Mystery team?

Olen istunut ruudun äärellä nyt parisen tuntia, tuijottanut NewsNow’ta ja naputellut sormia pöytään. Tunnen ajautuneeni sekä managerimme että pelaajiemme mielipiteiden ja näkeysten vangiksi. Jos sallitte, tunnen ajautuneeni niin syvälle selitysten suohon että sieltä poispääsy vaikuttaa liian haastavalta tehtävältä juuri nyt.

Kirjoitin Braga ottelun ennakossa varsin kriittisesti siitä miten haiskahtaa jo aavistuksen epätoivoiselta Arsenelta alkaa käyttää ’viimeisen veripisaran vuodattamisen’ retoriikkaa. Totesin tuolloin ja totean uudemman kerran, tällainen on omiaan luomaan levottomuuden vaikutelmaa, vaikutelmaa missä kysymyksiä alkaa olla huomattavasti liikaa suhteessa vastauksiin.

Kun managerin terminologia on saavuttanut ’mystiset’ mittakaavat, en yksinkertaisesti voi olla muuta kuin huolestunut. Se ei tarkoita etteikö Wenger voisi hyvinkin kokea mystisenä sitä ettei Carlos Velan kaatamisesta seurannut rangaistuspotkua, mutta isommassa kuvassa ja pitkässä juoksussa mystisyyden verhon taakse toistuvasti piiloutuminen ei lupaa hyvää.

Vain muutamaa päivää aiemmin saimme kuulla miten kahden maalin johdon menettäminen ja tappio Sperzille oli mysteeri managerille. Seuratessaan kentän laidalta pelaajiamme jotka hävisivät West Bromwich Albionille, Wenger ei ’tunnistanut’ joukkuettaan. Saimme kuulla Spuds tappion jälkeen myös sisäänrakennetusta hyvän olon tunteesta mitä manageri on ajoittain havainnut. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

Noin kahden vuoden ajan keskustelua loputtomasta potentiaalista on hivutettu siihen suuntaan että potentiaali konkretisoituu tuloksena, on haluttu luopua nuoruuden verhon taakse piiloutumisesta. Valitettavaa että havaitsen merkkejä taka-askeleesta. Keskustelu vaikuttaa ylipäätään siirtyvän yhä kauemmaksi olennaisesta, siitä mitä viheriöllä näemme. Sen sijaan että eräitä kylmiä faktoja haluttaisiin nostaa esiin, taktiikka näyttää olevan keksiä syitä milloin mistäkin epätasaiseen suorittamiseen. Ei meidän tehtävän pitäisi olla keskustella lainkaan Chelsean ongelmista tai kaiken huippu, ManUn epätasaisuudesta voittaa tasaisesti. Meidän pitäisi olla huolissamme siitä että Spuds alkaa kaunistella tilastoja meitä vastaan kiihtyvällä tahdilla.

Olemme nyt hävinneet marraskuun kuudesta ottelustamme neljä, kaiken fokuksen pitäisi olla näissä tappioissa. Minua puistattaa kuunnella kuinka pelaajamme alkavat pyydellä anteeksi tekemisiään. En minä kaipaa anteeksi pyyntöjä, kaipaan suoraselkäisyyttä. Katsokaa nyt tätä nuorta miestä tiistain tappion jälkeen pyytämässä meiltä anteeksi. Näettekö suoraselkäisyyttä, näettekö edessänne silmät joista huokuu tappion aiheuttama tuska? Kewl! Hope Jay my mate Z comes in ’cos he’s so pimpin’ kewl!

En voi oikeastaan syyttä Johan Djourouta toimittajien typeristä kysymyksistä, mutta tarvitseeko Arsenal.comin oikeasti julkaista artikkelia missä Sveitsiläinen kertoo meille kuinka olisi katastrofi jos emme etenisikään jatkoon Mestareiden Liigan lohkostamme. Ihanko totta?! Mainitsin tämän vain siksi että se on yksi esimerkki epäolennaisuuksista. Se mitä olisin halunnut kuulla on että pelasimme surkean ottelun ja on analysoitava miksi. Yhtä hyvin DJ olisi tosin voinut sivuuttaa spekuloinnin ylipäätään jatkopaikan kyseenalaistuksesta, me kyllä etenemme jatkoon mutta peli-ilmeen täytyy olla jotain ihan muuta.

Valtavan suuri kiitos tähän väliin teidän jälleen tarkoitusta palvelevista kommenteista, olen otettu siitä pieteetistä mikä mielipiteistä kumpuaa. Me elämme ja hengitämme seuraamme, hyvässä ja pahassa. Tiedättekin ettei blogistin tapana ole lähteä kommentoimaan kommentteja, roolissani tämä foorumi ei palvele sitä. On kuitenkin selvää että saan paljon ajatuksia kommenteista, ’Gunner’ on seuraavien ajatusten liikkeellepanija pohdittuaan Wengerin taktisia ratkaisuja.

Katsokaapa tätä kuvaa puolentoista vuoden takaa. Käsi ylös joka näkisi asetelmassa olevan tuuletettavaa? Tämä sama kuva voisi olla tiistailta, mutta se voisi olla myös kymmenen vuoden takaa. Vic Akers voi palella shortseissaan vaikka pakkasta olisi 30 astetta, mutta onko hän koskaan sanonut mitään? Pat Ricen ilme on ihan helmi, hänellä ei ole aikomustakaan sanoa mitään. Jos Arsene jotain sattuisi kysyä ja TV kameroiden välityksellä sipisemisen näkisimme, voisin kuvitella managerin olevan vain huolissaan onko viini muistettu avata hapettumaan.

Toisin sanoen.. Sallittakoon että manageri turhautuu joskus siihen pisteeseen ettei tehtävissä ole enää muuta kuin alkaa heitellä vesipulloja, mutta mikä on siinä vaiheessa näiden kahden (nyt ihan tarkoituksellinen provosointi) dinosauruksen rooli? Tämä on tottakai sikäli lähes mahdoton asia pohdittavaksi, ettei allekirjoittaneella ole käytännössä käsitystä missä määrin kulissi esimerkiksi Ricen rooli lopulta on, sen on tarkoitus tai ei tarkoitus olla.

Alex Fergusonin rinnalla miehet ovat vaihtuneet, Chelseassa on toki vaihtunut muutkin kuin miehet hopeajakkaralla, mutta niin vain sai Ray Wilkins lähteä vastikään. Miksi, tai miksi ei? Tasaisen epätasainen tekeminen jatkuu, potentiaalin puhkeaminen kukkaan antaa odottaa itseään, vuoristoradan ylä- ja alamäet tuntuvat vain jyrkkenevän ja omissa soi kauniista puheista huolimatta viime kausilta tutun kohtalokkaalla tasolla. Kaikkein vakavimpana uhkana näen joka tapauksessa kiihtyvän syiden hakemisen huonoihin tuloksiin yhä uusilta markkinoilta, ilmeestä mikä minulle välittyy hävittyämme.

Vaikkemme ole voittaneet ensimmäistäkään pokaalia pian kuuteen vuoteen, aina tähän kauteen asti yleinen mielipide on ollut että olemme se joukkue joka pelaa nautittavaa jalkapalloa, nurmikenttien shakkia mitä kenen tahansa jalkapallon ystävän on ilo seurata. Olenko nyt täysin väärässä, mutta tämä käsitys on pikkuhiljaa murenemassa? Vai pitäisikö sanoa että vaikka aihe on olemassa, se ei ole enää automaattisesti lähtökohta. Ei siinä mitään, meidän on pitänytkin uusia repertuaariamme vastata erilaisiin haasteisiin mutta onnistuuko se ilman tuuletusta valmennuksessa?

Ymmärrän että Arsene haluaa puhua pidemmästä aikajänteestä, mutta otetaan nyt esimerkiksi Valioliigan kurinpitotaulukko. Pidämme valitettavan selkeästi jumbosijaa kyseisellä mittarilla ja sikäli kuin olen varma että ’pehmeytemme’ oli tapetilla viime kesänä, mutta ettei nyt vain sittenkin tehty jotain väärin. Onko taktiikkamme ja pelitapamme nyt jossain määrin mahdoton välimuoto missä mm Alex Song on kovasti usein lähes pelinrakentaja, jopa hyökkäysten päättäjä? Onko professori vienyt visionsa niin pitkälle ettei Rice voikaan muuta kuin istua kädet puskassa ja kuulemmeko pelaajien pyytelevän anteeksi vain sitä että ovat jalkapalloilijoita, eivät ydinfyysikkoja?

Kysyisipä joku toimittaja jossain lehdistötilaisuudessa managerilta työnjaostamme otteluiden tiimellyksessä. Ja vuoristorata kun tuli mainittua, aloin jossain vaiheessa jakaa kautta viiden ottelun sykleihin riippumatta siitä mitä sarjaa tai cupia pelataan. Takana on nyt ventti otteluita ja 20:n ensimmäisen osalta pisteiksi muutettuna saldo on 13 / 7 / 15 / 6. Tottakai tiedostan erilaiset haasteet, eri kilpailut, eri kokoonpanot jne, mutta väitän että jos joukkueessa ei ole sisäänrakennettua helppuden tunnetta, numerot eivät tukisi näin selkeästi juurikin sitä.

Olen saavuttanut viime aikaisten tulosten valossa niin hämmentyneen pisteen, että tuntuu täysin uskomattomalta tunnustaa ettei kapteenin loukkaantuminen ollut omiaan vetämään mattoa altani. Ymmärsittekö? Siis Fabregas lienee meidän diagnoosien valossa sivussa noin kuukauden, mutten osannut ottaa tätä shokkina. Olkoon kuinka keskinkertainen Cesc hyvänsä, tämän jaloissa asuu edelleen meidän ratkaisevimmat solut. Nyt koko joukkueen hämmentävä tilanne on ajanut sen edelle että kykenen sulkemaan silmäni Cescin loukkaantumiselta vain odottaessani jonkin vielä suuremman muuttuvan tekemisessämme. Taitaisiko tämän ilmaista sitten niin että koen ongelman olevan paljon suurempi kuin yksi yksilö, olkoon vaikka kapteeni ja aivomme.

ATVO:lla ansiokasta työtä tekevä Stewart Robson saanee pian ’siirtyä toisiin tehtäviin’, tämä on jo toinen kerta tälle kaudelle kun Stewart, err, on oikeassa.

Huh, olen täysin kuutamolla ajatusteni ja tunteideni kanssa ja epäilemättä se oli luettavissa. Valitettavasti tuntuu että joukkueemme itseluottamus on yhtä lailla kuutamolla, Jorma Vuoksenmaalla on takuulla haastava tehtävä pohtia ylihuomisen kertoimia Villa Parkille. Vai pitäisikö sanoa arpoa kertoimia, mitä arpoo Wenger? Mystistä!

0 thoughts on “Mystery team?

  1. Spuds-tappion jäljiltä oli vasen puoli kropasta liki vuorokauden turtana, mutta Braga-nöyryytys aiheutti kokonaisvaltaisen halvaustilan kropassa. Eilen aamulla ei meinannut päästä sängystä vessaan, mutta onneksi sain hinattua itseni leuan avustuksella pytylle. Tänään on jo tunto palannut ainakin käsiin, jalat on vielä puuduksissa ja kylminä. Toivottavasti viikonloppu ei pahenna tilannetta… Niin ja kavereiden kuittailuhan vaan maksimoi elämisen sietämättömän hauskuuden.

    Kiitos Wenkku näistä kahdesta hienosta pelielämyksestä ja kiitos siitä, että jaksat luottaa Mahtavaan, Hölkkäävään brasilialaiseen, josta on näköjään kasvamassa keskikenttäpelimme sydän, aivot ja jalat. Voi v…ttu että voi hävettää kattoo kun jätkä kompuroi ja tyrii jatkuvalla syötöllä pelistä toiseen. En nyt enää muista edes kummassa Bragan maalissa, mutta anyway, jätkän yli suorastaan juostiin keskialueella maalia edeltäneessä keskialueen kamppailutilanteessa. Poika jäi puhtaasti vastustajan ”koneisiin”. Olisko noin käynyt Vieiralle, Parlourille etc? Ei.

    Denilsonista alkaa tulla ainakin meikäläiselle trauma, siksi huono hän on kaikilla mittareilla mitattuna. Joskus on hiipinyt mieleen ajatus siitä, että mitä esim Cesc, Nasri ja AA ajattelevat kun saavat rouhia Denilsonin kaltaisen helmen rinnalla? Olen varma, että jotain ajattelevat, mutta ovat toistaiseksi pitäneent suunsa kiinni. Toistaiseksi.

  2. Tulihan se sieltä, Tapsa ja Denilson. Sokea piste. Jos Villa tekee maalin lauantaina, se on Denilsonin vika – oli kentällä tai ei. Puolustajillehan mikään ei kuulu. Eikä sille toiselle puolustavalle keskikenttäpelaajalle.

  3. Isse, takaan, että tulee niin kauan kuin tämä hölkkäkatastrofibrassi keskikenttäämme dominoi.

    Katso tarkkaan, että kuka pelaajamme Bragan ekassa maalissa hölkkäilee ja katso tarkkaan, että kuka pelaajamme jää keskiviivalla vastustajan koneisiin Bragan tokassa maalissa.

    http://www.101greatgoals.com/videodisplay/braga-arsenal-7644266/

    Jos Villa tekee lauantaina maalin ja hölkkäbrassi on kentällä niin 70%:n todennäköisyydellä maaliin johtanut tilanne lähtee brassihelmen kompuroinnista / pallonmenetyksestä tai sitten hölkkä ihailee lähimpänä pelaajanamme vastustajan maalin syntyä. Olenko todellakin ainoa Denilsoniin näin sokean kriittisesti suhtauva gooneri? Mun mielestä brassi on kaukana siitä yleistasosta jota Arsenalin pelaajalta voivaan odottaa. Katastrifobrassi.

  4. Tapsa, vastaus kysymykseesi koskien Denilsonia ET TODELLAKAAN OLE AINOA!
    Itselläni on aivan samat mielipiteet co. Brassista, lupasin viime lauantaina maksaa Denilsonin lentolipun takaisin Brasiliaan, lippu tosin on vain luokkaa meno ja turistiluokassa tietenkin.
    Eiköhän Denilsonin ”pitkähköksi” venähtänyt Lontoon loma olisi aika saattaa päätökseen ja hoittaa hemmo takaisin isiensä maille KIITOS!

  5. Meikäläinen kuuluu siihen porukkaan, joka on alkanut hieman karsastamaan Denilson yltiöpäistä kritisointia. Juuri tätä että aivan kaikki laitetaan miehen syyksi, oli hänen osallisuutensa tapahtumaan sitten mikä hyvänsä. On totta, että otteissa näkyy löysyyttä/hölkkäilyä ja välillä tulee korkean profiilin virheitä mutta kuitenkin. Parhaimillaan hän kuitenkin pelaa ihan mukavaa ja varmaa lyhytsyöttöpeliä, peittää vastustajan syöttölinjoja ja laukoo maaleja pitkiltä etäisyyksiltä.

    Olen myös varma, että meistä kukaan ei televisiokuvan välityksellä saa täyttä kuvaa miehen kokonaispanoksesta. Uskon, että tämä kokonaiskuva on parempi kuin mitä me näemme. Ei Wenger häntä muuten peluuttaisi. Näissä olosuhteissa tietysti hieman kyseenalaista vedota Wengerin peluutusnäkemyksiin, mutta kuitenkin… Hän ainakin näkee peliä hieman laajemmin (ja eri perspektiivistä) kuin me ja on voittanut enemmän Valioliigamestaruuksia kuin kukaan meistä.

  6. En itsekään näe hölkkäbrassia tarpeeksi tasokkaaksi pelaajaksi joukkueesemme mut ehkä häntä nyt on välillä lyöty liikaakin , tällä hetkellä alisuorittajia löytyy lähes joukkueellinen.
    En tiedä mitä AW sitten näkee niin paljon Denilsonissa että hänellä on lähes kausikortti avaukseen?
    Hänellähän on tosi hyvä laukaus , sitä ei voi kiistää . Myös kovat syöttöjen onnistumisprosentit , MUTTA ; näkisin että suurin osa syötöistä ns. helppoja ja varmoja sivulle ja alaspäin.
    Brassin nopeus ei yksinkertaisesti tunnu riittävän valkun tasolle ja hän aiheuttaa tämän puutteensa takia turhaan paljon erikoistilannetilanteita vastustajalle . Ja nimenomaan rikkoo turhan lähellä omaa maalia.
    Ja kovaksi rikkovaksi pelaajaksikaan sitten ei muna oikein riitä….
    Penkkimiehenä ja tuuraajana ehkä menisi mut ei aloittajana , ei ei ei…

    Mut niinkuin alussa kirjoitin , ei kaikkea voi brassin niskaan kaataa . Puolustuslinjasta löytyy tällä hetkellä aika paljon vikaa jos tuollaiset neverhöördit portugalibrassit juoksentelee välistä ja läpi miten haluaa.
    Kyllä on Verminaattoria todella ikävä : (

  7. Mun mielipiteen Denilsonista tietävät varmasti kaikki. Se täytyy myöntää että aikanaan olin valmis pistämään kilometritehtaalle myös Alex Songin ja nykyään kamerunilainen on yks mun suurimpia suosikkipelureita meidän joukkueessa. Samoin olen kironnut Lukasz Fabianskin alimpaan helvettiin miljoona kertaa, mutta nyt olen pehmentänyt mielipidettä polskista ja jos viime aikoina nähty taso säilyy niin Lukaszista voi tulla yks avainpelaaja tähän porukkaan. Eli ihmeitä on nähty ennenkin, mutta jotenkin Denilsonin kohdalla tuntuu että kärsivällisyys ei enää riitä uskomaan parempaan huomiseen. Denilson on saanut paljon mahdollisuuksia eikä huippupelejä olla nähty eikä edes varmaa perussuorittamista. Löysäilyä, harhasyöttöjä, huonoa pelinlukua sitäkin enemmän ja nyt viimeisenä jopa alistuvaa anteeksipyytelyä tappiopelin jälkeen. Joskus olis vaan parempi hyväksyä ettei jostain pelaajasta sitten kuitenkaan ole vaadittavalle tasolle. Ehkäpä tässä onkin osasyy seuran viime kausien menestymättömyydelle että manageri on sokeasti uskonut raakileisiinsa ja kehitystyöhönsä samalla kun Manure ja Chelski on korjannut pokaalit. Porukassa on jo pitkään ollut liian monta tulevaisuuden lupausta, joiden puhkeamista kukkaan ollaan saatu odottaa, odottaa, odottaa…..

  8. Televisiokuva ei todellakaan anna Denilsonin sijoittumisesta, liikkeestä, pelinluvusta jne lainkaan oikeaa kuvaa. Oikeasti se on (ylä)katsomosta katsottuna paljon karmeampaa kuin tv:n välityksellä.

    Voin kertoa, että Denilson on toinen ääripää ja Fabregas & Flamini ja parhaassa kunnossaan ollut Van Persie ovat toisessa ääripäässä kun puhutaan siitä, että miten peli ja pelaajien tekemiset ”avautuvat” livenä paikan päällä. Cescin ja Flaminin kohdalla on tuntunut siltä, että he ovat aina oikeasssa paikassa oikeaan aikaan ja että he liikkuvat pelin aikana valtavan määrän joukkueen hyväksi. Denilsonin kohdalla on taas päällimmäisenä ollut (myötä)häpeän tunne ja se että jätkä on aina vääräsä paikassa väärään aikaan.

    Sori Isse ja muut Denilson-fanit. En voi itselleni mitään. Denilson-maljani on täynnä ja se tyhjenee vain jos / kun brassi häipyy Grovelta.

  9. Aloitetaan managerista. Miten h*lvetissä Wenger voi laittaa Fabregasin avaukseen, kun pelikunnosta ei ollut varmuutta. Vähemmän tärkeitä pelaajia kyllä lepuutettiin, mutta kapteenin kohdalla kannatti ilmeisesti ottaa riski. V*ttu kuinka idioottimainen ratkaisu. Nyt alkaa olla viimeiset ajat Wengerillä katsoa peiliin ja muuttaa toimintatapojaan monessa asiassa, tosin tähän ei taida enää kovin moni uskoa.

    Maalivahdit: Toivottavasti Almuniaa ei tarvitse enää koskaan nähdä kokoonpanossa. Fabianski on pelannut ihan hyvin Newcastle peliä lukuun ottamatta, mutta tästä huolimatta haluaisin nähdä Szczesnyn saavan tilaisuutensa ykkösenä. Itselläni on ainakin sellainen tuntuma, että nuoremmassa puolalaisessa on meille todellinen maalivahti pitkäksi aikaa. Muutenkin Szczesnyn otteista huokuu aivan erilailla tietynlainen itsevarmuus ja ehkä jopa johtajuus kuin Fabianskista.

    Laitapakit: Gibbs on huomattavasti parempi hyökkäyssuuntaan ja puolustussuuntaan tuskin voi tehdä enemmän karmeita virheitä kuin Clichy, joten valinta on helppo. Tosin kunnossa pysyminen paria peliä pitempään tuntuu olevan Gibbsille ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tällä paikalle tarvitaan ehdottomasti vahvistus ja mielellään jo tammikuussa.Oikealla Sagna on loistava ja Eboue myös menettelee varamiehenä, lähes ainoa pelipaikka missä asiat ovat kunnossa.

    Topparit: Squillaci ja Djourou on tällä hetkellä paras parivaljakko, ei välttämättä hyvä mutta paras mahdollinen tällä hetkellä. Djouroun otteet ovat parantuneet viime aikoina huomattavasti ja ansaitsee olla avauksessa juuri nyt. Jos Vermaelen joskus kuntoutuu niin sitten katsotaan kumpi kaksikosta ansaitsee paikan avauksessa belgialaisen rinnalla. Wengerin riskipeli näyttää kostautuvan pahasti Koscielnyn kohdalla, lähes 10 miljoonaa tuntemattomaan ranskalaiseen kun parilla lisämiljoonalla olisi saanut esim. paljon puhutun Gary Cahillin Boltonista. No se olisi ollut aivan liian helppo ratkaisu ja sehän ei Wengerille tunnetusti kelpaa. Paskasta on pakko yrittää vuolla kultaa. Mahdollisimman nopeasti sisään yksi todellinen huipputoppari.

    Keskikenttä: Fabregas ei näemmä pysy enää paria peliä pitempään kunnossa, sama trendi on jatkunut jo parin kauden ajan. Hyvin huolestuttavaa, tosin voi olla parempi jo tässä vaiheessa alkaa totutella pelaamiseen ilman katalaania. Ensi kautta Cesc ei kuitenkaan tule näkemään punavalkoisessa paidassa. Lisäksi jos otteet ja halu tekemiseen on viime aikojen luokkaa niin voi sanoa, että tämä loukkaantuminen ei kirpaise läheskään yhtä pahasti kuin joskus ennen.

    Denilson ei ansaitse enää minuuttiakaan Arsenal paidassa. Valitettavasti Cescin loukkaantumisen myötä ja Diabyn sekä Ramseyn ollessa sivussa hölkkäbrassi on melkein varma avauksen pelaaja. Mieluummin Rosicky tai Nasri keskelle Wilsheren ja Songin kanssa. Keskikentälle tarvitaan ehdottomasti uusi puolustava pelaaja, koska joukkueen ainoa puolustava keskikenttämies (Song) kuvittelee olevansa joku uusi Zidane.

    Laiturit: Arshavin, Nasri ja Walcott kolmikosta kukaan ei ole luontainen laituri ja kun lisäksi Nasria joudutaan mitä todennäköisimmin alkaa peluuttamaan keskellä Cescin loukkaantumisen ja tulevan myynnin takia niin vähintään yhden uuden laiturin hankkiminen on tarpeellista. Rosickya en edes laske laituriksi vaikka Wenger jostain syystä siellä miestä peluuttaa.

    Hyökkääjät: Chamakh on paikkansa ansainnut ja on ehdottomasti ykköskärki .RVP ja Bendner ovat umpijäässä ja hollantilainen ei myöskään koskaan pysy kunnossa. Persie myyntiin, koska aina loukkaantuneella pelaajalla ei tee mitään, Bendtner taas voidaan pitää jonain kolmoshyökkääjänä, mutta koska tuskin suostuu tuohon rooliin niin voidaan aivan yhtä hyvin myydä. Vela myös myyntiin, täysin turha ja on todistanut olevansa ainoastaan silloin käyttökelpoinen, kun joukkue johtaa 4-0 tai 5-0. Uusi hyökkääjä sisään mahdollisimman nopeasti ja Velan ja osittain myös Bendtnerin minuutit JET:lle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s