin. Tätä halutaan nähdä ehdottomasti lisää jatkossa.

Arshavin: Ehkä hieman epäonnekas, että kolmella syötöllä ja muutenkin hienolla esityksellä ei kuitenkaan ollut kentän kuningas. Tätä Arshavinia halutaan nähdä ehdottomasti lisää.

Persie: Ehkä vähän hiljaisempi peli kuin aikaisemmat, mutta ei missään nimessä huono. Hyvä, että sai huilia Fabragasin ja Arshavinin tavoin kun peli oli jo ratkennut.

Myös Alkmaarin maalivahti Romeroa täytyy arvostella muutamalla sanalla. Edelleen hyvä keskityksissä, mutta muuten ensimmäisen ottelun loistokkuus oli tipotiessään. Muutama maali jopa miehen piikkiin, vaikka tappiota mies tuskin olisi pystynyt estämään vaikka kuinka hyvin olisi pelannut, sillä niin suuri oli joukkueiden välinen tasoero.

***

Sitten vielä jotain ihan muuta kuin asiaa eilisestä pelistä. Tällä kaudella on paljon kirjoitettu joka puolella meidän uudesta taktiikasta. Itselleni tuli eilisen aikana eräs ajatus mieleen ja voi olla, että olen aivan väärässä mutta ajattelin joka tapauksessa hiukan asiasta kirjoittaa. Tällä hetkellähän meidän taktiikka kirjoitetaan paperilla useimmiten muotoon 4-3-3. Onko tämä kuitenkaan juuri eri asia kuin aikaisemmin esim. Bergkampin aikaan käytetty 4-4-1-1?

Nykyinen 4-3-3

——————— Persie ———————-

— Arshavin ————————- Walcott —

———– Fabregas – Song – Nasri ———-

— Clichy – Vermaelen – Gallas – Sagna —

———————– Almunia ———————-

Entinen 4-4-1-1

———————- Henry ———————

———————- Bergkamp —————–

— Overmars ——————– Ljungberg —

——————- Vieira – Petit —————–

—— Cole – Adams – Keown – Dixon ——

——————– Seaman ———————-

Nämä ovat siis näin yksinkertaistettuna paperilla, mutta nopeasti ajateltuna yhtäläisyyksiä tuntuisi olevan. Jatketaan tästä ehkäpä vielä joku toinen kerta lisää, mutta kommentoikaa vapaasti mitä mieltä olette asiasta.

Kiitokset tämän päivän osalta Suomigoonerit ja hyvää päivän jatkoa. Hente ottaa komennon jälleen totutusti huomisesta enteenpäin.

0 thoughts on “Jatkopaikka käytännössä varmistettu

  1. Vakuuttava voitto ja sitä myöten jatkopaikka vaikka eihän se tosiaan vielä teoriassa ole aivan varmaa. Kentällä oli tosiaan kaksi kuningasta ja on makuasia kumpi oli ottelun pelaaja.
    Kavennusmaalin olisi voinut jättää antamatta,taas kunon kämmi vaikka ei enään siinä tilanteessa peliin vaikuttanutkaan.
    Olen varabloggaajan kanssa samoilla linjoilla siitä että toivoisin suurempaakin kierrätystä.
    Ja nimenomaan että peliaikaa saisivat Merida,Vela ja Wilshere.
    Toivotaan että kahdella jäljellä olevalla CL-kierroksella näin tapahtuisikin.
    Tästä on hyvä lähteä kohti viikonloppua ja susien luolaa…..

  2. Ensinnä kommentti Villelle. Saatoin tosiaan ymmärtää värin sun aiemman viestin kierrätyksestä. Taisit silloin puhuakin kierrätyksestä liigapeleissä. Nämä CL alkulohkon pelit ovat (varsinkin kotona) juuri niitä kierrätyspelejä, mutta kyllä yhtä pelaajaa kerrallaan kierrättäisin myös noissa Wolves -tyyppisissä peleissä liigassa, jopa vieraissa. En mitenkään jaksa uskoa, että iskukykymme merkittävästi horjuu, jos esim. Ramsey tai Merida pelaa Songin paikalla tai jos vaikka Vela / Eduardo pistetään Nasrin tai AA:n tilalle tuollaisessa pelissä. Tilanne on tietty paha toppariosastolla. Senderos tai Silvestre Billyn tai Vermaelenin paikalle… hmm, ei kiitos. Laitapakkien kohdalla tilanne on toinen. Gibbsa ja Eboue hoitivat leiviskänsä eilen hienosti ja todennäköisesti tekevät niin vastakin. Siitä olen Villen kanssa tismalleen samaa mieltä, että Ebolaa ei pitäisi peluuttaa missään muussa ruudussa kuin tuolla oikean laitapakin paikalla. Sieltä se on aiemmillakin kausilla tehnyt joskus jopa upeita nousuja, vaikkakin harvemmin ne ovat sen jalasta maaliin saakka päätyneet.
    Arshavinista olen ollut vähän huolissani, mutta onneksi eilinen osoitti taas, että kyllä siellä pelimies niissä housuissa on, kunhan vain huvittaa pelata! Tuo asennepuoli pitäisikin saada kodikseen, sillä 50%:n tehoilla pelaavasta Arshavinista ei meille ole palkkansa vertaa hyötyä. Mozartin paluu lämmittää mieltä. Kunpa nyt pysyisi ehjänä. Lienee turha toivo. Bendtner huolestuttaa. Olen aina viime kauteen saakka haukkunut miestä turhaksi lupauksesksi ja nyt kun on vihdoin osoittanut pelimiehen merkkejä, niin tulee näitä loukkaantumisia. Pitää myös muistaa iltarukouksessa joka ilta pyytää terveitä päiviä RvP:lle ja Cescille. Toppareiden ohella näitä miehiä meillä EI OLE varaa menettää hetkeksikään.
    Mistähän sitä sais sikaflunssapiikin, ettei mene kolmen viikon päästä pyhiinvaellusmatka ohi…?

  3. Pelaajista kommentteja, että topparipari oli kertaalleen pahasti myöhässä, kun Pellé pääsi vapaasti laukomaan noin 8 metristä. Pallo Almunian torjunnasta ylärima. Tilanne alko siitä, kun Eboue puolelta laitakärki pääsi vapaasti pudottamaan pallon keskelle.

    Diaby oli hyvä, mutta välillä mies ei tunnu tuntevan rooliaan. Song kun jossain tilanteessa pelattiin ulos vastustajan ylivoimalla, niin eikö Diabyn pitäisi olla auttamassa siinä. Song tekee aikaa puolustukselle, mutta jos ei kiinnosta tulla alas niin siinä on väärä mies. Fabregasin avut tarvitaan ylhäällä ainakin, välillä näki kyllä että Fabregas tuli hakemaan palloa alhaalta ja Diaby siinä hyökkäävämpänä pelaajana.. Cesc pelasi kyllä pallon melkein aina laitaan tai topparelle

    Tällainen tilanne oli mm. 31 minuutilla: Diaby lähtee kuljettamaan pallo keskeltä ylös, menettää kun pari vastustajaa tukkii tien. AZ pelaa pallon laitaan, jossa Song pelataan seinällä ulos. Laskin, että Diabylla oli 8-10 sekuntia aikaa tulla alas, mutta siinä se sitten hölkkäilee. Hidastuksesta katoin, että se oli jäänyt jotain vastustajaa katselemaan siinä, varmaan että sattuiko.. Ei näin.

    Toisella puoliajalla ei tullut näitä selkeitä mokia enää, ja teki maalin. Siitä plussaa. Seuraisi sitä pelin painopistettä nyt vaan enemmän, eikä pelaisi kuin pubipelaaja, joka jää seisomaan paikoilleen syöttöjen jälkeen ja ihmettelemään tilanteita, kun pitäisi olla jo muualla.

    Arshavin oli aluksi näkymätön, mutta vastahyökkäyksissä hänen taitonsa erottuu. Oli jokaisessa syöttämässään maalissa tullut siihen, ns. 10-paikalle hakemaan pallo puolustuksen edestä, ja pelasi nättejä passeja muille linjan ohi. 3 maalia siitä.

    Villeltä hyvät huomiot yleisesti pelaajista.

  4. Vielä yksi uutinen tältä päivältä, joka kiinnostaa jollakin tasolla meitä kaikkia. Ainakin pitäisi kiinnostaa.
    http://www.skysports.com/story/0,19528,11095_5675332,00.html
    Vaikuttaa nyt erittäin todennäköiseltä, että liu’umme amerikkalaisomistukseen. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Minä en tiedä, kertokaa te, jos olette asiasta enemmän perillä. Onko tämä se viimeinen suuri englantilainen linnoitus, joka hajoaa, ehkä. Ja mitkä ne Kroenken tarkoitusperät oikein ovat? Siis rahantekemisen lisäksi? Kauhulla luin noista Pompeyn uusista omistajista, jotka antoivat lausuntoja, että ei meitä oikeastaan kiinnosta edes koko jalkapallo! Voi hyvänen aika…
    Stan the Man on pysynyt hiljaa kuin muuri, vaikka Hill-Wood hallituksen kokouksessa penäsi mieheltä aikeita seuran suhteen. Silti Hill-Wood juurikin myi osakkeitaan amerikkalaiselle tänään. Henk koht olen aina pitänyt siitä, että omistajaportaassa on ollut englantilaiset vahvoilla. Kaipa tässä, sanotaanko globalisoituvassa Valioliigassa, on pakko tehdä meidänkinn myönnytyksiä ja ainakin minusta jotenkin tuntuu, että Kroeke on se pienempi paha, kuin Usmanov. Sen miehen naamataulukin saa aikaan jo pelonsekaisia tunteita. Ei silti, kyllä tämä tulossa oleva valtaus pelottaa minua. Kroenke kun ei ole kertonut aikeistaan mitään ja ei se ainakaan luottamusta herätä fanien keskuudessa. No, ehkä me pian näemme mitä se tuo tulleessaan.

  5. Nyt kaksi varsin vahvaa esitystä Arsenalilta, kolmas sitten lauantaina. Omalla tavallaan harmi, että maajoukkuetauko tulee kun joukkue on tulessa, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Nyt pääsee osa pelaajista parantelemaan vaivoja rauhassa. Eiliseltä voi toki lähteä hakemaan yksittäisiä heikkoja suorituksia, mutta mielestäni joukkueen yleisilme oli hyvä. Wenger on saanut piiskattua johtoaseman tuottaman hyvän olon pois kahden tasurin jälkeen. Arshavin alkaa pikkuhiljaa näyttää sitä magiaa, mitä miehellä on esittää. Fabregas on huikeassa kunnossa, laukausten laatu on parantunut paljon edellisistä kausista.

    Sellainen huomio vielä Alkmaarin maalista, tuohan syntyi tuomarivirheen seurauksena. Pallohan oli todella selkeästi Alkmaarin pelaajan kädessä omalla alueella, se jäi viheltämättä ja vastahyökkäyksestä tuli kaverin ainokainen. Ja nyt Wenger hereillä, osta tuo Jeremaine (?) Lens äkkiä Lontooseen, mieshän on todellinen super-sub. Molemmissa peleissä penkiltä maalintekoon. No, ehkäpä ei mahtuisi mitenkään päin Arsuun.

  6. Villeltä hyvä huomio. Vaikka paperilla on 4-3-3, ei se siltä ihan aina kentällä näytä. Eilen oli Painosakin puhetta, että meidän kärkimiehet tykkää vaihdella paikkaa ja Diaby on sitten aivan oma lukunsa ja ns. free radical, hänelle Wenger on ilmeisesti antanut ’licence to loiter’.

    Itse haluaisin nähdä vieläkin hyökkäävämmän koostumuksen, mutta tämän hetken realistinen toive voisi olla:

    ——Persie——-
    ——Arshavin—-
    Nasri——Walcott
    ——Fabregas—-
    ——pkkm——–

    pkkm = puolustava keskikenttämies. Se on nyt Song, mutta toivon mukaan löytyisi joku nopeaälyisempi pelimies. Persien tilalle käy Eduardo ja Nasrin tilalle Rosicky. Arshavin, Fabregas ja Walcott ovat jokseenkin korvaamattomia ja jälkimmäisen poissaolo näkyy edelleen pelissämme osin leveyden ja nopeuden puutteena.

    Mutta jos eilisenkaltaiseen esitykseen pystytään nykyisellä kokoonpanolla kovempiakin joukkueita vastaan, minulla ei ole mitään valittamista. Hieno peli ja kiitos Painobaari!

  7. Sinänsä erikoinen tilastoasia: kaikki muut 10 pistettä saalistaneet joukkueet ovat jo varmistaneet jatkopaikkansa CL:ssä, mutta Arsenal ei. Meidän lohkossa tähän ois päästy, jos Olympiakos ei olisi hävinnyt Liegelle. No, paikka varmistuu seuraavassa matsissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s