Hunajata hunajata

Taisi mediakin hengästyä hetkeksi spekuloituaan muutaman päivän sen seitsemällä nimellä. Allekirjoittanut kiittää nöyrästi unettavan hiljaisesta uutispäivästä eilen, täällä konttorilla ei tekemisestä ole puutetta. Ajatelkaa, ja ajatelkaa tarkkaan, Jack Wilshire haluaisi olla päivän Cheryl Cole! Erm, hupsista.. En kykene pohtimaan ajatusta yhtään pidemmälle. Se että joukkueet ja aikataulu on selvillä tulevan kesän Emirates Cupin osalta, näinkin siitä voi uutisoida, oh please The Sun, c*nts! Oikeasti, en olisi odottanut edes kyseiseltä lehdeltä näin säälittävän huonoa makua, naurettavaa.

Periaatteessa ihan hienoa että Andrei Arshavinin agentti ehätti lähes välittömästi puolustamaan asiakastaan ja kertomaan meille kannattajille sen minkä jo tiesimmekin, venäläisellä ei ole tapana miettiä kahdesti ennen kuin avaa suuren suunsa. Suosittelisin nyt kuitenkin Andreita miettimään josko jokin pieni selvennys toissapäivän kommentteihinsa olisi paikallaan, tämä siis mikäli Arshavin haluaa kuulua Punavalkoiseen perheeseen edelleen ensi kaudella.

Tiedättekö, kuuntelin eilen radiosta HPK:n ja TPS:n viidettä ja lopulta Suomen mestaruuden ratkaissutta finaalia. Todettakoon että minulla nyt vain on tapana pitää töissä radiota auki taustalla. Antero Mertaranta osaa hommansa, eikä siihen tarvita edes Leijonia. Kyllä, SM-Liigan finaali a’la HPK & TPS oli varsin miellyttävää kuunneltavaa taustalla. Jos nyt ihmettelette että mitä h*lvettiä blogisti oikein haluaa tai yrittää sanoa niin selvennän. Tepsin tehdessä viidennen maalin tyhjiin, allekirjoittaneelle tuli lähes kyynel silmään ja tiedättekö miksi, luulisin? Heräsin siihen etten enää tahdo muistaa miltä voittaminen tuntuu ja onnistuin jollain kierolla tavalla assosioimaan itseni TPS:n kannattajaksi.

Kyllä ymmärrän vallan mainiosti jos epäilette minun olevan vahvassa lääkityksessä tms. No se olisi varmasti voinut olla vaikka sitten Pelicans tai KalPa (ei sentään Jokerit, joku raja), ei sillä väliä mutta myötäelin ehkä sitten niiden Tepsin kannattajien kanssa jotka pitivät huikeaa mekkalaa Rinkelinmäellä. Aivan varmasti osansa tässä omituisessa näytelmässä näytteli se että meidän Tykkimiesten kausi sinetöityi jälleen yhdeksi joka jätti meidät tyhjin käsin miettimään syntyjä syviä.

Moni menestysputki on saanut alkunsa Englannin Cupista tai jopa Liigacupista, h*lvetti meidän on pakko voittaa tulevalla kaudella jotain. Jos kritisoin eilen mm Denilsonia ja Diabya, tai oikeastaan lähes koko joukkuetta siitä voittamisen eteen tarvittavan viimeisenkin hikipisaran vuodattamisen merkityksestä, ehkeivät he vain yksinkertaisesti ymmärrä miten pirun mahtavalta se tuntuu voittaa jotain, saada palkinto tehdystä työstä. Alkavatko meidän pelaajat oppia olemaan voittamatta? Kun ennakkoon meille ei paljoa luvata, alkaako se tarkoittaa että toiseksi tai kolmanneksi paraskin on hyvä, ellei peräti riittävä saavutus?

Katsotaampa peiliin myös meistä jokainen, me kannattajat. Tässä on nyt siellä täällä ollut mielipiteitä että tämä kaikella todennäköisyydellä liigan pronssimitali on kelpo saavutus, että jos sitä olisi tarjottu viime kesänä, se olisi kelvannut. Itse pesen käteni välittömästi tällaisesta ajattelusta. Joka h*lvetin kausi lähden siitä että keväällä juhlitaan mestaruutta, en minä ole mikään Boltonin.. tai erm, Liverpoolin kannattaja, haha! En tiedä kuinka monta kertaa mutta lukuisia kertoja olen katsonut koosteita kauden 04/05 Englannin Cupin finaalista, ottelua jonka jälkeen olemme saaneet juhlia toistaiseksi viimeisintä pokaalia, pokaalia jota armeijan ylipäällikkömme ei edes arvosta. Se oli huono peli meiltä, ManU oli parempi joukkue mutta me voitimme rangaistuspotkujen jälkeen ja se tuntui aivan p*rkeleen hyvältä. Se tuntui vallattoman hyvältä vaikka olimme saaneet edellisinä vuosina nauttia paljon menestyksestä.

Siksi ystävät Goonerit, siksi tuntui että tulee tippa linssiin kun kuuntelin eilen jääkiekon viidettä finaalia, minulla on aivan järjetön ikävä menestystä, siksi ensi kesänä pitää asioiden muuttua. Jos Arsenelta kysytään kesällä etteikö Englannin Cup tai LiigaCup edelleenkään merkitse mitään ja hän kertoo ettei, managerin täytyy ymmärtää väistyä. Jos Denilson aikoo edelleen ensi kaudella surffailla kentällä tyytyväisenä paikkaansa avauksessa, hänet pitää myydä, ja sama koskee kaikkia jotka ovat tyytyväisiä kun palkka maksetaan ajallaan. Craig Eastmondeille ja niille tusinalle lainalla olevalle lahjakkuudelle pitää kertoa että ei, he eivät voita meille pokaaleita ensi kaudella, heidät pitää herättää siitä illuusiosta minkä manageri on luonut.

Me tarvitsemme muutaman valmiin pelimiehen, pelaajia jotka ovat paitsi taidoiltaan huippuluokkaa, pelaajia jotka tietävät mitä kaikkea voittaminen vaatii. Me tarvitsemme pari kolme pelaajaa Wengerin projektin ulkopuolelta kertomaan näille projektin ’tuotteille’ jotain uutta, jotain tuoretta. Ja olen edelleen täysin vakuuttunut ettei oikean miksauksen löytämiseksi tarvita sataa miljoonaa puntaa. Kysymys on siitä pystyykö Arsene Wenger aavistuksen joustamaan periaatteistaan ja kysymys on siitä että manageri rakentaa joukkueen jonka rahkeet riittävät kaikkien neljän jaossa olevan pokaalin metsästykseen. Kysymys on halusta ja olkaamme onnellisia, meillä on vara toteuttaa kaikki se mitä haluamme. Herrat Wenger, Gazidis, Hill-Wood.. haluatteko?

Ja nyt takaisin sorvin ääreen, huoh. No sen ehdin vielä kertoa, hyviä uutisia itse asiassa.. Jos me Goonerit olemme tienneet jo kauan millainen ihminen on Emmanuel Adebayor, nyt togolainen on virallisesti h*ora mikäli keltaista lehdistöä on uskominen ja jos joskus haluan keltaista lehdistöä uskoa niin nyt. Roberto Mancini suunnittelee median mukaan remonttia Cityssä ja en edes arvuuttele kuka on ensimmäisenä liipasimella. Jokainen voi laskea yksi plus yksi mitä kertoo Adewhoresta jos hän on kaikista maksetuista punnista huolimatta ensimmäinen Mancinin mustalla listalla. Toivon todella että oikeus voittaa, toivon että Aden seuraava työpaikka löytyy Italiasta ja toivon edelleen ettei Serie A ole Canal+:n ohjelmistossa, toivon etten kuule enää koskaan Emmanuel Adebayorista sanaakaan.

0 thoughts on “Hunajata hunajata

  1. Arsenehan totesi jo pari vkoa sitten Spurs-tappion jälkeen, että vain Liiga ja Champparit ovat voittamisen arvoisia pokaaleja, huh huh…Cupit ovat cupeja kuulemma. Joten ei hyvältä siis näytä cupeissa, kun on selvää, että lepuutetaan jälleen parhaita pelaajia näissä kilpailuissa ja säästetään isompiin peleihin, joissa jälleen….kukin voi itse arvata käy miten:)?

  2. http://www.arsenal.com/news/news-archive/wenger-talking-to-definite-transfer-targets-

    Eli nyt siis todellakin ollaan bisnestä tehty jo, ja julmettu liuta vahvistuksia odottaa vain julkistamista kauden päätyttyä. Silvestrekin on uusi hankinta, koska vanha sopimus umpeutuu 1.7., ja uusi on päivätty 2.7. 🙂 [vitsi vitsi..]

    J. Rönkäkin kirjoittelee urheilulehdessä, että nyt saattaapi olla jälleen uudelleenrakennuksen aika, tai näin Wengerin silmissä on. Maalivahdit, Double-D, Eduardo etunenässä tekee tilaa uusi hankinnoille.. Saas nähä.

  3. Eihän AW taaskaan suuria lupaile: ennen MM-kisoja yksi pelaaja (Chamakh?) ja myöhemmin ehkä yksi tai kaksi. Ihan kuin viime kesänä: Vermaelen nopeasti ja sit ehkä yks, mutta ei sit kuitenkaan.
    No, ihmeitä tapahtuu. Kuten se, että N95:llä pystyy tätä blogia lukemaan taas normaalisti ilman kikkailuja! Ohjelmistopäivitys tepsi tällä kertaa.

  4. Itse kanssa pelkään, että tuo maucen linkittämä uutinen ei tarkoita mitään muuta kuin Chamakhia. Ei sillä ettei sekin hieno juttu olisi, mutta mukavampi olisi jos tuo meinaisi jotain aivan uutta nimeä maalivahti/puolustus osastolle. Chamakhin tulo nyt on tiedetty ”varmaksi” jo vähän aikaa eikä ne pahimmat ongelmat hyökkäyspäässä ole.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s