Special Weekend Part 1

Mistä löytyy voittajat?

Jens Lehmann, Lauren, Kolo Touré, Philippe Senderos, Ashley Cole, Cesc Fabregas, Patrick Vieira, Gilberto Silva, Robert Pires, José Antonio Reys, Dennis Bergkamp, Manuel Almunia, Sol Campbell, Fredrik Ljungberg, Edu, Robbie van Persie.

Mikä edellä mainittuja pelaajia yhdistää? Kyllä, kaikki ovat pelanneet tai pelaavat Arsenalissa. Ja useimmat varmasti tietävät täsmällisemmin: Siinä on pelaajat, jotka olivat avauskokoonpanossa tai vaihtopenkillä 21. toukokuuta 2005 Englannin cupin finaalissa. Eli toisin sanoen nuo yllämainitut pelaajat toivat toistaiseksi viimeisimmän pokaalin Arsenalille.

Aika huima pelaajaluettelo vai mitä? Vielä tänäänkin tuolla bändillä pärjäisi valioliigassa. Monet teistä varmasti muistavat senkin, että joukkue lähti finaaliin altavastaajana, koska loukkaantumissuma vaivasi, mm. Thierry Henry oli pois kokoonpanosta. Siksipä itse ottelu oli aika yksipuolista Munan hallintaa, mutta venyimme rankkarikisaan, jossa meiltä jokainen onnistui – ennen muuta Mad Jens, joka torjui Scholesin vedon.

Hypätäänpä tähän kevääseen: yhteistä edellä mainitulle on se, että taas on loukkaantumishuolia. Myös se yhdistää, että ylsimme cupfinaaliin, tosin tällä kertaa liigacupin loppuotteluun. Yhteistä toki oli myös se, että Almunia oli varamaalivahtina ja että Robbie van Persie teki maalin (2005 rankkarikisassa).

Mitkä ovat sitten eroavaisuudet? Joo, lopputulos oli nyt huonompi. Mutta ennen muuta se, että nyt olimme selkeitä ennakkosuosikkeja. Ja tästä seuraa vielä suurempi eroavaisuus: Nuo alussa mainitut pelaajat olivat vakuuttuneita siitä, että he voittavat. Heistä suurin osa oli voittanut ennenkin. Puuttui ns. pelko p*rseestä.

Historian ja nykypäivän vertaaminen ei kuulu tapoihini – siitä olen ennenkin täällä maininnut, mutta tuolla viimeisellä kohdalla ei olekaan mitään tekemistä historian kanssa. Se on ihan tämän päivän psykologiaa. Enkä siis myöskään usko mihinkään ”kun kaikkensa antaa, niin kyllä onnistuu” –jargoniin.

Mutta kun ei ole käytännössä koskaan voittanut, se ensimmäinen kerta on yleensä vaikein – erityisesti siinä tapauksessa, jos on ollut jo useita kertoja lähellä ja/tai ennakkosuosikki. Siitä nousee pelko, ”ei kai taas”. Ja valitettavasti usein vastaus on: kyllä taas.

Jos mennään tähän yksittäiseen tapahtumaan eli liigacupin finaaliin: toki ratkaisu tuli käsittämättömästä mokasta, mutta sillä ei ole oikeastaan merkitystä varsinaiseen syyhyn: epävarmuus, suoranainen pelko, ajoi tilanteeseen, jossa liigan rupusakkeihin kuuluva joukkue pystyi olemaan tasatilanteessa ottelun loppuhetkille asti. Tuolla konsonantin mokalla tilanne olisi pitänyt kaventua maalilla, eikä tulla ratkaisevaa iskua.

Mikä sitten on johtanut siihen, että joukkue, Arsenal, on ajautunut ns. epäonnistujaksi. Kyllähän näitä kummallisia tappioita ratkaisevissa peleissä on aina tullut ja erityisesti Arsenalille, mutta siitä huolimatta pysyimme pitkään hyvässä pokaalivauhdissa. Mutta miksi nyt näinä lähes kuutena vuotena? Jos sen oikeasti joku tietäisi, homma varmasti korjattaisiin.

Heitänpä huvikseni pienen ajatusleikin: vuodet 1998 ja 2000. Mitä tuolloin tapahtui? Ranska voitti futiksen MM- ja EM-kisat. Arsene Wenger tuli manageriksi vuonna 1996 ja hankki saman tien Patrick Vieiran ja lisää seurasi: Henry, Pires, Petit jne. Eli Arsenaliin tuli pelaajia, joilla oli takana vahvaa menestystä. Entä nyt? Meille hankitaan edelleen runsaasti ranskalaisia pelaajia. Miksi? Koska Ranskan liigassa pelaavien pelaajien hinnat ovat halvemmat kuin muissa Euroopan isoissa jalkapallomaissa.

Mutta ovatko ranskalaiset yhä voittajia? Kaikki tietävät, että Ranska on ollut jo vuosia heikossa hapessa. Mikä maa oli pitkään ikuinen ennakkosuosikki mutta ei koskaan voittanut mitään? Espanja. Mikä maa on hallitseva EM- ja MM-ykkönen? Espanja. Miksi emme osta nyt sieltä pelaajia? Ovat liian kalliita – ainakin Wengerin mielestä. Ai niin ostimmehan Squillacin Espanjasta, mutta hän onkin sopivasti ranskalainen. Onhan meillä Cesc ja Almunia – tosin Cesc on katalaani (toki EM- ja MM-kultaa) ja Almunia, niin, on Almunia.

Onko tällä ajatusleikillä mitään katetta? Ehkä ei, mutta miksi sitten ruotsalaiset aina menestyvät ja jos joskus eivät, niin nousevat aina pinnalle? Tässähän se vastaus onkin: ei se ole ranskalaisista eikä espanjalaisista kiinni, vaan meiltä on Freddien jälkeen puuttunut ruotsalaisedustus. Jopa Birmingham oli älynnyt hankkia ruotsalaispelaajan.

Ainoa varma tapa voittaa valioliiga on hankkia Zlatan – aina mestari, oli maa mikä hyvänsä. Enkä edes pidä tyypistä eivätkä kaikki ruotsalaiset ruotsalaisena, mutta silti me tarvitsemme hänet. Ja tästä saan ehkä täällä vihat niskaani: en koskaan pitänyt myöskään Vieirasta, mutta hänetkin me tarvitsimme. Enkä oikeastaan Freddiestäkään… Mutta katsokaapa jorinan alussa olevaa nimilistaa: ketkäpä sieltä löytyvätkään?

Kaiken edellä mainitun heitän mielelläni pataan 22. toukokuuta.

– Isse –

6 thoughts on “Special Weekend Part 1

  1. Täytyy toivoa että ensimmäinen 45 minuuttia Walesin ja Englannin kohtaamisessa kasvatti pelaajina Ramboa ja Jackiä sen 10 ottelun verran, tosin täysin päinvastaisista syistä.

    Aaron really had a shocker. Taisi olla sittenkin liikaa liian nopeasti tulla nimitetyksi maansa kapteeniksi ja tekeminen oli täysin epätoivoista yrittämistä onnistua ja suorittaa hyvin.

    Don Fabio puolestaan oli ehtinyt ottelun alla käyttää sellaisia ylisanoja Wilsherestä, että heikompaa olisi heikottanut, mutta ei Jackiä. Nuori mies vastasi huutoon liki niin täydellisesti kuin mahdollista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s