Top of the league!

Tuskin tulee yllätyksenä kun kerron että päivitys tulee enemmän ja vähemmän tien päältä jälleen yhden stressaavan työviikon jälkeen – lyhyesti. Kyllä, tiedätte senkin että tiedän vastuuni, tätä päivää ei voi jättää väliinkään päivityksen osalta, ei vaikka Jessica Biel ja Natalie Portman olisivat pitämässä seuraa allekirjoittaneelle.

Raivatessani illalla tieni internetin ihmeelliseen maailmaan katsoakseni managerimme lehdistötilaisuuden, tuli pelottavan hämmentynyt olo kun ATVO:lla oli tieto 22:n minuutin sessiosta. Mitä h*lvettiä on tapahtunut?! Ehdin jo maalailla ties mitä piruja seinille Thomas Vermaelenin uran päättävästä loukkaantumisesta, Cescin sovitusta siirtymisestä B*rcaan tai Denilsonin 12:n vuoden jatkosopimuksesta.

Pfff.. Englanti – Ranska! Tusinan verran oli lehdistötilaisuuden minuutteja takana ja tuntui kuin seuraisin epämääräisessä viikonlopun jälkeisessä olotilassa Wenzel Hagelstamin antiikkikoulua, tai Coronation Streetin tuoreimpia juonikäänteitä. Oikeasti, Arsenelta kysyttiin miten on niin vaikea tehtävä valita 11 Englantilaista jotka voisivat voittaa maalleen maailmanmestaruuden, err? No siinäpä haasteellinen kysymys Sp*rs ottelun aattona. Ketä v*ttu kiinnostaa?

Kuten sanoin – valitettavan lyhyesti ja aina niin ihanasti voisi sanoa että ’Ranskalaisilla viivoilla’.. Arsene oli omituisen hermostunut suhteessa normaaliin, tämä kuva minulle jäi. Liekö syynä sama huoli kuin itselläni; maaotteluiden jälkeinen fokus kautta pelikunto. Toisin sanoen optimaalisen kokoonpanon valinta tuottaa päänvaivaa managerille. Olkoon että selvisimme keskiviikosta ilman konkreettisia uhreja, ketkä ovat ne fyysisesti nälkäisimmät yksitoista pelaajaa? Tulin vakuuttuneeksi Wengeriä seuratessani, että tämä luo hänelle kysymyksiä.

Motivaatio, siitä ei Arsene uskonut, enkä usko minäkään muodostuvan mitään ongelmaa. Kyllä jokaisen täytyy ymmärtää mistä panoksesta pelataan. Pelataan tottakai paitsi Pohjois-Lontoon herruudesta ja jos organisaatiossa on joku joka ei ymmärrä sen merkitystä tälle tavalliselle SuomiGoonerille niin hän on väärässä toimessa. Pelataan myös olkoon hetkellisestä mahdollisuudesta, mutta mahdollisuudesta yhtä kaikki siirtyä Valioliigan kärkipaikalle. Totta ihmeessä Arsene sanoi tämän olevan motivoiva tekijä ja vaikka seuraan aina kriittisellä silmällä suorittamista, tänään kriittinen silmä on jos mahdollista erittäin kriittinen.

Tiedämme kaverin yksilöt joita mediassa on nostettu esiin, mutta aivan oikein Arsene painotti vain ja ainoastaan omaa tekemistä joukkueena. Ei ole mitään syytä rikkoa harmoniaa keskittymällä Balen tai Pierun kaitsemiseen, sillä jos (ja kun) pelaamme tasollamme, nämä kaksi mainittua eivät voi estää vääjäämätöntä, kotivoittoa, olkoon sitten vaikka 5-4. Kuten sanoin, fyysisesti optimaalisen kokoonpanon valinta on haastava tehtävä, mutta otetaan mukaan myös psyyke ja haluaisin nähdä Theon avauksessa. Ei vain siksi että Walcott ’tasapainottaisi’ kaistaansa, vaan kuka tietää se loisi oman henkisen taisteluparin kahden Southamptonin kasvatin välille, minkä tietenkin näen Balea jarruttavana nyanssina.

Nasri – Chamakh -Walcott

Wilshere – Song – Cesc

Clichy – Djourou – Squillaci – Sagna

Fabianski

Olisin halunnut löytää paikan Rosickylle ja kuvitelisin sen olevan mahdollista varsin offensiivista Sp*rsia vastaan Wilsheren tilalla mikäli juniorin pelikunto ei oikeuta avaukseen. Mutta kokonaisuutta silmällä pitäen, sekä Jack että Theo lienevät ne jotka ymmärtävät nuoresta iästään huolimatta parhaiten sen mitä tämä paikallisottelu oikeasti tarkoittaa. Ulkomaan avut voivat puhua ymmärryksestä mutta Englantilaisilla nämä asiat tulevat verenperintönä. Joku h*lvetin Jermaine Jenas on tehnyt neljä maalia meidän verkkoon viimeisissä seitsemässä ottelussa, Jermaine Jenas ffs! Ja miksi ihmeessä rotta nimeltä Robbie Keane on hänkin aiheuttanut meille turhaa päänvaivaa, tuskin siksi että olisi vertailukelpoinen pelaaja Chamakhin kanssa.

Djourou saa jatkaa ilman mitään kysymyksiä. Alla kaksi lupaavaa esitystä etukäteen varsin vaikeissa vierasotteluissa, mikä olisi luottamuslause Sveitsiläiselle jos toissakauden Ranskan kakkosliigan tähdistöpelaaja ja keltanokka Valioliigassa tulisi ja ottaisi paikan nenän edestä? Arshavinin paikka avauksessa? Niin, jos Venäläinen on mahdollista jotenkin herättää tekemään sitä minkä parhaimmillaan osaa h*lvetin hyvin, se on paikka tässä ottelussa vaihdossa. ’V*ttu minä vielä näytän (jos tarve vaatii) tuolle pelle Pavlyuchenkolle mistä kana pissii jahka kentälle pääsen.’

Viitaten eiliseen päivitykseen ja Paul Mersonin ajatuksiin, olen ilahtunut miten mm niin Redknapp kuin Crouch haluavat sulkea silmänsä faktoilta. Ei, tiedätte etten pidä tilastojen tulkitsemisesta mitä historiaan tulee, mutta mainitut kaksi herraa ovat sittenkin halukkaita kirjoittamaan historian uusiksi, vaikka tietävät vallan mainiosti ettei historiaa kirjoiteta mahdollisilla yksittäisillä voitoilla, cocks! Crouch:

”If you want to be the best you have to beat the best. We’re a lot closer to them than we have been for a long time. Against the best we seem to raise our game so hopefully that will be the case They’re a great side but I believe that on our day we can beat anyone.”

Ymmärrän kyllä että jostain on aloitettava ja tunnustan että jostain Sp*rs aloittikin, edellinen liigakohtaamisemme päättyi p*skanvalkoisten voittoon, ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen. Moniko teistä lukijoista kannatti Arsenalia vuonna 1993? Epäilemättä useampi, mutta epäilemättä on koko joukko heitäkin jotka eivät. Se on vuosi kun Sp*rs voitti meidät viimeksi liigassa meidän kotipihalla, ja pelasimme reservijoukkueella Englannin Cupin loppuottelua odotellen.

Jos on jossain määrin jopa uskomaton meidän ylivertainen lähihistoria keskinäisissä otteluissa, on täysin uskomatonta ettei Sp*rs ole onnistunut voittamaan vieraskentällä ns neljää suurta 68:een otteluun. 20 tasapeliä ja 48 tappiota sitten voiton Liverpoolista jälleen vuoden 1993. Ja tämä joukkue edustaa Englantia Mestareiden Liigassa?! Naurettava formaatti olen sanonut jo ties kuinka monta vuotta.

No niin, en olisi halunnut tätä mainita lainkaan. Kuulimme joka tapauksessa eilen lehditötilaisuudessa miten Wenger sanoi jotain mitä en olisi halunnut managerin suusta kuulla. Arsene nimittäin sanoi että on tärkeää että edustamme pelaajien suhteen myös Aasiaa, siksi muuan Japanilainen lupaus nimeltään Ryo Miyaichi on kaiken mahdollisen poikkeusluvan alla että voi siirtyä meille. Tulin surulliseksi, siksi että Arsene sanoi asian ääneen. En tätä toki epäillyt, bisnes on bisnestä mutta onko bisnes managerin vastuulla? Ei pitäisi, tosin eihän se ketään yllätä että meillä asia on toisin. Minusta on täysin oikeutettua tehdä sitten vaikka kärpäsestä härkänen pikkuasian suhteen, mutta puhutaan periaatteista, puhutaan periaatteista joita seuralla voi olla mutta joihin managerin ei pitäisi ottaa näin kantaa.

Auts.. tarkoitus ei ollut pilata jo nyt voittoisaa tunnelmaa. Olen varannut pitkästä aikaa oluen ohella repertuaariin laadukasta PUNAviintä ja nähtäväksi jää kellistyykö arvotavara sille ei sopivalla tavalla kaksin käsin vai saanko pitää ylpeyteni ja vain nauttia näkemästäni rauhallisesti siemaille, vain konvehtirasian rapinan häiritessä harmoniaa. Annan vinkin joka on osoittautunut äärimmäisen toimivaksi.. Hommatkaa talouteenne punainen matto, tummanpunainen, siinä ei nimittäin kaatuneiden viinilaisen tai muuten roiskeiden jäljet näy.

Unohtakaa Ahvenanmaalta löydetyn shampanjan kanttarellinen maku, tänään me saamme maistaa jotain h*lvetin paljon parempaa..

COME ON YOU REEEEEEEEEEDS!!!!!!

0 thoughts on “Top of the league!

  1. Aivan vitun sama miten muut pelaa. Näittekö te ton ämmälauman joka ”pelas” spudseja vastaan. Ei yhden yhtä voittajaa. Ei yhden yhtä liideriä. Ei yhden yhtä taistelijaa. Mutta monta oli suoristamassa selkänsä puoliajalla. Monelle riittää 60k/vko ja duuni ilman mitään edellytettyä suoritustasoa.

    Wenger ULOS! Avauksesta ulos: kos, clichy, denilson ja arshavin. Hei hei. Ei tule ikävä.

    Miten ne voi jumalauta mokata kaiken? Toi oli vittu SP*DS!!! Miten voi olla taistelematta saatana?!!? Tajuaako ne saatanan uuvatit mitä nämä pelit merkitsee?

  2. Hessulta h*lvetin hyvä pointti. Foxin striimissä ennen ottelua oli kentän laidalla haastateltavana Kenny Sansom, joka kertoi kuinka hänen aikanaan Arsenalin Pelaajat (isolla peellä, sydän ainakin korvasi taidon :^)) pelasivat p*ska-sp*rguja vastaan täysillä, koska tiesivät että hävityn ottelun jälkeen seuraavana päivänä guunerit joutuisivat työpaikoillaan tuleen spudi-faneja tavatessaan. He siis pelasivat nämä ottelut intensiteetillä pitkälti näiden guunereiden (ja kunniankin) vuoksi. Jotenkin tuntuu, että tämänpäiväisessä ottelussa tämä AFC-sp*rgu -jännite ja perinteen edellytys ei tuntunut olevan loppuun asti takaraivossa.

    Itse ainakin suhtauduin lähinnä huumoripläjäyksenä Wenkun toteamukseen tämän zhetken poppoon olevan Invincibles-jumalien tasoinen. Koska eihän V-SSA Wenger voinut olla tosissaan – eniten pelottaa, että jospa olikin. Ei olisi tämänpäiväisen jälkeen syytä…

  3. ”Miten ne voi jumalauta mokata kaiken? Toi oli vittu SP*DS!!! Miten voi olla taistelematta saatana?!!? Tajuaako ne saatanan uuvatit mitä nämä pelit merkitsee?”

    Siinähän se matsi kiteytettynä oli

  4. En vaan tajua vielä mitä kapu ajatteli(vitutta vieläkin) käsivirheessä- pallo olisi korkeintaan osunu päähän. herättää vaan kysymyksiä(VITTU SAATANA)

  5. En väitä, että denilson ois aina loistava, mutta se nyppii, että häntä kritisoidaan milloin mistäki syystä. Denilson on puolustava keskikenttäpelaaja, jonka tehtävä on estää vastustajan nopeat hyökkäykset mm. tukkimalla syöttölinjat. Diaby on tässä vielä astetta parempi, mutta denilsoniin ei nytkään kaaduttu. Songilla on agressiivisempi rooli ja hoitaa tonttinsa huikeasti – tosin tällä kaudella on hyökännyt enemmän, joten esim. Denilsonilla on vaikeampaa hoitaa omaa tonttiaan.
    Mut so not, tänään voitti joukkue jolla oli intohimo voittaa juuri tää matsi. Meidän kundeille tää tuntui olevan yksi matsi muiden joukossa. Ja silti: spursilla oli turhankin korkea onnistumisprossa.

  6. Siis ensin kuumaksi ja sitten yhtä nopeasti kylmäksi!! Kovin on tyhjää tällähetkellä, vaikkakin tähän päivään on saanut varautua kohtuullisen hyvän aikaa. Joskushan ne putket katkeaa ja nyt oli sitten se päivä jolloin Spudskannattaja tuli omiin kalsareihinsa.
    Tappio oli mahdollisimman kirvelevä, mutta älkää nyt pehmeitä puhuko sen suhteen että mestaruusmahdollisuudet olisi tänään kaatunut.
    Just nyt ei ole mitään muuta……..pariin päivään……. ei kenellekkään!!!

  7. Ei löydy sanoja kuvaamaan tän hetken olotilaa, niin pirusti ottaa päähän! Pikkuhiljaa sitä alkaa itekkin tajuamaan miten rankkaa jalkapalloseuran kanattaminen on. Jalkapallo, hieno laji, joka herättää helvetin isoja tunteita, joka on todistettavis tänki palstan osalta. HELVETIN iso respeckt niille suomigoonereille jotka on jaksanu ja jaksaa edelleen seistä tän seuran takana. Ite en oo vielä edes 18 vuotta mutta silti Arsenal on antanu mulle älyttömän paljon, sekä ilon ja surun hetkiä. Nyt vitutuksen hetkellä sitä miettii et miks sitä on rakastunu tällaseen seuraan. Silti en kadu mitään et näin on päässy käymään, koska oon varma että Arsenalille ja meille hienoille kannattajille on luvassa vielä jotain helvetin suurta ja hienoo pokaalien muodossa. Täytyy sanoo että kateellinen oon niille, jotka on päässy seuraamaan meijän kotipelejä Emiratesille. Ite aion tehä kaiken mahollisen et tää ikuiselta tuntuva haave toteutuu ja että joku päivä istun niillä punasilla penkeillä kannustamassa maailman hienointa jalkapallo seuraa nimeltä Arsenal.
    Moni varmaan ihmettelee et mitä tällanen kokematon junnugooneri on täällä avautumas. Jokatapauksessa helvetin iso kiitos sille/niille jotka näin hienon palstan on perustanu. Gooner 4 life!

  8. Larry, kuulun itsekkin tähän nuorempaan gooner sulupolveen, mutta Arsenalia olen silti kannattanut jo vuodesta 1995. Sillä ei ole mun mielestä mitään väliä, että minkä ikäisiä muut goonerit ovat, kunhan he vain jakavat saman rakkauden ja intohimon tuota tänään kentällä esiintynyttä akkalaumaa kohtaan. Loppuvihellyksestä on jo jonkiin aikaan, mutta silti vituttaa vieläkin kuin pientä oravaa. On se rankkaa olla Arsenal-fani, mutta valintaani en muuttaisi, vaikka saisin mahdollisuuden sille.

  9. shelski hävis birminghamille ……..hetken rauhottuneena mahiksia on viel mut taidetaan olla 3 täs kisas joten cupeista iloa!! Come on GUNNERS!!

  10. Vaikka sylettää niin silti kaivoin Katsomo.fi:stä iltapäiväpelimme tallenteen ja heti alkuun huomasin erikoisen yksityiskohdan. Nasri jätti kättelemättä Gallasin. Huomasko muut saman? Aion katsoa uudestaan noi Spudsin maalit vaikka vitutus hajottais pään. Toivottavasti manageri tekee saman sataan kertaan ja näyttää myös pelaajille toisen jakson räpellyksen videosulkeisina. Jotain tuolle herpaantumiselle täytyy tehdä ettei niitä jatkossa enää tule. Se helvetin sarjakärki olis ollu meidän tän illan jälkeenkin jos oltais hoidettu homma kunnolla sillä Chelsea kämmäs taas. Tuleeko tästä edelliskauden toisinto että meille tarjotaan useaan kertaan mahdollisuuksia mestaruuteen vain huomataksemme ettei se kiinnosta tarpeeksi?

  11. 80-luvun alkupuolelta tää on alkanut, on ilon- ja surunpäiviä mutta toivo lukuisista mestaruuksista elää niin kauan kuin henki pihisee.

  12. Emmä jaksa uskoa että se on mistään kiinnostuksen tai sen puuttumisen puutteeksi että me hävitään näitä pelejä. Oliko se nyt viime vuosi vai toissa kausi. Joka toinen kierros oltiin tippumassa mestaruuskelkasta ja joka toinen kierros oltiin kiinni kannussa 😀 Ei se myöskään ole siitä että ei oltais tarpeeks hyviä, mutta peli jostain kumman syystä hajoilee ihan ihmeellisesti pelin sisällä ja siihen ku lisätään virheet niin meitä rangaistaan auttamatta. Eikö meillä sitten pää kestä, mut sekin on ihmeellistä että ei kestäis. Ei meidän pelaajia miksikään keltanokiks voi joka vuosi sanoa. Kyllä tuolla joukkueella jo vois odottaa menestystä. On tää vaan kauheeta kannattaa tällästä joukkuetta. Koskaan ei tiedä mitä seuraava hetki tuo tullessaan.

  13. Eipä Wenkulla ollut paljon selityksiä: keskittyminen ehkä herpaantui, väsykin tuli ja sit huonoa tsägää. Ja ensi lauantaina sarjataulukon suhteen sama tilanne: pelaamme lunchtime-matsin Pires´tä vastaan ja voitolla ainakin hetkeks piikkipaikka. Onneks ottelu on Villa Parkilla.

    Jos muuten kunto alkoi pettää, pitää alkaa tosissaan huolestua: edessä on Braga-matsi kallioiden keskellä, sit toi Villa ja heti seuraavalla viikolla kaljacupia Wiganin kanssa – valitettavasti Emiratesilla. No, ehkä pahiten piiputtivat AA ja Nasri – ja siinä ei mtn. Bale ja Lennon pysyivät kurissa.

  14. Larry, Lurre ja muut nuoret goonerit: tämä jos mikä on oikea paikka tulla avautumaan! Jakamaan ilot ja surut mitä Arsenaliin tulee…Homma toimi tänään niin kauan kuin Nasri, AA ja Song jaksoivat tehdä töitä kahteen suuntaan. Tulipa mieleen, että niin hieno kuin Arsenalin Voittamattomat tiimi olikin, niin tuli noikin pelaajat monesti haukuttua lyttyyn =)…tämmöstä se se futisjoukkueen kannattaminen on, tunteiden vuoristorataa!

  15. Tää joukkue kaipais ripauksen lisää voitontahtoa. Sellaista ettei haluta kenellekään eikä missään tapauksessa. Joka jätkän pitäis olla tarvittaessa valmis vuodattamaan vaikka verta ettei JOUKKUE häviäis. Vähän samaa kuin jääkendon puolella kun joku pelaaja heittäytyy laukauksen eteen tietäen että sattuu satavarmasti mutta jos sattuu niin silloin ainakaan kiekko ei mene maalia kohti. Sitä samaa uhrautumista meidän pelaajilta toivois nykyistä enemmän. Arvostan Alex Songia tämän ominaisuuden takia paljon. Kaveri repii ja roikkuu ja tarvittaessa rappaa ettei menetä palloa tai ettei vastustaja ainakaan häneltä karkaa. Vieirassa oli paljon tätä samaa asennetta ja osittain siks Paddy nousikin kannattajien yhdeksi suosikiksi. Yksittäisten tilanteiden voittamisen kautta tsemppi tarttuu muihinkin ja yleensä kantaa otteluidenkin voittamiseen. Me tarvitaan pelaajia jotka oikeasti vihaa häviämistä. Otetaan mielummin väkisin vaikka paskatasuri kuin hävitään.

    Uudelleen katsottuna olen edelleen sitä mieltä että Denilson pelas ekan Spuds-maalin huonosti, mutta toki siinä oli muidenkin virheet mukana että pallo meni Balelle asti. Toinen on Cescin moka vaikka kuinka monesti tilanteen katsois. Pallo ei edes tullut ihan kapun päätä kohti vaan hieman ohi ja ylös ja Cesc ikään kuin kurotti kätensä palloon….ei voi käsittää!!! Ja kolmas takaisku on todella huonoa erikoistilannepelaamista. Toki niiden vapari oli hyv. Kova ja kierteinen juuri pilkun kohdalle, mutta eipä osunut palloon RvP:n pää eikä Cescin pää vaan Kaboulin kupoli. Sitä ei olis voinu ykskään veskari maailmassa ottaa. Omiin virheisiin tää peli kaatui. Nää on pienestä kiinni. Jos Kos olis osunu omasta puskupaikasta tasatilanteessa niin mä joisin oluitani nyt surun sijasta onneen…mutta kun ei niin ei.

    Täältä kiitosta myös nuorille goonereille. Itse lähes nelikymppisenä ukkona tuntuu hienolta että saadaan uutta verta mukaan tähän kannattamiseen. Paskanakin päivänä tuntuu hyvältä että on eri-ikäisiä sielunveljiä ympäri maan jotka jakaa ilot ja surut.

  16. Tokasta lauseesta jäi pois sana ”hävitä”. ”Sellaista ettei haluta HÄVITÄ kenellekään eikä missään tapauksessa.”

  17. ”Tulipa mieleen, että niin hieno kuin Arsenalin Voittamattomat tiimi olikin, niin tuli noikin pelaajat monesti haukuttua lyttyyn =)”

    Ehkä, mutta tuo poppoo vältti kuitenkin kolmen kauden aikana viiden kannun verran viime vuosina liian paljon kokonaisesitystä vaivanneen self-destruct -napin alhaalla pitämisen (perinteistä marraskuuta lukuunottamatta, luonnollisesti). Liikaa epätasaisuutta ja tappoilmeen puutetta (”let me see your war face”), varsinkin jos alakerta ei pidä. Tietysti Fulhamin kaupunginosan ruplaruhtinaat ovat noiden vuosien jälkeen tulleet ryminällä mukaan kisaan, mutta silti. Nythän nekin ovat painamassa tuota samaa nappia…

  18. Se jäi viel mainitsematta, että tuntui kuin RvP oli enemmän tiellä kuin hyödyksi. Ote vielä aika kateissa.

  19. Ei voi sanoa kuin, että tältä on varmaan tuntunut olla Spursin kannattaja viimeiset 20 vuotta. Ennen peliä taas puhuttiin tilastoista, kuinka monta kertaa Spurs on ollut ”Big Fouria” vastaan ilman voittoja, ja kuinka sitten vuoden 1993 ei olla hävitty Spursille himassa. Näillähän ei loppujen lopuksi ole merkitystä.

    Vuoristoratakausi jatkuu, mutta jos tuohon ei jotain rotia saa, niin ei pokaali tule taaskaan mistään. Nyt kun muillakin takkuaa, niin tässä olisi mahdollisuus olla jo kärjessä mutta ei.

    Olen kyllä oikeastaan sitä mieltä, että Valioliigan keskikasti on tullut lähemmäksi kärkeä. Muutama vuosi sitten tuntui, että kärkijengit pystyi menemään voitosta voittoon pienempiä vastaan, mutta nyt kaikki kärkijengit on ryssinyt yllättävänkin paljon. Siellä on niin paljon rahaa tulossa keskitason Valjujoukkueillekin tilille, että onnistuneilla hankinnoilla saadaan eroa kurottua kiinni. Miettikääs esim. että Sunderlandin tasoisella joukkueella on varaa pistää 13 miljoonaa haisemaan kärkipelaajaan, ja Stoke osti Sunderlandilta pelaajan viime vuonna 8 miljoonalla Eurolla.

    Rahalla ei onnea saa, mutta hyvällä seurajohdolla ja manageroinnilla siellä on monilla keskikastin jengeilläkin mahdollisuus eurocup-paikkoihin.

    Mitä yritän selittää, niin meillä on joukkue, joka parhaimmillaan on huikea. Mutta huonoimmillaan päästetään maaleja ketä vastaan vaan, kuten on jo vuosia nähty. Tiukassa paikassa tuntuu, että joukkue ratkeaa pahasti näihin mokiin, jotka viime aikoina kostautunut pahasti. Välillä selvitään huipputorjunnoilla, välillä onnella. Tänään virheistä rankaistiin, ja edes kahden maalin johto riittänyt. Joku toinen kerta se meidän pusku menee sisään, ja ollaan taas Pohjois-Lontoon ykkösiä.

  20. Kyllä täytyy sanoa että vaikka iäkkäämpänä goonerina on jo pitkä kannatushistoria niin tämä musertava tappio on kyllä yksi pahimmista mitä on tullut koettua .
    On sentään tullu nähtyä jokunen cupien finaalitappio eri kilpailuissakin aikanaan.

    Mutta häviäminen noille runkkareille , kotikentällä tuolla tavalla on jotain aivan……..ei vittu.

    Uskomatonta miten joukkue pystyy yhden ottelun aikana esittämään kaikki ääripäät hurmoksesta välinpitämättömältä näyttävään pelailuun.
    Tälläisissä otteluissa tarvittaisiin juuri noita Adamseja ja Keowneita jotka olisivat olemuksellaan pitäneet joukkueen kuosissa ja pelottaneet noilta vastustajan runkkareilta paskat housuun . Oi että kaipaan Keownin kuuluisaa katsetta , siinä jää A. Asikainenkin toiseksi….

    Nyt kun pelistä on jo vierähtänyt tovi , pystyy ehkä vähän analysoimaan pelaajienkin suorituksia . AA oli tänään hyvä , myös puolustussuuntaan . Nasri on juuri nyt liekeissä . Chamakh jäätyi ihmeellisesti parissa paikassa . Kippari oli eka jaksolla parempi kuin pitkään aikaan mutta hädän hetkellä toka jaksolla pää painui aika äkkiä . Rankkari sitten , ihmeellisesti sai kätensä palloon ei voi muuta sanoa.
    Song raastoi ja repi , Denilson myös mut ekassa maalissa näytti taas mistä lempinimi tulee.

    Tolppien välistä ei löydy syytä yhteenkään maaliin , puolustuslinjasta kylläkin paljonkin.
    Vaihtomiehistä ei tänään ollut suoraan sanoen mitään apuja vaikka kovat olivat nimet selässä. Joku tuolla aiemmin kirjoitteli että RVP voisi ottaa vauhtia reserveistä , samaa mieltä . B52 saisi vuorenvarmasti enemmän kärjessä aikaan kuin keskenkuntoinen hollantilainen , varmaan JETtikin.
    Mut kun on iso tähti niin ei varmaan ole soveliasta peluuttaa ressuissa kuntoon ?
    AW ei todellakaan käytä muista managereista poiketen reservejä paljoakaan pelaajien palattua loukkaantuneiden listalta .

    Ei jaksa tosta chelskinkään tappiosta iloita , kyrsii niin pahasti . Ei tääläisillä otteilla oo mitään asiaa piikkipaikalle vaikka toiset miten kämmäilevät .
    Itse laitan pokaalitoivon tällä kaudella johonkin cupeista , kaljacupinkin voitto kelpaisi vallan hyvin .

    Sellanen sanontahan on että mikä ei tapa , se vahvistaa . Tsemppiä Goonerit!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s