Viimeisellä mahdollisella hetkellä näyttäisi tapahtuvan oikeita asioita

Tätä kirjoittaessa eletään tiistain alkuiltaa ja Chu Young Parkin siirto on varmistunut. Ei todellakaan mikään huippunimi, mutta toisaalta lähes kuka vain hyökkääjä on parempi vaihtoehto kuin nykyinen Chamakh. RVP:n loukkaantumishistorian tuntien eteläkorealainen tulee pelaaman paljon, joten toivotaan miehen sopeutuvan Englantiin ja Valioliigan tempoon yhtä nopeasti kuin Chamakh viime kauden alussa. Tosin sillä erotuksella, että hyvä jakso kestää pitempään kuin kolme kuukautta.

Muita siirtoja ei ole vielä vahvistettu virallisella sivulla, mutta useiden lähteiden mukaan Mertesackerin ja Santosin siirrot ovat hyvin lähellä toteutumistaan. Kokemus on kuitenkin opettanut ja varsinkin näin lähellä siirtoikkunan sulkeutumista mikään ei ole varmaa ennen kuin pelaajien pärstät komeilevat Arsenal.comissa.

Henkilökohtaisesti en muista nähneeni Santosin pelaavan tai ainakaan mies ei ole jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Kuitenkin Brasilian maajoukkueen vasen puolustaja on takuuvarmasti parempi pelaaja kuin Traore. Todennäköisesti parempi kuin Gibbs ja koska nuori englantilainen ei pysy vähääkään kunnossa niin tämä hankinta oli pakollinen. Onneksi Wenger viimein näki saman mitä kannattajat ovat nähneet jo kuukausien ajan.

Mertesacker taas on nimi, joka on ollut esillä pitkin kesää mahdollisten topparihankintojen pitkällä listalla. Saksan maajoukkuetoppari 75 maaottelun kokemuksella, 26-vuotias eli pelimies parhaassa iässä ja lisäksi halpaan hintaan. Täytyy sanoa, että ennakkoarvailujen perusteella todella hyvä hankinta. Hinta on kuitenkin niin alhainen ja Mertesackerilla on vielä pelivuosia kymmenkunta jäljellä, joten tappiota siirrolla ei tee vaikka mies onnistuisikaan Grovella. Odotukset ovat kuitenkin kovat ja toivottavasta kivikovan Saksan maajoukkuepelaaja näyttää tasonsa heti Swansea pelistä alkaen.

Santosin ja Mertesackerin lisäksi huhuja on liikkunut mm. Hazardista, Götzestä, Maloudasta ja Benayounista. Kaksi ensimmäistä nimeä varsinkin olisivat loistavia kaappauksia. Kumpikaan ei ole valmis pelimies, mutta potentiaali ja jo nykytasokin on erittäin hyvä. En kuitenkaan jaksa uskoa näihin kauppoihin, sillä hinta on liian suuri Wengerille ja seurajohdolle molemmissa tapauksissa.

Maloudan myynti Chelsean puolelta on ihan yhtä epätodennäköistä kuin eilen mainitsemani Alexin. Ei todellakaan ole tulossa. Ottaisin toki tasonsa puolesta ja olisi hyvää parannusta sekä Arshaviniin että Walcottiin.

Listan viimeinen eli Benayoun sen sijaan saattaakin liikahtaa ja ehkä Chelsea saattaisi miehen jopa myydä paikalliskilpailijalle. Miehen loukkaantumishistoria viimeisen vuoden ajalta olisi ainakin Arsenaliin sopiva. Tason riittävyys on toinen asia ja se paljonko miehestä olisi järkevää maksaa. Toki jos valinta on, että israelilainen pelintekijäksi tai jatketaan pelkästään Rosickylla ja Ramseylla niin ilman muuta kaupat pitää tehdä. Tähtäimen pitäisi olla kuitenkin korkeammalla ja ei tyytyä tällä kertaa tusinalaatuun ja muiden huippuseurojen jämäpelaajiin. Luulisi, että Wenger olisi oppinut vaikkapa läksynsä tästä aiheesta Silvestren hankinnan muodossa.

Jos oletetaan, että Mertesackerin ja Santosin siirrot tapahtuvat niin pelintekijä olisi vielä pakollinen ostos. Pelottaa pahasti vain, että aika tulee vastaan ennen kuin tämä onnistuu. Ihannetilanteessa myös hankittaisiin vielä yksi puolustava keskikenttäpelaaja, jotta Frimpongin varaan ei tarvitse vielä laskea liikoja. Samoin Song ja Frimpong saattavat olla Afrikassa sen reilun kuukauden tammi ja helmikuussa.

Parker olisi täydellinen ratkaisu tähän ja edullinen, mutta näyttää menevän valitettavasti Pohjois-Lontoon loskanvalkoisiin. Laiturin hankkimista kannattaisi myös ainakin harkita, koska Arshavinin ja Walcottin taso ei välttämättä riitä sekä Gervinho on vielä suurelta osin katsomaton kortti.

Tulee olemaan jännä päivä ja jäädään katsomaan jos eilisen hyvien uutisten seurauksena saadaan positiivinen päätös tälle katastrofaaliselle kesälle. Mahdollisuuksia siihen näyttäisi vihdoin olevan, mutta toisaalta ei voi sanoa että olisi kovin luottavainen olo.

382 thoughts on “Viimeisellä mahdollisella hetkellä näyttäisi tapahtuvan oikeita asioita

  1. No niin, aletaanpa seuraavaksi keskustella, kuka oli milloinkin oikeassa, missä paikassa ja millä sävyllä.

    Edelleenkin: jos jostain syystä on jäänyt Fever Pitch lukematta, kannattaa perehtyä – lähtökohtahan on aina se, että kaikki menee pieleen. Sit on helvetin hauskaa, ku ei mennytkään. Niin Nick Hornby fanittaa – ja sellaiseen on fantsua samaistua.

    Ja nythän vasta kriittisyys aloitetaan: wenger on vasta tehnyt hankintoja, yhtään matsia ei ole pelattu – ja 8-2 ei pyyhkiydy minnekään. Järkevää pelaajapolitiikkaa ei tehdä yhden vuorokauden aikana – pelastusoperaatio ehkä.

  2. edellisten tavoin seison kyllä täysin sanojeni takana. kieltämättä nuo siirto-ikkunan viimetapahtumat tuovat ison hymyn huulille, tosin tuon hymyn joutuu jakamaan täällä tai sitten kotona seinille, kuten Isse sanoi tuo 8-2 ei pyyhkiydy koskaan. myönnän että oma fanitukseni on hyvin pitkälti Fever Pirchin kaltaista, enkä todellakaan ole optimistisimmasta päästä. en ole kyllä vielä ennen eilistä siihen syitä löytänytkään.
    hankinnoista:
    Park: loistava rotaatiomies, olisi tarvittu jo viime kaudella.
    Santos: ohittaa Clichyn, loistavaa. odotan innolla.
    Merte: vaikea kuvitella floppaavan, märkä päiväuni.
    Arteta: ei ihan mitä toivoin, mutta kelpaa hyvin. loukkaantumisherkkä…
    Yossi: hyvä rosterin leventäjä.
    toisin sanoen mielestäni joukkue on vahvistunut viime kauden lopusta, niin pitikin vahvistua, samanlaista kautta en olisi halunnut. se minkälaisen tappio-mielialan nuo kauden ensimmäiset pelit jätti jää nähtäväksi, luulisi kuitenkin uusien hankintojen innostavan.
    nämä hankinnat nostavat joukkueemme taistelemaan neljän sakkiin pääsystä, joku cuppikin on mahdollista viedä.
    mestaruus on kuitenkin mielestäni jo menetetty ja täysin suotta. ”myöhäistä rykiä kun paskat on jo housussa” ei ihan tähän päde, mutta liian myöhään tässä on silti toimittu. ja edelleenkin, 8-2 turpaan ManUrelta, ei tuota vaan voi antaa anteeksi.

  3. Kriittinen saa olla ja pitääkin , sanojen takana seistään täälläkin . 8-2 tulee säilymään ikuisena häpeätahrana takaraivossa ei mahda mitään , ainut hyvä puoli tuossa nöyryytyksessä tais olla et silmät aukesi seurajohdolla kuten ehkä myös wenkulla ja joukkuetta vahvistettiin niin kuin pitikin .
    Mestaruudesta en jaksa tämän kauden osalta haaveilla mut joku cuppi pitää tulla , taikka sieniliigan voitto 😉
    Joukkueen yhteenhitsautumisessa menee kuitenkin väkisin aikaa mutta pikkuhiljaa alkaa nousu…

    Kyllähän sitä miettii että ku ois ollu nää vahvistukset jo pre-seasonilla tai ainakin sarja-avauksessa niin….

  4. En viitsinyt kirjoitella tänne mitään ManU-tappion jälkeen, koska kaikki pienikin optimismi olisi varmasti herättänyt raivoa. Manu-pelin jälkeen itsellä oli ainakin hyvin rauhallinen olo ja varma tunne siitä, että tämän siirtoikkunan jälkeen on varmasti vielä juhlimisen aika. Ja totta tämä on. Koko kesän tietyt ihmiset allekirjoittanut mukaanlukien on jaksanut uskoa seuran tekemiseen ja tavoitteeseen vaikka siirrot ovatkin tulleet myöhemmin kuin oletettiin ja luultavasti suoraan vastauksena tuohon rökäletappioon. Tämän päivän kirkkaus onkin omistettu kaikille, jotka jaksoivat uskoa! Arsenal on ainoa uskonto ja Arsene on sen ainoa profeetta! In Arsene we trust!

    Joukkueessa on rutosti enemmän kokemusta ja luultavasti enemmän taitoa kuin viime kaudella. Mutta yhtä asiaa en ole kenenkään nähnyt vielä kommentoivan…

    Meillä on pitkästä aikaa todella tasainen jengi ja emme ole riippuvaisia yhdestä pelaajasta! Viimeiset kaudet ovat menneet täysin sen ehdoilla, kuinka terve Cesc on ollut ja sitä aiemmin Henryn nimi aloituskokoonpanossa oli varmin merkki voitosta. Nyt meillä on helvetin hyvä ja tasainen jengi ja useimmat poissaolot voidaan korvata ilman, että koko joukkueen taso valahtaa.

    Toki muutamilla paikoilla on edelleenkin puutetta korvaajista, muttei niin pahasti kuin aiemmin.

    -Fabianski oli hyvässä vireessä ennen kuin loukkaantui ja menetti ykkösvahdin paikan. Aivan pätevä kakkosmaalivahti.
    -Gibbs on edelleenkin tasonsa puolesta kohtalaisen hyvä kakkosvaihtoehto.
    -Djou/Kos = Ei enään koskaan Squillacia ja Songin ei tarvitse pelata topparina.
    -Jenkinson todisti Udinese-pelissä, että hänen tasonsa riittää suurinpiirtein valioliigan keskikastin joukkueita vastaan eli ihan kohtalainen tulevaisuuden lupaus ja korvaaja hänkin. En tosin halua nähdä häntä ManUn tasoisia joukkueita vastaan.
    -Frimpong tulee tulevina kausina taistelemaan aloituskokoonpanopaikastaan Songin kanssa
    -Benayoun, Ramsey, Rosicky, Diaby keskikentän kirittäjinä
    -Arshavin, Park ja Chamakh hyökkäyspään kirittäjina

    Ja aivan jäätävä aloituskokoonpano:

    ————-Szczesny—————-
    Sagna–Merta—-Verma—–Santos
    ————–Song——————-
    ——Arteta———–Wilshere——
    Walcott——————–Gervinho-
    —————RvP——————-

    Eihän tässä voi kuin hymyillä! 🙂

  5. ”Manu-pelin jälkeen itsellä oli ainakin hyvin rauhallinen olo”
    Mykki paljasti itsensä. Tykkää munasta.

  6. Jep, jälkiviisaus on hienoa…
    Meillä on paperilla kohtuullisen hyvä joukkue – joka ei ole vielä edes treenannut yhdessä. Mikähän pre-seasonin tarkoitus oli? Sorry, mutta luottamus wenkulaan ei ole edellenkään kovin suurta. Pakkorakosessa osasi tai pakotettiin toimimaan tehokkaasti, mutta hankintoja ois voinut tehdä esim. viime tammikuussa – ai niin, meillähän oli jo neljä topparia. Hmm, montakos nyt on?

    Mutta so not. Nollataan hetkeksi mokailut ja uskotaan, että pokaalikausi on alkanut.

  7. En voi ymmärtää näkemystä, jonka mukaan oli ihan OK juttu jättää siirtoasiat viime tinkaan.

    Sen takia valkun alkukausi on mennyt perseelleen, mutta vaikka takamatkaa Manchesterin joukkueisiin on syntynyt (realistisesti ajatellen) liikaa, näyttää nyt jo paljon paremmalta kuin jokin aika sitten. CL:ssä ja cupeissa ei olla vielä menetetty mitään.

    Melkoisen selkäsaunan se vaati, ennen kuin Wenger luopui junnuprojektistaan (entisessä laajuudessa).

  8. Totta kai se vituttaa, että siirrot tulivat myöhään, mutta tulivatpa kuitenkin ja sen kanssa eletään nyt. Jokainen tiesi ennen peliä Old Traffordilla, että selkään tulee ja varmasti moni odotti jotain korjaavia toimia sen jälkeen.

    Enkä tiedä mitään jälkiviisaudesta. Koko kesän on luotto ollut kova samoin kuin muutamalla muullakin täällä. Siirtojen myöhäisyys toki harmittaa, mutta itse siirtoihin usko oli aina kova.

  9. Linjaus on Kroenken ja suoritus Gazidisin, totta kai Arsenen nuoteilla. Enää ei ole syytä epäillä seuran toimivan johdon toimintakykyä ja neuvotteluosaamista, on toi diilimäärä tuossa ajassa kova suoritus kenelle tahansa. Eikä viime hetken Arteta-vääntökään mennyt munille, vaikka olisi hyvin voinut.

    Kroenken pitempiaikaisista visioista tämä ei varmaan kyllä kerro, paitsi että tässä ollaan nyt aika tarkkaan Manun ja Poolin linjoilla siinä, että kokeneita runkopelaajia on varmasti jatkossakin entistä enemmän ja joukkoon sitten muutama superjunnu kasvamaan.

  10. Kroenken herätti toimimaan se, että lipunmyynti ei ole sujunut yhtä helposti kuin aiemmin ja ehkä se, että uusia paitoja on myyty alle odotusten. Jälkimmäinen on spekulaatiota, mutta kyllähän uusien pelaajien avulla sekin varmasti vilkastuu.

    Toki täällä on ollut kommentteja, joissa on uskottu hankintoja tulevan. Ja heille, mm. Mykille, iso käsi siitä.

  11. edelleenkään en anna AW:lle anteeksi. on itsellänikin luotto ollut kova että pokaaleja tulee, ei vaan tällä kaudella. onhan kaikki sen tiennyt että niitä hankintoja tehdään viimeistään tammikuussa, mutta myöhään ne tulevat silti.
    tuosta boardin toiminnasta… itse olen ollut melko varovainen arvostelemaan suuntaan tai toiseen koska faktatietoa ei ole. jotenkin minuun ei ole kuitenkaan missään vaiheessa iskenyt epäluottamus Kroenkea vastaan, syypää omissa silmissäni on ollut Patonki. itse olen ollu vähän sen Arsebloggerin Stan-parodian kannoilla, johto pyytää Wenkku jääräpäisesti pistää vastaan. tosin vaikka tilanne näin olisikin olis Kroenke ja muu johtokunta voinut ”pakottaa” Wenkun toimiin jo aiemmin, siitä miinus. tosin voi olla että myös johto on ollut Wenkun linjoilla alusta asti ja herännyt vasta MunA pelin jälkeen. mene ja tiedä…

  12. Gunnerblogin parodia. Arseblog harvemmin ottaa asioihin noin terävästi kantaa (paitsi ehkä nyt loppukesästä)

  13. Onko kukaan pitkän matikan suorittanut laskenut paljonko jäätiin plussalle tässä siirtoikkunassa ?
    Jäi varmaan vielä mitä on tammikuussa törsätä , vaikka siihen Hazardiin 😉

  14. Mikel Arteta (Everton, £10m)
    Alex Oxlade-Chamberlain (Southampton, £15m)
    Gervinho (Lille, £10m)
    Per Mertesacker (Werder Bremen, £9m)
    Andre Santos (Fenerbahce, £6m)
    Chu Young Park (Monaco, £5m)
    Carl Jenkinson (Charlton, £1m)
    Joel Campbell (Deportivo, undisclosed (n. £1M))
    LOAN: Yossi Benayoun (Chelsea)
    £57M Käytetty

    Cesc Fabregas (Barcelona, £40m)
    Sami Nasri (Man City, £24m)
    Gael Clichy (Man City, £7m)
    Emmanuel Eboue (Galatasray, £3m)
    Armand Traore (QPR, undisclosed(n. £1M))
    Jay Emmanuel-Thomas (Ipswich, undisclosed(n. £1M))
    LOANS: Denilson (Sao Paulo)
    Mark Randall (Chesterfield)
    Wellington (Levante)
    Carlos Vela (Real Sociedad)
    Gilles Sunu (Orient)
    Joel Campbell (Orient)
    Henri Lansbury (West Ham)
    Nicklas Bendtner (Sunderland, loan)
    £76M Saatu

    Eli ilman lainattujen pelaajien kuluja £19M jäi käytettäväksi. Tosin tuosta summasta esimerkiksi Fabregasin tapauksessa rahaa tulee hiukan myöhemmin. Eli luultavasti rahaa on £10M-15M ylimääräistä sekä se alunperäinen arvioitu siirtokassa, joka arvioiden mukaan on £30M-50M.

    Eli summa summarum £40M-65M olisi käytettävissä tammikuussa. Tosin tästäkin osa menee luultavasti palkkoihin, mahdollisiin ylimääräisiin korvauksiin ostettujen pelaajien kohdalla sekä ylimääräisiin kuluihin kuten esimerkiksi ManU-tappiosta luvattu hyvitys kannattajille.

    Eli summa summa summarum summarum rahaa on luultavasi £30M-50M tammikuussa.

  15. Tänks Mykki 😉
    Elikkä tammikuussakin on pätäkkää tarvittaessa kun nyt on vauhtiin päästy 😉

    Täytyy kyllä kehua sitä wenkun mainitsemaa 20-hengen tiimiä jos oli heidän ansiota että reagoivat fenerbachen ja evertonin talousahdinkoon ja saatiin oivat pelurit alle markkinahinnan….

  16. Ja nyt tuli oikein urakalla uutta kapteeniainesta, van persie kun ei nyt ehkä paras mahdollinen ole mutta eipä sitä nyt varmaan vaihtamaankaan ruveta. Ehkä jossain vaihees Merte ottaa sit sen roolin (viimeistään sit ku robin ottaa perinteisen 3kk saikun)

  17. Isse: Onkin pitänyt tuo Fever Pitch lukaista. Jospa siitä oppisi itsekin pessimistiksi niin pärjäisi paremmin tälläkin foorumilla. 🙂

  18. Erityisesti lämmittää, jos hieman ohut huhut Götzen yrittämisestä pitää paikkansa. Eli Kroenke olisi tarjonnut rahaa karkkiostokseen kunnolla. Se viittaa siihen, että tammikuussa tai keväällä voidaan yrittää vielä. Silti, uskon kyllä suhteellisen uskottavia lähteitä, eli puolustukseen Jagielka oli ykkösvaihtoehto ja Fabregas-rahalla silmäkarkkia ja luovuutta oli tarkoitus tuoda Mata. Silti hyvää improvisaatiota ja samalla saatiin vahvistus sille vuosien huhuvatkaamiselle, eli Arteta ja Mertesacker ovat oikeasti olleet Wengeriä miellyttäviä tapauksia. Samalla perusteella voi sitten odotella esim kolmikosta Götze, MVila ja Hazard jotakuta, riippuen tarkemmasta tarpeesta. Opetus: usko sitkeitä huhuja, ne voivat vaikka toteutua.

    Kroenke varmaan paitsi kuunteli katsomon ääntä, tietää myös että 2-3 vuoden aikana kokonaan uusiksi pantava sponsoripakka jää odotettua ohummaksi, jos joukkue juuri nyt romahtaa keskiryhmään.

  19. Saletisti kantaa paitaamme ylpeänä. Mikel on nöyrä jätkä jota elämä on tainnut koulia hieman toisella tavalla kuin minähetikaikkimullenyt-Nasria. Artetalla on muistaakseni vaikeasti kuulovammaninen poika jonka vuoksi perhe meinasi muuttaa Espanjaan pari vuotta sitten, mutta saivat ilmeisesti laadukkampaa hoitoa pojalleen briteistä. Onneks ei muuttaneet… Hienoa, että Mikel on meillä! Erittäin hienoa.

  20. Hittolaine ku ei jaksais millään venata seuraavaan peliin! Uusista hankinnoista on tullu kateltuu koko päivä youtubest videoita 😀 toivottavast homma natsaa mahd. nopeasti uusien pelaajien osalta.

  21. Iltaa,

    Palaan hiljaiselolta, kun näyttää että täälläkin tunnelmat muuttuneet (rauhoittuneet) ja enään ei vaadita Arsenen eroa.

    Erittäin hienosti vedetty siirtoikkuna loppuen lopuksi, mielestäni hyvin kuvaa tämä bongattu lauseke meidän tästähankinnoista ja hinnoista.

    ”All our signings this season, is cheaper than Andy Carroll, gotta love it.”

    Artetan tuleminen on hieno, mutta kertokaapahan, milloin AW on viimeksi tehnyt 4-vuoden sopimuksen loukkaantumisherkän kaverin kanssa joka on 29 vuotta? Ei koskaan. Erittäi ei Arsene mainen ratkaisu ja ainut syy minkä tälle näen, että kuten olikin tarkoituksena saada se kk-mies niin Arteta oli se viimeinen oljenkorsi – muutaman Ranskanliigassa pelaavan kariudutta.

    Kohta Emiratesille ja katsomaan meidän uusia miehiä, jaija!

    ps. Tätä kautta pelattu 3 peliä ja suurin osa luopunut jo mestaruudesta!? Manchesteriläis joukkuuet pelaavat kyllä tällä hetkellä liiankin hyvin, mutta kyllä tällä porukalla rinnalle tullaan ja ohi mennään. Ei ole meidän puollustus ollut näin kova sitten King Adamsin jälkeen!

    Cheers,
    Nuppi

  22. Nyt kun saatiin ne kokeneet vahvistukset, jotka auttavat joukkuetta heti, niin rupeaa tuntumaan paremmalta noi aiemmin hankitut junnutkin, etenkin AOC. Jos halutaan pysyä huipulla niin pitää investoida niin tulevaisuuteen kuin nykyhetkeenkin. Nyt niin tehtiin, vaikkakin edellä mainittu panostus tuli hivenen myöhään. Joka tapauksessa koko siirtoikkunasta jäi hyvä maku, vaikka olen 100% varma, että esim. Yossi hankittiin vasta kun prioriteettilistalla edellä olleita ei vaan yksinkertaisesti saatu hankittua. Sekin täytyy muistaa, että joskus toinen jengi ei vaan myy jos ei ole laittaa tiskiin jotain aivan älyttömiä sheikkisummia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s