Häikäisevää viikonvaihdetta

Pfff, mahdatte olla yhtä kyllästyneitä lukemaan kuin allekirjoittanut kirjoittamaan konttorin yövuorokiireistä, tämä on stressaavaa, takaan sen. Tuli siis takapuolen alla kuten käytännössä aina..

Uskaltaisinko veikata että syy managerin poikkeuksellisesti jo eilen pitämään lehdistötilaisuuteen on seuramme tänään julkistettavat talousluvut? Olisihan se nimittäin perin omituista mikäli Wenger – ekonomi tuloksen takana – ei olisi mukana kilistelemässä shampanjalaseja ja juhlimassa ’karonkkaa’. Toivotaan nyt että ilta sujuu kuitenkin siinä määrin rauhallisesti ettei Arsene tarvitse aurinkolaseja huomenna, ja en tarkoita nyt häikäisevää esitystämme.

Onko meillä syytä hymyyn? Niinpä niin.. Mikäli median ennakkoarvailuja on uskominen, talouslukujen lukemiseen aurinkolaseille on käyttöä. Manchesterissä ja muualla tullaan olemaan kateudesta vihreitä ja epäilemättä myös Cityn sekä Chelsean leirissä pohditaan UEFAn tulevia talousmääräyksiä (lue, miten kiertää ne, kenet lahjoa jne).

Miksikö sitten kysymysmerkki edellisen kappaleen alussa? Nostan hattua Manuel Almunian alkukaudelle ja ristin käteni että Wengerin riskipeli kannatti, tottakai. Mutten voi välttyä aavistuksen kiusalliselta ololta kun silmieni eteen ilmestyy tällaisia talouslukuja ja samalla pelaamme kirjailmellisesti penneillä niinkin tärkeän asian kanssa kuin maalivahtikysymyksen. Itse asiassa olennaista ei mielestäni ole se kannattiko Wengerin riskipeli lopulta vai ei, vaan se että riski ylipäätään on vaikkei ollut mitään taloudellista estettä minimoida riskiä.

Se taloudesta, hienoja lukuja mutta siitäkin huolimatta, tai juuri siksi aion jatkaa kriittisellä linjalla jotta meidän kannattajien seuralle maksamille rahoille saadaan maksimaalisesti vastinetta. En peräänny näkemyksestäni että jalkapalloseuran tehtävä ei ole tuottaa voittoa vaan kuten Wenger itsekin on useasti todennut, elää tasapainossa eli kuluttaa sen minkä tuottaa. Sitä ihmettä odotellessa.

Mitä sitten tulee Arsenen eiliseen lehdistötilaisuuteen.. Ehkä se olen vain minä, hyvin paljon mahdollista, mutta tekisi mieli sanoa että tylsä kuten tuntuu tavaksi tulleen. Tiedä sitten yllättikö normaalista poiketen vuorokautta normaalia aiempi pressi osan mediastakin, niin vähän NewsNow näyttää otsikoita ja artikkelita tilaisuudesta tarjoavan. Toisaalta kuten tiedätte, blogistin rakas harrastushan on yrittää tulkita managerin kehonkieltä ja pyrkiä lukemaan rivien välistä.

Tuttuun tyyliinsä Wenger ehti olla niin vakavakin kuin hauskuuttaa toimittajia kuivalla huumorillaan (joku voi kutsua tätä nerokkaaksi huumoriksi, ehkä olen vain tottunut siihen liiaksi tai sitten kuiva itse?). Joka tapauksessa päällimmäinen tunne mikä minulle jäi oli ehkäpä sittenkin aavistuksen poikkeuksellinen, näin nimittäin jostain syystä jossain määrin huolestuneen managerin. Nyt, voi olla että se on Arsenen tapa yrittää peittää tyytyväisyyttään. Ja mikä ettei siihen olisi aihetta Sp*rs voitto alla ja talousluvut tiedossa.

Vai voisiko huoleen olla syy, nimittäin yllätys yllätys loukkaantumiset. Mikäli havaintoni osuu lainkaan kohdalleen, voisin kuvitella Arsenen huolen olevan – varsinkin Sp*rs ottelun vahva kokoonpano huomioiden – (vielä) terveiden kirjoissa olevien pelaajien jaksaminen. Pelitahti on ollut tiivis, pysyy tiiviinä ja esimerkiksi nuori Jack Wilshere on urakoinut takuulla enemmän kuin mitä manageri oli suunnitellut.

Tiedä sitten miksi, mutta itselläni huoli konkretisoitui Thomas Vermaeleniin. Tai tiedän.. Belgialainen on ollut sivussa edellisellä maaottelukomennuksella saamansa akillesjännevamman vuoksi jo kiusallisen pitkään ja näillä näkymin sairasloman pituudeksi on muodostumassa vähintään kuukausi. Se mikä aiheuttaa harmaita hiuksia on se vanha tuttu syy, diaknoosi, tai sen epämääräisyys. Mikäli nyt oikein muistan, vamman ei pitänyt olla vakava, ainakin kaikkea muuta kuin kuukauden päivät vaativa lepo. On jälleen kerran pakko kysyä onko meidän pelaajahuolto edelleenkään vaadittavalla tasolla? Hmm, ei tarvitse vastata edelliseen.

Että sellainen kehonkielen tulkinta. No mutta kehonkieltä ei tarvittu managerin puolustaessa Lukasz Fabianskia. Sarkasmia, ironiaa.. en tiedä mistä huumorin tyylilajista puhutaan mutta minusta Fabianskin puolustaminen ei ollut lainkaan hauskaa. H*lvetti, tottakai ymmärrän ettei Arsene voi puolalaista haukkumaankaan alkaa mutta oikeasti.. Nyt kyllä jäi kuva että mentiin liian pitkälle, minulle ainakin jäi nimittäin kuva että syy T*ttenhamin maaliin oli paitsiotilanne, eikä Fabianskilla ollut mitään tekemistä asian kanssa, ei vaikka ranteet taipuivat Keanen ’hurjan pommin’ tieltä.

Arsene tietää takuulla ettei Arsenal ole suojatyöpaikka mutta siitäkin huolimatta joidenkin kohdalla managerin kärsivällisyys (pakkomielle, tarve todistaa jotain, olla oikeassa, osoittaa muiden olevan väärässä..) tuntuu loputtomalta. Tottakai se on luonteenpiirre ja kuuluukin kaiketi jossain määrin managerien luonteeseen, taipumus olla myöntämättä virheitä. Fabianski on virhe. Itse alan olla yhä enemmän sitä mieltä että tilanteesta kärsii jo pelaaja itsekin. Kannattajien ja median paine on valtava, en voi kuvitella sen olevan paras lähtökohta Fabianskille nousta sieltä ojasta missä makaa. Olisiko aika vaihtaa maisemia ja kokeilla uutta alkua, pohdittiinkohan hänen kohdalla lainamahdollisuutta?

Oli myös Arsenelta hieman naiivia toimittajien kysyessä Szczesnyn turhautuneesta purkauksesta ottaa keskusteluun mukaan Vito Mannone, kuinka italialainenkin ansaitsee mahdollisuuden. Kokonaisuus vain kuulostaa pelkältä Fabianskin epätoivoiselta puolustelulta ja jos puolusteluun ei ole perusteita, ei siihen pidä mennä. Ei Wenger Jens Lehmanniakaan juuri puolustellut. Toisaalta Szczesnyn suhteen Wenger valitsi ainoan oikean tien, eli teki selväksi kuka on pomo ja kuka pelaavan maalivahdin valitsee. Tuntui että itse nielaisin jauhot kurkkuun kun kuvittelin itseni nuoremman puolalasien pöksyihin kuulemaan mitä Arsenella oli hänen suhteen sanottavanaan. H*lvetin hyvin todettu managerilta. Kukaan, eikä varsinkaan 20-vuotias yhden Liigacup ottelun pelannut puolalainen maalivahti ole pelaaja uhkailemaan. Noh, kiukutteluahan se kaiketi vain on ja kun esteenä pelaamiselle on Fabianski niin ymmärrettäköön nuoren miehen perusteluita kiukuttelulleen. Kärsimätön taisi olla termi mitä Arsene käytti.

Mediaa taisi sittenkin kiinnostaa eilen eniten Wengerin muutamalta kolleegalta saama kritiikki. Ei tarvinne muistuttaa keistä puhutaan ja Arsene väisti taitavasti toimittajien yrityksen saada aikaan jotain henkilökohtaista ohjelmanumeroa. Toki Wenger hauskuutti juttelemalla siitä miten hän ei ole kaikkien kolleegoiden tai liitonkaan suosikkipersoona mutta asiat hän halusi pitää asioina. Managerin kritiikki on tulkittu milloin kolleegoita, milloin tuomareita, milloin liittoa vastaa, mutta lainkaan provosoitumatta hän jaksoi miljoonannen kerran toistaa että hän kritisoi väkivaltaisia otteita vastaan ja liiton suuntaan systeemiä missä väkivaltaiseen pelaamiseen syyllistynyttä on mahdoton jälkikäteen rangaista. Täyttä asiaa.

Ja vielä loukkaantumisista.. En viitsi lähteä arvuuttelemaan, niin ympäripyöreästi talon tapaan kuulimme mm Rosickyn, Ebouen ja Diabyn tilanteesta, eli herran haltuun. Alex Song sentään palaa vahvuuteen oltuaan pelikiellossa, ei sairastuvalla. Tosin taitavat harjoitella vielä tänään, eh.

Hyviä kommentteja jälleen kerran teiltä lukijoilta, tällä(kin) kertaa cAnal Plus -kanavaan painottuen. Toivottavasti palvelee tarkoitusta, eli auttaa tekemään ratkaisuja – suuntaan tai toiseen. Itse testasin Katsomon streamiä television (40′) kautta ja normaalilta katseluetäisyydeltä uskallan olla varsin tyytyväinen vaikkei ’oikeaan’ kuvaan toki voi verrata. Mutta edelleen kun vaakakupissa painaa hinta ja tarjonta niin tunnen tehneeni oikean ratkaisun irtisanottuani cAnalin. Kannattaa myös muistaa mahdollisuus katsoa ottelu välittömästi sen päätyttyä jälkikäteen ja milloin haluaa jos suora lähetys jää syystä tai toisesta näkemättä.

Nyt v*ttu töiden pariin.. Have a splendid weekend Arsemates! Viikonvaihteen päivityksistä en mene takuuseen, raskas työ vaatinee tälläkin kertaa raskaat huvit, burb!

0 thoughts on “Häikäisevää viikonvaihdetta

  1. Tämä alkaa nyt mennä kohta jo johonkin afterdawn -osastolle, mutta kertokaahan miten tuon Katsomon kuvan saa läppäriltä tv:lle?
    Mitä liitäntöjä pitää olla koneessa ja läppärissä ja vaatiiko jonkin erityisen ohjelman väliin?

    Noniin, takaisin asiaan. Jotenkin on sellainen kutina, että tuo Sunderland taaperrus ei toistu. Toki nyt pelataan kotona ja saldo on muikea. Kaksi liigamatsia, molemmat voittoja ja maalisuhde 10-1. Lisätään vielä yksi voitettu sieniliigamatsi ja maalisuhde senkun komistuu: 16-1. Ylipäänsä kaikki pelatut kilpaottelut ja tilasto on 5-2-0 ja maalisuhde 24-5. Aika paha on WBA:n kylään tulla, varsinkin kun heillä on takana 2 vierasottelua ja molemmilla tullut turpaan. Tosin vieraspelit eivät WBA:lle ihan helppoja ole olleet näin kauden alussa: Chelsea ja Liverpool. Ja nyt vastassa Tykkimiehet. Seuraava vierasmatsi heillä on Machesteriin Unitedin vieraaksi. Tuskin Di Matteokaan on hirmuisesti otteluohjelmaa laatineita kiitellyt.

    Meillä on melkoinen otteluruuhka, mutta se nyt ei ole mikään yllätys. MIelenkiintoista tulee olemaan nähdä millä kokoonpanolla lauantaina lähdetään kun tiedetään, että ensi tiistaina pelataan Belgradissa ja sunnuntaina paikallispeli Chelseassa. Toivottavasti tuo kapun oma ennustus toipumisesta derbyyn pitää kutinsa.

    Hente pui hyvin Arsenen ja Szszszszszs:n välistä mediadebattia. Samaa mieltä. Oliskohan herrojen aiheellista keskustella asiasta ohan nokitusten? No ilmeisesti näin käy, jos kerran Wenkku meinaa puolalaisjunnulle uutta sopimusta sorvata. Koskahan Mannone avaa suunsa ja miten? Itse olen kyllä sitä mieltä, että jomikumpi nuorista lupauksista pitäisi vuokrata, koska Almunian ja Fabianskin roolit näyttävät nyt kuitenkin olevan toisinnot viime kaudesta. Peliaikaa ei muille ole luvassa ilman loukkaantumisia, valitettavasti.

    Oli kokoonpano huomenna mikä hyvänsä, voitto on ainoa tulos mikä kelpaa. Näistä peleistä on budjetoitu 3 pistettä – ei yhtään vähempää.

    Ja se palaute, jos Analilta vastaavat palautteeseen, pistän tänne.

  2. Jep, seuran talous on kyllä vankalla pohjalla. Käytännössä kaikki tuotot kasvaneet (ainoastaan lipunmyynti hieman laskenut, koska kotimatseja oli viisi vähemmän) ja kiinteistöbisneksen lainatkin on maksettu. Velkaa on enää Emirates Stadiumin rakentamisesta ja sitähän lyhennetään vuosittain reilulla viidellä miltsillä. Viivan alle jää siis 56 miljoonaa puntaa, mikä on seuran uusi ennätystulos. Osakkeenomistajat voivat siis mukavasti nauraa matkalla pankkiin.

  3. Tuosta maalivahtiasiasta vielä….Toihan olis ollu hyvä veto antaa Fabulous lainalle johonkin missä saa takuuvarmasti peliaikaa. Olis se sitten ollu joku Valioliigan häntäpään porukka tai Championshipin joukkue. Polakki olis saanut rauhassa antaa näyttöjä Arsenelle ja jos homma olis kussut lainapestin aikana eli Fab olis pelannut ”tutuksi käyneellä tasollaan” niin kärsijä ei oltais oltu me vaan lainalle ottanut seura. Jos Fabianski oliskin jostain syystä onnistunut lainapestillään niin sit vaan takas ja ”uusi alku” Tykkimiehissä. No, eihän tällainen lainapesti tule koskaan toteutumaan, sillä hazardipellellä on ikuinen paikka Wengerin sydämessä ja suojatyöpaikka Almunian kakkosena. Nykytilanne on vaan aika huono kun kaksi tulevaisuuden lupausta, Sczczcz ja Vito, jäävät vaille kunnon peliminuutteja ja turhautuvat. Tästä nähtiin jo merkkejä kun puolalainen avasi suunsa. En edes ymmärrä että miksi meillä on neljä maalivahtia kun kaksi vain voidaan kerralla nimetä kokoonpanoon ja maalivahdin tontti jos mikä olis syytä saada mahdollisimman stabiiliksi jossa vaihtuvuutta ei olis juurikaan. Vahdit on kuitenkin yksilöitä ja tyyleiltään erilaisia eikä ole hyvä että puolustaja joutuu tiukassa tilanteessa kelaamaan että kukas siellä tolppien välissä nyt olikaan ja miten joku hankala tilanne kannattais pelata. No, toivottavasti Almunia pelaa huippukauden ja pysyy terveenä, jolloin on ihan sama vaikka kakkosena olis Paavo Väyrynen.

    Huomisen pelissä on kaksi kirkasta tavoitetta: 1. VOITTO 2. EI YHTÄÄN UUTTA LOUKKAANTUMISTA.

  4. Kovaa tulosta taas taloudellisesti , todellakin ; )
    Gazidis taas jorinoi että suurin osa tuotosta käytetään pelaajahankintoihin , uskoo kun näkee………..

    Maalivahtikysymys tosiaan kummastuttaa että mitä helvettiä varten pidetään neljää maalivahtia ykksjoukkueessa eikä tosiaan lainattu ainakin yhtä jonnekin?
    Kyllä pelaamattomuus varmaan turhauttaa kuten konsonantin tapaus osoitti?
    Konsonantin ja Viton takanahan on vielä tulossa James O`Shea joka kuuluu olevan todella lahjakas joten tuleviksi vuosiksi näyttäisi molareita riittävän.

    Kuten Gunner edellä spekuloi , ihanne olisi ollut pistää pelokas polakka lainalle mutta; Olisiko häntä kukaan edes huolinut?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s