Punakynät esiin, Chelsea on mestaruutensa ansainnut?

Hutera olo, veikö viikonloppu mehut? Tätä kirjoittaessani eilen sunnuntaina olen siirtynyt kertaalleen sängystä sohvalle katsomaan jalkapalloa, takaisin sänkyyn hetkeksi, jälleen takaisin sohvalle jalkapallon pariin, kunnes päätin että on aika keittää kahvit, uskaltautua polttamaan päivän ensimmäinen tupakka ja lopulta tässä läppärin ääressä. Uskallan vakuuttaa, tänään (sunnuntaina) ei ole hyvä päivä blogata.

Koska nyt kuitenkin pelaamme tänään maanantaina kovin vieraaseen aikaan illalla seitsemältä kauden toiseksi viimeisen ottelumme (toisen harjoitusottelun tulevaa kautta silmällä pitäen?), lyhyesti jotain ajatuksia, siis niitä jotka tuntuvat olevan kovin hukassa. Jos Cityä vastaan pelisuunnitelma oli enemmän tappion välttäminen kuin voittaminen, tänään suunnitelma ei voi olla mitään muuta kuin voitto.

”To be faithful to what we have done during the season it is important that we finish well, first to be in the top three, then be as close as possible to the top teams.”

Kaikki ne kauniit puheet henkisestä vahvuudestamme ovat mielestäni aiheestakin kyseenalaistettu, viimeisten viikkojen saldo on lähes murheellinen. Tuntuu jopa aavistuksen epäuskottavalta että seitsemän edellisen ottelun saldo osoittaa yhtä voittoa, sekin vaikeimman kautta tasan kuukausi takaperin yliajalla Wolvesia vastaan Nicklas Bendtnerin maalilla. Yli puolitoista kuukautta ja yksi voitto, olenko sitten kohtuuton jos en kykene näkemään mitään henkisesti poikkeuksellisen vahvaa joukkuetta?

Ajatellaan positiivisesti, tulevan kauden alkuun on enää vaivaiset kolme ja puoli kuukautta, erm, no joo. Lähestytään asiaa näin; kaksi ottelua aikaa näyttää managerille kuka haluaa olla korkealla Wengerin papereissa kaudella 2010/2011, kuka haluaa osoittaa henkistä vahvuutta ja kuka haluaa osoittaa asennetta että haluaa pukea tulevallakin kaudella Punavalkoista ylleen. Vaikkei kolmas sija ole edelleenkään matemaattisesti taputeltu, näkisin että tänään ja tulevana sunnuntaina päätöskierroksella olisi aiheellista tehdä muutamien yksilöiden kohdalla eräänlainen tilannepäivitys.

Arsenella on takuulla mielipiteensä heistä joiden nimi tulee olemaan ensi kaudella 25 pelaajan listalla mutta ihmettelisin suuresti jos managerin ajatuksissa ei olisi muutama pelaaja joiden nimi listalla olisi kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tulemmeko näkemään kahdessa viimeisessä ottelussa pelaajan tai kaksi joilla ottelut Tykkipaidassa jäävät viimeisiksi, jos allekirjoittaneelta kysytään niin uskaltaisin näin ajatella ja jos ilkeä haluaa olla niin asian voisi ilmaista että toivottavasti. Eihän me toki ilkeitä haluta olla, ei ainakaan ilkeyttään ja siksi lienee paikallaan antaa mahdollisuus ja tehdä mainittu tilannepäivitys. Nimiä on turha tässä kohtaa mainita, lienee jokseenkin selvää keistä puhutaan.

Illalla vastaan asettuu siis Blackburn Ewood Parkilla. Sam ’one of the biggest c*nts around’ Allardycen kohtaaminen on aina jollain perverssillä tavalla mukavaa, pisteet Fat Samille että on henkilökohtaisesti onnistunut luomaan sen ilmapiirin minkä hänen persoonansa tuo automaattisesti mukanaan. Voitto aikoinaan Boltonista ja nyttemmin Blackburnista maistuu takuulla makeammalta vain siksi että Allardyce manageroi. Kotijoukkue on pelannut voisiko sanoa hajuttoman ja mauttoman kauden mikä tarkoittaa käytännössä sitä etteivät he pelaa mistään tai mitään vastaan. Tunnustan etten tunne ketään Rovers kannattajaa, olisi periaatteessa mielenkiintoista jutella ja kuulla onko kausi ollut hajuton ja mauton vai onko tämä ollut hyvä kausi, mitkä olivat odotukset jne jne. Tai hetkinen, kiinnostaisiko, pfff!

Liigassa Rovers on pelannut neljä edellistä ottelua voitoitta mutta kuinka murheellista, jos kuntopuntarissa katsotaan kuutta edellistä liigapeliä, Blackburn on meidän yläpuolella ja sekin puhuu omaa karua kieltään siitä että oma loppukautemme on ollut huono, piste. Näin kannattajan näkökulmasta kaikki tämä on yritettävä kääntää sikäli positiiviseksi, että ainakin minä haluan todella nähdä mistä joukkueemme on tehty ja kuten jo aiemmin totesin, haluan nähdä kuka haluaa pelata ensi kaudellakin Arsenalissa, kuka ei ja kuka ei ansaitse. Toivon todella että Wengerkin olisi päivittänyt omia kriteerejään. Oliko raha kynnyskysymys aiemmin, ehkä oli, ehkä ei ollut, mutta nyt tuskin on olemassa enää mitään ’pakoreittiä’, joukkuetta on varaa vahvistaa ja toivottavasti Arsene suhtautuu pelaajistoon terveen kriittisesti.

Miten vain nyt pureksinkin illan ottelua, pakko yrittää löytää edes jokin kipinä. Kaikella todennäköisyydellä näemme tänään rakkaan joukkueemme televisioruuduissa viimeistä kertaa tälle kaudelle ja vaikka viime viikkojen kompurointi jättääkin kitkerän maun suuhun, takaan että edessä on näännyttävä kesä ilman Valioliigaa ja joukkuettamme kuvaruuduissa. Murskasimme aiemmin kaudella Roversin Grovella 6-2 ja vaikkei vastaavia numeroita taululle tänään tulisikaan, vähintä mitä voin odottaa on että jokainen h*lvetin jätkä ymmärtää kuinka etuoikeutettuja he ovat saadessaan pukea ylleen legendaarisen Tykkipiadan. Jos ei muuta niin katsoisivat sitten vaikka tilastoista ettei Chelsea, ManU tai Pool kukaan onnistunut hakemaan täyttä pistepottia Ewood Parkilta, kaikki tasapelejä.

Kun nyt ’neljä suurta’ tuli puheeksi niin tiedän kertoa että neljä edellistä kautta mentiin näiden perinteisten suurten ottaessa paikkansa sarjan kärjestä. Liverpoolin kohtalo on tällä kaudella luopua paikastaan, kuten oli edellisenkin kerran kaudella 04/05 jolloin paikallisvastustaja Everton oli neljäs. Chelsean eilinen voitto Anfieldillä tarkoittaa käytännössä mestaruuspokaalin paluuta Lontooseen ja ManUn kolmen peräkkäisen mestaruuden putki on katkeamassa. Jääkö kuluva kausi sitten historiaan kautena jonka jälkeen puheet neljästä suuresta voidaan lopettaa, ehkä, ehkä ei, joskaan yhden kauden perusteella ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Anfieldin eilinen ottelu sinetöi samalla kuluvan kauden top4 miniliigan ja jokunen viikko takaperin otinkin kantaa siihen että ei mestaruuksia ratkota sen paremmin suurten keskinäisissä kohtaamisissa kuin otteluissa häntäpään joukkueita vastaan, tilanne elää ja vaihtelee kaudesta toiseen. Kovin usein olemme kuulleet mielipiteitä siitä että me tai joku muu hävittiin mestaruus koska tuli liikaa pistemenetyksiä etukäteen heikompia vastaan ja välillä toisinpäin. Päättyvän kauden miniliigan sarjataulukko kertoo paljon ja jos sitten on taipuvainen sille kannalle että suurissa peleissä mestaruudet ratkotaan, mestaruus matkannee oikeaan osoitteeseen ja parhaalle joukkueelle kaudella 2009/2010.

Chelsea  6 0 0  12-1  18
ManU  3 0 3  8-8  9
Arsenal  2 0 4  5-11  6
Liverpool  1 0 5  4-9  3

Chelsean saldo muita suuria vastaan on murskaava ja kenties tuo yksi ainoa päästetty maali kuudessa ottelussa kertoo kaiken oleellisen. Uskaltaisinko olla hieman kyyninen, se kertoo paitsi henkisestä vahvuudesta, myös siitä että Arsenen viime kesänä lanseeraama yhden kahden prosentin matka dominointiin epäonnistui pahoin. Mikä mahtaa olla tuo prosenttilukema nyt jos asiaa managerilta tiedusteltaisiin. Tai kuka tietää, ehkä Thomas Vermaelen oli vastaus ja täytti nuo vaadittavat prosentit mutta Touren ja Adewhoren puolestaan jättämät aukot nostivat prosenttilukemaa ja harhaluulo ettei lähes 40 miljoonan punnan myyntejä tarvitse korvata osoittautui kohtalokkaaksi virhearvioksi.

Kun nyt muista joukkueista tuli puhe niin osaako kukaan muodostaa mielipidettä siitä kumpi olisi parempi vaihtoehto neljänneksi, Sp*rs vai Citeh? Tunnustettakoon tähän väliin että niin paljon kuin ManUa inhoankin, on minulla jotain sympatioita sitä työtä kohtaan mitä seurassa on vuosien mittaan tehty. Chelsea on varmasti vielä pitkään papereissani yhtä kuin ostettu menestys ja vaikkei se sinisten kannattajien juhlaa ensi sunnuntaina takuulla himmennä p*skan vertaa, ymmärtänette mitä ajan takaa. Eli niin kammottavalta kuin se voikin kuulostaa, ehkä sittenkin toivon ettei City tulisi ja marssisi rahalla menestykseen. Summa summarum, suotakoon kesän mittainen ilo naapureille Pohjois-Lontooseen. Ensin tuli voitto liigassa paikallisvastustajasta ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen ja lopulta neljäs sija sarjassa. Tässä huumassa Sp*rsissa innostuttaisiin, elettäisiin aavistus yli varojen kesällä ja lopulta noutaja tulisi Mestareiden liigan karsinnassa.

Tapaus Andrei Arshavin on saavuttanut nyt niin hämmentävät mittasuhteet etten osaa enää tuskin kommentoida. Taisi olla Vappupäivä kun Daily Star julkaisi tämän rohkaisevan artikkelin kaiken sekavan uutisoinnin jälkeen kunnes eilen People puolestaan löi bensaa liekkeihin tällä artikkelilla. Kuten sanoin, tilanne on niin täydellinen sotku ettei allekirjoittaneen mielikuvitus enää riitä sitä analysoimaan. Voidaanko kuitenkin sanoa että pelaaja on asiassa vastuullinen ja tälle naurettavuudelle on saatava selvyys ja loppu. Jos venäläinen ei kykene laittamaan pistettä asialle, managerin on vedettävä siitä omat johtopäätökset ja toimia joukkuen edun mukaisesti.

Jos kuten Andrei sanoo, emme ole nähneet läheskään parasta, minä haluan sen nähdä ja toivon näkeväni mutta en ole siitä valmis maksamaan sellaista hintaa mihin tällainen joutavuus voi johtaa. Arshavin on vapaa sanomaan mitä haluaa mutta hänen pitää sitten kantaa vastuunsa. Edelleen hän voi puhua omasta puolestaan mitä sitten ikinä haluaa mutta se että hän puhuu siinä sivussa Gael Clichystä, se on anteeksiantamatonta. On täysin selvää että tilanne on kärjistynyt siihen pisteeseen että jonkun, oli se sitten pelaaja tai manageri, jonkun pitää tämä asia meille kannattajille selvittää.

Eilen jo ennestään pitkään listaan nimistä joita meihin on yhdistetty lisättiin kymmenkunta uutta ehdokasta. Spekuloitiin niin vanhoilla tutuilla kuin täysin puskista tulleilla uusilla kandidaateilla mutten tunne tarvetta alkaa käydä pelaajia läpi. Nostan itse asiassa esiin vain yhden erittäin vanhan tutun, Fulhamin Brede Hangelandin. Norjalainen itse ehätti pari päivää takaperin juttelemaan kuinka viime kesänäkin spekuloitu siirto mutta lopulta Craven Cottagelle jääminen oli oikea ratkaisu ja kun katsoin Fulhamin Eurooppaliigan välierän, olen samaa mieltä. Hangeland on takuulla kelpo perustoppari mutta ei ehkä sittenkään yhtään enempää, paljon melua tyhjästä kenties mutta kertoo toisaalta sen että hyviä keskuspuolustajia ei todellakaan kasva puissa.

Katselin mielenkiinnosta parinkin sivuston pelaaja-arvioita ja arvosanoja kuluvalta kaudelta ja Hangeland on täysin samassa kategoriassa mm herrojen Konchesky, Paintsil, Baird ja Aaron Hughes kanssa, kaikki siis Fulham puolustajia. Voisiko olla niin että Roy Hodgsonin taktiikassa puolustajien rooli eräällä tapaa ylikorostuu ja tässä kohtaa tavalla joka ei tee totuutta niiden kriteerien kanssa minkä mukaan meille on löydettävä mitat täyttävä toppari. Tai ehkä sitten yritän vain sanoa ettei spekuloitu siirtosumma 28-vuotiaan Hangelandin kohdalla ole oikeassa suhteessa laatuun, sitähän en missään tapauksessa kiistä etteikö Norski olisi täysin omaa luokkaa Silvestreen verrattuna, toisaalta siihen ei paljon vaadita.

Nyt ystävät SuomiGoonerit, otetaan illasta irti kaikki mahdollinen v*tutti tai ei ja toivotaan että Arsenella on paperilla nimet ja punakynä taskussa. Edessä on pian pitkä kesä mutta olisihan se h*lvetin paljon mukavampi lähteä sitä viettämään jos vaikkapa Theo Walcott ei vain puhuisi loputtomasti kesän MM-kisoista vaan antaisi Don Fabiolle sellaiset näytöt että paikka kisakoneeseen irtoaa ja me Goonerit puolestaan voisimme tuumia että ehkä sittenkin, ehkä sittenkin ensi kausi on se Theon läpimurtokausi. Tai Eduardo, jos mahdollisuutesi saat, juokse edes henkesi edestä ja näytä että palavasti ainakin haluat, valitettavasti me ei voida tarjota suojatyöpaikkoja kuntoutujille, loputtoman pitkään.

COME ON ARSENAL!!!

0 thoughts on “Punakynät esiin, Chelsea on mestaruutensa ansainnut?

  1. Kuka luki tän aamun metro-lehden kolumnin? lukekaa se, en läytänyt netistä, mutta aihe meille läheinen 🙂

  2. Onkohan stadin seudun goonereita valumassa illalla Sporttiin sanomaan jäähyväväisiä jälleen yhdelle pokaalittomalle kaudelle. Viikonlopun pelimme ei taida kuulua Canalin ohjelmistoon (vai kuinka monta peliä ne pystyy näyttämään kerralla?!), ja nyt siis kauden viimeinen tv-ottelumme Allardycen-demoneita vastaan.

    Allekirjoittanut viettää henkilökohtaista bank holidayta brittiläiseen tapaan, ja kauden alas huuhtelu muutamalla oluella hyvässä seurassa olisi poikaa. Teemana: Kuinka tässä näin kävi jälleen. Tervetuloa mukaan!!

    Metrolehti digiversiona: http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20100503/

  3. Jos kahdesta paskasta valita pitää niin mä toivon Shittyn vievän nelossijan ja karsijan paikan CL:ään. No mercy for Spu*s!

    Ja jos toi Arshavin vielä jatkaa tuota Barca-jargoniaan niin ainakin mulla alkaa tulla samoja fiiliksiä mitä Adewhoren kohdalla aikanaan. Toivottavasti Andrei ymmärtää lopettaa hyvän sään aikana tai on hyvin äkkiä kannattajien hampaissa ja huomaa pian pelaavansa joku muu kuin punavalkopaita päällään.

  4. Mistähän toi people.co.ukn juttu on tullut, vastahan Arshavin korjasi aikaisemmat puheensa virallisilla sivuilla ja wenger puhuu hänen haluavan uutta sopimusta? Mitä enemmän noita muka-hänen lausuntoja lukee sitä naurettavammalta ne kuulostaa.

  5. muuten ei illan ottelu juuri innosta (tai noh, onhan se ihan makee aina kun arsu pelaa), mut VELA avauksessa….jes yeah. nyt vela perskules, näytä niille…4byyrii ainakin 🙂 i trust you

  6. Fabianski, uus sopari sekä puolustukselle kans sopparia uusiksi. Myös Edulle sopparia uusiksi, nähdään ens kaudella jos jaksan katsoa yhtään matsia, vituttaa

  7. Se on nyt Citystä kiinni, saammeko edes kolmannen sijan. Tuskin saamme sitä yhtä pistettä Fulhamiltakaan. Tokalla jaksolla ainoa puolikas tilanne AA:n veto suoraan veskarin käsiin. On huonoa on. Fab torjuu laukaukset loistavasti, mutta keskityksissä ihan pihalla. Ja miten voi olla, että Sol ja Syltty toivat jatkuvasti palloa ylös.

  8. Vappukrapula vielä painaa ja sit joutuu kattelee vielä noita surkimuksia jotka taitavat tosissaaan haluta menettää vielä kolmossijankin saatana.
    Tällä hetkellä porukassamme on muutama vellihousu jotka kuuluisi laittaa syytteeseen legendaarisen paitamme häpäisystä, hyi helvetti.

    Jumalauta jos viimeisessä pelissä vielä tuo polakka seisoo tolppien välissä niin AW on lopullisesti menettänyt järkensä.

    Tällä hetkellä ei voi tuntea muuta kuin raivoa………….

  9. Onneksi (toivottavasti) Fulham peluuttaa reservejään sunnuntaina, niin saadaan se 3.sija niukasti kotiin;) Hyvää esitystähän ei kande enää odottaa. Spursinhan pitäisi voittaa molemmat ottelunsa, joten katsotaan miten käy keskiviikkona…City voi myös mennä vielä ohi 2lla 2-0 voitolla, jos hävitään Fulhamille.

  10. Kauden kysymýs kuinka korkealle Fabianski osaa ponnistaa.Ruohonjuurelta ruohon kärkeen.Ei Englannissa pärjää jos ei osaa ottaa keskityksiä.Tuollainen haparointi vie liikaa pisteitä,vaikka osaisikin hoitaa refleksi torjunnat.

    Kai se Wenger on vihdoinkin tajunnut ettei ”Arse Babes+invalids” pärjää.
    “We have plenty of young players,” said Wenger. “Now we need ready-made ­players.”

    Nyt ostoskoriin ainakin nämä.
    West Hamin Scott Parker , Manchester Cityn veskari Joe Hart, Gary Cahill of Boltonista .
    Näistä ainakin Hart ja Parker olisi hyvä saada Britti pelaajina ja toppari osastolle lisää leveyttä. Marouane Chamakh tulee ­Bordeaux kärkeen.Arshavin ja Fabregas ei jää jos meille ei osteta OIKEITA kunnon vahvistuksia.

    Fabianaski, Almunia,Denilson,Silvestre,Diaby,Vela ja Eduardo saa lähteä muualle ja tehdä tilaa voittoa haluaville pelaajille.

  11. Milloin tämä kausi oikein loppuu? Onneksi ei tarvitse katsella tälläistä pelleilyä kuin enää yhden ottelun verran.

  12. Hienostihan se meni! Nyt meitä kyykytti Blackburn. Ei näköjään riittäny että hävitään sadan vuoden tauon jälkeen Spu*sille ja luovutetaan voitto vapaaehtoisesti Wiganille. Tänään pelaaminen kiinnosti edes vähän ainoastaan RvP:tä, Theoa, varauksin Ebouea ja Fabianskia, joka pelas muuten kohtalaisesti mutta avaukset oli heikkoja ja taas tuli se pakollinen lahjamaali vastustajalle. On se nyt perkele jos noilla palkoilla ei pelaajia pelaaminen kiinnosta. Mitähän ajattelivat esimerkiks joukkueen runkomiehiin kuuluvat Nasri ja Diaby. Surkeeta! Vela sai kerrankin näyttöpaikan ja tulos oli alle kaiken arvostelun. Andreita ei näkynyt juuri ollenkaan kentälle päästyään ja Eduardo oli kuin haamu…täysin muissa maailmoissa eikä mitään lisäarvoa vaihdosta tultuaan. Puolustuslinja oli Championship-tasoa ja Rovers kyllä haistoi asian ja osas pelata linjan taakse jatkuvasti, jolloin meidän pojilla oli jatkuvasti vaikeuksia. Missä oli Clichy??? Traorella ei ollut pelituntumaa alla ja esitys sen kyllä ikävästi todisti.

    Vaikka paskan maku on ollut suussa jo pitemmän aikaa niin ei se tänään ainakaan vähentynyt. Nyt jos Spu*s onnistuu voittamaan Cityn niin tässä saa olla kusi sukassa kauden viimeiseen vihellykseen asti.

    On se nyt perkele jos manageri ei tämän loppukauden konttaamisen jälkeen herää todellisuuteen ja tee oikeasti muutoksia tuohon meidän joukkueeseen. Jos vaihtuvuutta on vain sen helvetin Chamakhin verran niin paska jatkuu ens kaudellakin. Puolustuslinja ja maalivahtiosasto tässä nyt vaatis suurimman remontin. Sen osoitti taas kerran tämä ilta ja vilkaisu sarjataulukon päästettyihin maaleihin vahvistaa asian.

  13. Oonks mä käsittänyt jotain väärin? Cityllä maaliero 29 maalia plussalla, meillä 38. Citynhän pitäis saada yhdeksän maalin ero kiinni. Kahdella 2-0:lla se ei vielä onnistu, ellei oteta 7-0 pataan.

  14. Totta kärsivällisyys alkaa loppua…Ainut hyvä puoli on että Arsenen ON PAKKO NÄHDä todellisuus ja tehdä asialle jotain. Tää on jo häpeällistä. Tosin sanoin ennen peliä kun näin kokoonpanon että Fabianski ja Silvestre antaa maalin mieheen tasoitusta, niin että meidän on tehtävä vähintään kolme maalia että voitetaan..V******

  15. Mitenköhän kauan tätä PASKAA jaksaa katsoa? Nyky-Arsenal on masokistien seura, ainakin jos joku väittää nauttivansa tästä ”kauniista jalkapallosta”. No ei kai tästä irtikään pääse. Eniten vituttaa tänään hävitä yhdelle noista vitun Valioliigan anti-jalkapalloseuroista. Jälleen vahvistui mitä ollaan tässä isolla joukolla jauhettu jo pidempään: TÄYSREMONTTI edessä. Jos ja kun Fabianski jää ja pysyy: Lukas koko kesäksi punttisalille ja saamaan asennekasvatusta! Rahaa kuulemma on, mutta kesän hankinnathan on hoidettu kun saadaan kaikki loukkaantuneet ja lainamiehet takaisin. Nehän on niinku uusia vahvistuksia. En tiedä muista Goonereista, mutta oma mitta alkaa olemaan täysi, ens kaudella TULOS tai Wenger ULOS. Tämän päivän näkymättömät miehet: Vela ja se yksi ryssä, joka mun puolesta voi painua vittuun, oli noi median jutut totta tai ei. Kaikki turhat miehet ulos.

  16. Onneksi voitettiin alkuvuoden aikana tsägällä monta rupusakkia viime hetken maaleilla – kyse ei tosiaankaan ollut AW:n hehkuttamasta henkisestä vahvuudesta. Tosin silloin kehissä oli Cesc.

  17. joo, totta, ei niistä kumpikaan voi mennä ohi maalierolla eli vain spurs voi mennä ohi..voittamalla 2 ja me hävittäisiin fulhamille.

  18. Kuten Ex edellä kommentoi, nyt Arsenen on PAKKO nähdä tilanne ja hankkiutua eroon vapaamatkustajista. On hänen pakko tajuta tilanne, aivan PAKKO. Edes AW ei voi olla niin jäärä, eihän?
    Nallipyssyt Dudu ja Vela ovat nyt kyllä näyttönsä antaneet, ei ole enää mitään käyttö’ niin paljon kuin sympatiaa Duduakin kohtaan tunnen.
    Kilometritehtaalle hölkk’brassin , Syltyn ja ns. molareiden seuraksi. Myös Diabyn jatko alkaa olla kiikunkaakun kun esitykset laskee kuin se kuuluisa lehmän häntä

  19. Fulhamin reservit pelaa ainakin vapautuneesti, mutta se on selvä, että ykkösbändillä eivät pelaa sunnuntaina – finaali kun on jo heti keskiviikkona ja Hodarin jengillä vielä tämän viikon keskiviikkona rästimatsi. On tämä surkeaa: pitää pohtia, onko meillä mahkuja himassa Fulhamia vastaan… Syksyllä vieraissahan oli tiukkaa: Fulham hallitsi, RvP teki ainoasta paikasta maalin ja Vito pelasi elämänsä matsin. Oi niitä aikoja.

  20. Surullista tämä nyky-Arsenalin meno.Puuttuihan tuolta miltei kentällinen ukkoja mutta silti.Eiköhän tuossa ylempänä ole jo kaikki tarpeellinen sanottu.

  21. Ja noita pääsen katsomaan oikein paikan päälle äitienpäivänä(vaimolle äitienpäivä lahja). Olis varmaan pelkät ruusuut riittäny 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s