Haamulistoja

Junnuhyökkääjä Campbellin uudelleen lämmitetty siirto taisi olla eilisen konkreettisin Arsenal aiheinen siirtohuhu. Kuulostaa jokseenkin tyypilliseltä Wengerin siirrolta. Puolustus ja keskikentän pohja huutaa vahvistuksia niin totta kai hankitaan joku täysin tuntematon junnuhyökkääjä. Tämän siirron toteutumiseen on huomattavasti helpompi uskoa ja jos rahat pitäisi laittaa tämän tai esim. Cahillin puolesta niin valinta olisi ehdottomasti ensimmäinen.

Wilsheren tilanteesta ei ole omaan silmääni ainakaan osunut mitään uutista. Nilkan kuvaus piti olla ilmeisesti eilen. Ei voi kuin toivoa parasta ja ensi viikon maaottelun väliin jääminen olisi toki vain plussaa, sillä varmaa on että Terryt, Rooneyt ja kumppanit eivät myöskään tule tuohon typerään harjoitusmaaotteluun osallistumaan.

Nykytilanteessa Wilshere on joukkueen tärkein keskikenttäpelaaja, koska kapteenia ei voi peluuttaa kun koko siirtokuvio on hoidettu seuran puolelta käsittämättömän heikosti. Viimeinen takaraja ja selvä hinta B*rcalle olisi pitänyt asettaa jo alkukesästä eikä antaa asian jatkua pahimmassa tapauksessa elokuun loppuun asti. Ei tosiaan ole ihannetilanne Fabregasin kohdalla, kun mies ei osallistu joukkueen kauteen valmistautumiseen mitenkään, vaikka mistään loukkaantumisesta ei ole kysymys ja siitä huolimatta liksa juoksee tilille viikosta toiseen yli sadantuhannen punnan verran.

Sitten otsikon mukaisiin haamulistoihin. Seurassa ei haluta käyttää rahaa vaikka sitä olisi, joten ensimmäinen on kesän säästölista eli ilmaiset siirrot. Nämä pelaajat olisi olleet ainakin saatavilla vapailla papereilla.

Brad Friedel

Matthew Upson, Jonatan Woodgate

Nigel Reo-Coker, Joey Barton, David Vaughan

Sebastian Larsson, Zoltan Gera,

Miroslav Klose

Todennäköisesti unohdan paljon hyviä pelaajia listasta. Nämä tulivat nopeasti mietittynä mieleen ja varsinkin toppareiden osalta oli vaikea keksiä edes kahta nimeä listaan.

Seuraava lista on pelaajia, jotka todennäköisesti olisi saanut parilla miljoonalla per pelaaja.

Shay Given

Carlos Cuellar

Mohamed Diame

Demba Ba

Kukaan edellä olevista ei välttämättä menisi avaukseen, mutta lähes varmasti nostaisi ringin tasoa verrattuna viime kauden joukkueeseen tai nykyiseen tilanteeseen.

Viimeisenä vielä todellinen haamulista eli huhuissa pitkin kesää pyörineitä nimiä sekä omia toiveitani.

Leighton Barnes (Jose Enrique)

Cristopher Samba, Gary Cahill (Per Mertesacker, Scott Dann)

Scott Parker

Karim Benzema (Bobby Zamora)

Huomisen päivityksestä ei ole vielä varmuutta, tilanne selviää tässä päivän aikana. Paljon mahdollista kuitenkin, että päivitys huomisen osalta jää väliin.

36 thoughts on “Haamulistoja

  1. Roskanestosana: vitsi. siis bobby zamoran täytyy olla, mielummin sisään joku pikkunäppärä laituri ala mata ja nasri samalla oven avauksella ulos kun ei näytä kiinnostavan.

  2. Elikkä Jackin vamma ei ole vakava . ”Niin ” vakava kuitenkin että ei pelaa kenraalissa eikä maaottelussa , onneksi.
    On kyllä taas loistavaan ajankohtaan onnistuttu järkkäämään höntsämaaottelu , ei voi muuta sanoa .
    RVP,n loukkaantumishistorian tietäen hänet olisi saatava siitä matsista jollain verukkeella sivuun.

    Kuten joku eilen kirjoittikin , shrek , terry ja lampard kyllä ovat varmasti jollain verukkeella sivussa ….

  3. Nyt on monessa tuutissa tämä, että Parsa tekee uuden tarjouksen. Tarjouksen arviot liikkuvat 28-35M£ välillä. Jos tuo 35 tarjotaan, niin antaa mennä. Alan helvetti olla kyllästynyt tähän.
    http://www.skysports.com/story/0,19528,11661_7078172,00.html

    Laatulehti Mirror on saanut superhyperrexclusivehaastattelun Jagielkalta, joka toteaa: I won’t join Arsenal.

    Redknappin ja Arsenen huhutaan taistelevan Sambasta.

    Jokohan tämä viikko loppuessaan näyttäisi meille vähän suuntaa tulevaisuudesta?

  4. Tottenham signaamassa bartonia. Sitten vielä adebayor sinne niin olisi mielenkiintoiset derbyt ensi kaudella!

  5. Sama mitä katalonian vauvat tekevät niin El Capitanin ei tulisi lähteä alle markkinahinnan. Silloinhan oikeus ei toteutuisi ja Barcelonan itkuporkuraivari oikeasti toimi. Toki tämä repii joukkuetta, mutta en näe mitään syytä myydä valioliigan parasta pelinrakentajaa alle £40m nykyisessä taloustilanteessa.

    Toivoisin kuitenkin HELVETISTI jyrkempää suhtautumista tällaiseen mediasirkukseen sekä managerilta, että pelaajalta itseltään. Mieltä ei kovasti lämmitä se, että pelaaja sanoo päivää ennen valioliigakauden alkua, ettei ollut koskaan menossa minnekään, koska nämä huhut vaikeuttavat muita pelaajahankintoja.

    Arsene on kyllä tuominnut Barcan toiminnan, muttei pysty asialle mitään tekemään, koska UEFA ja FIFA ovat niin munattomia.

  6. Ennemmin tosiaan Cesc penkille pariksi vuodeksi kuin alihintaan Barcaan. Me ei missään nimessä voida alistua tolle Barcan mediasirkukselle vaan ennemmin korottaa hintaa £2m joka kerta kun joku katalaani kommentoi siirtoa.

    Mä uskon että Cescillä on pelihaluja vaikka muille jakaa, koska ens kesänä on taas jotkut tyhjänpäiväiset MJ-kinkerit.

    Nyt ette perkele alistu Barcalle! Vähän nyt munaa äijät, kun sitä vaaditte myös pelaajilta!

  7. Enrique menossa Pooliin. Hintaa vähän alle 10 miljoonaa euroa. Kuun lopussa olisi saanut vähän halvemmalla, viimeinen sopimusvuosihan on menossa, mutta Pool tarvitsi vasemman pakin ja ostaa nyt sellaisen.

    Mieluusti olisin nähnyt Juvessa pahasti flopanneen Traoren myynnin ja tämän kaverin tilalle Gibbsiä kirittämään. Traore joutunee pelaamaan aika paljon Gibbsin jatkuvien loukkaantumisten takia ja Traore ei osaa juurikaan puolustaa, joten ei hyvältä näytä.

    Ihmeellistä idealismia. Traore ja Jenkinson ovat yhtäkkiä toimistopäätöksellä valioliigatasoa, vaikka mitään kunnolliisia näyttöjä asiasta ei ole olemassa.

  8. Mielestäni koko tässä Cescin siirtosagassa suurin ongelma on se, että loppujen lopuksi Barca ei edes oikeastaan halua Cescia. Tai ei ainakaan tarvitse. Ja miksi tarvitsisi, kun rosterissa on Xavi, Iniesta, Keita, Busquets ja vielä lupaavia junioireita tyyliin Thiago ja Samper tulossa koko ajan pinnalle. Barcan asenne on se, että ”no, jos halvalla saadaan niin miksei”. Miksi maksaa 40 milliä ”turhasta” pelaajasta, kun rahat voi käyttää oikeasti vahvistamaan joukkuetta.

    En tiedä, onko Cescilla sitten äitiä ikävä tms., mutta varmasti miehen täytyy tajuta itsekin, että pelillisesti hänellä on paljon enemmän annettavaa Arsenalille kuin Barcelonalle. Huippu-urheilijoiden mielenliikkeitä ei tietysti aina voi ymmärtää, mutta luulisi näin maallikona olevan hienompaa voittaa pytty Arsenalin kapteenina, keulakuvana ja suurimpana tähtenä kuin Barcan rivimiehenä. Tai ehkä ongelma onkin tässä. Cesc ei oikeastaan haluakaan olla kapteeni ja keulakuva, vaan kokee sen liian stressaavana. Pari vuotta Xavin varjossa ”lepäämässä” ja sitten kukoksi tunkiolle?

  9. Vai sellanen haamulista ilmaisista siirroista :D. Mitenhän yksikään noista meidän joukkuetta vahvistais…

    Ite oon samaa mieltä ettei Cesciä tulisi päästää alihintaan mihinkään. Paskahan toi tilanne on, mutta vähissä on oikeasti hyvät ratkaisut.

    Onkohan joukkuekuvassaa muuten Ebuubuu, Bender ja Alumiini?

  10. Barca tarvitsee vähitellen tuuraajaa ja myöhemmin korvaajaa Xaville – siksi he haluavat Cescin. Heiltä toki viisas liike – ei ole mitään järkeä alkaa kouluttaa jostain junnusta keskikentän moottoria, kun Arsenal on tehnyt sen heidän puolestaan.

  11. Haamulistat on ihan perseestä, ainakin noitten ilmaisten osalta, Klosen olisin mielelläni ottanut mutta se venkkerille käy, mieshän on yli 20 vuotias.Parin millin listalta olisi käynyt tietenkin Given. Ei muut. Sitten Villen omalta listalta (toiveista) käy ilmi eräs Baines. Herranjumala mies teki viime kaudella 5 plus kymmenen! eli kendokielellä 15 pojoo. Eli ihan vitusti vaspakiksi. Toisaalta tämä pygmi on 150 senttiä pitkä sulkapäässä.Eli ei ainakaan helpottaisi meidän nykyäänkin niin vahvaa erikoistilannepuolustamista. Taasen mies on loistava vapari-ja vaparimies. Revi siitä sitten….

  12. Siis Ville haamulista ei missään nimessä ollut perseestä, vaan pelaajat jotka olivat ilimasia tai halapoja. Tosta sun omasta haamulistasta kelputtaisin jokaisen.Slurps, nyt on kieli syvällä, joku vois sanoa että perseennuolentaa…

    Ei vais. Unohdit yhden Alvarezin (kylmä rinki alkaa muuten perjantaina) Itse jäin harmittelemaan siirron kariuduttua. jotenkin tykkään arg pelaajista. Niillä on kovuutta erilalailla kuin vaikka Brasseilla. Joku Gambiasso lähti realista muutama vuosi sitten 7 millillä. Niin Wenkku otti ilmaseksi miehen jostain viiidakosta ja laittoi Flaminin ilmasella siirrolla pois. Gambiasso oli omalla paikallaan maailman paras.Liian vanha oli Wengerille. Veikkaisin että Alva olisi ollut meille kultakimpale. No parin vuoden päästä se loistaa jossain manussa, perseessä joku 40milj. hintalappu.

  13. Farssi jatkuu ja jatkuu …

    Cesc Fabregas ready to play for Arsenal at last
    Cesc Fabregas intends to make his first Arsenal appearance since April against Benfica on Saturday, despite being willing to take a pay-cut to join Barcelona.
    http://www.telegraph.co.uk/sport/football/teams/arsenal/8680585/Cesc-Fabregas-ready-to-play-for-Arsenal-at-last.html

    Frustrated Fabregas accepts he must play in Arsenal friendly
    http://www.independent.co.uk/sport/football/premier-league/frustrated-fabregas-accepts-he-must-play-in-arsenal-friendly-2331243.html

    Fabregas keen to force through move to back to Barcelona
    http://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-2022115/Cesc-Fabregas-trying-force-Barcelona.html#ixzz1U2JgrKFS

    jne. Lisää löytyy http://www.newsnow.co.uk/h/Sport/Football/Premier+League/Arsenal/All+Sources

    Ei voi olla tällaista otsikointia kaksi viikkoa ennen sarjan alkua.

  14. sama juttu toi pakki juttu 1-2 pitäs ostaa mut mikä vittu siin kestää!! yrittävät saada halvalla! hillot pöytään kun niistä on kuitenkin hyötyy monta vuotta! kohta oikeesti wengerille tulee tukalat olot jos ei ala tapahtuu! abaut 1 kk aikaa……WE ARE ARSENAL!!! not swansea =(

  15. Roskanestosana: nauru – muttei naurata

    Tä ei nyt taas liity meihin millään muulla lailla kuin että miksei meillä ole sellaista pelaajaa joka osaisi vittu laukoa? Anteeksi karkeuteni ja saksani. Tulee vaan vähän paha mieli kun miettii että noinkin niitä maaleja voi tehdä. Ramsey ehkä nykyrosterista ainoa joka viitsii kokeilla jostain. Ja muuan Denilson taisi joskus tehdä maalin boksin ulkopuolelta. Tähän on tultava ensi kaudella edistystä. Toivottavasti Rosickyn sihti alkaa osua taas kohdilleen, muutama kausi sitten näytti ihan hyvältä.

  16. Väitetään että Tot*enham olis lyönyt 22 milliä pöytään tarjouksena Juan Matasta. Mulla lähtee järki jos espanjalainen menee meidän nenän edestä Spudseihin.

  17. …niin tosta videosta… jos meillä olisi puoletkin tosta laukaisuvoimasta keskikentällä mitä Wesley paukuttaa tolla videolla niin huhheijaa.

  18. tost juan matasta oli semmonenkin linkki missä valencia olis hyväksynyt spurssin tarjouksen mutta mata ei halua tottenhamiin!!!!!ja se kaatu siihen.

  19. The Valencia midfielder Juan Mata has been closely linked with Arsenal for some time, and his father and agent (Juan Senior) recently admitted that the Gunners first bid for Mata was “hesitatingly” turned down.

    Now the Valencia coach Unai Emery has revealed that although his star player thought seriously about moving to Arsenal this summer, he now thinks he has made his decision to remain in Spain.

    Emery made Mata captain for this weeks game against Hamburg, and he went on score Valencia’s first goal in a 2-1 win. Emery said after the game: “Mata has gone through a process of doubts about his future,”

    “But now we all believe he will stay at Valencia.”

    Now it looks like Arsene Wenger will need to look elsewhere for a suitable marquee signing if Nasri or Fabregas leave the Emirates this summer.

  20. Huomenna arvotaan meille vastustaja CL:n play off-kierrokselle. Vastaan tulee Rubin Kazan, Udinese Calcio, Odense BK, FC Twente tai FC Zürich. Homma olis varmaan helpointa hoitaa jos tuleva vastustaja on jostain muualta kuin Venäjältä tai Italiasta. Odensen ottaisin mielelläni.

  21. Kuten mauce sanoi , hillot pöytään !!
    On tää pihtailu niin perseestä ja vielä vitun syvältä sieltä että alkaa aikuisten oikeesti kohta vituttamaan .

  22. Boltonin oikea puolustaja Tyrone Mears on murtanut jalkansa. Tässä olis oiva tilaisuus meille. Tarjotaan Eddie Murphya sinne ja toiseen suuntaan muutaman millin välirahalla liikkuis Gary Cahill. Jos Wenger on yhtään ajan tasalla asioista niin nyt kannattais olla hereillä ja tarttua täkyyn.

  23. Ehkä vielä parempi olis vaihtaa sekä Eboue että Squillaci Cahilliin. Bolton sais uuden pelaajan lähtevän tilalle sekä loukkaantuneen tilalle. Luulis niiden olevan kiinnostuneita tällaiseen pelaajavaihtoon.

  24. Wenkkuhan ei helmistään luovu yhden kapisen brittitopparin vuoksi. Ebola ja Squilvestre ovat ensi kauden menestyksemme kulmakiviä nyt kun Denikin on valitettavasti pois. Onneks vaan ensi kauden…

  25. Gunner , loistava idea mutta valitettavasti olisi liian hyvä toteutuakseen……..ja eihän jäärä noista kahdesta kultapojastaan luopuisi mistään hinnasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s