Viisi päivää ja viisi hankintaa

Aika kuluu koko ajan lähemmes keskiviikkoa ja mitään ei edelleenkään tapahdu. Ehkä kulisseissa tehdään hommia, mutta mihinkään näkyvään tulokseen se ei tunnu johtavan. Viisi hankintaa olisi minimi, millä tämä joukkue voisi taistella mestaruudesta jollain tapaa. Kaikille on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa selvää ettei näin tule tapahtumaan.

Lisäksi vaikka nyt hankittaisiin nuo viisi pätevää vahvistusta niin joukkueeseen sopeutumiseen menee aina oma aikansa ennnen kuin homma toimii halutulla tavalla. Samoin sunnuntain jälkeen ollaan jo kahdeksan pistettä Manua perässä. Todella suuri ero vaikka pelattuja kierroksia ei ole kuin kolme takana. Pahasti vaikuttaa myös, että tehtyjen maalien sarake saattaa näyttää nollaa.

Cahillin tilanne on saanut uuden käänteen, kun olemme tehneet uutisten mukaan tarjouksen pelaajasta. Boltonin mukaan tarjous on suomeksi sanottuna säälittävän alhainen. Cahill on toki ylihintainen, mutta tässä tilanteessa ei ole yksinkertaisesti varaa vääntää enää parin miljoonan takia. Toki kyseessä suuret summat, mutta jos Cesc on varaa päästää järkyttävään alihintaan niin silloin seuralla täytyy olla rahatilanne hyvällä mallilla.

Bolton on hankkinut myös Boyatan Manchester Citystä lainalle toppariosastolle, joten tuo saattaisi tarkoittaa, että Cahillin myynti on todella tapahtumassa. En tosin menisi lyömään vetoa suunnan olevan Lontoo ja Grove. Liverpool ja Dalglish ovat miehen perässä ja myös loskanvalkoiset Pohjois-Lontoon naapurimme. Siirron Liverpooliin voisi vielä jotenkin sulattaa, mutta Cahillin menettäminen Spursiin olisi jo todella järkyttävää.

Tottenham on myös toisen meihinkin huhutun pelaajan eli Scott Parkerin perässä. Tämäkin olisi suuri pettymys jos Parker menee naapuriin. Hinta tulee olemaan melko alhainen, kuten on tiedetty jo pitemmän aikaa. Kelpaisi todella hyvin yhdeksi uudeksi hankinnaksi ja Frimpongin varaan ei tarvitsisi vielä laskea liikoja lupaavista otteista huolimatta. Myös Parker on nykytasollaan parempi pelaaja kuin Ramsey. Taitaa kuitenkin olla liian vanha ja ehkä jopa britti Wengerin makuun, kuten Tapsa aikoja sitten jo kirjoitti.

Harmi vain, että Wenger ei tunnetusti maksa senttiäkään ylihintaa ja jättää pelaajan mieluummin ostamatta kokonaan. Ainakin jos kyseessä ei ole joku ”superjunnu”, josta taas voi hyvin maksaa lähes seuran ennätyssumman.

Koko kesän ja oikeastaan jo useamman vuoden heikko toiminta siirtomarkkinoilla on ajanut seuran tähän tilanteeseen. Onhan se aivan käsittämätöntä, että huomiseen peliin esim. keskikentälle ei ole kuin Ramsey ja mahdollisesti Rosicky vaihtoehtoina, kun Wenger peluuttaa joukkuetta kuitenkin kolmen keskikentällä.

Varmaa on, että huomiseen peliin vahvistuksia ei edes enää ehditä saamaan. Näillä mennään ja tulos tulee olemaan sen mukainen. Toivoa toki saa ja pitääkin, mutta niin paljon paremmat Arsenal joukkueet ovat saaneet poistua tyhjin käsin Old Traffordilta, että en jaksa todellakaan uskoa ihmeeseen sunnuntain osalta.

Bendtner on myös lähdössä varmasti, tosin niinhän mies on ollut koko kesän. Nyt asiasta oli ihan juttua virallisellakin sivulla, joten ehkä asiasta tulee kohta ilmi jotain konkreettista. Bendtner on myös ”loukkaantunut”, mutta ei mitenkään vakavasti. Täysin naurettavaa pelleilyä väittää jokaisen lähtökuopissa olevan loukaantunut, kun kaverit kuitenkin pelaavat heti siirron jälkeen uuden seuransa väreissä. Mitä tuo loukkaantuneeksi väittäminen sitä paitsi hyödyttää seuraa?

Laitetaan vielä loppuun päivän jäniskevennys. Fergusonin mielestä FA kohtelee Manua kaltoin ja huonommin kuin muita seuroja 🙂 Paljonkohan Manun pitäisi saada vielä lisää erikoiskohtelua tuomareilta ja FA:lta, että skotti olisi tyytyväinen? Jos olisin Ferguson tai Manun kannattaja niin en yksinkertaisesti kehtaisi valittaa.

79 thoughts on “Viisi päivää ja viisi hankintaa

  1. Hyvin tiivistit Niki varmaan monen ajatukset tuossa lopussa..

    (Samaan aikaan Chelsea juuri otti Matan ja Lukakun ottamaan lämpöä.)

    No mutta, toivotaan että korealainen on pelimies (myös Englannin kentillä) ja että lisää hankintoja tehdään pian.

  2. Good afternoon Gooners,

    Quick blog today as news has filtered through of Arsenal pinching Monaco’s Park Chu Young from under the noses of Lille. According to rumours the Korean forward vanished from the Lille hotel after undergoing a first medical for the French club. I have no idea how true this is because false rumours spread equally as fast as correct ones. Apparently we have agreed a £2.7m fee for the striker and he is now on his way to London for a medical.

  3. celski ei vakuuttanu ja se on hyvä! ja torres on huono!!!! huhuh mikä hinta siitä maksettiin.

    no niin missä hazardi ja cahill !! =)

  4. on toi Mata vaan sateentekijä. Siitä ei pääse mihinkään. Prkl kun ei tullut Pohjois-Lontooseen.

  5. Kiitti huomautuksesta Kif. Jos tosiaan ollaan naarattu kaveri suoraan medicalista niin sitten siirto on varmaan kariutunut. Toivottavasti ei olla ihan noin idioottmaisesti kustu hommaa! Uskon kuitenkin, että Hazard ja Cahill saadaan vielä tykkipaitaan ennen ensi torstaita!

  6. Mata vakuutti sitäkin enemmän. Kyllä toi Chelseankin materiaali on niin toiselta planeetalta, että .. onneksi matseja ei voiteta paperilla.

  7. no ei se mata yksin noita pelejä voita ja ei toi shelskin peli ollu niin hyvää et kovia joukkueita voittais!! vielä ainakaan piste =)

  8. Nikille kiitos siitä, että joku on optimisti tässä joukossa.

    Kun lukee näitä kommentteja ja leikkeitä paikallislehdistä (Eng.) , johan sitä hulluksi tulee kun kaikkien huhujen perässä juoksee.

    Minä uskon, että kun vailla motivaatiota ollut Ceski ja dollarisilmä Nasri ovat jättäneet joukkueen, löytyy luonnollinen johtajuus, jolla voitetaan! Johtajuutta pelin sisälllä Arsenal eniten kaipaa!

    Antaa Arsenen puuhata ja kaivetaan kauhavalaiset vasta siirtoikkunan ummettua, jos sitä tuntuu.

  9. Park jne? Are You having a laugh, Arsene? Tästä Parkin hankinnasta kun jättää (Wengerin) v…tuilun pois (goonereille) niin ei jää mitään jäljelle. Pennejä taivaaseen…

  10. Jos tosiaan viidellä miljoonalla irtoaa niin hyvä hankinta. Ainakin mm-kisoissa on vaikuttanut vaaralliselta ja on myös hyvä pääpelaaja muun muassa

  11. pari vuotta sitten ihmeteltiin aika monella foorumilla wengerin hankintaa nimeltä vermaelen. vuosi sitten kossia.. mitä tulee tämän vuoden gervinhoon niin enpä lähde vielä tuomitsemaan uutta hankintaa. antaa pelata ensin.. nimittäinen edellä mainitut ovat pelanneet hyvin ehkä jopa paremmin paikallaan kuin 50mij torres omallaan..

    tosin SQ tais olla hukkaan heitettyä rahaa.

  12. Markku on oikeassa. Kosia parjattiin viime kaudella, mutta eihän nyt kukaan pysty SQ:n kanssa pelaamaan kunnolla. Nyt kun Verma on ollut rinnalla on myös Kos ollut vitun kova luu. Ok, ei mikään Adams mutta ymmärtänette mun pointin.

    Kyllä mä silti haluan nimimiehen vaikka sitten vaan vaatimisen takia. Kyllä mä sanon että jonkun Vidicin tuominen jengiin nostaisi vähän Arsenalin profiilia…

  13. Toppariosastolla hiljaista. Samba ja Jagielkakin pelasivat tänään, joten ihan lähellä ei niiden kosiskelut ole.

  14. Muistaakseni Vermaa ei lyöty pahasti ennen tuloa. Ranskiksia sensijaan ihmeteltiin, varsinkin Koscielnya. Homma menikin näillä heeboilla toisinpäin.

  15. Owen Coyle insists he is respectful of Gary Cahill’s wishes and is confident the defender is capable of playing for Arsenal, however, he will only sell the England international if it is the ’right business’ for Bolton Wanderers after a bid from the Gunners was rejected.

  16. mauce, jos viitsit niin laitatko aina myös viittauksen siihen mistä olet ton tekstin copypastennut. On meinaan helkkaristi merkitystä onko se bbc.ltä vai goal.comista. Eli tyyliin:

    Tää teksti oli tänään arseblogissa:

    ”Vidic sings for Arsenal”

  17. Onhan noi hankinnat nyt lähinnä markkinaosaston märkä uni pikemminkin kuin timanttisia eteenpäin vieviä pelaajia.

    Gervinho mustan Afrikan suursuosikki, Park rikkaan Korean kapteeni, Miyaichi Japanin seuraava supertähti, Joel Campbellkin jonkinlainen Väli-Amerikan pikkuihme ja O-C tietysti vuoden hypetetyin englantilaisteini. Miten olisi väliin joku tunnustettu tekijämies ja ratkaisija, eikä ikuinen prospekti?

    Pienetkin mahdollisuudet Hazardin kustiin sitten jonkun korealaisen takia, koskee varmaan myös paria seuraavaa siirtoikkunaa. Minulle Hazard olisi ollut niitä erittäin harvoja ja nuoria (Wenger-fix) pelintekijöitä, joihin on jonkinlainan sauma vielä olemassa. Tuleehan noita pelintekijöitä myöhemminkin, mutta nyt näyttää ainakin tämä kausi menevän ilman kunnollista ja joku Ramsey joutuu mahdottomaan paikkaan. Itseluottamus ottaa hittiä oikein kunnolla.

  18. Olipa muuten hyvä havainto Woukalta. Riisui haaveet aseista ja näytti todellisen suunnan ja syyt. Surullista.

  19. Pelaajia on poissa manu-ottelusta ihan uskomaton määrä. Loukkaantumisia ja pelikieltoja myytyjen kavereiden lisäksi on yksinkertaisesti liikaa.

    Tuossapa Young Guns blogin alustus peliin – kannattaa ehdottomasti lukea.

    http://younggunsblog.co.uk/2011/08/wenger-takes-reserves-to-old-trafford/

    Melkoisella huumori-kokoonpanolla Arsene-setä lähtee manua kaatamaan. Vähän pelottaa, mutta ainakin junnuille tarjotaan mahdollisuuksia näyttää mihin he pystyvät.

    Come on you Gunners!

  20. Tuli oltua tallinnan risteilyllä ja uutispimennossa siirtojen suhteen . Toivekkaana sitten kotiin palattua nettiin ja……………………. vai sillä viisiin , joku korean hemmo laskeutumassa Grovelle .
    Okay , täyttää rosteria mutta missä ne isot kalat ! Joku jo aiemmissa kommenteissa kirjoitti että kustiin tän korealaisen siirron yhteydessä lillen muroihin ja jää hazard saamatta.

    Tänään junnuilla sit kaatamaan muna , helppo homma.

    COME ON YOU REDS !!!

  21. Ei jumalauta… Joka helkutin ostos on tommosia potenttiaalisia riskejä, ei yhtään valmista huippupelaajaa.. HUH HUH! 100 miljoonan lompakko ja ostetaan tommosia täysin randomeja ”Wolves-pelaajia” . Siis mitä helvettiä!? Ja wenger sano etsivänsä yhtä hyökkääjä, joten siinä se nyt on vertaillaanpa vähän hyökkäyskalustoja:

    Arsenal: Campell, Van Persie, Chamakh, Gervinho, Walcott jne….
    ManU: Rooney, Berbatov, Hernandes, Welbeck jne..
    City: Dzeko, Aguero, Balotelli, Tevz jne…
    Chelsea: Drogba, Torres, Lukaku, Sturridge jne..
    Liverpool: Carroll, Suarez, Kuyt, Meireles jne..

    Ei nyt kauhean hyvältä kuulosta.

    Jos loputkin uudet pelaajat on jotain 5millin hakuostoksia niin voidaan vaikka jättää ostamatta, ei tommosessa touhussa ole yhtään mitään järkeä…

    No silti GOONER FOREVER!

    Ja tänään ManU-Arsenal, en uskalla (enkä halua) sanoa ennustustani! No ainakin mun mielestä se on kiva lähtökohta, että ei ole yhtään mitään hävittävää. Kaikki ”asiantuntijat” on veikannut murskavoittoa ManUlle ja et Arsenal on kolmen kierroksen jälkeeen ilman maaleja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s