Vakuuttavaa!

Portsmouth – ARSENAL  1 – 4 (0-2)

Olimme sitten mitä mieltä tahansa jälleen eilen lisää talouslokaa niskoilleen saaneesta kotijoukkueesta, vakuuttava Punavalkoinen visiitti etelärannikolle. Eli reipasta vuoden 2009 viimeistä päivää kanssajuhlijat, vuosi on h*lvetin mukava lopettaa kuohuvan merkeissä joskin työ jatkuu. Itsekin tyydyn vielä tänään nimenomaa kuohuviiniin, shampanja saa edelleen odottaa.

En h*lvetti aio edes keksiä mitään negatiivista eilisestä pelistä, väitän jopa että Bacary Sagna keskitti tarkoituksella noin tusinan kertaa ensimmäiseen vastustajaan, haha! Väitän myös että Eduardo oli ysipallon innoittamana päättänyt yrittää ratsastaa vastustajalla vapaapotkussa ja että Wenger oli käskenyt Arshavinia pelaamaan eilen puoliteholla koska loukkaantumiset uhkaavat marssiamme kohti menestystä.

Olen lähes haltioissani.. Tiedän että se on liian voimakkaasti sanottu mutta en välitä, tänään juhlitaan uutta vuotta ja allekirjoittaneellakin tiedossa mukavat bileet, hyvien ystävien seuraa jne. Ottelu oli eilen lähes täydellisesti meidän kontrollissa, hallitsimme palloa, loimme mukavasti tilanteita, olimme tehokkaita, mutta ennen kaikkea olimme loistavalla asenteella liikkeellä, emmekä antaneet rehellisesti sanoen kaverille mitään mahdollisuutta yllätykseen.

Alex Song, Aaron Ramsey, Samir Nasri, William Gallas, Thomas Vermaelen, Abou Diaby.. Ehkä jossain edellisessä järjestyksessä, meillä oli eilen kentällä joukko voittajia, pelaajia jotka halusivat päättää vuoden komeasti ja palkita upeat vieraskannattajat. Sekä pelaajat että kannattajat olivat tulleet Fratton Parkille nauttimaan ja hiljentämään h*lvetin lehmänkellot.

Song oli huikea enkä osaa oikeastaan ymmärtää miten vuodessa on voinut tapahtua niin paljon. Kamerunin kaikkea muuta kuin toiseksi hitain mies haluaa tehdä selväksi miten ison aukon hän jättää lähtiessään Afrikan mestaruusturnaukseen. Olen lähes sanaton Alexin asenteesta, nöyryydestä ja tekemisestä. En tiedä mitä videoita hän on katsellut mutta liikkuminen, peliäly, sijoittuminen, oikea-aikaisuus.. Song on ottanut niin monella osa-alueella harppauksia eteenpäin etten osaa uskoa sitä todeksi.

Videoista puheen ollen, on täysin selvää että Ramsey on takuulla katsonut videolta Cescin suorittamista, toki sen lisäksi että saa seurata kapteenin tekemisiä harjoituksissa. Rambo on niin monella tapaa lähes identtinen Fabregas, aina kehonkieltä, jopa yläruumiin käyttöä myöden samanlainen että meillä on lupa odottaa tältä nuorelta mieheltä paljon, h*lvetin paljon.

Ramsey ei ’uskalla’ pelata kenties vielä niin paljon ylöspäin kuin kapteeni tekee, varsinkin avauksessa Walesin suurmies vaatii vielä tovin ennen kuin vapautuu. Mutta kun se ’vapautuminen’ sitten koittaa, se tietää vastustajan puolustukselle ongelmia. Kenties kaikkein silmiin pistävin yhtäläisyys kapteeniin tulee Ramsey nousuissa boxiin tai sen välittömään läheisyyteen, joko ratkaisemaan itse tai antamaan se viimeinen vapauttava kosketus.

Ainakin allekirjoittaneen papereissa Nasri oli se joka Villaa vastaan otti vastuuta kapteenin puuttuessa avauksesta ja tänään olen tyytyväinen kun uskallan sanoa ääneen; Samir on tulossa, Ranskalainen on astumassa suurempiin saappaisiin, ottamassa isompaa roolia, roolia jota me olemme odottaneet. Nasri näyttää, näytti totisesti eilen pelaajalta joka on kotiutunut Valioliigaan, liigaan missä talvitauko on tuntematon käsite ja vuodenvaihteen tienoilla pelien peruuntuminen hyisten olosuhteiden johdosta ei ole poikkeuksellista. Hymy Samirin kasvoilla kertoi paljon, well done son!

Puolustuksen keskustassa kaksikko Gallas – Vermaelen ovat kuin isä ja poika jotka kannustavat toinen toistaan. Isä haluaa edelleen olla se joka sanoo miten asiat tulee tehdä ja on kokemuksen vuoksi ehkäpä vielä askeleen edellä, mutta poika, kuten jokainen poika haluaa osoittaa isäukolle että pojasta polvi paranee. Gallas’n tekeminen kauttaaltaan on upeaa, asenne on täydet kymmenen ja uskallan väittää että Ranskalainen nauttii juuri nyt ’hiljaisen johtajan’ asemasta ja roolista.

Rinnalla nuori Belgialainen puolestaan on päättänyt jatkaa perinteitä, hän on päättänyt että tämä Punavalkoinen ’soturiheimo’ on saava hänestä uuden tuen ja turvan kun kokeneempien sotaratsujen aika vääjäämättä aikanaan on ohi. En voi kuin ihailla Vermaelenin mentaliteettia hyökätä palloon, varsinkin vastustajan lähettäessä pitkän toivotaan toivotaan pallon, Thomas on lähes aina siellä minne pallo laskeutuu, voittajana.

On hemmetin rohkaisevaa huomata kun Arshavin – managerin käskystä – jarruttelee, se ei jarruta muiden tekemistä, ei toisin sanoen pysäytä meitä tekemästä vieraskentällä neljää maalia vaikka sivussa oli jälleen nippu pelimiehiä mukaan lukien kaksi tärkeintä kulmakiveä. On äärimmäisen mielenkiintoista tulla näkemään miten mm eilinen näkyy konkreettisesti managerin ajatuksissa ja tällä tarkoitan luonnollisesti sitä miten Arsene näkee tarpeelliseksi mahdollisen joukkueen vahvistamisen suhteessa esiin astuneiden panokseen.

”We believe. We are up for it. You can see the commitment is 100 per cent there, the focus is there and the talent is there. It will be very interesting. I promise we will fight and this team will give absolutely everything. We believe – if we don’t believe nobody will believe.”

Uskallan tässä yhteydessä tunnustaa olevani ateisti itse, joten olen ’jäävi’ kommentoimaan kuinka pitkälle uskolla on mahdollista ratsastaa, toki yhdistettynä taitoon, en minä sitä kiistä. Myönsin jo aiemmin täysin rehellisesti että olen ahne, ahne sikäli että suorastaan vaadin edelleen joukkueen vahvistamista tammikuussa. Siinä täytyy olla managerin kanssa täysin samaa mieltä että mahdollisen vahvistuksen on oltava todellinen vahvistus, kuten Arshavin vajaa vuosi takaperin. Allekirjoitan senkin että todellisen vahvistuksen, valmiin vahvistuksen löytäminen tammikuussa ei ole niin helppoa kuin tunnustan antaa itsenikin ymmärtävän. Samalla en kuitenkaan voi uskoa sitäkään etteikö näitä ole olemassa.

Kiitos kuluneesta vuodesta SuomiGoonerit ja uskallan käyttää (taas, haha) voimasanaa.. V*ttu ne suojalasit silmille jos tusaatte rakettien kanssa. Ei tarvitse kuin miettiä mahdollisuutta että jonkin typerän huolimattomuuden seurauksena Arsenalin pelit olisi sitten katsottu.

CHEEEEEERS!!!

0 thoughts on “Vakuuttavaa!

  1. Songilla on nyt juuri sopivasti ylimielisyyttä, Haasta kuusi vastustajan pelaaja peruutta vähän ja tarkka puskua alakulmaan. LIsäksi kaveri on tällä hetkellä ainoa meidän iso ”fyysinen” kaveri.

    Onnea uudelle vuodelle ja lisää voittoja meille!

  2. Todella suvereeni esitys joukkueelta eikä pompeylle jäänyt roolia eilisillan näytelmässä.
    Song oli todella vahva ja hienoa että kruunasi huppupäivänsä hienolla puskulla.
    Samoin Rambo, hieno matsi ja komea maali koristeeksi kakun päälle.
    Kiitos joukkueelle hienosta syyskierroksesta ja toivottavasti tahti vaan kovenee kevättä kohti: )

    Hyvää Uutta Vuotta bloggaajalle ja kaikille SuomiGoonereille!!

  3. Ja ilouutisia seuran kulttisankarille:
    http://www.arsenal.com/news/news-archive/vic-akers-honoured-to-be-awarded-obe

    Hienoja tuloksia tulee…nyt vain kädet ristiin, että selvitään näistä loukkaantumisista (Denilson, Cesc, Bendtner, RVP, Walcott, Songin poissalo) kunnialla. Kiinnostavaa nähdä, mikä kokoonpano FA cupissa sunnuntaina, seKIN on tärkeä peli ja putoamista ei voi sulattaa missään nimessä! Ilmeisesti Diaby, Ramsey, Nasri ainakin muodostavat keskikentän ytimen. Eastmond?? ehkä. Ja toivottavasti Song ei viihdy liian kauan Afrikassa, häntä tarvitaan mitä pikimmin takaisin. En tiedä onko mahiksia tammi-helmikuun tärkeisiin matseihin, toivottavasti. Ja se uusi hyökkääjä myös mukaan;)

  4. Yeah! Vuosi pistettiin pakettiin positiivisella, mutta tarpeeksi tiukalla asenteella. Eilinen peli oli potentiaalinen banaaninkuori, mutta komeati selvittiin ilman lipsumista. Vastustaja tosin oli mitä oli: heikko, löysä ja ajatukseton. No, me rakennettiin oma peli ja tuhottiin ne – kaunista jalkapalloa ajoittain – silloin vastustaja vaikuttaa juuri tolta – p**kalta. Bloggaajan kirjoittamaan pelaaja-arvioihin ei mitään lisättävää. Tai jos yksi pitää nostaa ylitse muiden niin laulan myös ylistyslaulun Songille ja kuulkoon samat sävelet siinä sivussa myös Nasri että Ramsey. Vahvaa näyttöä. Tän loppusyksyn perusteella Songista saattaa kasvaa juuri se keskikentän alakerran puolustava tukipilari, mitä tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa.

    Alkusyksystä huudettiin vahvistusten perään. Ne puutteet , joita silloin aiheesta joukkueessa esille tuotiin, eivät lopulta olleet niitä pahimpia ongelmakohtia syyskauden mittaan. Keskuspuolustus toiminut lähes loistavasti – ja loukkaantumatta. Keskikentän alakerta lopulta vähintään ok – vaikka vaihdellen. Puolustuksen laidoille löytyy näköjään korvaajat helposti (on lähes huvittavaa että meidän neljäs vasen pakki, pahamainen S, pelasi ne muutamat ottelut ihan kohtuullisesti). Muttamutta, erityisesti hyökkäyksen kärki on ollut todella tylsä viime aikoina Arsenalin miehistön käsittämättömän loukkaantumisaltiuden takia. Kun joku herättäisi Edun syvästä unesta ja viime viikkoina samaan horrokseen vaipuneen AA:n, niin hyvä. Oikean voimahyökkääjän puute pitäisi kyllä saada tammikuussa korjattua. Ja kuten kaikki yhteen ääneen suorastaan huutaa Wengerin korvaan – ei mitään harjoittelija-apupoikaa vaan valmis tappajavaistoinen ratkaisijatyyppi. Mä olin elo-/syyskuussa ymmärtäväinen säästeliääseen hankintalinjaan, mutta nyt tilanne on sen verran kutkuttava sarjatilanteen osalta ja ahdistava just ton kenttäkuntoisen aidon hyökkääjäpelaajan puutteen suhteen, että kärkipelaaja hankinta on mielestäni lähes pakollinen toimi. RvP: ja juutin poissaolo sekä Edun täydellinen yö + AA:n sopimattomuus puhtaaksi hyökkääjäksi on yhtä tuskaa. Jälkiviisaudellahan Chamakhin osto kesällä olisi ollut ehkä se teko, millä tästä kaudesta olisi tehty hieman helpompi meille aina jopa lopullisen sarjamenestyksen suhteen. Hintansa noussut kyllä paljon syksyn mittaan eikä irtoa helposti Bordeauxin nykytilanteessa. Dzekoon joutuu myös pistämään aika paljon likoon. Nyt pitäisi kuitenkin panostaa. Huntelaarin mä mielelläni unohtaisin kokonaan. Olisko palautettava vielä QPR-lainasta Simpson ton pakkohankinnan lisäksi? Ainakin katselemaan oikeita pelejä penkille. Tottahan keskuspuolustukseen pitäisi saada backupia, mutta jos yksi hankinta tehdään, niin olkoon se hyökkääjä.

    Menestystä Uudelle Vuodelle, Arsenal! Sillä se on yhtä kuin Hyvää Uutta Vuotta meille – ja no, menköön siinä samassa muutkin asiat vähintään kohtuullisesti ensi vuonna.

    tJiiäM

  5. Tässä kaiken voiton tuoman hyvän olon fiiliksissä anal+ onnistui TAAS masentamaan kun huomasin tarkistaa ensi viikon tv-pelit.
    Bolton-matsi näkyy vain sportextralla joten meikäläinen joka on antennitaloudessa joutuu TAAS pettymään. Edelle ajaa tällä kertaa makaroniliigan klassikko-ottelu milan-genoa.
    Voi vittujen kevät ei muuta voi sanoa ; (

  6. Loistava esitys ja enempää ei olisi voinut toivoa. Diaby jatkoi kohtalaisen hyvin myös tässä pelissä. Toivottavasti näin myös jatkossa, eikä perinteistä loukkaantumista tule tähän väliin. Ramsey pelasi myös hienon pelin ja Songia tuskin voi kehua liikaa.

    Puolustus oli kokonaisuudessaan hyvä maaliin johtanutta tilannetta lukuunottamatta. Ja tilanteen ollessa 3-0 tuon jotenkin ymmärtää. Hyökkäyksessä Eduardo osoitti pieniä heräämisen merkkejä, onnekas maali ja lisäksi antoi muutamia hyviä syöttöjä joista olisi voinut tulla lisämaaleja. Arshavin oli heikko, mutta onneksi muut nousivat ratkaisijan rooleihin tällä kertaa. Nasri pelasi hyvin ja ansaitsi maalinsa. Toivottavasti tehoja tulee enemmän myös jatkossa.

    Ainut negatiivinen asia eilisessä oli Walcottin loukkaantuminen. Olisikohan jo aika uskoa, että miehestä ei taida koskaan tulla meille kunnollista pelaajaa. Noin kolme peliä kaudessa kunnossa ja niissäkin esitykset ovat aivan luokattomia. Toivottavasti olen väärässä tässäkin asiassa, mutta Theon myynti ja uuden laiturin osto ei olisi ollenkaan huono ratkaisu jo tammikuussa.

  7. Ja vielä yksi todella postiivinen asia on Rosickyn yllättävä paluu eilen. Leveyttä lisää sinnekin osastolle…

  8. Rosickyn paluu ’oikeasti vai leikisti’? Onkohan kukaan laskenut montako paluuta Mozart on tehnyt? Kestikö paluu tällä erää eilisen 20min ja jäämme odottamaan seuraavaa paluuta? Uuden vuoden toivotukset myös täältä!

  9. Keskuspuolustuksen suhteen on ollut kyllä tuuriakin siinä mielessä, että Gallas on ollut erinomainen ja niin myös uusi hankinta Vermaelen kauden alusta asti, eikä heille ole tullut loukkaantumisia. Senderosilla ei ole mitään pelituntumaa ja Silvestren nykyformin tietävät kaikki. Toisaalta Djourou loukkaantui ihan kauden kynnyksellä. Samanlainen loukkaantumissuma toppareilla kuin nyt hyökkäysosastolla, ja tilanne olisi katastrofi.

    Toisaalta Song pystyy myös pelaamaan topparina, mutta tämä aiheuttaa puutteen keskikentälle ja hänhän on nyt muutenkin vajaan kuukauden ACN:ssä. Eli tuntuisi että joku toppari on pakko hommata. Muistissa on varmaankin parin kauden takaa mestaruusjunan lopullinen karkaaminen Gallasin loukkaantumisen myötä.

    Omasta mielestäni tarvitaan toppari, keskikenttäpelaaja ja hyökkääjä ihan materiaalin leveyden takia. Vaikka Wenger ei ole lainapestejä ja uransa ehtoopuolella olevia veteraaneja aiemmin juuri suosinut, niin nyt on niin monta aukkoa paikattavana että en ihmettelisi jos jotain tällaista tapahtuu. Joukkueen runko on niin vahva, että pitkällä tähtäimellä hankintoja ei tarvitsisi välttämättä tehdäkään.

    Ts. minkään Gary Cahill + Inler + Dzeko -kombinaation puolesta en isommin panostaisi..

  10. Ei olis syyskuussa uskonut että Song on meidän tärkeimpiä lenkkeja.Jätkä on kehittynyt huimasti ja varmaan juuri tämän Wenger on nähnyt, nyt Diaby tekee saman ja Ramsey kehittyy Cechin haastajaksi, nåin onkin hyvä nippu kasassa.Vela tulee kanssa ja Easmond niin kyllä meillä on aikamoiset junnut.Wenger vielä näyttää miten jälleen kehitetään huippu yksilöitä.
    Hyvältä näyttää.Hyvät uudet vuodet kaikille…

  11. Toivon oikeasti.. toivon todella paljon, että Wenger pystyy nyt näyttämään kaikille kauhukvartetin arvostelijoille (minä mukaanlukien) pitkää nenää ja nauramaan räkäisesti, koska nyt tuntuu että kaikki niistä on kehittynyt todella paljon. Toki Eboue nyt on Eboue ja Denilson on eniten jäljessä, mutta silti. Ei professorilla turhaa ole luottoa löytynyt näihin poikiin. Toivon lisäksi sitä, et tästä kaikesta seuraa oikeasti jotain todella kaunista, mistä voidaan puhua vielä kymmenien vuosien kuluttua. Hyvää punavalkoista uutta vuotta kaikille!

  12. Kute Ex ja Mati edellä kirjoitti, AW näköjään pystyy kyykyttämään minua ja montaa muutakin ”kauhunelikon” arvostelijaa..
    Tässä suhteessa on ihanaa olla väärässä ja nähdä kuinka Song ja Diaby ovat nousseet aivan avainpelaajiksi rakastamassamme joukkueessa.
    Itse olin pääpäsmärinä tyrmäämässä Diabyn tulevaisuutta punavalkoisissa samoin kuin Songin.
    Miulla on on munaa myöntää että olin vitun pahasti väärässä kyseisten pelaajien suhteen, ehä sentää AW tosiaan tiesi asiat paremmin…….

    Toivon tosiaan et Diaby pitää nykyisen tasonsa ja Denilson olisi seuraava pelaaja joka nousisi sille tasolle joka ”häneltä odotetaan”

    Please Hente,ota kantaa ja hyvää uutta vuotta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s