Tien päältä

No niin ystävät Goonerit – selitellen taas. Noh, onneksi alan olla sinut selittelyideni kanssa enkä ainakaan tällä kertaa jaksa ottaa siitä turhia paineita. Tiedättekö, vähän (vähän?!) löysin rantein kuten loppukautemme.

Allekirjoittanut valmistautuu joka tapauksessa tällä hetkellä viimeiselle illalliselle kotiseudulla Pohojammaalla (mikä unohtui sitten kertoa eilen illalla). Illan ohjelmassa lisäksi yleistä seurustelua ja sitten kaiketi kun tätä luette, olen jo matkalla kohti etelää (nyt olen). Eikä siinä kaikki, tiputan tavarani ja jatkan edelleen etelämmäksi – Viroon.

Olen toisin sanoen jälleen hetken tyystin poissa skeneltä. Katsotaan löytyykö Mustamäen torilta jo Scott Parkerin nimellä Tykkipaitaa? Jos ei, vinkkaan paikalliselle painajalle olla edellä aikaa ja tavaan hänelle nimen Cahill. Voisin kuvitella että mikäli päälle painaminen osoittautuu mahdottomaksi, aleräkistä löytyy pian nimiä CaVelahill.

Err.. Huono! Aamun nimi olkoon Robin van Persie jonka nimellä varustettuja paitoja torilta takuulla löytyy – vielä pitkään. Ja tässä Hollantilaisen ajatuksia mikä meni pieleen. Nyt sitten pian muitakin kuin jatkosopimuksia Arsene, kiitos!

Palataan asiaan kun palataan.

5 thoughts on “Tien päältä

  1. RVP:n pysyminen seurassa ja tuollaisen uran loppuun asti jatkuvan sopimuksen saaminen olisi iso juttu! Robin on Cescin lähdön jälkeen todennäköisin kapteeni ja on tässä kevään mittaan osoittanut olevansa sitä ainesta. Silti, monen muun tapaan näkisin kapteenin takalinjoilla, mutta varakapun roolissa ja nyttemmin yhä useammin nauha käsivarressa johtaa todennäköisesti pysyvään rooliin. Eikä se ole välttämättä huono ajatus.
    Wilsherestä ei vielä noin suureen rooliin ole, mutta Verma olisi ehkä toinen hyvä vaihtoehto.

  2. RVP olisi ihan ok valinta kapteeniksi muuten, mutta pelaaja joka on vähintään puolet kaudesta joka ikinen vuosi loukkaantuneena ei ole hyvä vaihtoehto.

  3. Falcaosta.. Chamakhan laitteli vastaavanlaisia huikeita puskumaaleja vielä Bordoossa.. Jostain syystä ei enää meillä? Olisikohan taktiikasta (ei haluta menettää palloa ennen 30 syötön sarjaa, ainakaan laittamalla epävarmaa palloa vaan maalille) ja keskityksistä kiinni. Walcottihan muuten pisteli esim. ManU pelissä “ainakin yhden” saman tyylisen linjan taakse keskityksen. Tilanteessahan sitten Vidic ohjasi pallon kädellä VP:n ulottumattomiin.

    Ottaisin kyllä Falcaon, mutta mielestäni käytetään käytettävissä olevat rahat (eiköhän joku tarjoa Portolle 20 miljoonaa puntaa tai yli) 2-3:een koko joukkueen palapeli vahvistavaan hankintaan = Toppari, ankkuri, laitapakki (Finnish International Carl Jenkinson) ja laitalinkki (se Sotonin Ox-Chamberlain vai mikälie olikaan).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s