44 päivää jouluun

Kiitos Ville, vakiopesti odottaa vain ottajaa. Tilanne on joka tapauksessa huonosti hallitun kaoottinen mitä tulee työkiireisiin ja näin yövuorolaisen näkökulmasta tällainen kotona seinän takana ei takuulla helpota elämää, voitte olla varmoja että päinvastoin. Itse asiassa 15 minuutin pätkittäinen torkkuminen johti allekirjoittaneella eilen siihen että heräsin yhden kerran unesta missä Lukazs Fabianski auttoi meidät voittoon lukuisilla huipputorjunnoillaan ja unessa näitä torjuntoja käytiin läpi studio-osuudessa. En voinut välttyä ajatukselta että Arsene Wenger näkee näitä samoja unia joka yö.

Kello lähestyy yhtä yöllä ja olen juuri tehnyt ensimmäistä kertaa noin vuorokauteen pikaisen silmäyksen Punavalkoisen saippuaoopperan viimeisiin käänteisiin. Tällaisina hetkinä pohdin vain että olisi kaiketi kaikkien edun mukaista että jättäisin päivityksen tyystin väliin, sen sijaan että yrittäisin töiden lomassa taikoa puolessa tunnissa mitään järjellistä sanottavaa. Kuten epäilemättä myös Mati on oman nuorisoprojektinsa tiimoilta huomannut, blogin ahkera päivittäminen on yllättävän haastavaa.

Haha, hupaisaa miten pitkästi voi sanoa että lyhyesti. Kaikesta on viimeistään nyt aistittavissa että meidän kausi on ohi, olkoonkin että matemaattisesti kolmas sija ei edelleenkään ole varma. Valtaosassa blogeista spekuloidaan ensi kesän mahdollisilla hankinnoilla ja mediassa näitä mahdollisia nimiä alkaa tulla esiin hengästyttävään tahtiin. Minä väitän että rahaa on aina ollut tehdä tarvittavat täsmähankinnat, manageri ei vain ole halunnut antaa periksi vaan on sokeasti uskonut projektiinsa. Kirjoitin jo viikko sitten että jos meillä on varaa lyhentää lainaa kerralla yli 100 miljoonalla punnalla ja tehdä ’kaupan päälle’ voittoa, takuulla meillä olisi varaa vahvistaa joukkuettakin. Kyse on jostain muusta ja pelkään edelleen että seuraa laitetaan myyntikuntoon. Tässä tuoreita korporaation talousuutisia.

Itse en enää jaksa tai edes osaa ottaa todesta mitään mitä Arsene sanoo suunnitelmistaan vahvistaa joukkuetta. En yksinkertaisesti halua enää antaa pikkusormeani Arsenelle ja sehän olisi sitä paitsi mahdotontakin sillä koko käsi, molemmat kädet on viety jo aikoja sitten. Tuntuu oikeastaan surulliselta että Arsene on onnistunut kaikilla kauniilla puheillaan viemään pois sen vähänkin mitä kesällä voi harrastaa, pilvilinnojen rakentamisen.

”In my view it is dangerous to buy on the back of a World Cup – for one thing the prices afterwards are always artificial, and for another you have to bear in mind that anyone can have three weeks of glory on a football field. All told, I believe that the earlier you settle your teams for the next season, the better it is and the less anxiety you have.”

Hyvä hyvä, mutta tässä managerin lausunnossa jää vain epäselväksi se että puhuuko hän yleisellä tasolla vai puhuuko hän meistä, Arsenalista. Kisojen alkuun on 44 päivää, pitäisikö tässä jo housujen kastua? Marouane Chamakh on toki hyvä alku, jos on, eikö tämän sopimuksen voisi jo julkistaa vai onko edessämme tapaus Samir Nasri part 2? Ja ennen kuin pohdimme mahdollisia vahvistuksia, olisiko sittenkin syytä selvittää nykytilanne. Pidän amatöörimäisenä nykytilannetta missä Vermaelen ja Djourou ovat ainoat keskuspuolustajat joiden varaan voi laskea.

Onhan se nyt rehellisesti sanottuna lähes naurettavaa että oletetaan Wengerin tarkoittaneen meitä puhuessaan joukkueen valmiudesta ennen MM-kisoja ja löydämme itsemme tilanteesta missä kolmen topparin tilanne on täysin auki. Unohdetaan tässä kohtaa se että haluamme eroon Silvestrestä mutta Arsenen jos jonkun pitäisi tietää ettei mitat täyttäviä toppareita kasva puissa, ei ainakaan niin matalilla oksilla (lue hinta) joihin Wengerkin yltäisi. Tällä menolla saamme vielä lukea Arsenal.comista artikkelin missä manageri kertoo Silvestren jatkosopimuksen tarkoittavan yhtä kuin uusi hankinta. Mitä Willian Gallas’han tulee niin toivon ranskalaisen jatkavan, en yksinkertaisesti näe että meillä olisi varaa luopua siitä kokemuksesta mitä Billy edustaa, kuka sitä paitsi tietää mikä vuoden sivussa olleen Djouroun todellinen taso on?

Andrei oh Andrei.. Läpi kauden venäläinen on puhunut ja puhunut enemmän kuin tarpeeksi, jossain raja tulee vastaan. Älkää ymmärtäkö väärin, minusta on hienoa että Arshavinilla riittää energiaa vastata 12-vuotiaiden teinien naurettaviin kysymyksiin virallisilla sivuillaan mutta miksi kaivaa verta nenästä todellisten kannattajien osalta? Edelleen minä arvostan suorapuheisuutta mutta jotkin asiat vain ovat sellaisia että ne kannattaa pitää omana tietona tai jos oikein ahdistaa, marssia managerin toimistoon ja puhua suu puhtaaksi. Se että Arshavin sanoi aiemmin kaudella meillä olevan jo riittävästi potentiaalia ja että joukkue tarvitsisi muutaman kokeneemman pelimiehen rosteriin on täysin totta mutta jos ja kun venäläinen kokee sen ongelmaksi, ei niitä ongelmia julkisuudessa ratkota.

Tällä kertaa, eikä ensimmäistä kertaa Arshavin sohaisi mehiläispesää juttelemalla jälleen kerran B*rcelonasta. Tekisi mieli kysyä kun kerran hän niin rakastaa jakaa ajatuksiaan medialle, eikö hän sitten seuraa lainkaan mitä mediassa puhutaan? En varmasti ole ainoa jolle B*rcelona on ’arka’ paikka, vihaan B*rcaa, en joukkuetta mutta seuraa. Luulisi Andrein tietävän paremmin kuin hyvin miten pirullisen kiusallista meidän kannattajien on saada lukea päivästä toiseen Cescin DNA:sta jne jne. En kyllä h*lvetissä kaipaa kuulla venäläisen nautinnosta katsoa B*rcan pelaavan ja sen nautinnon muuttuneen suruksi kun katalaanit Lionel Messin johdolla näytti meille kaapin paikan.

”If I played just a year in Barcelona it would be the pinnacle of my career.”

Oh f*ck off mate! Oikeasti paloi pinna ja kun samassa haastattelussa kaveri kirkkain silmin ylistää Jose Mouninhoa jalkapallon David Copperfieldiksi (vaikka sitten syystäkin) niin shut it mate really! Jos veroprosentti saarilla tekee oikeasti niin kipeää niin sitten on syytä vaihtaa maisemia. Minä haluan nähdä kentällä sitoutuneen Arshavinin, sen pelaajan jonka tiedän kykenevän taikuuksiin itsekin, minä en halua nähdä Arshavinin muodostuvan vielä ongelmaksi joukkueellemme liian suuren suunsa vuoksi, minä en halua kannattajana kokea oloani kiusaantuneeksi tähtipelaajamme taholta. Arsenen on syytä istua Andrein kanssa alas maitokaakaolle ja tehdä selväksi kuka orkesteria johtaa. Sillä että olen managerin tekemisiä kritisoinut ei ole mitään tekemistä asian kanssa, Wenger orkesteria toistaiseksi johtaa, ei takuulla Arshavin tai kukaan muukaan pelaaja.

Craig Eastmond edustaa sitä potentiaalia mitä Arshavin sanoi meillä olevan jo riittävästi ja tiedä sitten onko Andreilla tämän asian suhteen saman suuntaisia ajatuksia kuin allekirjoittaneella. Totean heti kättelyssä että se mitä nyt kirjoitan ei ole missään tapauksessa kritiikkiä Eastmondia kohtaan. Nuori mies muistaa toki mainita että tarvitaan kokeneita pelaajia ympärille joilta oppia mutta se että Eastmond uskoo itsensä lisäksi monen muun nuoren pystyvän murtautumaan ykkösjoukkueen vakiokalustoon tulevalla kaudella on juuri sitä uskoa jonka pelkään olevan sittenkin varsin huteralla pohjalla.

Olen kirjoittanut tästä useaan kertaan, Arsene on kaikilla korulauseillaan siitä miten olemme yhden tai kahden prosentin päässä dominoinnista saanut aikaan illuusion että olemme h*lvetin paljon parempia kuin todellisuudessa olemme. Välillä kun kuuntelee esimerkiksi Theo Walcottia, tulee olo että nyt puhuu pelaaja joka on ratkaissut kolme MM-loppuottelua ja palkintokaapissa on mestaruussormuksia liiaksi asti. Joskus tuntuu että monelle nuorelle pelkästään nimi kokoonpanossa on kuin jokin henkilökohtainen pokaali mutta sen jälkeen menee sormi aavistuksen suuhun. Otan kernaasti kritiikkiä vastaan kaikesta mitä ikinä kirjoitankin, niin tässäkin kohtaa. Kysyn missä on sanotaan nyt (taas) Denilsonin tai Diabyn se viimeinen puristus, mistä löytyy se viimeinen puuttuva prosentti tai kaksi mainituilta herroilta, vai onko sitä?

Pahoillani mutta juurikin mainitut kaksi nuorta pelaajaa edustavat minulle valitettavan usein sitä jotka vain ilmestyvät kentälle ja tyytyvät siihen. Ja mikäs siinä, 60000 ihmistä tulee viikosta toiseen ihmettelemään edesottamuksia ja varsin ruhtinaallinen korvaus kentällä piipahtamisesta maksetaan tilille kahdesti kuussa. Tämä riittää, helppo elämä ja pomo, eli Arsene on tyytyväinen kävi miten kävi, luottamus on ehtymätön. Minä pelkään että meiltä, tältä ryhmältä puuttuu täysin voittamisen kulttuuri, korjaan halu ja intohimo. Katsokaa Sol Campbelliä, kaveri nousee lähes kuolleista jostain neljänneltä sarjatasolta harjoittelemaan meidän mukana löytääkseen itselleen työnantajan kenties toiseksi korkeimmalta sarjatasolta ja nyt me Goonerit olemme jokseenkin yhtä mieltä että jatkosopimus miehelle ensi kaudeksi, Arsenalissa!

Hmm, tätä samaako Arshavin sitten haluaa sanoa?! Jermain Defoe kirjoitti jokunen päivä takaperin kolumnissaan ettei meitä enää pelätä kohdata kuten aiemmin ja valitettavasti Sp*rs hyökkääjän puheissa on perää. Bussin parkkeeraminen boksiin on yhä harvinaisempaa meitä vastaan ja olisipa kiva nähdä tilasto miten pallonhallintaprosenttia kuvaava käyrä piirtyisi sanotaan viimeisen kolmen kauden ajalta. Me voimme vain katsoa peiliin, Diaby nousee pallon kanssa, ei osaa luopua pallosta, menettää sen ja Denilson hölkkäilee jossain taustalla miettien kuinka hienoa onkaan kun manageri luottamus on loputon. Wenger voi olla pelaajille isähahmo ja elämä nuotion äärellä makkaraa paistellessa on mukavaa mutta ehkä sitten tarvitsemme isän rinnalle äidin joka käskee välillä tiskaamaan, vaikkei likaisten astioiden kanssa puuhastelu houkuttelevalta kuulostaisikaan. Tällä menolla tiskivuori vain saattaa kasvaa niin valtavaksi ettei siitä selviydy kukaan.

Well done Sport.co.uk, pari lukemisen arvoista haastattelua, Razor Parlour sekä Lee Dixon. Jos olenkin tuntenut antipatioita kyseistä sivustoa kohtaan, varsinkin alkutaipaleella, lisää tällaista ja kuka tietää minusta tulee fani.

Auts! Ja takaan että tuli tunteella. Taisin kirjoittaa alussa huonosti hallitun kaoottisesta tilanteesta konttorilla, jos en nyt palaa h*lvetin kyytiä takaisin töiden pariin ei puhuta enää syntax errorista vaan fatal errorista. Mainitaan nyt vielä etten pidä itseäni erityisen taikauskoisena ihmisenä vaikka toki omat rituaalit minullakin on jos puhutaan esimerkiksi ottelupäivistä.. Niin, en siis halunnut tehdä mitään johtopäätöksiä vaikka Fabianski loistikin otteillaan unessani mutta tilanne ja tämä päivä on syytä arvioida uudelleen, tätä viimeistä kappaletta kirjoittaessani radiosta kajahti ilmoille Tommi Läntisen Via Dolorosa.. LOL! Ja lähes perään Beck’in ’I’m a loser baby.. so why don’t you kill me..’

0 thoughts on “44 päivää jouluun

  1. Joo.. alkaahan jo hävettämään miten vähälle päivittäminen on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen. Nostan vielä enemmän hattua sinne suuntaan. Miten hitossa joka ainoalle päivälle löytyy näin paljon asiantuntevaa tekstiä? No eihän se ole kuin niskasta itseään kiinni.

  2. Aika moni asia näin kannattajan mielestä on tosiaan menossa väärään suuntaan Arsenalissa ja Hente blogissaan muutaman mainitsikin. Orkesterin johtaja on liian isällinen, liian suojeleva, liian sinisilmäinen ja ties mitä muuta. Tämän ovat pelaajat huomanneet ja kun vaatimustaso ei ole tarvittavan korkealla niin esitykset kentällä ovat sen mukaiset. Vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta meidän pelaajat tekevät vain ”pakollisen”, eivät veny ja taistele kuten menesyksen eteen pitäisi tehdä. Kuinka tästä ikävästä tilanteesta päästään ulos? Vastausvaihtoehtoja on mun mielestä kaksi. Joko Arsene ottaa jatkossa aivan uuden otteen joukkueestaan ja sen johtamisesta (hyvin epätodennäköistä) tai että orkesterin johtaja eli manageri vaihdetaan ja tilalle tulee vaativampi kapellimestari (tämäkin hyvin epätodennäköistä). Mitä jää jäljelle jos kumpikaan näistä esitetyistä vaihtoehdoista ei toteudu? Se, että homma jatkuu samaan malliin. Meille tulee 1-2 uutta pelimiestä, jotka hyvin lyhyessä ajassa arsenalisoituu eli tulee muiden kaltaiseksi mukavuudenhaluiseksi peluriksi ja vanhoista korkeintaan Syltty ja Billy lähtee. Me ollaan ensi kaudella sarjassa sijoilla 3-6 ja CL:ssä tiputaan neljännesvälierissä tai puolivälierissä kun sitä ennen ollaan luovutettu kansallisissa cupeissa. Seuran velkoja on lyhennetty kivasti ja kaikilla muilla paitsi kannattajilla on vitun hauskaa kovine palkkoineen. Enteet tämän paskan jatkumiselle ovat erinomaiset, sillä Arsene on taas hehkuttaanut Fabianskin erinomaisuutta ja potentiaalia. Sanokaa mun sanoneen, mitään mullistavaa ei tule tapahtumaan niin kauan kuin Arsene heiluttaa tahtipuikkoa. Se mitä tämä seura kipeästi kaipaa on MUUTOS! Valitettavaa mutta totta on, että siirtyäkseen kehityksessä seuraavalle portaalle managerin pitää vaihtua seurassamme. Kokonaisuutta silmällä pitäen en näe muuta vaihtoehtoa. En osaa esittää pätevää seuraajaa Arsenelle, mutta jostain sellainen on joskus kuitenkin löydyttävä, joten miksi pitkittää kärsimystä. En halua ottaa Wengeriltä mitään pois, mitä hän on tehnyt Arsenalissa. Muutos on ollut suuri hänen aikakaudellaan, mutta kilpailullinen pysähtyneisyys on ollut kaikkien nähtävillä jo pitkän aikaa ja sen takia mun mielipide on:

    Manageri vaihtoon!

  3. Korjaus edelliseen. Osaankin esittää pätevän korvaajan Wengerille. David Moyes. Sopiva ikä, pitkä kokemus Valioliigasta, repinyt vuosi toisensa jälkeen Evertonista irti sen mitä revittävissä on eikä ole tainnut missän vaiheessa olla Arsenalin vastaisia mielipiteitä laukomassa. Tää on toki turhaa ja ennenaikaista spekuloinointia, mutta kun pettymykset seuraavat toisiaan ja menestyksen jano on kova niin jotain täytyis tehdä. David Moyes vois olla yksi varteenotettava vaihtoehto Arsenen työnjatkajaksi nyt tai myöhemmin. Luultavasti Manu ehtii tässäkin kisassa edelle ja Moyes menee Manchesteriin kun Viskinenä lopettaa. Skotti on hyvä korvata skotilla.

  4. Arsebloggerilla oli hyvä analyysi maalivahtitilanteesta. Olen itse samaa mieltä – en voi uskoa että tätä massiivista aukkoa ei tänä kesänä paikattaisi huippumaalivahdilla.

    Olin viime kesänä varma, että Touren lähdettyä hankittaisiin vielä yksi toppari, ja että joukkuetta vahvistettaisiin tammikuussa – molemmilla kerroilla siis väärässä, mutta tämä maalivahtiasia on niin no-brainer että… toki on mahdollista, että Almunia nousee parin edellisen kauden ”ihan OK”-tasolle, mutta se ei vain ole tarpeeksi Arsenalin kaltaisessa joukkueessa, ja riski olisi ihan käsittämättömän iso otettavaksi.

    Arvokisavuosina hankinnat on usein tehty jo ennen kisoja, tai ainakin niistä on liikkunut varmoja huhuja. Toivottavasti tuon maalivahtiasian kanssa ei tarvitse tuskailla koko kesää.

  5. Edelliseen liittyen, uskaltaako tässä olla jo toiveikas..

    http://www.teamtalk.com/news/2483/6121035/Wenger-talking-to-transfer-targets

    ”I have definite transfer targets and I have been talking to people but I will not tell you to who,” Wenger told the Arsenal Matchday Programme.

    Wenger is keen to do his business early and he is wary of buying players after the World Cup because their price tag can inflate.

    ”I believe the earlier you settle your team the better it is and the less anxiety you have,” added Wenger.

  6. Arsenalin uskomattomaan loukkaantumistilastoon liittyen kyssäri tietäjille ?
    Miten on mahdollista, että ShitSity voi lainata toisesta seurasta molarin
    tässä vaiheessa kautta ????
    On tässä toki yks lohtu….kolahtaapi todennäköisesti eniten stupid naapuriin.

  7. Meneekö se jotenkin siten, että jos ykkösjoukkueeseen nimetyistä veskareista vain yksi on pelikuntoinen, vuokraaminen sallitaan? Eli nyt Given ja Taylor lasaretissa ja vain färsarelainen Gunnar pelikunnossa. Ja neljäskin veskari olisi, mutta Hart on vuokrattu kauden loppuun asti Birminghamiin. Melkoinen porsaanreikä säännöissä, sillä Cityn reserveistähän olisi, mistä ammentaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s