Mestareiden liigassa myös tällä kaudella

Aivan pari sanaa pelistä, koska kello on yli puolen yön ja nyt ei yksinkertaisesti jaksa/pysty enempään vaikka varsinkin toisen jakson esitys olisi sen ehkä ansainnut.

Tappioasemassa samoin kuin Udinesen saadessa rankkarin tilanne näytti erittäin pahalta. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan käynyt niin kuin viime vuosina on ollut tapana käydä lähes kaikissa vastaavissa paikoissa.

Erityismaininnat pitää antaa pelistä ainakin Szczesnylle, joka oli loistava taas kerran. Todellinen lahjakkuus ja pelaa jo nyt kovalla tasolla pelistä toiseen, rankkaritorjunta oli käsittämättömän hyvä suoritus. Rosicky pelasi hyvän pelin pitkästä aikaa, ehkä alempi paikka keskikentällä sopii paremmin miehelle ainakin europeleissä, jossa vastustajat eivät ole fyysisyydeltään valioliigatasoa.

Jenkinsonilta yllättävän kypsää peliä ja on helppo sanoa, että Eboueta ei ole pätkääkään ikävä. Loistava vaihto kesän aikana, vaikka vastuuta toki tuleekin liikaa ja liian nopeasti nuorelle miehelle. Gervinho oli näkyvässä roolissa taas ja onneksi tehotkin löytyivät, lähes otteluparin ratkaissut syöttö RVP:n viimeistelemään maaliin.

Nyt voidaan jäädä taas kerran odottamaan mitä jos mitään tapahtuu viimeisen viikon aikana siirtomarkkinoilla. Nyt paikka rahakkaassa sieniliigassa on varmistettu niin selityksien pitäisi olla lopussa miksi vahvistuksia ei hankittaisi. Liian suuria odotuksia ei kuitenkaan kannata enää asettaa.

Viimein saimme jotain positiivisuuden aihetta, joten yritetään edes pieni hetki nauttia eilisen tuloksesta samoin kuin muutaman pelaajan esityksestä. Pitkään tämä ei kuitenkaan kestä, koska sunnuntain haaste tulee olemaan jotain aivan eri luokkaan kuin eilinen.

Eilisen kommenttimäärä oli uusi ennätys ellen täysin väärin muista. Kiitokset jälleen kerran loistavista kommenteista, ne ovat juuri se mikä tekee tästä blogista niin hienon yhteisön.

115 thoughts on “Mestareiden liigassa myös tällä kaudella

  1. Ei voi kyllä kierolle rantakäärmeelle hyvää toivoa, tollasta antaumusta joukkueen puolesta näkynyt ikinä Arsenalin paidassa pelatessa. Yliajalla oman joukkueen johtaessa, pallo menossa yli hyökkäyspäädystä,rantakäärme juoksee sen kiinni ja vetää yli sivurajaksi,huh huh..kauniita sanoja kylläkin antoi lehdistötilaisuuksissa.

  2. en jaksanu edes kokonaan katsoa peliä. samat macheranot uskomatonta sukeltamista jatkuvasti. osaavat pelata kyllä barcan pojat hienoa peliä, mutta kaikki muu toiminta vienyt mielenkiinnon koko hommasta.. kateellinen ja katkera kun olen.

  3. Kylhän se on niin, että ei cesc kauaa penkillä istu. Eikä ole loukkaantuneena puolet kaudesta. Mut so not, hanki nyt wenkula helvetti soikoon se pelintekijä. Äläkä käytä siirtoikkunan loppupäiviä cahill-keskinkertaisuuteen.

  4. Siellä se jo toista pokaalia nostelee viikon sisään! Ja noista pysteistä ja niiden arvosta voi olla itse kukin mitä mieltä tahtoo mutta kukaan ei voi kiistää etteikö noi tollaset pystit Arsenalillekin maistuis!!

  5. Vituttaa myöntää, mutta ei tän hetkistä Barcelonaa pysty voittamaan. Ainoastaan me pystytään siihen! Oltais jo viime kaudella laitettu toi vitun KURKKIJAN joukkue lauluun ilman sitä Persien puniikkia. En tykkää Mousta, mutta kyllä se on jostain asioista oikeassa. Barsa on tuomareiden suosiossa. Tänäänkin kaksi punaista vastustajille. Milloin Barca on voittanut kovan joukkueen ettei vastustajalta ole heitetty miestä ulos? Vituttaa ihan suunnatomasti…..

  6. Kun ei saa taklaamalla riistää palloa Barcalta, milläs voitat? Harhasyöttöjä tulee aika vähän.

    Ihmeellisesti varsinkin UEFA ajaa jotain nolla(toleranssi)kontaktijalkapalloa, jossa nämä kääpiöt voivat leipoa palloa vaikka viisi tuntia putkeen samaan tapaan. Alkaa mielenkiinto kyllä häipyä mestarien liigasta täysin tällä systeemillä. Kannatan Mourinhoa ja sen fyysistä tyyliä tässä kohtaa, vaikka mies kokonaan vastenmielinen onkin.

  7. samaa mieltä mourinhosta. osaa olla kyl täys k*rpä, mutta tuolle barcalle kettuilu ja muutenkin fyysinen peli saa hymyilyttämään.. olis kyllä mielenkiintoista nähdä stoke-barca peli britannia stadionilla, saattais mennä enemmän kääpiön heittokisaksi, kuin jalkapalloksi.

    no ehkä ensi vuoden super- cupissa?

  8. Ja jälleen yksi päivä ilman uusia pelaajia…Alkaa taas vaikuttaa huolestuttavalta, ei voi muuta sanoa….
    Puhetta, huhuja jne.. kyl riittää, mutta mitään ei tapahdu. Nyt alkaa oikeesti pelottaa, että enään ei tule yhtään pelaajaa. Miettikää meillä on siirtokassaa yli 100 milliä ja voi olla, et kaikki jää omistajien taskuun…

    No uskotaan yhä Arseneen!

  9. Jos olisi mahdollisuus katsoa tammikuussa Stoke-Barcelona. Kurkkijat sais luultavasti pataan. Varsinkin jos tumarina olisi Webb(tapa tuomari) Ei voi olla kovin hyvä oikeudenjakaja jos tuommoisia dokumentteja tehdaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s