Psychological game of chess

Kiitos korkeampien voimien tämä työviikko on päivää vaille taputeltu. Ei sillä etteikö tahti kiihdy entisestään ensi viikolla mutta parin päivän pubimatkailu piristänee, tai sitten.. No matkailu mikä matkailu, se avartaa sanovat.

Eilisen uutinen numero yksi oli tottakai Thomas Vermaelen ja belgialaisen EI murtunut jalka. Harvinaisen epävarmoin ottein Villa Parkilla esiintynyt toppari selvisi pelkällä ruhjeella mutta sunnuntain ManU ottelu on ilman muuta kysymysmerkki. Olemme kenties sikäli hämmentävissä tunnelmissa että allekirjoittaneenkin epäilemä Sol Campbell on esiintynyt edukseen ja yhtäkkiä duo Sol / Billy ei tunnukaan ainakaan kovin suurelta katastrofilta.

Jos ajattelen ManUa vastustajana ja olkoon Shrek Rooney kuinka viritetyssä kunnossa tahansa, nähdyn perusteella en etukäteen pitäisi mainittua toppariparia (hyvä huomio Tommi kommentissasi) akilleen kantapäänä. Kuulostaa äkkiseltään kummalliselta, se etten pidä neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla kautensa aloittaneen mahdollista paikkaa avauksessamme akilleen kantapäänä. Ehkä sittenkin omituisemmalta kuulostaa se että liigassa eniten maaleja (59) tehneenä, pidän hyökkäystämme huomattavasti pahempana akilleen kantapäänä.

Monissa blogeissa, täälläkin, on otettu kiinni Arsenen jossain määrissä itsensä pussiin puhumiseen. Managerihan peräänkuulutti meiltä kannattajilta kärsivällisyyttä Theo Walcottin suhteen, joudumme odottamaan todellista Theoa jopa kuusi viikkoa, loukkaantumisen jälkeen kun ottaa aina oman aikansa löytää huippuisku. Allekirjoitan, siitä ei kahta sanaa. Mutta samalla saimme sitten kuulla ettei me tarvita hyökkääjää, ei tähänkään kauden kiihkeimpään vaiheeseen koska Nicklas Bendtner palaa kokoonpanoon.. Kolmen kuukauden tauon jälkeen.

Allekirjoitan edelleen kannattajien aiheellisen ihmettelyn, jopa kritiikin. Olisiko kyse nyt kuitenkin jostain muusta, ikävä kyllä jostain huolestuttavammasta, vaikka sitten Arsene saattoi asian ilmaista hieman kömpelösti. Annoin itselleni aikaa pohtia managerin lausuntoa ja päädyin ajatukseen että samalla kun Arsene halusi tsempata Theoa, tehdä voitavansa sanan voimalla auttaakseen pelaajaa löytämään täysin kadoksissa olevan itseluottamuksen, yksinkertaisesti luoda uskoa Walcottiin.. Samalla Wengerillä on ehkä hänelläkin alkanut tulla tiettyjä epäilyjä Theon suhteen, ei vähiten suurin odotuksin tehdyn massiivisen kalliin sopimuksen suhteen.

Arsene on vastuullinen mies, sitä en epäile ja vaikka välillä on täysin mahdotonta uskoa, väitän että Arsene kokee vastuun kannattajien suuntaan h*lvetin paljon suuremmaksi kuin hän antaa tekemisillään ymmärtää. Ehkäpä Arsene on paitsi itsepäinen, myös aavistuksen masokisti? Itse asiassa jos näitä kahta piirrettä vertaa ja peilaa mihin tahansa elämässä, kovin usein ne kulkevat käsi kädessä, syy ja seuraus.. Erm, tai jotain, olenhan tunnetusti psykologian ammattilainen, vain tutkinto puuttuu.

Edellinen ei sitten ollut lainkaan takinkääntö, pidän edelleen peräti velvollisuutena olla kriittinen ja kyseenalaistaa managerin sanomisia, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. En siksi että jotenkin nauttisin siitä tai kuvittelisin tietäväni paremmin, vaan siksi että Arsene on suorastaan vaatinut jos nyt ei pelkkää kritiikkiä niin mielipiteitä joka tapauksessa, okoon ne sitten kriittisiä tai ei. Se mitä Wenger kuitenkin aina täysin aiheellisesti vaatii ovat perustelut, kritiikinkin tulee olla perusteltua.

Täysin selvää etten takuulla onnistu likimainkaan aina perusteluissani, ne vaikuttavat kaiketi monen lukijan silmissä ontuvilta aika-ajoin mutta ehkäpä sittenkin terve vuoropuhelu syntyy juurikin siitä. Väitän sitä paitsi että myös Arsenen puheet kuulostavat usein ontuvilta, siitä syntyy keskustelua ja lopulta kaikkien meidän vilpitön tavoite on yksi ja sama, voittaa ja menestyä.

Taisipa blogistilla karata nyt hiukan mopo käsistä, en ymmärrä enää itsekään lainkaan mistä puhuin tai mitä olin sanomassa.. Mutta se kuuluu suurten ajattelijoiden repertuaariin, kyllä, menenkin tänään illalla katsomaan Havukka-ahon ajattelijan jo kolmatta kertaa, hieno filmatisointi, suosittelen lämpimästi.. Siis oikeasti jos kuulostinkin sarkastiselta.

*SLÄP*

Olen oikeasti stressannut työasioilla viime aikoina ihan liikaa ja se näkyy. Kun siihen ynnätään elämä Arsenalin kannattajana, se kyllä vaatii välillä paljon, joskus tuntuu että liian paljon.

Yritän tehdä paluun maan pinnalle ja palaan sihen mistä lähdin liikkeelle, yllättävää kyllä, loukkaantumisiin. Vermaelen on siis kysymysmerkki tässä vaiheessa ja toisen tuoreen tapauksen, Eduardon diagnoosi on hyvin, hyvin, hyvin pikkuvamma. Hmm, se kuulostaa melkein yhtä hyvin, hyvin, hyvin pieneltä vammalta kuin kuulosti Abou Diabyn vamma jonka ranskalainen sai Bolton ottelussa pian kaksi viikkoa takaperin ja joka pitää hänet edelleen sivussa sunnuntaina.

Ymmärrän mitä on suhteellisuus mutta ehdotan että meillä Arsenalissa luodaan selkeä taulukko, selkeät termit ja määreet loukkaantumisten arvioidulle kestolle. Ei minulla ole mitään sitä vastaan että hyvin, hyvin, hyvin pieni vamma tarkoittaa kolmea viikkoa sikäli kuin se on taulukossa näin määritelty. Pari kolme päivää voisi olla vaikkapa ’ihan s*atanan pieni vamma’, tai jotain. Väitän että idea on loistava ja se voisi tuoda elämässä tarvittavaa huumoriakin mukavasti kuvaan mukaan. Ajatelkaa Arsenen lehdistötilaisuuksia missä media tenttaa onko pelaajan X vamma ’s*atanan pieni’ vai ’v*tun vakava’, hupaisaa.

Toistan itseäni.. Olemme (lähes) kaikki pelänneet sitä tilannetta että toinen toppareistamme loukkaantuisi ja nyt kun se on käynyt toteen – vaikkemme sitten tiedäkään kuinka pitkään Verminaattori on sivussa – ehdin jo todeta ettei tilanne olisikaan niin katastrofaalinen. Olen vähintään hämmentynyt kun totean että huilatkoon Vermaelen sunnuntaina, ManUa! vastaan, enemmän odotan että Alex Song palaa kokoonpanoon. On enemmän kuin ihmeellistä miten lyhyessä ajassa tilanteet voivatkaan muuttua, reilu vuosi sitten ’brändäsin’ Songia sävyyn joka nyt rehellisesti sanottuna nolottaa, ironisesti tosin positiivisessa mielessä. Ehkäpä kokeilen samaa taktiikkaa Denilsonin suhteen vai kuulostaako mahdottomalta missiolta?

Joka tapauksessa managerin puheiden mukaan väsynyt mutta hyväkuntoinen Song palaa ei yhtään liian aikaisin, f*ck the ACN. Jalkapallo on oikeasti hieno laji eikä sitä turhaan kutsuta nurmikenttien shakiksi. Siinä missä shakissa pelivälineet auttavat, suojelevat, turvaavat jne toisiaan, vieläpä niin että vaikka kuningatar on kuningatar, hevonen, torni tai peräti sotilas voi olla ratkaiseva osa. Jokainen nähköön pelaajamme haluamallaan tavalla shakkilaudalla mutta Alex Songin rooli sunnuntaina William Fairhurstia vastaan on merkittävä apu Arsene Kasparovin laudalle.

[Olen kovin levoton tänään..]

En taaskaan ymmärrä lainkaan mitä yritin sanoa ottamalla shakin tässä kohtaa esiin, hmh. Mutta kuten jo eilen kirjoitin, Cesc ei ole täysin oma itsensä kun Song puuttuu kokoonpanosta, aivan kuin jos kapteeni on poissa, Arshavin vaikuttaa ajoittain lähes epätoivoiselta. Olen hemmetin paljon luottavaisempi sunnuntain suhteen kun Song on mukana, hän ei pelkästään tuo hyvää, vaan poistaa samalla pahaa, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tarvitseeko puhua nimistä? Ai niin, Denilson jatkanee avauksessa Alexin paluusta huolimatta, hänhän on managerin papereissa se tasapainottava pelaaja joka suuntaan, minä väitän epätaspainottava!

Eduardon ’yllättävän’ loukkaantumisen johdosta Nicklas Bendtner on sitten noin kolmet täydet harjoitukset loukkaantumisen jälkeen vetäneenä isossa roolissa ja meidän kannattajien huolen keskiössä. Panokset ja haaste voisi tuskin suurempi olla ja vaikka olen läpeen rakastunut Juuttiin, alan pian kaiketi ahdistelijaksi. Tiedän että voi olla luottavainen omiin kykyihin ja h*lvetti niin pitääkin. Tiedän myös ettei itsestään pidä kuvitella liikoja ja jalat on pyrittävä aina pitämään tukevasti maassa, terve nöyryys vie pitkälle. Joku voisi sanoa että siinä se Nicklas taas puhuu suuria ilman näyttöjä mutta minä pidän, minä rakastan. Hyvä on, jossain vaiheessa minäkin alan vaatia näyttöjä ja katetta puheille mutta vielä toistaiseksi nautin täysin rinnoin Nickyn jutuista.

Nyt allekirjoittaneella alkaa mennä niin pahasti puurot ja vellit stressistä sekaisin että lienee syytä lopettaa. Voitte olla varmoja etten takuulla muista mitä olen jo ehtinyt joskus kirjoittaa ja mitä olen vain ajatellut kirjoittaa mutta lopulta unohtanut tai ajanpuutteen vuoksi joutunut jättämään kirjoittamatta.

Jälleen kerran olen kuitenkin todella pahalla päällä Arsenal.comin ja ATVO:n politiikasta, samasta vanhasta syystä. Se että olen (vielä toistaiseksi) maksava ’asiakas’ saadakseni nähdä lähinnä lehdistötilaisuudet ja haastattelut, miksi minun pitää maksaa siitä että minua tietoisesti kiusataan? Koin jälleen pirullisen tunteen että on Joulu, saat lahjan, mutta sinulle kerrotaan että saat avata sen vasta uutena vuotena, typerää, h*lvetin typerää!

Eli Arsene on antanut yksinoikeudella haastattelun Arsenal.comille ja he jotka maksavat juuri siitä että saavat kuulla mitä manageri sanoo, saavat lukea että tällaista mielenkiintoista Arsene kertoi.. ja tällaista, wow, ja tällaistakin vielä.. Ähäkutti, emme kerro kuitenkaan enempää, malta mielesi ja saat nähdä mitä Wenger sitten sanoikaan seuraavana aamuna. V*ttu miten järjetöntä touhua! En itse ole markkinoinnin ammattilainen millään tasolla mutta haluaisin kovasti kuulla jonkun alan ammattilaisen mielipiteen tästä.

Se että itse en vain ole saanut aikaiseksi peruuttaa tilausta johtuu laiskuudesta, ei niinkään halusta, ei varsinkaan siitä mielipahasta minkä koen viikoittain ja mistä v*ttu maksan, mielipahasta. Olisivat vieneet asian edes reilusti sitten niin pitkälle että olisivat kertoneet artikkelissa että Arsenella on tuoretta tietoa Vermaelin loukkaantumisesta mutta sen saatte kuulla huomenna.

Jos lainkaan yritän ajatella järjellä tunteen sijaan, en voi muuta kuin epäillä että raha tässäkin typeryydessä on takana. Kun kirjoitan tätä myöhään torstai-iltana, tiedän managerin haastattelusta vain päivityksen terveys.. siis sairaustilanteeseen ja kun sitten jossain vaiheess tänään aamupäivällä vilkaisen ensimmäisen kerran Punavalkoisia uutisia, huomaan että jotain tästä haastattelusta on vuotanut (lue myyty) medialle ja tietoa on julkaistu yön tunteina. Eli oli se sitten Mirror (yleensä), Times, Guardian tai mikä tahansa, medialle on myyty osia haastattelusta tai koko haastattelu. Selvää että puhutaan eri summista mitä media maksaa kuin mitä minä maksan mutta kysymys kuuluu; miksi maksaisin sitä vähääkään kun kuitenkin saan lukea kaiken käytännössä aina ennen kuin saan itse nähdä sen mistä maksan ja minkä haluan kuulla?!

Kun nyt haastatteluista tuli puhe niin menköön linkki varsin mukavaan artikkeliin Craig Eastmondista. Ja sitten on aika toivottaa viikonloppua joka tulee päättymään sellaisissa tunnelmissa että oli maanantaina sitten millainen h*lvetillinen savotta tahansa töissä, laulamme työkavereiden ihmetellessä vain pitkin päivää värssyä ain laulain työtäs tee, lupaan, jos, kun.. Kyllä, olen stressistä sekaisin mutta niin on ilmeisesti Alan (c*nt no matter what he say) Hansenkin, elämme omituisia aikoja.

0 thoughts on “Psychological game of chess

  1. Kyllähän Songin paluu tuntuu nyt ensiarvoisen tärkeältä tähän väliin. Organisaatiossa ei ole, ikävä kyllä, yhtään säällistä korvaajaa kamerunilaiselle. Diabyn poissaolo on tietenkin pieni takaisku, mutta onneksi tuolle keskikentän kolmannelle paikalle löytyy kilpailua. Ramsey toisi hyvin liikettä ja energiaa, Denilson on taas pelannut kauden parhaat pelinsä juuri tuolla tontilla. Mielenkiintoisinta olisi kuitenkin nähdä Nasri tuolla tontilla. Harvinaisen hyvät fiilikset on lähteä Manua vastaan, voitto on ihan realistinen, joskin helpolla se ei tule.

  2. Minua alkaa pikkuhiljaa ottaan todella pattiin tämä Arsenen jatkuva valehtelu faneille. Muistatteko kun tammikuun alussa ukkojumala sanoi, että nyt ostetaan ja ostetaan järkevästi. Samaan hengenvetoon hän totesi, että ostot pitää tehdä nyt heti tammikuun alussa. Voi piru, kun olin mielissäni ja odotin… ja odotin. Sama saatanan virsi joka siirtoikkunan aikana kesät talvet jo useamman vuoden. Samat valheet.

    Wenkku uskoo omaan filosofiaansa ja niin tietysti pitääkin, sillä muuten siitä ei tulostakaan synny, mutta ollaan myös nähty, että tulosta ei pelkällä uskollakaan synnyt. Oliko epäselvästi sanottu? No oli. Mutta ei se Arsene hyvä ole yhtään sinun junnutehtaan saavutuksista ja kunniasta pois, jos nyt hankittaisiin edes yksi, mielellään pari valmista ja kokenutta voittajaa joukkuetta vahvistamaan. Se vahvistaisi meitä juuri sen piirun verran, yhden napsun ylöspäin, joka erottaa meidät liigamestaruudesta, mestareiden liigan voitosta ja cupin herruudesta.

    Cupista puheenollen, sen luovuttaminen teki pahaa ja nieleskelen sitä vieläkin, mutta jos tämä tarkoittaa täysillä panostamista liigan voittoon, olen valmis huutamaan taas ”Arsene knows”, mutta toistaiseksi minua ei ole vakuutettu. Se täysipainoinen panostaminen liigan voittoon vaatisi nyt sen napsun. Se nyt on vaan nähty, että jostain käsittämästtömästä syystä juuri meidän joukkueen kohdalla miehiä on sairastuvalla enemmän kuin meidän terveyskeskuksessa oli asiakkaita jonottamassa sikainfluenssapiikkiä marraskuun alussa. Ja heti kun saadaan yksi mies ruotuun ”hakemaan sitä pelituntumaa kolmeksi viikoksi”, niin eiköhän kauhun tasapaino pidetä yllä ja vähintään saman verran lähetetään lasarettiin kuntoutumaan ja polkemaan kuntopyörää. Sitten joudutaan turvautumaan vielä froteepyyhkeellä partaansa ajeleviin jannuihin, jotka ennen peliä pyytävät pukukopissa joukkuetovereiltaan nimmareita, niin jokin on pielessä! Ja pahimmillaan näitä laitumella kirmaa pari kolme.

    Minusta alkaa tuntua, että kun Wenger on saavuttanut jo jalkapalloseura Arsenalissa enemmän kuin kukaan muu aikaisempi managerimme, niin hänestä onkin tullut enemmän ja enemmän korporaatio Arsenalin johtaja, jonka päämäärä on toki voittaa yksittäisiä hienoja otteluita ja toiveena tietysti myös pokaalit, mutta kaikki tämä tapahtuu sillä ehdolla, että korporaatio Arsenal tuottaa voittoa ja velat lyhenevät. Varsinkin nyt kun on nähty miten muille isoille seuroille (poislukien namusetäseurat) on käymässä. Taloudellinen ahdinko levittelee lonkeroitaan ja Arsene setä saa yhä suurempaa tyydytystä siitä, että tilikauden päätteeksi voidaan julistaa taloustieteilijän joukkueen pysyneen edelleen mestareiden liigassa ja tehneen 60 miljoonaa voittoa.

    Helvetti soikoon!! Olis välillä kiva voittaa jotain.

  3. Uskon oikeasti että sitä paljon puhuttua rahaa ei vain ole niin paljon käytettevissä kuin yleisesti odotetaan. Itse en oikeasti odottanutkaan mitään suurempaa ostosta tulevan,niin kuin viime kaudella(AA).Tilanne oli tosin eri. Silloin näytti pahalta päästä 4 joukkoon,mutta nyt ei. Ja se näyttää johtoportaalle riittävän. :- ( Näin vaan uskon asian olevan, valitettavasti. Olishan mahtavaa voittaa jo jotain. Mutta aikahan tuon näyttää…..

  4. AW on kyllä tiukka heppu, ensi yllättää, että aikoo hankkia nopeasti hyökkääjän ja nyt on lähes varmaa, että mitään ei hankita. Ja tyrkyllä on valioliigan mestaruus – 10 pisteen erolla, mutta AW tyytyy siihen 5:een. Artsi on varmasti oikeilla jäljillä, mutta sitä rahaa on ehkä max 30 miljoonaa puntaa ja AW:n periaatteilla alle 20:llä pitäisi pelaaja saada – ja siihen hintaan ei van Persien tasoista hyökkääjä tällä hetkellä saa.

  5. Kyllähän se kieltämättä välillä rupee oikeesti vituttamaan noi AW,n lausunnot siirtojen suhteen vaikka niihin onkin jo vuosien varrella tottunut.
    Sanoisi sitten edes suoraan ettei aio ketään hankkia niin eivät fanit suotta rupeaisi haaveilemaan.

    Kuviohan menee suurin piirtein näin; Vähän ennen siirtoikkkunaa AW ilmoittaa hankkivansa mahdollisen pelaajan heti siirtoikkuna alussa että saataisiin heti hyöty irti.
    -Viikon jälkeen hän ilmoittaa että odottaa loukkaantunutta pelaajaa harjoituksiin ja kartoittaa sitten tarvitseeko korvaajan.
    -Siirtoikkunan puolessavälissä hän on huolissaan että mahdolliset uudet pelaajat ”tappaisivat” pari jo ringissä olevaa.
    -Siirtoikkunan kolmannella viikolla hän ilmoittaa ettei sopivia pelaajia kertakaikkiaan ole saatavilla.
    -Ja tietty siirtoikkunan viime päivinä hän sädehtii ja toteaa legendaarisesti että loukkaantumistaan toipuneet ja rinkiin palanneet pelaajat ovat kuin uusia vahvistuksia : )

    Elikkä näillä mennään vai mitenkä se ny oli? ; )

  6. Olisi mukava nähdä joukkue kerran ilman loukkaantumisia tammikuussa. Tulisi uusia kommentteja!

    Denilsonista sen verran että aw voisi lähettää kaverin Songin kanssa salille keräämään massaa, kaverin vedot lähtevät ”välillä” ihan hyvin, mutta ei näytä intoa olevan puolustukseen enään. Viime kaudella oli parhaimmillaan keväällä. Tällä hetkellä kärkeä pitää meidän oma http://www.premierleague.com/page/ActimIndex Numero 4.
    Viikon unelma kokoonpanossa 5 gooneria eli aino mihin voimme kaatua muna pelissä on denilsonin hölkkä ja omien hyökkäjien huono tuuri.

    Voittoa hakemaan!!!!!!!

  7. viime kauden statsit Songista ja Denilsonista

    2008/9 Denilson (3,074 minutes)

    Tackles won (includes aerial): 148 (average 4 per game)
    Tackles lost: 81 (average 2 per game)
    Pass interceptions: 146 (average 4 per game)
    Accurate passes: 2,009 (average 59 per game)
    Bad passes: 238 (average 7 per game)
    Assists: 7
    Goals: 3

    2008/9 Song (1,741 minutes in midfield)

    Tackles won: 104 (average 5 per game)
    Tackles lost: 50 (average 2.5 per game)
    Pass interceptions: 51 (average 2.5 per game)
    Accurate passes: 742 (average 38.4 per game)
    Bad passes: 90 (average 5 per game)
    Assists: 0
    Goals: 1

  8. Mä näen ton Bendtnerin paluun hyvänä asiana. Tai siis tottakai se on hyvä, että pelaaja palaa ruotuun sairastuvalta, mutta on erityisen hieno juttu että mukaan kekkereihin tulee nyt hieman eri kokoinen kaveri kuin muut hyökkäävät pelaajat ovat. Ilman Nicklasta meidän hyökkäävien pelaajien keskipituus on varmaan 173 senttiä villasukat jalassa, mutta Danish Bomber tuo reippaasti lisää ulottuvuutta ja nimenomaan pääpelivoimaa. Vaikka meidän pelurit on Bendtnerin poissaollessa olleet ihan oikeasti kääpiömallisia niin silti laitapuolustajat ja muutkin ovat harrastaneet käsittämättömän paljon keskityspalloja vastustajan maalille, joista me sitten ollaan hävitty ykkösellä vähintään 90%. Eli siis järjetöntä touhua tuolla materiaalilla. Meidän hyökkäys ilman tanskalaista ja RvP:tä on sitä kokoluokkaa, että hyökkäyspeli olis pitäny hoitaa lähes täysin lyhyillä, nopeilla syötöillä maatapitkin. Pelaajat ovat siihen tarpeeksi teknisiä ja ketteriä toisin kuin pelaamiseen ilmassa. No, nyt Nicklaksen paluun myötä meidän mahdollisuudet pärjätä myös ilmassa kohentuvat oleellisesti. Ja varsinkin sunnuntain Manu-otteluun Nicklas tuo aivan uuden mahdollisuuden kun Ferdinand on hyvänä pääpelaajana pelikiellossa. Korvaaja lienee Brown tai Evans, mutta oli kuka tahansa niin ei Ferdinandin tasoinen, joten toivottavasti B52 on aloituksessa voittamassa meille hyökkäyspään korkeita palloja.

    Asiasta toiseen. Crystal Palace on nyt todellisissa talousvaikeuksissa ja pakotettu myymään parhaita pelaajiaan. Siirtoikkuna on auki enää hetken, joten Palacelle tulee kiire tehdä pelaajillaan rahaa. Miten tää sitten koskee Arsenalia? Ei ehkä yhtään mitenkään, mutta Palacessahan pelaa kehuttu ja hyvinkin kehityskelpoinen Victor Moses, joka on jossain yhteyksissä yhdistetty myös meihin. Saa nähdä tekeekö Arsene tässä kohtaa jotain, mutta mä pidän 100% varmana, että Moses siirtyy johonkin ja nimenomaan Valioliigaan. En tiedä pelaajasta muuta kuin sen, mitä netistä voi tietoja kaivaa ja on vaikeeta arvailla olisko Moses meille sopiva pelaaja ja minkä hintainen, mutta Arsenen politiikkaan hän vois sopiakin. Mitään sateentekijää Arsenalille tästä nuoresta kaverista ei tähän hätään ole, se on selvää. Juuri nyt me tarvittais valmis ja takuuvarmoihin tehoihin kykenevä hyökkääjä tyyliin van Nistelrooy eikä uutta nuorta oppilasta, mutta Arsenesta ei koskaan tiedä.

    Myös meikäläinen on varsin levollisella ja luottavaisella mielellä ennen Manu-kohtaamista, mikä on kyllä hyvin poikkeuksellista. Kai tähän vaikuttaa se, että meidän starting XI on nyt todella laadukas kun Alex Song on takaisin (ja toivottavasti syrjäyttää Denilsonin kokonaan avauksesta) ja Nasri sekä Nicky on mukana. Uskoisin, että myös Andrei haluaa tässä isossa pelissä näyttää jälleen oveluuttaan ja venyttää verkkoa viime kauden Pool-pelin tavoin. Jos Shrek saadaan pidettyä aisoissa niin voitto on hyvinkin mahdollinen. Jotenkin hassulla tavalla tuntuu, että on jopa parempi että Rooneyta vastaan pelaa kokenut ja voimakas Sol kuin vielä kovissa peleissä hieman kokematon Verminaattori. Ehkä Sol saattaa intensiivisessä pelissä loppua kohden vähän hiipua, mutta toivottavasti ottelu on siihen mennessä jo ratkennut 🙂

  9. Wilshere loppukaudeksi lainalle Boltoniin. Hieno homma, että Jackie-boy palaa kesän korvalla takaisin kotiin. Eipä tarvi sitten ketään kesän aikana ostaa. Jack on silloin uusi pelaaja. Hankinta. Nääs.

  10. Kuten Gunner jo totesi, B52 tuo aivan uuden ulottuvuuden hyökkäyspeliin jossa nyt on mahdollista voittaa ilmapallojakin.
    Lisäksi täytyy muistaa että tanskalaisesta on iso apu myös omassa päässä vastustajan erikoistilanteissa jotka ovat olleet yksi murheenryynimme.

    Victor Moses olisi juuri Wenkun tyyppinen hankinta, saa nähdä lähteekö huutokauppaan?
    Olin jo lähes varma ettei Jack The Ripper boltoniin mene kun Coyle räkytteli sen verran toisen kohtaamisen jälkeen. Liekö sitten nöyristelly ja pyytänyt nätisti Arsenelta niin tämä on heltynyt ja päästänyt nuorukaisen reebokille?

  11. Uusimpien uutisten mukaan Bendtner saattaa hyvinkin aloittaa penkillä ja Arshavin keskellä. Tämä saattaa hyvinkin olla totta, kun juutin kunto tuskin kestää koko peliä. Tässä tapauksessa toisen laitahyökkääjän paikan ottaa todennäköisesti Nasri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s