Katseet olennaiseen ja puhalletaan yhteen hiileen ainakin niin kauan kuin puhallettava hiillos hehkuu ja poltettavaa tarjolla

Oh dear, otsikosta huolimatta verstaalla tuli irti. Kuinka hassua, osuvaa, ironista.. miten vain, elokuvan titteli joka työn alla: ’I Am Number Four’. Hehe, pitäisikö pyytää anteeksi? Ehkä otan vain vastuun työstä. Ei tarvinne kertoa kenen nimellä ja numerolla ylläni oleva pelipaita on varustettu. Se ei ole tänään Bendtner ja original 26.

Kirjoitettuani eilisen päivityksen välittömästi ottelun jälkeen ilman ensimmäistäkään uusintaa, tunnustan etten ymmärtänyt kuinka naurettava Robin van Persien ulosajo oli vaikka naurettavaksi sen tuomitsinkin. Niin valtava haloo asiasta nousi, että tottakai tilanne piti katsoa uudestaan ja yhä uudestaan. Ja täytyy sanoa ilman mitään Punavalkoista väritystä, ottaen huomioon jo Robinin ensimmäinen ja kyseenalainen varoitus, jälkimmäinen järkyttävän epäoikeudenmukainen.

Vaikka van Persie olisi kuullutkin vihellyksen, tilanne tapahtui niin nopeasti ettei kukaan pelaaja olisi jättänyt laukomatta. Täysin inhimillinen ja vaistonvarainen tilanne. Sitä paitsi niin valtavassa metelissä (vihellyskonsertissa) kuin Camp Noulla, vaikka olisit jotain kuullutkin, mistä olisit arvannut sekunnissa sen tulevan tuomarin pillistä. Hävettävä tuomio ja toivon Sveitsiläisen Massimo Busaccan katsoneen peiliin ja nukkuvan yönsä h*lvetin huonosti.

En jaksa edes toivoa että tuomaritoiminnan tiimoilta olisi halua nostaa kissa pöydälle niin FIFAn, UEFAn, FA:n.. taholta, että koskettaisiin johonkin ’pyhään’ ja alettaisiin purkaa suojamuuria tai annettaisiin mahdollisuus erotuomareiden tekemisten tai tekemättä jättämisten kyseenalaistamiselle jälkikäteen. Mutta vaikka tällainen keskustelu olisi kuinka aiheellinen, sen aika ei ole nyt, ei varsinkaan meidän taholta.

Tottakai meitä syytetään nähdystä sanotusta, mutta nykysäännöillä meidän ei kannata tuhlata energiaa asialla murehtimiseen, olemme tuhlanneet jo liiaksi. Nyt on nimittäin käymässä niin mittasuhteet omassa leirissämme ovat kasvamassa mittasuhteisiin jotka ovat yhtä kuin oman oksamme sahaamista altamme. Mielipiteiden ja kantojen Twitterissä julki tuominen rönsyilee yli ja vaikka kuinka haluan ymmärtää ja ymmärränkin Arsenen turhautumisen, managerin pitää viheltää peli poikki ja keskittyä olennaiseen.

Karrikoiden tässä ei voi välttyä ajatukselta että ottelukalenteria katsoessamme ensimmäinen fokus ei ole vastustajassa, vaan tuomarin nimessä. Me kannattajat voimme spekuloida jälkimmäisellä etukäteen niin paljon kuin virtaa riittää, mutta jos ’tauti’ leviää joukkueeseen, se ei takuulla palvele mitään eikä ketään. Oh f*ck, it’s Phil Dowd, we’re gonna lose this one! En tiedä teistä, mutta koen pelkoni aiheelliseksi, että olemme jossain määrin vedenjakajalla ja Wengerin haastava tehtävä on nämä pelot hälventää. En muista Arsenelta niin syvältä kummunnutta pffff:tä kuin tiistain ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, mutta se pfff.. on pakko haudata ja unohtaa.

Niin v*ttumainen kuin ajatus onkin, meidän ei pidä provosoitua saati kohauttaa olkapäitämme B*rcan leiristä tulleille kommenteille, päinvastoin. Ensimmäinen Pep Guardiolan, toinen Javier Mascheranon ja viimeinen X*vin:

”We had almost 70 per cent of ball possession. They were playing at the back and did not have a shot on goal. The reality is that they did not have three passes in a row.”

”We didn’t let them breathe and that was the key.”

”They didn’t want the ball and our tempo of play and our intensity was always going to see us through.”

En valitettavasti kirjoita tätä ensimmäistä kertaa, mutta vaikka haluan nähdä asiassa vilpittömyyden, en oikein lämpene kuuntelemaan pelaajien toistuvia anteeksipyyntöjä. Käsi sydämelle, tunnen jo pohjan kadonneen jossain määrin pahoillaan olemiselta. Uskottavuus alkaa kiusallisesti kärsiä ja sitä alkaa epäillä ovatko anteeksipyynnöt enää aitoja ja vilpittömiä, vai pahoitellaanko meille kannattajille pelkästä velvollisuudentunteesta. Huom! En väittänyt mitään, epäilin. Mieltä lämmittikin suuresti että edes Bacary Sagna uskalsi sanoa että meidän pitää inspiroitua B*rcan pelaamisesta, yrittää oppia heiltä, ei murehtia kohtaloamme.

Jos kuulostan pessimistiltä, se ei ole tarkoitus. Ajatus on pohtia asioita rakentavasti ja siksi olenkin hieman hämmästynyt miten vähän jälkipeleissä on pohdittu Arsenen tiistain taktiikkaa jota kovin sanoin arvostelin, enkä peräänny. En löydä logiikkaa niin puolustuvoittoiselle pelaamiselle, en varsinkaan sen jälkeen mitä meille etukäteen kerrottiin. Jos jokin sitten managerin yllätti, mikä esti alkuperäisen suunnitelman, ihmettelen miksei tilanteeseen reagoitu.

Jätän täysin omaan arvoon Arsenen näkemyksen siitä että oli vakuuttunut meidän etenevän otteluparista jatkoon ilman Robinin ulosajoa. Ei moista oikeasti voi sanoa ääneen, Denilson saattaa ottaa sen jopa todesta. Passiivisuus olisi ollut helpompi ymmärtää jos Theo Walcott olisi ollut kokoonpanossa, tai edes Arshavin Rosickyn sijaan avauksessa. Nyt hakkasimme päätä seinään ja huolestuttavinta on se ettei Arsene ja Pat Rice tunnu edelleenkään olevan halukkaita (kykeneviä?) muuttamaan alkuperäistä käsikirjoitusta kesken ottelun tilanteen sitä vaatiessa.

Laskettakoon mukaan kaikki mahdolliset inhimilliset virheet, erikoistilanteet jne, maalittomassa tilanteessa todennäköisyys B*rcan johtomaaliin oli 95%. Kun Arsene itse totesi ennen ottelua että Camp Noulle on turha lähteä ajatuksesta kotijoukkueen jäämisestä maaleitta, en sitten millään jaksa ymmärtää passiivisuuttamme, ei taktiikka hyvänen aika voinut olla se että yritetään kotijoukkueen nollaa niin pitkään kuin mahdollista ja jos se ei onnistu, vasta sitten on meidän aika iskeä, siis yrittää sitä.

Tämä kaikki on vain niin ristiriidassa sen kanssa että pelasimme sitten Grovella Chelsea vastaan tai Stoke Cityn vieraana Britannia Stadiumilla, Arsene vannoo aina sisäänrakennetun pelifilosofiamme nimeen. Ja kuten eilen kirjoitin, meidän ja B*rcelonan tasoero ei ole kolmessa viikossa takuulla muuttunut siinä määrin kuin nähdyn perusteella elämässään kaksi jalkapallo-ottelua nähnyt Yhdysvaltalainen baseball fani kenties kuvittelisi. Summa summarum, minua häiritsee että keskustelua käydään naurettavan tuomarin naurettavasta tuomiosta, se keskustelu ei palvele meitä kohti Old Traffordia.

Kyllä, kysymys kaikkien huulilla, miten tästä eteenpäin, kuinka syvän haavan tiistain tappio ja Mestareiden Liigan taipaleen päättyminen viilsi. Auts, tiistainen ja Liigacupin tappio vain reilu viikko aiemmin. Allekirjoittaneelle tolppa sisään, tolppa ulos -turnauksesta tippuminen ei massiivisia haavoja jättänyt, tosin tapa millä se tuli kiusasi kuten edellä totesin. Se mitä itse näen ja koen ei tietenkään ole olennaista, mutta Martin Keown osuu naulan kantaan puhuessaan lauantain ottelun merkityksestä. Mitä pidemmälle kuiva kausi jatkuu, sitä vahvemmin me kannattajat alamme jakautua kuppikuntiin ja pokaaliton kevät toisensa jälkeen, kriittisten kannattajaine lukumäärä kasvaa ja lopulta se kääntyy joukkuetta vastaan.

Olen aidosti huolestunut paitsi keskustelun vinoutumisesta väärille raiteille, ylipäätään joukkueen itseluottamuksesta. Sanomattakin selvää että huoli tässä kohtaa kautta osuu h*lvetin huonoon saumaan. Jo vuosia ja väitän korostuneesti nyt vuoden 2011 aikana olemme saaneet lukea itsemme vaivautuneeksi joukkueemme henkisestä vahvuudesta, nälästä, valmiudesta jne. Ymmärrän että kaikella sanotulla oli kaiketi funktionsa, mutta jälkiviisaana sitä taipuu jossittelemaan.

Tästä voi nimittäin muodostua murhaava kaksiviikkoinen. Tällä kertaa Thamesissa ei ole juurikaan vesi ehtinyt virtaamaan kun meille painotettiin Brisbane Roadin tasapelin jälkeen että olemme edelleen paitsi Englannin Cupissa, olemme mukana taistelussa neljällä rintamalla. Korkealta, kovaa ja nopeasti, en lähde tähän leikkiin mutta valehtelisin jos en pelkäisi joutuvani siihen mukaan tahtomattani. Arsene painottaa – oikeutetusti – kuinka tasaisia olemme olleet hyvän tovin, mutta ratkaisevalla hetkellä tilastojen osoittama tasaisuus ei lohduta ketään.

Lauantain vierailu Old Traffordille on massiivisen tärkeä, ei vain Englannin Cupin, vaan Valioliigan kannalta. Jos kahden viikon sisään kolme mahdollisuutta neljästä katoaa savuna ilmaan, ymmärrän jos jopa Jack Wilsheren itseluottamus ja energia alkaa nikotella. Olemme olleet mielsetäni onnekkaita peilaten ottelukalenteria pettymysten perään, ja niin h*lvetisti kuin Arsene on joukkueen henkistä vahvuutta ylistänyt, lauantai on tässä kohtaa täydellinen mahdollisuus keskittyä tulevaan ja unohtaa mitä parin kuluneen viikon aikana on tapahtunut.

Näin, olen tunteenpalossa ylittänyt kaiken mahdollisen aikani ja vastaan siitä nyt ja ensi yönä. Arsene päivittänee tänään tuoreimmat uutiset porealtaasta, onko Szczesnyn sormi murtunut vai ei ja kuinka kovilla panoksilla manageri pelasi kapteenin ja Robinin suhteen tiistaina? Jos niin kovilla että se vaaransi lauantain ja tulevan WBA:n maaottelutaukoon peilaten.. We’ll see.