Vartin filosofiaa Part II.. more to come, oh no!

Hopi, hopi, juosten kusten ravia! Periksi en anna mutta allekirjoittanut nelistää nyt verstaalla sellaista tahtia tällä tietoa aina ensi viikon torstaihin asti että heikompaa heikottaa. Ja allekirjoittanut on heikko. Selityksen makua ajattelette, mutta tervetuloa katsomaan, pfff..

Olen kaikesta huolimatta varsin hyvällä tuulella ja syynkin taatusti tiedätte, kiduttava maaottelutauko on käytännössä kärsitty ja ylihuomenna palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Viralliset sivut tarjosivat useamman artikkelin muodossa mieltä lämmittäviä uutisia Aaron Ramseyn taipaleesta kohti sitä päivää kunnes näemme Walesiläisen jälleen tositoimissa. Termi sympaattinen on kärsinyt urheilussa inflaation, mutta Ramseyn kohdalla sitä on pakko käyttää, tunnustan liikuttuneeni kun katsoin nuoren miehen haastattelun.

Lauantaina Ramboa ei toki vielä kentällä nähdä, mutta ketä nähdään, se kiinnostaa. Maaottelutauolle lähtiessämme saimme kuulla useammankin loukkaantuneena olleen tekevän paluun pelikentille piakkoin ja mikäli marssijärjestys on entisen kaltainen, saamme kuulla tänään managerin päivityksen tilanteeseen. Sikäli kun Bacary Sagnan loukkaantuminen tapahtui jo Chelsea ottelussa, näyttäisi siltä että selvisimme uhreitta maaotteluista. Hämmentävää siitäkin huolimatta että jo entuudestaan loukkaantuneiden kirjoissa olleiden johdosta meillä oli sittenkin tavallista vähemmän edustusta maailmalla.

Tässä vaiheessa ei siis ole vielä syytä lähteä arvuuttelemaan Birminghamia vastaan käytettävissä olevalla arsenaalilla vaikka olisin taipuvainen ajattelemaan että kovin paljon muutoksia muutaman edellisen ottelumme miehistöön tuskin tulee, vaatinee sisäänajoa useammankin paluuta tekevän kohdalla.

Yksi asia on sanoisinko valitettavasti kuitenkin selvää, tolppien väliin kohdistuu jälleen suurempi mielenkiinto kuin tarpeen olisi. Täytyy sanoa että kesän seikkailu maalivahtimarkkinoilla on osoittautumassa häiritsevämmäksi kuin uskalsin sittenkään odottaa. Vito Mannone ehti vetää tilanteesta herneen nenään noin viikko takaperin ja jos katsoo (aavistuksen pitkä klippi mutta suosittelen ainakin ensimmäistä vajaata kolmea minuuttia) miten se vaikutti hänen pelaamiseensa, whoops!

Mikä sitten oli jälleen yksi hieman epäilyttävä Manuel Almunian vamma joka piti Espanjalaisen sivussa parista pelistä, ihanko oikeasta vammasta oli kyse? Lukasz Fabianski ehti torjua yhden rangaistuspotkun minkä jälkeen hän on uusi Seaman ja maanmiehensä Szczesny on Mannonen tavoin jokseenkin totaalisen turhautunut nuori mies. Kun tähän soppaan laitetaan median hämmentävä lusikka näppituntumalla noin puolella tusinalla nimiä tammikuuta silmällä pitäen, ei puhuta Michelin tähdillä leimatusta lohikeitosta.

Niin valitettavaa kuin se onkin, Arsene erehtyi kyllä pahemman kerran tekemistensä kanssa ja pelkään että maksamme siitä vielä kenties ratkaisevan hinnan. Ymmärrän täydellisesti että Wenger juttelee tavalleen uskollisesti kaikki mahdolliset kehut Fabianskista mutta sitä en ymmärrä että hän hankaloittaa tilannetta entisestään vieläkin sillä ettei hän puhu ykkösmaalivahdista. On hemmetin vaikea hyväksyä sitä ettei vallitsevaa tilannetta tunnuta haluavan rauhoittaa edes niissä rajoissa kuin mahdollista.

Almunia on kaiketi edelleen se maalivahti jonka puoleen vaakakuppi kallistuu mutta hänkin lähtee aina pelatessaan jossain määrin tulos tai ulos paineet harteillaan tekemään parhaansa managerin puhuessa ympäripyöreitä. Yhtä kaikki tilanne on ja pysynee kaikkea muuta kuin optimaalisena ja uskallan arvata monia ’mielenkiintoisia’ esityksiä ja otsikoita. Se ettei yksikään neljästä maalivahdistamme pelaa tällä haavaa lainalla kertoo sekin karua kieltä siitä miten solmussa tilanne on. Jos nyt jotain positiivista haluaa hakemalla hakea, on vaikea kuvitella etteikö Wenger olisi koko ajan silmät auki ja valmiina toimimaan jo tammikuussa. Sitä tosiasiaa se ei poista että toimia olisi tarvittu jo kesällä mutta kuitenkin.

Sillä mitä ratkaisua blogisti tarjoaa, ja on tarjonnut siirtoikkunan sulkeuduttua ei tietenkään ole paskan merkitystä. Pidän joka tapauksessa ainoana oikeana keinona minimoida vahingot sillä että Wenger tekee selväksi että meillä on ykkösmaalivahti ja se maalivahti on Manuel Almunia. Pidän kohtuuttomana paitsi maalivahteja, myös koko joukkuetta kohtaan tilannetta missä puihin menneen Schwarzerin siirron jälkipeleissä luodaan tarpeettomasti vielä lisää epävarmuutta. Ei ykkösmaalivahdin nimeäminen tarkoita sitä ettäkö nimiä tarvitsee kiveen hakata, tai etteikö sen jälkeen voida puhua kilpailutilanteesta, aina on kilpailutilanne päällä. Mutta jos kilpailutilanne on rakennettu niin ettei se palvele haastajia tai haastettua niin ollaan väärällä tiellä.

Ja mikä h*lvetti minä olen mitään sanomaan, haha! Koska Stuart Baxter oli niin hupaisa lehdistötilaisuudessaan, siteeraan tähänkin väliin suuresti arvostamaani selostajalegenda Bubia: ’Ilman mielipiteitä ei syntyisi keskustelua – ja sehän olisi tylsää’.

Johan saatiin otsikoita kun Arsene meni ja avasi sanaisen arkkunsa Paris St Germainista. Tiedättekö, ihmettelin vain sitä miten mikään media ei tulkinnut managerimme kommentteja siten kuin itselleni tuli heti ensimmäisenä mieleen. Ei Wenger mitään sellaista todennut mistä edes News of the World olisi keksinyt skandaaliotsikoita mutta itse havahduin siihen että ainakin managerimme on rehellinen itselleen. Selitän.. Wengerin täytyy olla aidosti idealisti ja se miten hän valtaansa meilläkin käyttää, hän tekee sen rehellisesti omien periaatteidensa ohjaamana. Arsene on imperialisti, jos nyt ei sotaisa mutta kuitenkin. Oli jopa hämmentävää miten avoimesti Wenger visioi imperiumia nimeltä PSG.

Valitettavasti imperialismilla on paha tapa kaatua omaan mahdottomuuteensa ja kaiketi osin tästä syystä Arsene on meilläkin joutunut kasvavan kritiikin kohteeksi. Seuraavaksi kysytte mitä h*lvettiä minä tiedän imperialismista ja vastaan; en mitään. LOL! Tämän(kin) päivän päivitys saa omituisia piirteitä.. Olen tulisilla hiilillä enkä käytännössä ehtisi kirjoittaa sanaakaan ja alan filosoida imperialismilla.. Tiedättekö, se johtuu vain siitä että mitä kiireempi minulla on, sitä enemmän pyrin sulkemaan kiireestä aiheutuvaa stressiä keskittymällä pohtimaan itselleni liian vaikeita asioita. Suosittelen kokeilemaan, minulla se toimii.

Errr..?

Kuten jokainen valistunut lukija (ja te Suomen ylivertaisesti paras kannattayhteisö olette) ymmärtää viimeistään tässä vaiheessa, allekirjoittaneen on korkea aika poistua takavasemmalle leikkimään Nietzscheä. Pelkään pahoin että kohti ensi viikon torstaita.. pelkään! Loppuun vielä terveiset G*al.comille.. On se v*ttu kumma miten laaja verkosto kyseisellä palvelulla on sisäpiirin nimettömiä lähteitä mutta lopputulos täyttä p*skaa. Inhoan ’seuroja lähellä olevia lähteitä’, v*ttu inhoan!

0 thoughts on “Vartin filosofiaa Part II.. more to come, oh no!

  1. Kyllä Almunia jatkaa ykkösenä viikonloppuna. Manuel oli yhtä munaton kuin koko joukkue Bromia vastaan. Vaikka pari maalia meni sen piikkiin enemmän tai vähemmän , niin se polakki ei todellakaan ole ansainnut paikkaa .

    Ei voi olla palaamatta tähän Suomen peliin. Jos hän olisi pelannut 90 minuuttia meidät olisi tapettu ,Baxster sanoi ottelun jälkeen
    HERRANJUMALA! Miten meille nyt kävi? Toi Eremenkon vastaus oli varsin hyvä. : Me Suomalaiset ei tajuta jalkapallosta mitään ja hän tajuaa kaiken!

    Jotenkin ainakin minä pidän tosi samankaltaisina pelaajina Andrya ja Losaa. Onhan tietysti tasoissa tietty ero. Olisi aika uskomatonta kuulla Vänkkerin suusta ettei Andrei pysty pelamaan täyttä ysikymmpista koska …………

  2. http://www.arsenal.com/news/news-archive/34977/injury-news

    “Nicklas Bendtner is back in the squad and Kieran Gibbs is back too. Apart from the fact he went to the World Cup we have not seen the real Nicklas Bendtner for a long, long time. He is the closest he has been to his best for a while. He was really, really handicapped by groin problems but they have gone now.”

    “Cesc is very, very short and unlikely to be involved [on Saturday]. He has a little chance for Tuesday.”

    “Sagna is ten days, Vermaelen is ten days, Almunia is a question of days but Van Persie looks to be a bit longer.”

  3. Ja unohtu tosta: “Theo might be involved on Saturday as well. He has normal training tomorrow. I might put him in the squad. I will see how he is but he looks very, very sharp. The only uncertainty is his ankle but he might be involved.”

    Ihan ookoo uutisia minusta, toivotaan vaan että vermaelenin ja sagnan loukkaantumiset ei veny

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s