Nasrin siirto alkaa olla julkistamista vaille valmis

Tänään hyvin lyhyesti.

Manchester City on hyvin lähellä hankkia toisen meidän viime kauden avauksen pelaajan tämän kesän aikana. Kyseessä tietenkin Nasri ja SkySports tietää siirtosumman olevan 25 miljoonan punnan luokkaa. Erittäin kelvollinen hinta, kun ottaa huomioon Nasrin sopimuksen olevan katkolla ensi kesänä.

Tämä oli ainut oikea ratkaisu Nasrin kohdalla ja toivottavasti tuo siirtosumma on todella tuota luokkaa. Ihanneratkaisu Cityyn myynti ei tietenkään ole, mutta mistään muualta tuskin saisi vastaavaa siirtosummaa. Samoin jos City ei ostaisi Nasria niin todennäköisesti sitten Sneijderin tai muun vastaavan. Joka tapauksessa Manchesterin siniset hankkisivat vahvistuksia, tulevat ne sitten Arsenalista tai muualta, joten liikaa ei kannata murehtia Cityn vahvistumista.

Songin jo ennakkoon varmaksi tiedetty pelikielto on varmistettu liiton puolelta. Seuraavat kolme peliä eli Liverpoolia, Manua ja Swanseaa vastaan kamerunilainen istuu katsomossa. Toivottavasti seura antaa edes kunnon sakot miehen ääliömäisestä tempusta. Eihän se sinänsä tilannetta muuta miksikään, mutta ei tuollaista toimintaa voi kuitata vain olankohautuksella ja pään silityksellä.

UEFAn toiminta tai pikemminkin ajojahti seuraa kohtaan näyttää saavan jatkoa. Platini ei voi sietää Wengeriä ja Arsenalia. Nyt uusimman tiedon mukaan Wenger saattaa saada lisärangaistusta, koska vieressä istunut apuvalmentaja Boro Primorac kommunikoi puhelimen välityksellä penkillä istuvalle Pat Ricelle. Aivan täysi vitsi ja olisi kiva kuulla perustelut miksi rangaistus tulee nyt, kun esim. Ferguson viime kaudella puhui itse puhelimeen ilman mitään puhettakaan rangaistuksesta.

No tätähän tämä FIFAn, UEFAn ja FA:n toiminta on ollut jo pitemmän aikaa. Missään päätöksissä ja varsinkaan rangaistuksissa ei ole selkeää linjaa vaan mediahuomio ja tiettyjen seurojen suosiminen on aivan ilmeistä. Euroopassa B*rca ja Real Madrid nauttivat UEFAn tuesta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Englannissa tuo joukkue on ollut ja näemmä tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen ManU. Tietenkin tähän toivoisi muutosta, mutta totuus on että sitä ei taida ainakaan ihan lähiaikoina olla tulossa.

Näin tänään ja jäädään odottamaan julkistetaanko Nasrin siirto tämän päivän aikana. Siirtoikkuna on auki vielä kaksi viikkoa, mutta luottoa ei ole juurikaan jäljellä oikeiden vahvistusten saapumiseen.

36 thoughts on “Nasrin siirto alkaa olla julkistamista vaille valmis

  1. Tosiaan Na$ribayorin siirto on vain vahvistusta vaille, tietävät jo useimmat mediat. Hyvä, että lähtee. Ei edellytyksiä jatkaa enää tämän kesän sopan jälkeen (fanien inho jo sitä luokkaa). Mutta nyt up to you Arsene to act in the transfer market now! here’s hoping, lol:)

  2. Alkaa pikku hiljaa vi*uttamaan että me ollan jatkuvasti näiden kansainvälisten ja kansallisen lajiliiton silmätikkuna. Nyt en puhu Songin tapauksesta. Se oli täysin typerä temppu ja nykyaikaisella televiotekniikalla noistaa jää aina kiinni vaikka livetilanteessa homma saattaa mennä dumareilta silmien ohi. Tuntuu kovin ristiriitaiselta että Song talloi juuri Bartonin koiville mutta oli heti ottelun jälkeen ensimmäisten joukossa halailemassa tätä kusipäistä mulkkua. En ymmärrä.

    Mutta tosiaan silmätikkuna olemisesta. Barton selvisi ottelun kärhämästä varoituksella vaikka peli oli vielä käynnissä kun se pelle repi Gervinhon ylös nurmesta…ja vieläpä rangaistusalueen sisällä. Gervinhon läpsäisyä ei voi puolustella, mutta tuntuu varsin ihmeelliseltä että vastustajan pelaajaa saa retuuttaa pelivermeistä kesken pelin ja saa vain varoituksen, mutta hipaisua muistuttava läpsäisy on kolmen ottelun arvoinen pelikielto. Ei ole linjassa nämä jutut. Ja kaiken kukkuraksi Harakoiden suurin pelle esitti mitä naurettavinta Shakespearea heittäytymällä maahan. Eikö tuon tasoisesta esittämisestä kuuluisi myös saada keltainen eli saman hässäkän aikana Barton teki kaksi keltaisen arvoista suoritusta, jolloin mulkku olis ehdottomasti pitänyt poistaa kentältä. Koska Songia voitiin rangaista tempustaan jälkikäteen hyvinkin rankasti niin eikö samalla perusteella Barton olis voinut saada pelikielto tekosistaan.

    Ja kuin kirsikkana kakun päällä manageria halutaan rangaista lisää siitä mikä muille on sallittua. Okei, jos on toimitsijakielto päällä niin se myös tarkoittaa ettei silloin kommunikoida eikä muutenkaan olla yhteyksissä joukkueeseen eikä Riceen, mutta onhan tämä jo silkkaa bullshittiä että tämä sama sääntö ei koske kaikkia managereita. Kuinka helvetin kauan se Blatter on jo ollut jo FIFAn puikoissa? Wikipedia kertoo että aloitti -98 eli aivan liian kauan yhdelle miehelle. Tuona aikana tulee sokeaksi monelle asialle ja liitosta puuttuu tuoreus ja uudet ajatukset. Samoin kuin ”hyvä veli”-systeemi pääsee kehittymään helposti. En väitä että tiettyjen seurojen tasolta Blatteria tai muita pamppuja olisi voideltu mitenkään, mutta tuntuu erikoiselta että samat naamat saavat jatkaa vuodesta toiseen ja jopa suurseurojen kohdalla on havaittavissa selvää eriarvoisuutta.

    Selvät sääntörikkomukset pelaajien ja managerien/valmentajien taholta pitää olla jatkossakin rangaistavia, mutta hommasta menee nopeasti mielekkyys jos säännöt eivät ole kaikille samat. Yksittäisiä lipsumisia voi toki tulla, mutta meidän kohdalla on selvää että ollaan jouduttu liittojen silmätikuksi ja median sylkykupiksi. Media toki saa kirjoittaa tai näyttää mitä kuvaa tahansa televisiosta, mutta ihan näppituntumalta sanottuna niin viimeisten parin kolmen vuoden aikana median esillenostamat asiat Arsenalista ovat olleet vähintäänkin 70 prosenttisesti negatiivisia. Onko olemassa joku muu eurooppalainen suurseura, josta olisi näin paljon kirjoitettu tai puhuttu skeidaa?

  3. Täällä kiukuttaa samat asiat kuin Gunneria. Josko tässä niitä nyt on riittämiin muitakin murheita seuran kanssa. Gervinhon ja Songin sanktiot ovat täysin hyväksyttäviä ja oikeutettuja, mutta on kyllä käsittämätöntä, että Bartonin mulkku selviää pelkällä keltaisella. Ymmärrän, että sääntöjen mukaan lisäsanktiota ei voida antaa, kun tilanteessa tuomittiin se keltainen, mutta tässä onkin peiliin katsomisen paikka sääntöjen laatijoille.

    Samoin tuo Wengerin mahdollisesti saama lisäsanktio ei mene maalaisjärkeen, kun tuoreessa muistissa on Wiskinenän ja Mourinhon vastaavat – vielä selkeämmät tapaukset. Säännöt vain eivät ole samat kaikille.

    Ja tulipa taas vanha sanonta mieleen: There’s no such thing as an away penalty at Old Trafford. Pitää paikkansa kentällä ja sen ulkopuolella.

  4. Ja kukas eilen vai toissapäivänä kirjoittikaan siitä, että meillehän olisi tilanteesta kuulunut oikeastaan pilkku. Barton kävi käsiksi meidän pelaajaan rangaistusalueella kun pallo oli vielä pelissä.

    Ja Villeltä hyvä huomautus – Songille sanktiota seuran sisällä. Näitä ei saa tulla.

  5. Jarski, ei toi mikään pokaali ole, kuten ei ole La Ligakaan. Sama se olisi jakaa noi kolikkoa heittämällä.

    Olipahan taas aikamoinen torikokous Barcan puolelta. Koko joukkue sylettää niin ettei ole edes todellista.

  6. Wenger on ihan itse kitisemällä, valehtelemalla ja jatkuvalla käsien levittelemisellä maineensa hankkinut ja siitä valitettavasti kärsii seuramme toiminta kaikilla tasoilla. Wenger = Arsenal, Arsenal = Wenger. Äijä on totaalisen häikäilemätön fanien vedättäjä ja on tehnyt paskanpuhumisesta taidetta.

  7. I’ll repeat:

    Early on..

    “We are building a stadium, so I will get young players in early so I do not find myself exposed on the transfer market without the money to compete with the others.

    I build a team, and we compensate by creating a style of play, by creating a culture at the club because the boy comes in at 16 or 17 and when they go out they have a supplement of soul, of love for the club, because they have been educated together.

    The people you meet at college from 16 to 20, often those are the relationships in life that keep going. That, I think, will give us strength that other clubs will not have.”

    Early July..

    “Imagine the worst situation – we lose Fabregas and Nasri. You cannot convince people you are ambitious after that. You cannot pretend you are a big club.

    A big club holds onto its big players and gives a message out to all the other big clubs that they just cannot come in and take [players] away from you.”

    Dear supporter, keep the faith.

    PS. ”Joel Campbell is a young prospect, we took a gamble on him but, from what we have seen, it is worth taking. Sometimes you feel the reputation of the player is punished by the fact he did not have a massive transfer fee.”

  8. Mulla on jäänyt tässä vuosien mittaan sellainen mielikuva että liigan päättäjät suosivat päätöksissään Manua ja Liverpoolia. Taasen kärsijöina ovat olleet Chelsea ja Arsenal. Nytkin ku kattoo otteluohjelmaa niin yllättäen on Manu ja Pool pelit sattumalta SATTUNEET samalle viikolle sieniliigan karsintojen kanssa. Ettei varmasti päästä tuoreilla jaloilla peleihin. Italiassahan Napolissa otettiin hieman pulttia otteluohjemasta vaikka tilanne ei ole edes läheskään verrannollinen meidän kokemaan otteluohjelmaan. Osaiskohankohan Wenger ajaa skootterilla 🙂
    http://yle.fi/urheilu/lajit/jalkapallo/ulkomaat/2011/07/napoli-pomo_raivostui_otteluohjelmasta_haukkui_kaikki_ja_karkasi_skootterilla_2752630.html

  9. Tulee väkisin mieleen tätä olematonta akuuttien vahvistusten hankkimista, että tässä odotellaan vaan sitä, tuleeko kassaan UCL-rahat vai ei. Sisään pelkkiä tulevaisuuden lupauksia ja yksi kärki. Eli miten käy, jos Udinese pudottaa kisasta? Eurooppa-liigaan ei varmasti nähdä kummoista panostusta, ainakaan mitään vahvistuksia se ei vaadi.

    Ajatteleeko Wenger, että suurinpiirtein nykynipulla mennään neljänneksi ja ensi elokuussa yritetään karsinnoissa uudestaan? Vai onko raudanlujaa tietoa, että 31.8 saa pari pelaajaa erityisen halvalla?

  10. Tismalleen samat ajatukset kuin Woukalla! En usko, että ennen ens keskiviikkoa tulee yhtään pelaajaa.

    Wilsheresta ei muuten myöskään ole kuulunut mitään. Hiipii väkisinkin pelko puseroon kun muistelee viime kauden alkua Vermaelenin kohdalla. Myös silloin alussa puhuttiin lyhyen aikavälin loukkaantumisesta, mutta kuinkas kävikään?

  11. Wilsheresta on kuulunut sen verran, että on varmasti poissa ’pool ja CL-peleistä ja mahdollisuus selviytyä manu-matsiin on 50/50. Ilm. ”protective boot” on edelleen Jackilla jalassa, joten haiskahtaa aika vahvasti ensi kauden LANS:lle (like a new signing).

    Jokohan nähdään tässä kuussa AOC tai Miyaichi avauksessa – Jenkinsonhan on jo melkein selviö…

    tai sitten Arsebloggerin esittämä avaus ’pool-matsiin:

    Szcz
    Sagna-Kos-Verm-Fetus
    £35M—Frimpong—Ramsey
    Sperm—RVP—£25M
    Subs: Arshavin, Dancing Baby

  12. itse kaipaisin seuraan bendyn kaltaista itseään täynnä olevaa kaveria pelaamaan seurassa uran loppuun asti. Nykyjalkapalloilijat ovat nirsoja,ahneita ja varsinkin espanjalaiset itkevät mamia. Fab lähti,reys ja väliinkin mahtui yksi ilmaiseksi lähtenyt. Wenger kai ajattelee saavuttavansa jotain suurta maksamalla seuran velat mahdollisamman nopeasti pois. Mikä muu selittäisi junnut ja joka kesäiset myynnit. Wenkku sai jo ikuisen legendan maineen saamalla 49 games unbeaten, joka yllättäen päättyi yhteen rankkariin. Barcasta taas leivotaan median toimesta jotain uutta muhamed alia ja ympäri maailman glory hunterit hyppäävät kelkkaan.

  13. Boltonin paikallisaviisi väittää kyllä toista tässä N’gogin mahdollisessa siirrossa Trottersiin. Eli tän mukaan Cahill ei olis kaupassa mukana. Mutta mitäpä tää asia millään tavalla koskee Arsenalia jos meiltä ei hyvinkin pian lähde tarjousta Boltonin suuntaan. Jos tarjousta ei tehdä niin on aivan sama pelaako Cahill jatkossa yhäkin Boltonissa vai jossain helvetin Vaasan Palloseurassa.

    http://www.theboltonnews.co.uk/sport/wanderers/wanderersnews/9202944.N_gog_moves_closer_to_Wanderers_switch/

  14. joo se tais olla joku toinen lehti mistä luin erilaisen version. ja totta, eipä sen välii mihin menee kun ei meille taida mitään vahvistuksia enään tulla

  15. Foliohatut esiin? Arsenal kusi ihan itse varman CL-paikan kevään paskoilla otteilla. Nyt karsitaan ja kärsitään sitten sen seurauksia. Enkä tajua miksi Pool rinnastetaan Manuun tuossa. Liigassa edellisen kerran hävitty noille yli 4vuotta sitten. Yleisesti tuo Manun suosiminen on vähän niin ja näin, olihan Fergusonin 5 ottelun bänni oikeasti helvetin kova tuomio. Samoin kuin aikanaan Rooneyn pelikielto harkkamatsissa tulleen punasen takia.

    FA taitaa olla voimaton Bartonin tapauksessa. Eikös se sääntö mene niin, että jos saa varoituksen niin jälkikäteen ei voida enää rangaista? Syyttävät sormet voipi siis siltä osin osottaa Waltonin suuntaan.

  16. Pöllitty keskustelusta: täytyy myöntää että naurahdin. Katkerasti.

    The First Team squad on Arsenal.com lists 25 outfield players. Not bad, now the fun happens…

    2 of these are Nasri & Bendtner who are on the verge of leaving = 23
    2 of these are Eastmond & Lansbury who are not really in Wengers plans = 21
    4 of these are completely untried and tested in the Premiership and are around 18 years old – Jenkison, Ryo, Frimpong & Ox-Cham = 17
    4 of these are injured at the moment Diaby, Djourou, Gibbs & Traore = 13
    3 of these are Squillaci, Chamakh & Rosicky, who don’t cut it = 10.

  17. wengerin pallonhallinta on tappanut nopeat ja suoraviivaiset ylöspäin pelaamiset, kun meiltä ei löydy litin kentänluvulla ja target pelaajia liiaksi, on vaikea nähdä onnistumisia, kun vastustajan neliö parkkeera kuudelletoista ja karvaus on kohtuullista.

  18. Täytyy nyt muistaa taas ennen kuin heitetään hanskat tiskiin että myös esimerkiksi Manulla on loukkaantumishuolia. Ja tuohon peliinkin on vielä aikaa…

    Rafael Shoulder Injury Nov 11
    Vidic Calf Muscle Strain 28th Aug 11
    Ferdinand Hamstring Injury 1st Oct 11
    Evra Knee Injury no return date
    Bebe ACL Knee Injury Feb 12
    Hernandez Concussion 22nd Aug 11
    Fletcher Virus no return date

  19. Rosickylle armoa? Miksi? Aivan turha lasinilkka, mutta niin Wengerin pelaaja ja siksi nauttii meillä ylisuurta liksaa. Hyörii, pyörii, häärii, heiluu ja lopulta mitään ei tapahdu. Korkeintaan pallonmenetys meille.

  20. Ensi viikolla tulee kesän suurin pommi siirtomarkkinoilla. Wenger ostaa Gerrardin pois Liverpoolista. Kristallipallo näytti.

  21. Jotain tuollaista Henkan kristallipallosta näkemää pommiahan tämä tilanne tosiaan vaatisi .
    Joku todella korkean profiilin pelaajahankinta palauttaisi kertaheitolla uskottavuuden seuraan , pelaajat saisivat uskoa ja itseluottamusta ja fanien epätoivo karisisi kertaheitolla.
    Paitakauppa kävisi ja mediassa olisi välillä positiivisiakin uutisia seurasta.

    Mutta eihän tälläinen käy wenkun ajatusmaailmaan , hänhän on jo suurempi kuin seura ( ainakin omasta mielestään ) ja pysyy itsepäisesti tuhon tiellään.

  22. Uskomattoman kovaksi yltyvä kesäpuhuri uhkaa seuraavaksi vielä Lansburyn Blackburniin ja Traoren QPR:ään. Eipä todella jää paljon ukkoja, jos nämä tapetilla olevat astuvat voimaan. Ja totta kai pikemminkin divaritasoa esittänyt Eastmond esimerkiksi lainataan ensi kuussa jonnekin Champpariin.

    Toki joka ikkunassa on ollut kiinnostusta Arsenalin pelaajiin, mutta tällä kertaa pois lähtijöiden huhut ovat menneet läpi kovalla prosentilla.

  23. HJK!!!! Ai sori, väärä foorumi… Tosin taltioinnin matsista vois lähettää colneyyn: esimerkki siitä, mitä taistelutahdolla ja uhrautuvalla pelillä saa aikaiseksi. Teemu Pukki on tällä hetkellä noin sata kertaa parempi kuin chamakh.

  24. Vaikka onmiten väärä foorumi niin saa mielestäni kyllä kehua täälläkin HJK;n upeaa esitystä 😉
    Oli kertakaikkiaan hieno ottelu . Sydäntä ja taistelutahtoa tosiaan löytyi.

  25. hieno peli hjk:lta! nyt pitäis kyllä niitä pelaajia jo tulla joukkueeseen pikkuhiljaa perkele mitä se patonki taas oikein sählää kun ei saa mitään aikaseks…

  26. niin, jokainen voi kysyä mitä tasoa arsu tällä hetkellä on.. vrt edeliset pari kommenttia, vrt emirates cup, vrt benficat, udineset.. onko sanotaan carl jenkinson tasoa klubi vai arsenal.. vai molempia? ja onko pukki tasoa klubi vai arsenal, niin, vai molempia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s