Sama kaiku on askelten

Huoh, te jotka luette allekirjoittaneen tarinoita päivittäin ymmärtänette että kovin on parina edellisenä päivänä pitänyt pinnistää ajatuksia. Tekin jotka ette sitten päivittäin luekaan mutta seuraatte muuten Punavalkoisen maailman uutisia aktiivisesti.. Hmm, voisinko osua oikeaan jos väitän että joukkue on komennettu syystä pitkiksi päiviksi sorvin ääreen ja se mitä siellä tapahtuu, se pidetään joukkueen sisäisenä asiana.

Tunsin jo eilen inspiraation olevan kateissa kunnes sain puristettua jotain sanan säilää kabinettipelistä. Mutta kuten tiedätte, en koe kyseistä peliä omakseni, en hallitse sitä, en edes tunne aihetta, kunhan jaarittelen. Onhan selvää (vaikka joskus muuta väitänkin, haha) ettei sillä mitä mieltä allekirjoittanut on ole mitään vaikutusta mutten onneksi ole ainoa, etten edustaisi peräti enemmistöä? Voisiko Frank McLintockin sanoilla olla mitään painoarvoa, tuskin, mutta tuntuuhan se hyvältä saada tukea vaikkei se olennaista olekaan.

Keskustelu kannattajien keskuudessa on ollut mielenkiintoista joskin ehkä sittenkin aavistuksen vaisua, mikä selittynee yksinkertaisesti sillä että minä mukaan lukien tunnemme olomme edelleen väsyneeksi, takki tyhjeni kuin neulalla puhkaistu ilmapallo viime sunnuntaina DW Stadiumilla. Itsekin haluaisin olla edelleen sillä pitkällä kävelyretkellä minkä tein ottelun jälkeen, ilma tuntuu vieläkin tunkkaiselta hengittää. Alkaako ilmastointi toimia jälleen lauantaina jää nähtäväksi, edes puoliteholla.

Jos kannattajat jaettaisiin karkeasti kolmeen kategoriaan, on hardcore AKB:t ja toisessa ääripäässä jo pari vuotta sitten project youthin tuominneet ja sitten se suurin massa jostain siltä väliltä. Kriisin hetkellä ääriliikkeillä on tapana aktivoitua ja näin on käynyt nyt meidänkin maailmassa nimeltä Arsenal. AKB:t puolustavat manageria hamaan loppuun ja toisaalla giljotiini on viritetty ja terä teroitettu, tappio Wiganille oli parasta mitä saattoi tapahtua! Molemmista leireistä ammutaan nyt herkällä hetkellä kovilla mutta on selvää että Camp AKB on joutunut puolustuskannalle. Kun sitten puhutaan tästä suuresta massasta välissä, on kaiketi ’turvallisempaa’ siirtyä hyökkääjän selustaan, vaikkei sitten varsinaisesti sisällissotaan mukaan aikoisikaan.

”He is so convincing when he talks about his young players but I don’t know if he really feels that and genuinely doesn’t want any money or he is covering up and putting on a front for the club. Sometimes you feel as if you are almost criticising the Pope when you make comments about the club.”

McLintock osuu jälkimmäisessä lauseessa naulan kantaan, loistavasti ilmaistu. On sääli että minulle tuli ylipäätään tarve kirjoittaa leireistä, eihän sen pitäisi niin mennä, olla. Edelleen sääli että kaikki se mitä eilen kirjoitin, en edes odota että saisin vastauksia vaikka haluaisin uskoa että raottamalla kabinetin ovea tilanne rauhoittuisi merkittävästi ja me kannattajat voisimme keskittää energiamme yhteen hiileen puhaltamiseen.

”It would be nice to get a bit of honesty from the board and the manager. We are intelligent people. Give us a break. People are getting frustrated. It’s hard to judge whether he doesn’t want to spend the money because he rates the young players so highly or there is no money to spend.”

Lisättävää? Tätä samaa olen jankuttanut kyllästymiseen asti (ja taas) ja kun samaa kysyy ääneen Frank McLintock, milloin on vastausten aika? Kaiken mahdollisen hahmottamista vaikeuttaa kaiketi eniten se että seuran johdosta rahaa on vakuuteltu aina olleen, milloin 100 miljoonaa puntaa, milloin 40 miljoonaa ja milloin jotain siltä väliltä. Samalla olemme saaneet kuulla Arsenen vihjailevan ettei rahaa ole, että jos olisi niin ei hän epäröisi sitä käyttää, tai että meidän pitää myydä voidaksemme ostaa. Jotta tilanne olisi täydellisen monimutkainen, kaikki puhuvat kuin yhdestä suusta hyvästä taloudellisesta asemasta ja kun Arsenelta sitten udellaan tästä yhdestä suusta, hän kertoo meille olevansa vain töissä seurassa eikä hän tiedä mitä ’yläkerrassa’ tapahtuu.

How fuckin’ confusing!

En pääse sunnuntain tappion yli, näen siitä painajaisia ja huomaan tulleeni vainoharhaiseksi mustan huumorin kaikessa väkisin näkijäksi. Vai voisiko Arsenal.comissa olla sittenkin myyrä töissä, hmm? Aiemmin viikolla Lukazs Fabiankin syntymäpäiväshowta juhlittiin uutisella nuoremman maanmiehen loistavista otteista Brentfordissa, ajoitus oli täydellinen ja lohdutti varmasti meitä kannattajia ja epäilemättä sunnuntain päivänsankaria, köh. Entäpä sitten eilen Arsenal.comissa missä puffattiin tuoretta ATVO:n sarjaa; Right Man For The Job? Hahahaa! Myyrä ei tietenkään halua paljastua ja toistaiseksi etsitään julkisesti vasta jotain h*lvetin pelipaitapicassoa mutta ajankohta osui jälleen myyrältä nappiin.

Virallisten sivujen virallista puolta edustaakin sitten ensi kesän spektaakkelimainen top viisi äänestys ja tämä psykologinen propaganda ja sodankäynti meillä osataan ja viiden vuoden kokemuksella on syytäkin. Ongelmaksi voi muodostua se että pian meillä on jäljellä enää äänestys Valioliigahistorian komeimmista nappulakengistä tai kampauksista. Totta h*lvetissä allekirjoittanutkin tulee muistelemaan sitten aikanaan kesällä kaikkea sitä mitä vajaan 20 vuoden Valioliigahistoria pitää sisällään. Mutta samalla pelkään jo valmiiksi sitä ’angstia’ mihin se johtaa kun herään tähän päivään katsottuani juuri vaikkapa nyt sitten voittajan kategoriassa paras puolustuspelaaminen joukkueena.

Kesän siirtospekulaatiot alkavat pikkuhiljaa kiihtyä, valitettavasti viittaan nyt vain muihin seuroihin. Ashley Young, James Milner.. siis pelkkää spekulointia mutta Citeh hämmentää ensi kesänäkin siirtomarkkinoita ja miten siihen reagoivat mm epävarman kauden lopulta pelanneet ManU ja Chelsea, entä Liverpool.. ENTÄ ME? Tämä nyt tuli mieleen oikeastaan siksi että haluaisin meidän olevan rohkeita kesällä, jopa sitten pienellä riskillä. Selvennän edelleen.. Boltonin Gary Cahillin hintalapussa on jo numerot 1 ja 7. Mikäli mediaa on uskominen, meitä ei edes noteerata enää tässä kisassa ja se on sääli sillä mikäkö mahtaa olla yksi prioriteettimme?

Cahill oli maajoukkuepelaaja jo vuosi sitten, nuori ja englantilainen, ymmärtää takuulla mitä tarkoittaa kun puhutaan miesten pelistä Boltonin koulussa opiskelleena. Hän oli kaupan viime kesänä, hintaan.. sanotaan 8 miljoonaa puntaa. Edin Dzekolle olisi takuulla ollut käyttöä jo tällä kaudella, olisi kaiketi ollut ostettavissa tammikuussa hintaan 17-20 miljoonaa puntaa. Katsotaan siirtyykö Chelseaan vai korvaako Berbatovin ManUssa, katsotaan mihin hintaan. Ei minun tarvitse keksiä lisää nimiä, niitä kyllä riittää. Haluan sanoa että osoitetaan tulevana kesänä että olemme tosissamme, olisi piristävää lähteä kauteen asetelmasta missä emme ole median spekulaatioissa sijoilla 4-7. Hankitaan pari nimeä jotka puhuvat sen puolesta että olemme tosissaan, vajaa m10£ ’Eduardoista’ joista kukaan ei koskaan kuullutkaan voivat osoittautua loistohankinnoiksi tai sitten ei.

Olkoon, en ala, en edes osaa kuten edellä huomasitte rakentaa pilvilinnoja. Kolo Toure on puhunut, hän on varoittanut Adewhorea pitämään tunteet kurissa lauantaina. Toivottavasti Kolon sanat vain kaikuvat tyhjässä päässä, minä toivon Ad*n tekevän jotain suureellisen hölmöä joka sytyttää yleisön liekkeihin ja mikä sytyttää meidän pelaajat ja mikä puolestaan sekoittaa Cityn pelin.

Arshavin.. vaihteeksi virallisen kanavan kautta äänessä kertomassa että saattaa pelata ylihuomenna. Vaadittiin siis loukkaantuminen että Andrei ehti Twitteröinniltään kertomaan jotain muutakin kuin sen mistä ’kulmasta’ Julia on parhaimmillaan. Venäläinen on omien sanojensa mukaan pelannut läpi lähes koko kauden enemmän ja vähemmän vammojen vaivaamana, toivotaan että nyt lepo teki hyvää ja MM-kisoilta vapaan kesän viettävä pelimies haluaa nauttia näistä viimeisistä peleistä ennen lomaa.

Artikkelista voisi ymmärtää ettei ole epäilystäkään siitä etteikö Arshavin ole Grovella tulevallakin kaudella, spekulaatioista huolimatta ja hyvä niin. Andrei sanoi sen jo kauden mittaan, vähemmän potentiaalia, enemmän valmista. Kun hän tuli, hän oli valmis lähes välittömästi, miksei olisi vieläkin valmiimpi nyt puolentoista kauden kokemuksella. Valehteleeko Arshavin, tuskin, ehkä hän yllättyi potentiaalista, ehkä kuvitteli jotain valmiimpaa ja se yllätti, eikö me oltukaan tosissamme jos niin kylmästi voi sanoa. Paikataan h*lvetti kesällä ne paikkaamista vaativat aukot ja meillä on Arshavinissa supertähti tekemään osansa palapelissä.

Nyt, nyt katkesi lanka, Punainen lanka.. Hyvää yötä!

0 thoughts on “Sama kaiku on askelten

  1. Sama kuin bloggaajalla, en tunnu pääsevän yli sunnuntain nöyryytyksestä . Yhä ”tuhkamotissa” Thaimaassa ja olutta kuluu …..
    Pidin muutaman päivän tauon enkä katsonut yhen yhtä futispeliä telkusta vaikka täällä näytetään kaikki mahdolliset liigat.
    Sitten kun eilen aukasin futiskanavan niin siellä tulee saatana koostetta meidän molareiden tän kauden mokista……..Häpeän tunne iski heti päälle

  2. Sen verran täytyy kommentoida tuosta Henten mainitsemasta ”kolmesta leiristä”, että Arsenalille ei ole todellakaan mitään hyötyä siitä että kannattajakunta jakaantuu erilaisiin kuppikuntiin. Yhdet puolustaa Arsenen toimintaa vaikka hautaan asti, toiset olis jo valmiita jopa vaihtamaan managerin ja loput, se suurin osa, taiteilevat mielipiteineen siinä välissä. Yhtenäisyys on voimaa ja siihen pitäis ehdottomasti pyrkiä. Kovin jakautuneet mielipiteet taas repivät ja aiheuttavat vaan hämmennystä seuran sisälläkin. Kyllä Arsene varmasti tietää lisääntyneen kritiikin ja sen mukanaan tuoman paineen. Ei niin kylmähermoista heppua olekaan, joka pystyis olemaan lotkauttamatta korviaan moiselle. Arsenal on seura, jonka kuuluu menestyä ja nyt tämä edelleen jatkuva voitottomuus alkaa närästää yhä enemmän yhä useampia. Tästä ikävästä tilanteesta on tasan yksi ulospääsy ja se on se, että Arsenal voittaa mahdollisimman nopeasti jotakin. Managerin samat jargonit on kuultu niin moneen kertaan, että oksettaa jo eikä silti pokaalia näy eikä kuulu. Chelseassa ja ainakin Cityssä manageri olis saanut jo moneen kertaan kenkää, samoin Poolissa. Benitezin on pelastanut hänen pitkä ja kallis sopimuksensa, ei mikään muu. Olen kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden kannalla ilman muuta, mutta tän tason seurassa pitäisi ilman muttia ja spekulointia olla tulosvastuu managerilla apureineen. Ja nyt tarkoitan kilpailullista tulosvastuuta, en taloudellista. Tämä seura on ihan varmasti sen verran hyvässä taloudellisessa jamassa, että ne TARVITTAVAT 2-3 vahvistusta on hankittavissa. Tänne ei tarvitse hankkia pelaajaa, jonka hinta on 40-50 miljoonaa puntaa, sillä tarpeeksi hyviä saa varmasti 10-20 miljoonalla. Oikein osuneet kolme vahvistusta saadaan varmasti about 40 millillä ja iso osa tästä summasta saadaan katettua ikuisten alisuorittajien/vapaamatkustajien myynnillä.

    Muutoksen tarve alkaa olla pakottavan suuri, sillä tämä kausi on osoittanut monta puutetta joukkueessamme ja uhkakuvaa tulevaisuuten katsottuna. Meitä ovat vuorollaan nöyryyttäneet oikein isän kädestä sekä Chelsea että ManU. Barcelonaa vastaan meillä ei ollut mitään jakoja ja jopa Spu*s onnistui siinä mihin eivät olleet yli kymmeneen vuoteen pystyneet. Birmingham onnistui ryöstämään meiltä kaksi pistettä viime hetken maalillaan ja kirsikkana kakun päällä oli edellinen ottelu Wigania vastaan. Tällaisten tulosten jälkeen pitää alkaa tapahtumaan radikaaleja muutoksia tai meillä on ensi kaudella pelko kokea Poolin kohtalo. Nuo uhkakuvat tulevaisuutta silmällä pitäen ovat juuri niitä seuroja, jotka ovat tällä hetkellä sarjassa meidän takana. Jokainen Valioliigaa seuraava tietää, että Cityssä ei olla täysin tyytyväisiä kuluvaan kauteen. Ne tulevat tekemään panostuksia taas ensi kesänä eikä sheikeiltä rahat lopu kesken. Ne ostavat lähes kenet vain haluavat. Ja jos rehellisiä ollaan niin Spu*s ei ole kovin kaukana meidän takana. Niitäkin täytyy varoa, halus sitä tai ei. Pool on aina Pool. Tämä kausi on niillä mennyt pahasti penkin alle, mutta Liverpoolissa vallitsee todellinen jalkapallokulttuuri eikä siellä takuulla haluta olla perässä hiihtäjiä kun uusi kausi elokuussa starttaa. Villa ja Everton on toki pykälää pienempiä seuroja, mutta joka vuosi nekin keikkuu siellä sijoilla 5-7 ja osaavat kyllä heittää haastetta meillekin, jos me jäädään polkemaan paikallaan. Tällä kaikella haluan sanoa sen, että vuosikausia kestänyt pokaalittomuus yhdistettynä takaa tulevaan paineeseen aiheuttaa sen, että Arsenen pitäisi jossain määrin antaa periksi periaatteistaan, hyväksyä realismi, katsoa peiliin ja myöntää virheensä sekä tärkeimpänä tehdä pieniä muutoksia toimintaansa. Vois vaikka aloittaa siitä, että Billylle sorvataan välittömästi kahden vuoden jatkopahvi. Kauhukuvana ainakin mulla on, että puolustuksensa osalta pettänyt Man C tekee ”vie” kesällä Gallasin ilmaiseksi Manchesteriin eikä houkuttelu liene helppoa kun rahaa on. Arsenen Youth Project oli kaunis ajatus ja suunnitelma. Toteutus näyttää riittävän maksimissaan sijoille 3-4. Nyt pitää oikeasti olla hereillä heti alkukesällä kun siirtomarkkinat taas pyörähtävät käyntiin. En kestä enää samaa tilannetta kuin viime kesänä ja tammikuussa, että kannattajana odotan ja odotan, jotain mitä koskaan en saa ja siihen päälle saan kuulla samat liirumlaarumit vuodesta toiseen. Arsenella on nykysopimustaan jäljellä enää yksi vuosi. En tiedä onko managerilla aikomuksia ja haluja jatkaa enää sen jälkeen, mutta ensi kaudella on saatava tulosta aikaan. Jos ensi kausi jää Wengerin viimeiseksi niin se olis hieno päättää pokaaliin, jotta pitkästä urasta seurassa jäisi hyvä maku suuhun. Jos taas Arsene jatkaa niin jatkolle pitäisi olla edellytyksenä jonkun kilpailun voittaminen tulevalla kaudella. Jatkosopimus pitää ansaita. Suojatyöpaikkoja tässä seurassa ei kannata antaa enää kenellekään. Eiköhän Eduardon esimerkin pitäisi avata silmiä myös seuran sisällä.

  3. Jes! Me ollaan kolmosia. Forbesin listalla… Ja kassa sen kun kilisee.

    Seuraava uutinen on varmaankin Syltyn ja ns mv-kaksikkomme 5-vuotiset (20 milj. puntaa / kpl) jatkosopparit. Toivottavasti ei.

  4. Forbesin lista vaan ei kerro sitä, paljonko on pätäkkää tuhlattavaksi. Listaus perustuu arvioon siitä, minkä arvoinen bändi ois, jos joku ostaisi sen pois kuljeksimasta.

  5. Gunnerilta erittäin hyvä kirjoitus . Todellakin jos ei nyt viimeistään havahduta ja vahvisteta joukkuetta tuntuvasti niin takaa tulee montakin seuraa ohi.
    Vapaamatkustajat kylmästi kilometritehtaalle ja voittajatyyppejä sisään…

  6. http://www.guardian.co.uk/football/2010/apr/21/lukasz-fabianski-arsenal-arsene-wenger

    Käsi ylös jota itkettää/naurattaa! Fabianskia tullaan peluuttamaan vielä tällä kaudella ja häntä tuskin myydään tämän lainauksen varjossa:

    Wenger was asked whether Fabianski was too sensitive for the Premier League? ”No,” the manager replied. ”You can turn sensitivity to an advantage because he can feel and see things that others don’t see but, as well, when you have guilt, it can be a disadvantage confidence-wise. He is a top-class goalkeeper. I repeat that many times and you will see that one day, I am right.”

  7. Äskeisen kommentin valossa on vielä pakko linkittää Fabianskin kömmähdys.
    http://www.dailymotion.com/video/xczs5u_wig22
    Katsokaa tarkkaan kuinka Fabianski ei ole lähelläkään saada palloa kiinni vaikkei häntä häiritä. Ja haparoinnin kruunaa vielä se, että hän onnistuu tiputtamaan pallon SUORAAN valioliigan kolmanneksi rumimman mulkun päähän. Ei voi kuin nauraa ja miettiä miltä Bramblesta on tuntunut tuolla hetkellä. ”Oho! Tipahti päähän! Oho! Meni sisään!”

  8. Varmaan seuraavana virallisilla sivuilla on polakan haastattelu jossa hän kaipaa ”team-spiritiä” joukkueelta. ; (
    Tottakai managerin pitää seisoa pelaajien takana vastainkäymisissä mut tässä tapauksessa tuo on jp säälittävän surkuhupaisaa.
    Ainut keino että päästään imurista eroon taitaa olla että joku hardcore-kannattaja ampuu siltä polvilumpiot……..; )

  9. Annetaan nyt kiehumisen hieman asettua.

    Inter-Barca pelin jälkeen mietiskelin hyvin vakavasti mahtuisiko meidän parhaasta aloituskokoonpanosta yhtään pelaajaa noihin pelanneisiin joukkueisiin. Taisin antaa mahdollisuuden Fabille ja ehkä Vermaelenille. Oli aika tyrmistyttävää tehdä vertailu tolla tavalla – pelipaikka vs. pelipaikka. Tuosta voisi päätellä että noiden joukkueiden tasolle pitäisi meidän uusia koko aloittava rosteri. Hintaa täyden laadukkaan kentällisen ostolle tulee jonkun verran. Ja on huomioitava silti myös se, että vaikka noi molemmat ovat tällä hetkellä kaukana meidän edellä pelillisesti, niin toinen niistä ei kuitenkaan voittanut. Eli Barcan materiaali ei sittenkään riittänyt. No toisessa osaottelussa osat voivat kääntyä, mutta silti ainakaan toinen niistä ei voita tänä vuonna Champions -pokaalia. Sama käy EPL:ssa joko Chelsealle tai ManUlle. Ja pahimmalle epäonnistujana rahan käytössä tällä kaudella eli Citylle. Rahaa mennyt, menestystä ei tullut. Kumma peli toi jalkapallo.

    Jos me nyt tavoiteltaisiin Poolin ja ManUn velkatasoja ja pistettäisiin sellaiset parisataa miljoonaa likoon, niin ok. Hanat auki vaan. Ajatusleikkinä tolla summalla voisi saada pari – max kolme Ronaldo/Rooney tasoista tyyppiä (, joiden en tietenkään koskaan haluaisi nähdä juhlivan mestaruuksia meidän väreissä). Kun halutaan ”varmistaa” pyttyjä, niin hankinnat tarvitsee olla juuri jotain tota tasoa – laadultaan ja hinnaltaan. Ja niitä pitäisi siis olla sellaiset lähemmäs kymmenen ja kaikki kallista laatumateriaalia. Eikä siltikään voitettaisi mitään varmasti. Vituttaisi vaan vieläkin paljon enemmän kun isolla rahalla ei sitten saatukaan hopeapokaaleja.

    t. JiiäM

    PS. Ihan piruuttani löin sunnuntain matsin jälkeen vedon, että ehdimme AW:n aikana vielä voittaa pokaaleja. Eero hyväksyi ainoastaan EPL ja Champions -pokaalit mukaan. Omaa tyhmyyttäni asetin vedolle kahden vuoden rajan. Halusin tosin sillä osoittaa luottamukseni Arsenelle. Tai en sinänsä Arsenelle managerina/henkilönä vaan perinteiselle tavalle rakentaa jalkapallojoukkuetta ja täydellisen halveksuntani vastakohdalle, Fantasy Footballille. Aina tulee sivusta ja takaa lisää rahasheikkejä jotka yrittävät ostaa mestaruuksia. Mä en haluaisi nähdä sitä enää kertaakaan enkä vuottakaan. Toi kahden vuoden rajan olisi voinut lyhentää yhteen, sillä AW ei voi millään kestää enää paineita menestyksen puutteesta sitä pidempään. Raivoistuneet fanit painostavat hänet pellolle tietenkin jo ensivuonna, ellei jo ensi kesänä. Itse olen sitä mieltä että AW siirtyköön kunniakkaasti syrjään aikanaan ja tilalle esim. Brady (tai itse The Special One, heh). Mä jaksan odottaa. On sitä odotettu aiemminkin. Selvää on että meidän tilanne paranee vuosi vuodelta verrattuna noihin velkaisiin vastustajiimme. Pari vuotta ja me kestetään hyvin jopa Fabin myyntikin. Auts.

  10. Almunija saikulla fapaska ehkä maalis City pelissä….pliis pistä wenger Mannone maaliin pliis…..Come on Gunners!!!

  11. The inclusion of the Cameroon international is the only major change possible from the squad that lost at Wigan last Sunday. That is because Andrey Arshavin (calf), Manuel Almunia (wrist) and Denilson (groin) are still out.

    Voisko käydä niin hyvä tuuri että spanski olis Arsenalissa pelinsä pelannut!

  12. Jos Almunia on pelannut viimeisen pelinsä tykki-paidassa, niin sehän tarkoittaa sitä, että Fabbari on seuraavalla kaudella meidän ykkös-imuri. Näyttäs nimittäin että Wengerillä riittää luottoa tähän mieheen. voi voi…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s