Start of the cycle – what cycle?

H*lvetin lyhyet terveiset lähes kirjaimellisesti metsästä, ohjelmassa mm vihdantekoa. Yllättääkö itse vihtahousu allekirjoittaneen jää nähtäväksi. Arsenalin vihtahousu yllättää takuulla mikäli pian ei ala siirtomarkkinoilla tapahtua.

”We invest in the quality of our behaviour and I am confident that will pay off.”

Hmm, näin managerimme ehätti toteamaan Itävallan leirin päätteeksi ja tunnustan etten ainakaan itse pidä tällaisesta filosofiasta mistä en ymmärrä sanaakaan sen oletetussa varsinaisessa merkityksessä. Liekö edellinen sitä Tapsan lanseeraamaa ’romantiikkaa’ parhaimmillaan, tai pahimmillaan?

Eilen kuten kaikki tiedämme, Wizard Wenger piti Emirates Cupin lehdistötilaisuuden jonka anti jäi kuten valitettavasti uskalsin odottaa sellaiseksi sanahelinäksi etten siitä käytännössä viisammaaksi tullut. Kuten jo pidempään olen kirjoittanut, tästä kyseisestä turnauksesta on muodostunut managerille paikka katsoa missä mennään, sen sijaan että analyysien paikka olisi edellisen kauden päätteeksi, kiire tulee.

En sitten tiedä koenko kaiken sanotun tässä vaiheessa tarkoituksella negatiivisessa sävyssä mutta managerin nyt jo lähes perinteiset puheet jopa kahdeksan joukkueen mestaruusmahdollisuuksista särähtävät korvaan. Sp*rs ja Villa, mestarikandidaatteja, hardly I say. En nimittäin tiedä onko tämän sanotun tarkoitus vain yrittää kertoa meille Goonereille kuinka emme todennäköisesti voita liigamestaruutta sen sijaan että meille kerrottaisiin kuinka liigamestaruus on selkeä tavoitteemme, puhumattakaan että toimisimme pelaajamarkkinoilla luodaksemme katetta tavoitteille.

Kapteenin ympärillä vellonutta saagaa ei tietenkään voitu sivuuttaa lehdistötilaisuudessa eilen ja vaikka Cescin pelaamisella Grovella ei tarvitsekaan arvailla, Arsenekin tuli rivien välistä kertoneeksi ettei asia ole ollut kirkossa kuulutettu. Täytyy kompata Wengeriä siinä että jossain määrin alkava kausi on Cescille valtava haaste ja espanjalaisen tehtävä on osoittaa olevansa huippupelaaja olivat asiat olleet miten tahansa vaikeita kesällä. Heijastuuko kesän tapahtumat Cescin pelaamiseen miten jää nähtäväksi mutta asia on tältä erää loppuun käsitelty.

Blogisti suuntaa myöhemmin tänään kentän laidalle haistelemaan aitoa nurmen tuoksua ja kuuntelemaan nappulakenkien kopsetta nilkoille, illan ottelu AC Milania vastaan jäänee näin näkemättä. Täytyy tunnustaa ettei edes suuremmin haittaa. On nimittäin se ja sama mitä pikselimössöisestä streamistä irti saisin ja vaikka saisinkin ja edesottamuksia kommentoisin, totuuden meille kertoo Wizard.

”We are not a team that is at the end of a cycle, we are at the start of a cycle. So our future will be decided not by who we buy or need but as well by how much we improve.”

Tämä ja koko artikkeli mistä lauseen irroitin oli tässä kohtaa juuri se mitä en olisi halunnut lukea mutta samalla asiat jotka tiesin saavani kuulla. Yhtä varmasti kuin aurinko nousee ja laskee, me olemme ikuisesti nuori joukkue ja jos joukkue ei mitään voita, syy ei ollut siinä ettemme hankkineet vahvistuksia. Niin, mielenkiintoista olisikin kuulla missä tai kenen syy se sitten olisi, meidän kriittisten fanien, median? ’We are at the start of a cycle.’ Joku voisi sanoa ilkeästi että olemme pikemminkin oravanpyörässä mistä pois pääseminen nykyjohtajan filosofialla ei tule tapahtumaan.

Minä ymmärrän täydellisen hyvin että managerin tehtävä on luoda uskoa pelaajiinsa, Denilsoniinkin mutta raudan muuttaminen kullaksi on sittenkin mahdotonta. Tämäkin on laaja aihe mistä olen kirjoittanut vuosien varrella usein, eli puolen joukkueemme pelaajien isä on vienyt illuusion yksilöiden omasta luulosta omiin kykyihin liian pitkälle. Hyvä on, huonosti muotoiltu lause mutta ehkä ymmärsitte mitä ajoin takaa. Syyt menestymättömyteen ja huonoihin tuloksiin ovat aina löytyneet muualta, tai ainakin niitä on hakemalla haettu ja pelaajat ovat ovat kadottaneet terveen itsekritiikin. Aivan liian usein olen kuullut jo pelaajienkin suusta juuri vastaavat kuin edellä managerin suusta.

Jos Arsene ei todellakaan aio vahvistaa joukkuetta niin pitäisin kohtuullisena että levy vaihtuisi edes selittelyiden (etukäteen!) osalta. Jos Wenger on sitä mieltä että nykyisessä vahvuudessa on kaikki vaadittava osaaminen voittaa Valioliiga, ottaisi sitten käyttöön porkkanan ohella myös kepin. Puhun kuten aina vain omasta puolestani mutta otetaan nyt esimerkiksi Abou Diaby joka on kentällä, haastatteluissa, kaikkialla pelaaja joka ilmestyy paikalle, tekee tarvittavan, piiloutuu managerin selitysten taakse managerin luvalla ja me kannattajat jatkamme spekulointia siitä kuinka lahjakas pelaaja on. Kunnon potku p*rseelle ja roimasti enemmän tulos tai ulos filosofiaa managerilta pelaajien suuntaan voisi saada ihmeitä aikaan.

Jatkuvan hyysäämisen ja pään silittelyiden on loputtava. Meillä on hieno stadion ja meillä on state of the art luokan fasiliteetit harjoittaa ammattia nimeltä jalkapalloilija. Mutta meillä on myös lähes 60000 ihmistä paikanpäällä ja miljoonia muita ympäri maailman jotka seuraavat herrojen harjoittavan tätä ammattiaan ja heitä kutsutaan kannattajiksi joille kaikessa raadollisuudessaan nämä etuoikeutetut ammatinharjoittajat ovat vastuussa. Olkoon sitten Diaby ja Denilson, minä en sille mitään voi mutta sen voin että vaadin täydellistä asennetta joka ainoa minuutti kun seuraan heitä joiden palkan omaltakin osalta maksan.

Nyt metsään..

PS. Kiitos Tommille ja Isselle televisiointiin liittyvistä valaistuksista, aavistuksen kauhulla tulevaa sotkua ja soppaa odotellen. Jotenkin on olo ettei ihan kaikkea pahaa ole vielä nähty siinä miten solmuun asia vielä menee, eli suomeksi miten paljon enemmän meiltä ollaan jossain vaatimassa lisää rahaa nähdäksemme haluamamme.

0 thoughts on “Start of the cycle – what cycle?

  1. On maailmassa monta ihmeellistä asiaa joka hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa………mut sitä ei voi enää kertakaikkiaan millään tajuta jos AW lähtee kauteen pelokas polakka ykksmokkena , huh huh.

  2. Näin vain viimeiset puoli tuntia ja hoh hoijaa: Milanin maali oli just sitä samaa skeidaa kuin monesti viime kaudella. Keskitys (vaparista) maalille, kukaan ei pysty purkamaan ja Fabulous sijoittunut miten sattuu. Chamakh esitti pari kivaa kikkaa ja toki teki maalin (millaisen?). Randall ei näköjään pysty ohittamaan edes maassa makaavaa veskaria!

  3. Todellakin Yllätys, Yllätys ; Milan teki maalinsa erikoistilanteesta……
    Näitä tullaan sit näkemään pitkin talvea jos ei Jäärä vahvista alakertaa.
    Chamakh alkaa päästä sisälle systeemeihin , hyvä niin. Hyokkäyspelin suhteen ei ookkaan mitään syytä olla huolissaan , maaleja kyllä tulee.
    Randall tosiaan missasi uskomattoman paikan……

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s