Pennin venytystä.. ja pinnan

Konttorilla kello on jo yli aamukolmen, väsyttää ja nälkä, pfff. Ja Sp*rs, f*ckin’ pfff! Olen huolestunut, en osaa enää ennustaa edes tähdistä, kristallipalloni himmenee. Huolestumisesta puheen ollen, ei sen pitäisi huoleni olla kun en asialle kuitenkaan v*tun mitään voi, mutta eilinen lähes totaalinen hiljaisuus tuntui pirulliselta, jälleen kerran. Eilisen päivän parasta antia oli ehdottomasti Tommin laittama linkki, jos ette huomioineet, tehkää se nyt.

Tässä kun ei ole nyt kyse vain Squillacista, vaan maalivahdista myös. Ylihuomisen pelireissu Ewood Parkille alkaa painaa päälle ja alkaa tuntua että saamme odottaa toivottuja vahvistuksia aina kalkkiviivoille asti, h*lvetin yllättävää, ai ei. Kuten sanoin, puhutaan kahdesta vahvistuksesta, ettei nyt vain aika loppuisi kesken? Miten vain asiaa mietin, olisi suunnaton pettymys mikäli Arsene ei hanki sekä keskuspuolustajaa että maalivahtia.

Mikäli nyt oikein ymmärrän, manageri pitää Blackburn ottelun lehdistötilaisuuden tänään ja vaikka olisi mukava todeta meidän olevan viisaampia sen jälkeen, epäilen. ’We’re still looking but at the moment there’s no news, we’re still quite far away. Now we have to focus on Blackburn and players we have, not to talk about anything else. Believe me, we will tell you when there’s something to tell about.’

Oh boy!

Tiedättekö, kun spekulaatiot Mikael Silvestren mahdollisesta sopimuksesta Werder Bremeniin levisivät julkisuuteen, olin täysin vakuuttunut että hetkenä minä hyvänä Squillacin sopimus julkistetaan. Pelkään nimittäin tunti tunnilta enemmän että olin oikeassa, Silvestre on ilman sopimusta vain ja ainoastaan siksi että hänellä on hiljainen sopimus Arsenen kanssa, jos sattuisi että.. Hyi h*lvetti, menee iho kananlihalle.

Ja milloin olemme viimeksi kuulleet Ivan Gazidisista?! Muistatteko, tuo jalkapallomies lattiasta kattoon, mies jonka kautta kulki MLS:n kaikki pelaajasiirrot ja jonka piti oleva uusi David Deinimme, oikea ässä Wengerin rinnalle. Ässä hän voi olla siinä että kukaan muu ei kykenisi operoimaan niin mitättömillä summilla suhteessa sijoitukseemme Forbesin listalla kuin Gazidis, sikäli kuin hänellä osansa on kirstunvartijana ja väitän että on. Ajatelkaa, vaikka vielä kävisikin niin mukavasti että sekä Squillaci että Schwarzer siirtyisivät Grovelle, en voisi olla nostamatta hattua sille miten pienellä rahalla Goonerit saataisiin uskomaan että Valioliigan voitto on mahdollinen. Eikä mitään ironiaa, olisi se, uskomatonta kyllä.

En tiedä paljonko varoja vapautui jo pelkästään meidät jättäneiden pelaajien palkkojen muodossa, puhumattakaan mm Eduardosta saaduista myyntituloista, hämmentävää bisnestä. Chamakh ilmaisella siirrolla, Koscielny m8,5£, Squillacin kohdalla on huhuttu niinkin vaatimattomasta summasta kuin m4£ ja sitten Schwarzer m2£. Mitä tämä kaikki tekisi yhteensä, noin m15£! Toistan, hatun nostamisen arvoista bisnestä. Täysin toinen asia sitten pitäisikö meidän avata kukkaron nyörejä rohkeammin.. Haluatteko mielipiteeni? Kuten sanoin, mikäli nämä nyt liian pitkään spekuloidut kaksi herraa meille siirtyvät, olen sittenkin tyytyväinen ja olen todistanut jälleen yhden episodin Arsenalin viivytystaktiikassa.

Toistan, edellinen ei ollut ironiaa vaan kabinettitaktiikkaa ja -pelisilmää parhaimmillaan. Mutta auta armias mikäli kävisi niin että näitä edelleen takuuvarmoina pitämiäni vahvistuksia, topparia ja maalivahtia ei tulisi. Se johtaisi väistämättä jälleen uuteen kannattajien kritiikkiryöppyyn ja en yksinkertaisesti kaipaa enää sellaista, en vaikka sille olisi kuinka hyvät perustelut, ja olisi. Olisi perin hämmentävää mikäli seuran johdossa ei osata nähdä tällaisia asioita, tällaisia visioita. Kuvittelisin että parasta mitä seuran johto voi tehdä tässä kohtaa kautta on palauttaa kannattakunta yhtenäiseksi, palauttaa v*tun usko ja toivo siitä että me olemme right up there with the other big boys. Ei takuulla palvelisi ketään eikä mitään jos joutuisimme jälleen aloittamaan saman keskustelun tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

Ymmärrän ettei asioilla ole (vai onko?) mitään tekemistä toistensa kanssa mutta ajoitus uutiselle että Stan Kroenke on hankkinut St. Louis Ramsin kokonaan omistukseensa ei ainakaan piristänyt. En tietenkään sano että hänen olisi pitänyt sijoittaa dollarinsa Arsenalin ostoon mutta kiusaannuin siitä että hän nyt kuitenkin omistaa suurimman siivun seurastamme ja huseeraa juuri nyt miljooniensa kanssa rapakon takana kun me pihtaamme kahden miljoonan maalivahdin ja neljän miljoonan topparin kanssa.

Kroenkea pidetään henkeen ja vereen urheilumiehenä mutta toimet puhuvat sen puolesta että sijoittaja mikä sijoittaja vain voitot mielessä, taloudelliset voitot. Lähes 300 miljoonaa puntaa vaihtoi omistajaa Rams kaupassa. Arvoisa herra Kroenke, olisit h*lvetti osoittanut pelisilmää ja vipannut verkkareiden takataskusta kuusi miljoonaa Squillacin ja Schwarzerin hankintaan niin ettei blogistin täällä Pohjolassa tarvitsisi repiä omia pelihousuja kappaleiksi.

Well done reserve team! Muistakaa illan Mestareiden Liigan lohkoarvonta klo 19. Laitetaan veikkaus lohkovastustajista.. UnReal Madrid, Spartak Moskova ja Rubin Kazan.. Mehän rakastamme pelireissuja Venäjälle? Andrei pääsee moikkaamaan tuttuja! Nyt takaisin sorvin ääreen.. Lontoossa nimiä papereihin kiitos.

0 thoughts on “Pennin venytystä.. ja pinnan

  1. Eiköhän me kaikki jo tiedetä että meidän viralliset vahvistukset siirroille tulee vasta sitten kun kaikki viimeisetkin leimat ja kuitit saatu kaikilta mahdollisilta virastoilta ja kauppakamareilta. Eli kyllä se puolustaja on sieltä ainakin tulossa.

  2. En tiedä mitä joukkueita tuolta arvonnoista yleensäkin voi tulla vastaan ja ketä ei.Real olisi ihan kiva ja tosiaan eiköhän sieltä joku idän reissu tule. Henkilökohtaisena toiveena haluaisin Bremenin samaan lohkoon. Olisihan se kiva nähdä Silvestren ja Pasasen varmaa puolustustyöskentelyä hitaita Arsenalin miehiä vastaan. Voisi myös olla hyvin mahdollinen ylen tv ottelu.

  3. Hiukan menee taas rähväämiseksi ja haukkumiseksi.
    ArseBlog huomautti tällä viikolla blogissaan siitä, miten ihmiset internet-aikana haluavat kaiken heti. Aikaisemmin riitti, että uusista hankinnoista ilmoitettiin siinä vaiheessa kun herrat olivat muuttaneet Lontooseen taikka ensimmäisessä yhteisessä lehdistötilaisuudessa, mutta nyt kaiken pitäisi olla internetissä ennen kuin muiste on kuivunut sopimuksessa. Squillaci on viimeisimpien tietojen mukaan tehnyt kolmivuotisen sopimuksen ja se tullaan julkaisemaan sitten kun se joukkueen ja etenkin pelaajan aikatauluun sopii. Emme voi odottaa, että 30-vuotias mies muuttaa perheineen yhdessä päivässä eri maahan.

    En usko, että Gazidista voidaan millään tasolla pitää syyllisenä siihen, että emme saa jokaista pelaajaa, johon roskalehdet meidät yhdistävät. Siirtomarkkinoiden tavoitteet tänä kesänä taisivat olla muutama toppari, mahdolliset ilmaiset diilit (Chamakh, Cole) ja EHKÄ maalivahti. Almunia on kohtalainen maalivahti ja kelpuuttanee vielä kauden tai kaksi. Hyvät maalivahdit ovat muutenkin kiven alla tällä hetkellä. Gazidishan vastaa pelaajasopimuksista. En usko, että siinä vaiheessa kun istutaan pöytään ja ollaan molemmat kiinnostuneita, Gazidis tekisi tarjouksen, jota pelaaja ei kelpuuta.

    Tämä Schwartzer-saaga alkaa jo saada jonkinlaisia Cesc-saagan piirteitä. Joukkue haluaa pelaajan -> toinen joukkue ei halua myydä -> pelaaja ilmaisee kiinnostuksena uuteen joukkueeseen -> roskalehdistö pyörittää tarinaa puolikesää ja fanit haukkuvat managerin, joka ei päästä pelaajaa tämän OIKEAAN joukkueeseen. Phew…

    Ja vielä tämä Kroenke juttu… mitä helvettiä? Vipata muutama miljoona? Nyt alkaa jo kaikki suhteellisuudentaju kadota. Taisit juuri aikaisemmin mainita, että hän on sijoittaja jolla on vain voitot mielessä. Minkä takia hän haluaisi vain levitellä rahaansa?

    No joo…tämmöinen purkaus tällä kertaa. Blogi on suurimman osan ajasta oikein mukavaa luettavaa, mutta välillä tulee tällaisia tunnepurkauksia, joissa syytellään vaan kaikkia ja kaikkea. Totta kai suuri osa faneista (tai tämän blogin lukijoista) on ärsyyntynyt Arsenalin tämän hetken tilanteeseen, mutta kausi on kuitenkin jo alkanut ja alkaa olla aika asettua Joukkueen taakse, sinne minne tosifanit kuuluvatkin.

  4. Mykki: Niin, että kannattajat eivät saa enää sanoa mielipiteitään julkisuuteen? Jokainen joka on joskus ostanut pelipaidan taikka ties minkä kaulaliinan – ottelulipusta puhumattakaan, on oikeus julkisesti sanoa mielipiteensä. On totta, että meitä kannattajia on hemmoteltu nykyaikana ties minkälaisilla tiedotustilaisuuksilla sekä lehdistön median tarjoamilla tietovirroilla, jotka ei osoita ehtymisen merkkejä. Myös se on harvinaisen totta, että Scuillaci siirtyy jos on siirtyäkseen ja tarvitsee omaa tilaansa. SITÄ kuitenkaan en ymmärrä, että keneltä se on pois, että kannattajille kerrottaisiin rehellisesti missä mennään. Tekisikö se Scuillacin tai Arsenalin johdon elämästä helvettiä, jos sanotaan asiat faktoina, eikä kierrellä ja kaarrella. Toisaalta mitäpä tälläisen tavallisen kannattajan tarvitsee mitään tietääkkään.

    Tiedän, että Teitä vitutti nyt harvinaisen paljon, mutta tämän blogin kirjoittaja ja iso osa lukijoista ovat niitä ”tosifaneja”. Osa meistä tosifaneista ovat jopa niin röyhkeitä, että sanovat mielipiteensä. Se kuuluu asiaan. SE on iso osa futiskulttuuria otteluiden seuraamisen ohella. Spekuloinnit, väittelyt jnejnejne. Kiitos ja näkemiin.

  5. Mati: Ei tässä olla mielipiteitä kieltämässä keneltäkään. Lähinnä vaan kritisoin sitä mentaliteettia, että vihaiset fanit keksivät päivästä toiseen haukkumisen aiheita. Perustelevat (jos perustelevat) mielipiteitään huonosti ja tarjoavat ihme ratkaisuja, kuten pykäliä pelaajien/valmentajan sopimuksiin, että saa muutaman miljoonan lisää jos tulee pokaaleja.

    On toki hienoa, että jalkapallofanit ovat nykyään valveutuneita, mutta allekirjoittanutta ainakin ärsyttää, että jokainen pienikin uutinen seurasta otetaan kovaan käsittelyyn ja sitä puristetaan ja pyöritellään niin kauan, että jotain kritisoitavaa löytyy.

    Toki ymmärrän, että blogistikin kirjoittaa vain oman mielipiteensä, mutta samalla tavalla kuin täällä huudellaan ”samaa mieltä!” niin uskon, että blogisti arvostaa sitä, että joku on myös eri mieltä. Hente on kuitenkin monesti myöntänyt olleensa pessimistinen seuran asioiden suhteen jo kohta puolisen vuotta, joten en näe siinä mitään haittaa, että jotku kommentoijat huomauttelevat siitä.

    (Ja mitä Squillacin sopimustilanteeseen tulee. Niin en usko, että se on keneltäkään pois jos siirrosta ilmoitetaan silloin kun pelaaja on käytettävissä. Lisäksi uskon, että sopimuksessa on maininta vaitiolovelvollisuudesta sopimukseen liittyvistä asioista.)

  6. Se, että Arsenal hoitaa mm. nämä pelaajasiirtoasiat ilman vuoropuhelua median kanssa, on vain ja ainoastaan hieno asia. Olisihan se todella typerää alkaa seuran puolelta spekuloimaan siirtouutisilla, jotka eivät vielä ole 100% varmuudella lyöty lukkoon.

    Jos nyt vaikka käytetään esimerkkinä Squillacia, niin tottakai on aina mahdollista, että esim. medical ei menekään kuten elokuvissa. Siinä vaiheessa on helvetin noloa alkaa tiedottamaan, että eipäs tämä ja tämä heppu tulekaan seuraamme vaan palautetaan hänet takaisin Sevillaan. Pelaajahan siinä laitetaan paskamaiseen asemaan. Sen takia en ymmärräkään miksi esim. Sevilla alkaa tiedottamaan aiheesta, ennenkuin homma on oikeasti paketissa.

    Fulhamin ja Schwarzerin kanssa on ollut myös mielenkiintoista seurata tätä siirtokohua. Ainoa seura, joka on tarjouksista tähän mennessä julkisesti avautunut on Fulham. Jos M.Hughes oikeasti haluaa pitää Schwarzerin seurassa niin minkä ihmeen takia hän sitten itse tekee kaikkensa saadakseen pelaajan huomion aivan muualle kuin nykyseuraansa.

    Ja kun pidämme mm. Barcelonaa syöpäläisenä koskien näitä julkisuudessa käytyjä siirtoitkuja, niin samat säännöthän koskevat sitten myös meitä. Sen takia olen erittäin ylpeä siitä tavasta, miten seurassamme siirtoasiat hoidetaan. Kun kaikki tarvittavat dokumentit on kasassa ja nimet paperissa niin sitten voidaan jotain julkaistakin.

  7. joo ei olla me huudeltu Schwarzerista että hei kaveri haluu meille sillon teijän tulee päästää se meille!! ja Fulham(Hughes) on ite tehny tyhmästi ja puhunu koko aiheesta!! ja äijät hyvää tekstii =)) Come on Gooners!! Gome on Gunners!!!

  8. Olen samoilla linjoilla Mykin ja Jaken kanssa. Intohimoa siirtoja kohtaan tietysti kärjistää niiden tarpeellisuus, jokainen Gooner varmasti janoaa seuralta vahvistettuja tietoja näistä tapahtumista ja sitä kautta tulee malttamattomuus. Voisin kuitenkin väittää, että Emiratesin uumenissa eletään asioiden suhteen aikalailla erilaista todellisuutta, kuin me kannattajat täällä Suomessa kotisohvillamme. Voimme helposti tulla ajatelleeksi, että mikä siinä nyt mättää: me haluamme pelaajan, pelaaja haluaa meille, siirtosumma sovittu, lääkärintarkastus vain läpi, rahat tilille ja paketti postiin. Tälläiset kaupat ovat kuitenkin hieman eri asia kuin taulu-TV:n tilaaminen Gigantin nettikaupasta. Asioihin vaikuttavat varmasti niin monet muuttujat ja prosessissa käydään monta vaihetta läpi. Kukaan meistä tuskin tietää mitä tämä prosessi todella vaatii, ellei joku nyt ole joskus ollut ostamassa pelaajaa yhteen maailman suurimmista jalkapalloseuroista. Epäilen.

  9. Tätä mä olen odottanut jo kauan! Aaahh, Denilson rulez :=

    http://www.arsenal.com/news/news-archive/denilson-returns-for-trip-to-blackburn

    Kreditit Wengerille Squillaci-sopparista. Ilmeisen pilkkahintaan hyvä keskuspuolustaja todelliseen tarpeeseen. Vielä se Schwarzer niin voidaan jatkossa keskittyä enemmän peleihin kuin siirtospekulaatioihin.

    Mykki heitti sanansäilällä tän kommentin meikäläiselle, koska kirjoitin asiasta jokin aika sitten kommentin: ”Perustelevat (jos perustelevat) mielipiteitään huonosti ja tarjoavat ihme ratkaisuja, kuten pykäliä pelaajien/valmentajan sopimuksiin, että saa muutaman miljoonan lisää jos tulee pokaaleja.”

    Kyllä se niin vaan on, että tulospalkkaus on ollut todellisuutta jo pitkän aikaa työelämässä ja myös jalkapallossa. Ja on mun mielestä helvetin paljon fiksumpaa maksaa hyvistä tuloksista hyvin kuin tasapaksuista tuloksista kohtalaisen hyvin. Jokin porkkana pitää pelureilla ja managerilla olla että laitetaan kaikki mahdollinen likoon menestyksen puolesta. Jos sama liksa tulee vaikka jäädään sarjajumboksi niin onhan se nyt ihan perseestä. Toki asia on sitten eri, jos seura haluaa vain kehittää pelaajia eikä himoitakaan menestystä, mutta Arsenalissa ei saa tyytyä muuhun kuin ykköstilaan. Jos jäädään kakkosiksi ja ollaan tyytyväisiä niin seuraavaa pokaalia Grovelle saadaan odottaa toiset 5 vuotta. Mutta anyway, hienoa että löytyy goonereilta mielipiteitä ja erilaisiakin. Se vain osoittaa että tää asia on meille yhteinen ja tärkeä!

  10. valitettavasti monet kilpailevat joukkueet tekevät älyttömiä sopimuksia keskitason pelaajille ja/tai maksavat huikeita siirtokorvauksia (Kenywine Jones Stokeen kesällä 8M£). Meillä sentään järkeä pitää maksut alhaalla. Ei olla suostuttu rahastukseen, muuten olis saattanut J. Cole siirtyä meille tai Gallas jäädä. Näissä tapauksissa taloudellisesti heikommassa asemassa olevat joukkueet ovat ”voittaneet” tarjouskisan. On sit näköjään valmiita 80k£ viikossa maksamaan epävarmoista sopimuksista. No riski voi joskus kannattaa, mutta itse oon todella tyytyväinen siirtoihin. Maalivahti olisi kyllä vielä loistava juttu, mut eihän Wenkku voi oikeasti mennä pressille sanomaan, että joo tarvitaan uusi maalivahti, vaikka näin asia kuliessien takana onkin. Ei tekisi palvelusta nykyiselle joukkueelle.

  11. Jeps.. 3 joukkuetta arvottu lohkoon H tähän mennessä. Paha sanoa mitään… Ei vaikeimpia mitä löytyy, mutta pelipaikat kyllä olisi voineet olla parempia. Toivottavasti viimeinen olisi Twente.

  12. Minulla ei tietoa noista Bragasta ja Partizasta, mutta Shakhtar oli muistaakseni suht kova? Eihän noi joukkueet paljoakaan sano mutta paikat Ukraina, Portugali ja Serbia. Saa nähdä miten meidän pelitapa sopii Serbian hyville kentille.

  13. Mielenkiintoista.

    1. Duduhan siirtyi Shakhtariin 🙂

    2. Wikipedia kertoo Bragasta tällaista:
    Fans of Braga
    The fans of Braga are known as Arsenalistas due to their teams uniforms that resemble that of English club Arsenal.

    3. Partizan on uutena tulokkaana mielenkiintoinen vastus vaikkakin Klubin kautta tuli jo vähän tutuksi.

    Tässä lohkossa me ollaan ylivoimaisia suosikkeja. Jo kakkossija olis suuri pettymys. Ja se on myös harmi, että meidän vastustajat ei todellakaan ole mediaseksikkäitä, mikä tarkoittaa ettei meidän CL-pelejä varmaankaan tulla näyttämään telkkarissa. Siis tässä lohkovaiheessa. Mutta hoidetaan lohko kunnialla niin varmasti jo seuraavalla kierroksella päästään ruutuun 🙂

  14. olipahan mielenkiintoisia kirjoituksia! LOISTAVAA mykki, jakke, taylor ja kaitsu……samoilla linjoilla! hente oli loistava ja kyllä muutkin…öö, ihan hyviä.

  15. Partizan on mahdollinen tv-peliksi ainakin Sport Prossa, sillä suomalaistunut Medo siirtyi just sinne. Näin Partizanin molemmat matsit Klubia vastaan eikä joukkue tehnyt kummoistakaan vaikutusta.

    Melkoinen sattuma tosiaan, että Eduardo kohtaa heti joukkueen, josta ei oikeasti olisi halunnut lähteä.

    Ja portugalilaisbändit sopivat hyvin meille.

    Huonointa on se, että kaikki vieraspelit ovat nyt kaukana. Mutta lohkossa on tasan yksi ennakkosuosikki, Arsenal.

  16. joo tosiaan, ei todellakaan tullut mitään mediaseksikkäitä joukkueita vastaan. Saa Sopcastilta tiirailla pelit. Shaktarissa ja Belgradissa tulee varmaan vaikeat vieraspelit, mutta ei tuossa lohkossa mitään hankaluuksia muuten varmasti tule.

  17. Ja vielä: sit pitää toivoa, että vieraspelin jälkeen ei heti perään ole valioliigassa vierasmatsia jossain Sunderlandissa (tämähän on siis mahdollista otteluohjelman mukaan).

  18. Se kait sitä pessimismiä noiden siirtojen suhteen kasvattaa monella(myös täällä) kun puutteet tiedetään ja managerikin ilmoittaa jo heti alkukesästä tavoitteet.Siirtoikkuna on auki koko kesän ja meidän hankinnat jäävät viimeisiin päiviin jos ketään tulee.Nyt onneksi näyttäisi tulevan mutta joukkueen vahvistamista on odotettu vesi kielellä jo pari-kolme vuotta ja toiveissa on ollut niitä ns.valmiita pelaajia.Nyt mennään näillä ja toivotaan että se johonkin vihdoin ja viimein riittää.

  19. Wenger olis tyhmä jos ilmoittaisi yleisölle ja Almunialle että uusi veska tulee tiistaihin mennessä.Sitten Almunia paniikissa imurois pari Blackburniä vastaan.Arsene ilmoittaa ja parasta on että ilmoittaa, että meillä on tiistai iltaan mennessä uusi VOITTAVA VESKARI !

  20. Kyllähän lohkovoitto on tosta lohkosta otettava , ei kahta sanaa. Kuten Issekin jo kirjoitti , pahin pelko on pahat valkkuvieraspelit jonkun ukrainan reissun jälkeen….
    Toivoa taas pitää ettemme ajaudu taas pahaan loukkaantumiskierteeseen jolloin rinki supistuisi eikä olisi mahdollista kierrättää ukkoja.

    Nyt tosiaan se molari vielä kehiin ja meillä on kasassa joukkue jolla on vain taivas rajana ; )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s