Ristiriitaiset tunteet

Hente lomailee, joten joudutte tyytymään varabloggaajan juttuihin. Tässä vaiheessa kautta voi jo sanoa, että ainakin omat odotukseni ovat menestyksen osalta ylittyneet. Ennen kauden alkua olin varma, että joudumme veriseen taisteluun nelossijasta eikä mistään mestaruustaistelusta voi edes uneksia. Samoin Mestareiden liigan voitosta oli turha uneksia, no jos nyt ollaan aivan rehellisiä niin en vieläkään jaksa uskoa Sieniliigan voittoon. Voittoon vaadittaisi vähintään yksi voitto, luultavimmin kaksi voittoa joukkueista nimeltä Manu, Chelsea tai vaikkapa Barcelona ja tähän on hyvin vaikea uskoa aiempien kärkipelin jälkeen. Joka tapauksessa liiga on se tärkein ja siellä ei ole enää jäljellä ketään ns. suurista, mikä tietenkin parantaa mahdollisuuksia. Voisi melkein sanoa, että kaikki on omissa käsissä, vaikka todellisuudessa tarvitsemme ainakin vähän apuja Manun ja Chelskin pistemenetyksien muodossa.

Loppuohjelmista meidän on kuitenkin helpoin ainakin paperilla. Jollain tapaa en vain uskalla luottaa siihen, että hoidamme kaikki loput pelit, vaikka siihen on toki kohtalaiset mahdollisuudet. Jopa yhden tasurin saattaa kärsiä pelata riippuen kuinka hyvin muut mestariehdokkaat pelaavat omat pelinsä. Manu on ollut koko ajan se suurin uhka omissa papereissani ja näin on edelleenkin. Toki se kohtaa vielä Liverpoolin ja Chelskin, mutta molemmat kotonaan, joten se saattaa hyvinkin ottaa noista otteluista täydet pisteet. Chelsean mestaruuteen en jaksa uskoa, koska joukkue joutuu Old Traffordin lisäksi vielä Anfieldille Liverpoolin vieraaksi. Liian vaikeita pelejä ja noista ei välttämättä ole tiedossa pisteitä ollenkaan.

Meidän omat suurimmat kompastuskivet ovat ennakkoon Spurs vieraissa ja Manchester City kotona. Tosin esim. vierailuja Blackburnin tai Birminghamin kotiluoliin on turha millään tapaa aliarvioida. Molemmat erittäin potentiaalisia paikkoja menettää pisteitä, eikä sovi myöskään unohtaa vierasottelua Wigania vastaan. Mahdollisuudet ovat olemassa aina mestaruuteen asti, mutta jos pitäisi laittaa rahaa likoon niin omat rahani laittaisin valitettavasti Manun suunnalle. Hirmukuntoinen Rooney tuntuu pystyvän pelaamaan pelistä toiseen ilman loukkaantumisia ja tämä saattaakin olla suurin syy miksi pokaali kenties matkaa (taas) Manchesteriin. Toivottavasti olen täysin väärässä ja Wenger tekee sen mihin hyvin harva fani kauden alkaessa uskoi.

Joka tapauksessa FA Cupia lukuun ottamatta kausi on ollut ennakko asetelmiin nähden hyvä ellei jopa loistava. Tämä ei kuitenkaan paljoa paina jos keväällä ollaan taas kuitenkin ilman minkäänlaista pyttyä. Tosin Realin kuudes tippuminen putkeen osoitti, että rahallakaan ei välttämättä voiteta kaikkea. Tosin Arsenalin ja Realin pelaajapolitiikka ei kannata edes suoraan verrata sen suhteen. Toki en ole niin sinisilmäinen, että väittäisin Wengerin epäonnistuneen samalla tavalla jos olisi viimeisen kuuden vuoden aikana saanut sijoittaa joukkueeseen yhtä paljon kuin Real Madrid on sijoittanut. Toki pokaaleja olisi melko varmasti tullut, muuta minkä verran, sitä on lähes mahdoton sanoa.

Kuitenkin Realin tippuminen avasi ainakin omia silmiäni hiukan siirtojen suhteen ja loppujen lopuksi harva meistä tajuaa kuinka hyvää työtä Wenger on tehnyt minimaalisella budjetilla kaikkiin kilpailijoihin nähden vuodesta toiseen. Se on samalla varmasti auttanut seuraa hyvinkin paljon pitkällä aikavälillä, kun velkoja on saatu lyhennettyä tai puhumattakaan koko uudelle stadionille siirtymisestä. Tämä tuskin olisi onnistunut lähellekään näin hyvin tai ylipäätänsä päätöstä uuden stadionin rakentamisesta olisi tuskin tehty ellei olisi täysin luotettu Wengeriin kykyyn pitää joukkue mestaruustaistelussa lähes joka vuosi nollabudjetilla tai jopa niin, että pelaajakaupoista jäädään vielä plussan puolelle.

Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että itse monien muiden tavoin olisin halunnut nähdä kesällä ja/tai tammikuussa pari kunnon hankintaa. Olisivatko nämä hankinnat varmistaneet mestaruuden, koska nytkin siihen on vielä kaikki mahdollisuudet? Täysin mahdoton sanoa, mutta koska kaiken järjen mukaan rahaa olisi pitänyt pariin pelaajaan olla, enkä nyt tarkoita mitään £30 miljoonan punnan pelaajia. Varmalta näyttää kuitenkin, että Wenger on toukokuussa joko juhlittu sankari tai sitten saattaa joutua kovemman kritiikin kohteeksi kuin koskaan ennen. Ansaitusti vai ei, paha sanoa. Ehkä kuitenkin monien olisi hyvä nähdä hiukan suurempi kuva kuin pelkästään juuri tämä menossa oleva kausi. Toki se on hyvin vaikeaa ja toisaalta sanonta menee, että olet juuri niin hyvä kuin viimeisin pelisi..

Ajattelin, että tämän päivän päivitys jää hyvin lyhyeksi, mutta ihme kyllä onnistuin jaarittelemaan tämän verran. Tiedän, todella sekavaa tekstiä, josta ei punaista lankaa ainakaan helpolla löydä, mutta nyt ei yksinkertaisesti aikataulu anna periksi suuremmille korjauksille. Jos pitäisi tiivistää koko homma niin toivotaan parasta ja pelätään pahinta, mutta tuo pahin ei myöskään välttämättä ole aivan niin paha kuin yleisesti ajatelleen. Joo nyt on syytä lopettaa tai varmaan olisi ollut jo hyvän aikaa sitten.

0 thoughts on “Ristiriitaiset tunteet

  1. Loistava blogi Ville!

    Kyllä Arsene on kuitenkin kuluneen vuoden aikana tehnyt paljon hyviä ratkaisuja. Vermaelen sisään ja Toure ulos lienee niistä se kirkkain helmi. Belgi on noussut heti liigan parhaiden toppareiden joukkoon. Valioliigan ja kenties koko Euroopan paras hankinat? Ainakin lähellä sitä. Kolo taasen hyytynyt sittemmin jo Cityssäkin penkkimieheksi ja kesällä kenties taas uusi seura? Ade olisi voinut pahiempien loukkaantumisten aikaan tehdä muutamia maaleja, mutta joukkuehenki lienee kuitenkin parempi ilman. Kesällä hehkutettu Melo on ollut ilmeisen heikko Juvessa. Pahimmassa skenaariossa Eboue ja kasa miljoonia olisi saattanut matkustaa Italiaan ja Wengerillä olisi käsissään nyt kaksi denilsonia. Kokemusta ja voitontahtoa haettiin Campbellin avulla, Vieiran sijaan. Uskallan väittää, että Sol on omalla pelipaikallaan parempi kuin Vieira omallaan. Ja palkka lienee vähintään puolta pienempi.

    Saattaa olla, että tämä kausi ei tuota mestaruuksia, mutta tuskin kovin kauaksikaan jäädään. Valioliigan tai CL:n voittaminen on niin monesta asiasta kiinni, että edes ”vahvemmalla” miehistöllä niiden hoitamiseen ei voitaisi luottaa. Varsinkin kun mukana on Manun ja Barcan kaltaisia voittajia. Cupista tippuminen toki harmitti silloin, mutta ei enää niin paljoa. Arpaonni olisi ollut todella surkea kun Stoken jälkeen olisi tullut vieraissa City ja Chelsea. Henkisen kantin kannalta voi olla jopa hyvä, että joukkue keskittyy vain kahteen kilpailuun. Eiköhän viimeistään Drogba olisi parilla maalilla tiputtanut Arsun jatkosta. Näin se ikävän usein on mennyt.

    Eniten tietenkin kaudessa tähän mennessä harmittaa nuo Manu ja Chelsea-pelit. Jos kumpaakin vastaan olisi saatu puristettua edes kotitasuri niin tällöinhän Arsenal olisi kärjessä. Tuloskunto muita vastaan on taas ollut ilahduttavaa. Hyvällä prosentilla on vaikeat pelit kääntyneet voitoiksi. Vasta neljä tasuria ja 2/3 peleistä on voitettu, ei ihan huonosti. Jos voittoputki venyy huhtikuulle niin hyvältä näyttää. Etenkin kun piristynyt Pool saattaa hyvinkin napata pisteitä Manulta ja Chelsealta.

  2. Nyt Villelle vähän palautetta: sä olet helvetin hyvä kirjoittaja ja paikkaat henteä erinomaisesti. Meidän on pakkokin sallia hentelle vähän vapaata, niin hyvää duunia ukko tekee! Mutta Ville, älä pyytele anteeksi tai mollaa omaa tekstiäsi. Tekstisi ovat aina hyvälaatuista ja ehdottoman asiaa!

    Nyt takki auki ja ammennat sitä itseluottamusta vähän!

  3. Komppaan muita ja annan isot kreditit Villelle, hyvä kirjoitus jälleen kerran. Voittaa vai ei voita, siinä pulma, joka tekee Wengeristä joko suuren sankarin tai jonkun asteisen luuserin,
    kumpi rooli Arsenelle osuu jää nähtäväksi. Minun mielestä ”Le boss” on tehnyt vähintäänkin kelvollista managerointia ja käsittääkseni seuran talous on jokseenkin hyvällä pohjalla verrattuna muutamiin muihin seuroihin, ihan kärkiporukoita myöten. Raha on tietenkin merkittävässä roolissa mutta sekään ei takaa automaattisesti autuutta, eikös niin?!?!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s