Valitettavasti edelleen maaotteluja

Tänään hyvin lyhyesti, koska typerät maaottelut hallitsevat edelleen suurimmaksi osaksi uutisia ja oikeasta jalkapallosta ei paljoa puhuta. Esim. Suomi-Hollanti on tänään, mutta omalta osaltani ainut mielenkiinto on pysyykö RVP kunnossa vai iskeekö perinteinen syysloukkaantuminen juuri tässä ottelussa.

Jotain uutisia punavalkoisesta maailmasta on kuitenkin kuulunut. Wengerin saama toimitsijakielto on pidetty voimassa valituksesta huolimatta. Managerimme on seuraavat kaksi ottelua katsomossa ja Pat Rice ilmeisesti saa olla napit korvilla penkin päässä. Ihme oli ettei valituksesta tullut jopa lisää pelikieltoa, varmaahan oli että valitus ei missään tapauksessa tule menemään läpi. Sinänsä tuolla kahden pelin toimitsijakiellolla ei joukkueen tekemiseen suurta vaikutusta pitäisi olla ja joku 10 000 punnan sakko on täysi vitsi ottaen huomioon seurojen budjetit. Ainut mikä asiassa kismittää on periaate ja se, että sääntöjen pitäisi olla kaikille seuroille ja managereille samat.

Arshavin on puolestaan avautunut Fabregasin ja Nasrin myynneistä. Paljon asiaa, jonka joutuu allekirjoittamaan ja venäläinen käytti myös sanaa katastrofi mitä itsekin täällä on tullut viljeltyä tilanteesta useampaan otteeseen. Vaikka AA asiaa pitkälti puhuikin niin miehen parin viime kauden esitykset ovat olleet sitä luokkaa, että olisi syytä keskittyä enemmän pelaamiseen kuin lehdistölle puhumiseen. Paljon pitää miehen parantaa viime ja tämän kauden alun esityksistä, jotta käyttöä löytyisi tulevaisuudessakin.

Todennäköisesti asianosaiset jo tietävätkin, mutta mikäli joku teistä lukijoista on menossa 22.10 pelattavaan Stoke otteluun niin tuo on siirretty päivällä eteenpäin. Syynä on Stoken pelaaminen Eurooppaliigassa. Uusi ottelupäivä on siis sunnuntai 23.10 ja alkamisaika klo 13.30 paikallista aikaa. Tämä vain tiedoksi, koska itselleni on muutaman kerran reissuja suunnitellessa tullut mutkia matkaan pelipäivien vaihtumisista. Ja peruuntuipa viime kaudella jopa juuri tuo surullisen kuuluisa Stoke peli kokonaan, mitä oli tarkoitus mennä katsomaan.

Nyt ei muuta kuin jäädään odottamaan jos kerrankin kävisi sellainen ihme ettei yksikään pelaaja loukkaantuisi maaotteluissa. Tämä taitaa olla liikaa vaadittu, joten jos yksikään avauksen pelaaja ei tule loukkaantuneena takaisin niin voidaan olla enemmän kuin tyytyväisiä viikon saldoon maaotteluiden osalta.

36 thoughts on “Valitettavasti edelleen maaotteluja

  1. Siis ei jumalauta tää voi olla totta , ei helvetin helvetti .

    Elikkä Mertellä ja Kosilla mennään jonkin aikaa…..

  2. Huonoa huumoria oikeasti nämä Arsenalin loukkaantumiset. Vähänkin, kun näkyy tunnelin päässä valoa niin junahan se sieltä tulee. Kos on kyllä yleensä suht vahva, jos vierellä osaava ja johtava pakki. Toivottavasti Vermaelen palanee pian. Tänään tietysti RVP telotaan rusetille ja sitten hyökkäillään Parkilla.

  3. Kos on yleensä suht vahva ja Squillaci on yleensä tosi vahva (varsinkin kun vierellä pelaa Djourou…). Ei tämä ole todellista. Toivotaan, että Merte pysyisi ehjänä.

  4. Isse: Viittaus BBChen, mutta mitään suoraa lähdettä ei mainittu. Myles Palmerilla tuntuu usein olevan ns.sisäpiirin tietoa…Tuo Sveitsi-juttu, totta vai tarua? Oudolta tuntuu… Nämä meidän loukkaantumiset tosiaan alkavat olla epätodellisia. En tunne Vermaelenin loukkaantumishistoriaa Ajaxin ajoilta, mutta meille tultuaan on ollut melkoinen loukkaantumiskierre päällä. Sattumaako?

  5. joo tammikuussa :Cahill , Hazard , M’Vila hankintaan ja AA keskittyy omaan tekemiseen eli pelaa niinkuin EM kisois ja silloinkuin tuli meille niin …….

  6. ei saatanan saatana. seuran sivuilla ei tosiaan ole vielä varmistusta, mutta… ja jälleen kerran Wenger: he should be ok…
    eilisiin vt:lle ja nikille, Pikku-Torre tosiaan selkeästi paras paikka katsoa pelejä Turussa (ainakin omasta mielestä). tosin nyt viime aikoina on tullut itse katseltua suurin osa peleistä kotona.

  7. Näitä loukkaantumisia tulee aivan liian paljon. Onhan se nyt perkele ettei näitä saada meillä kuriin. Futis on tulosurheilua. Vain tuloksella on merkitystä. Sama koskee fysiotiimiä. Vain sillä on merkitystä kuinka hyvin meidän pelaajat pysyvät kunnossa. Fysio-osaston osaaminen mitataan hyvin pitkälle pelaajien pelikunnon perusteella poislukien Ramseyn tapauksen kaltaiset poissaolot, jotka johtuvat vastustajien viikatemiehistä. Viime vuosien loukkaantumisten perusteella voi sanoa että tämä osasto meillä ei ole tehtäviensä tasalla. Tokihan tässä täytyy tarkastella myös isompaa kuvaa. Onko harjoittelu liian rasittavaa (epäilen tosin), onko palautukset ja lepo oikeassa suhteessa peli- ja harjoitusmääriin ym. Mutta totuus on että loukkaantumisia tulee aivan liikaa ja nykyään meillä on erityisesti pitkäaikaispotilaita todella paljon. Viikon poissaolo ei vielä vaikuta olennaisesti pelituntumaan, mutta Jackin ja Verman pari-kolme kuukautta kestävät loukkaantumiset vievät pelikunnon totaalisesti. Kun pelaaja alkaa olla valmis tositoimiin niin yleensä menee jokunen peli että kaveri on täydessä iskussa ja toisaalta loukkaantumisherkkien pelaajien kohdalla on jatkuvasti pelko persuuksissa uusista kolhuista. Nyt voi sanoa että on luojan lykky että Mertesacker hankittiin. Täytyypä ottaa vaikkapa Merte oikein erityistarkkailun alle siitä kuinka kaveri pysyy terveenä nyt kun on meille siirtynyt eikä ole vielä peliäkään pelannut.

    Jos minä saisin päättää niin jotain muutosta tekisin fysiotiimissä. Joko hankkisin lisää osaavia ammattilaisia tai sitten vaihtaisin osan tai koko porukan. Jotain on asialle tehtävä. Meillä on jo nyt kaksi elintärkeää pelaajaa pitkäaikaispotilaina (Jack ja Verma) sekä myös Diaby ollut kauan pois. Mielummin näkis Diabynkin pelikuntoisena kuin lasaretissa. Veikkaanpa vaan että on ajankysymys milloin virallisille sivuille tulee otsikko ”Van Persie out for three months”.

  8. Tässä synkkien loukkaantumisuutisten seassa sentään piristi nähdä Arteta punavalkoisessa nutussa virallisilla sivuilla .
    Siirron kylkiäisenä seurasi sitten mukavasti silmänruokaa rouva Artetan muodossa . Itse en osaa linkittää mutta googlettakaapa vaikka ”Mikel Artetas sexy wife” goonerveljet niin vähän piristää……

    Kyllä päät varmaan kääntyy Grovella kun rouva ensimmäiseen kotimatsiin ilmestyy 😉

  9. Onpa tosiaan Mikelillä kuuma kissa 🙂 Tässähän on vaarana ettei Artetan keskittyminen pysy olennaisessa kun on tollaisen mimmin kanssa 😉

  10. Kyllä mä luulen että Liverpoolissa on enemmän leuat loksahtanu auki ton rouvan takia kuin Lontoon päässä. 🙂 Mutta ihan mukavan näköinen mimmi.
    Alkaa vituttaa ihan järjettömästi tää tilanne noitten loukkaantumisten kanssa. Meillä on yhdeksästä mahdollisesta pisteestä yksi(!) koossa ja nyt sivussa Wilshere-Vermaelen ainakin 3kk. 50% todennäkösyydellä joku ”huuhkaja” lanaa tänään RvP:n lasaretin puolelle, kyllä nä on niin nähty. Ei tässä edes meikäläinen paljoa positiivista näe.

    Onneksi lauantaina nähdään sentään ainakin Santos, Mertesacker ja Arteta tositoimissa. Tai toivottavasti nähdään…

    Pistetään nyt edes pientä piristystä: http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=77938&c=5

  11. Ei taida stadikan nurmi olla kovinkaan kummoisessa kunnossa. Eiköhän sieltä Persielle se ankle injury tule.

  12. Tommille ja Tampereen goonereille tiedoksi että Pub Höyry ei näytäkään aiemmin ilmoitetusta poiketen Arsenal-Swansea ottelua. Koripallo meni ilmeisesti edelle tällä kertaa, prkl. Soho näyttää Sunderland-Chelsea pelin, mutta laitoin meiliä O’Haraan ja kysyin jos siellä meidän peli näkyis. Infoan kunhan sieltä tulee vastaus.

  13. Onneksi tässä kuussa on vähän helpompia pelejä (paitsi dortmund), kerkee Merte opettaa puolustuksen saloja vähän huonommillekin puolustajille ennen ensi kuun sp*ds matsia.

    Eihän tää maajoukkuetauko ole tuonnut kuin yhden loukkaantumisen joten hyvin menee vielä, pistää vaikka tuon vikkelän korealaisen laidalle juoksemaan niin onpahan laadukkaampia keskityksiä luvassa.

    Hyvä vain että saatiin tuo Verman leikkaus näinkin aikaseen, yleensä pari kuukautta kerkeevät miettiä mitä tehdä.

    Lauantaita ja liigassa ekaa voittoa odotellessa…. sekä sormet ristissä illalla kaikilla!

  14. Tsekkasin äsken pubitilanteen Tampereella: tosiaan Höyry on out (pesistä tulee!!!) mutta sekä Wanha posti että Konttori luvanneet näyttää oikean matsin. Kumpi on parempi=?

  15. Thomas Vermaelen’s father expects the Arsenal defender to be out for up to six weeks after revealing that he had surgery on an Achilles injury.

    The former Ajax man missed eight months of last season with a similar Achilles injury on his right foot, although his current injury is not thought to be as serious.

  16. Katselin tuossa. Hollanti peliin olisi lippuja tarjolla vaikka hyry mykket. Hinnat helvetti 30 -125 ekee. Vittu piippuhyllyltä kolket euroa että saa katsoa persien nilkan nyrjähtämisen. ja senkin näkee sitten juutuubista. Suomen palloliitto ,on ihan ytimessä noiden lippuhintojensa kanssa. Menen paikalliseen ja juon sen 30- 125 euroa omaan hatulaan. Ei haittaa vaikka ei ollut ottelussa panosta,mutta eihän palloliittoakaan kiinosta mikään muu kuin raha. Niin Suomea! (eiku Arsua)

  17. Kiitos mauce linkistä. Mikelin katseesta näkee et se on vittu tosissaan (anteeksi karkeuteni ja saksani). Se oli tarpeeks kauan Evertonissa ja on nyt valmis uusiin haasteisiin. Olen melko varma että espanjalainen tulee pelaamaan parhaat pelinsä meidän paidassa. Se ei kiertele eikä kaartele. Se katsoo silmiin kun puhuu. Siitä suomalainen pitää.

    Nyt sit Robin, silmät auki siellä kentällä. Sä olet Arsenalin kapteeni. Meillä ei oo varaa menettää sua. Ei siis ylilyöntejä kiitos. Lopputulosveikkaus 0-5.

  18. Hyvinhän toi suomi pelaa. Itse ihmettelen miten alhaalta toi van Persie hakee palloa.Vaikka Orannje pelaa 4-3-3, Niin Persie on pelintekijä? No, hollantihan on rank yksi. Olisi luultavasti maailanmestari jos se vitun dna omaava Iniesta ei olisi filmannut mm loppuottelussa puniikkia Hollannille.

  19. Pitää nyt vielä hehkuttaa tuota Eremenkon nuorimmaista painosta. Siitä maksettiin muistaakseni 13Milj.(joku moskovan joukkue) Kenestä Arsun miehestä on ikinä maksettu enemmän? Siinä olisi äijä jot a Arsu tarvitsisi. On näyttänyt tasonsa ja ei ole myöskään niin heikklopäinen kuin nämä Hetemäen sisarusparvi on peleissä ja julkisuudessa antanut ymmärtää.

  20. Tossa Eremenkossa on kymppi ylihintaa. Sitä tässä ihmettelen miksei me olla tarjottu Eliasta enempää, tai ollaanko ikinä tarjottu mitään? Juventukseen meni yhdeksällä miljoonalla, joka on mielestäni vähintäänkin kohtuullinen hinta tuosta kaverista.

  21. Tommi : ”Tsekkasin äsken pubitilanteen Tampereella: tosiaan Höyry on out (pesistä tulee!!!) mutta sekä Wanha posti että Konttori luvanneet näyttää oikean matsin. Kumpi on parempi=?”

    Jos mä olisin menossa, niin menisin Wanhaan Postiin.
    Tosin en oo koskaan käyny Konttorissa 🙂

  22. Tommi: Konttori on noista ehdottomasti parempi. Siellä peränurkassa saa katsoa futista ihan rauhassa (siis jos eivät näytä juuri siltä screeniltä Chelseaa tai jotain muuta….toki siellä on myös telkkari toista matsia varten). Tosin sauna on vieressä, mutta yleensä saunaporukat pysyy saunan puolella eikä häiritse pelin seuraamista. Wanhassa Postissa on niin paljon muuta jengiä että siellä pelin seuraaminen on hankalampaa. Eli Konttoriin siis.

    Sain vastauksen myös O’Harasta. Niillä ei näy Aitio vaan näyttävät Abramovitshia.

  23. Maarit: Mulla on monen ottelun verran kokemusta molemmista pubeista ja jos jalkapalloon haluaa keskittyä niin tästä ei tarvi edes väitellä. Konttori! 🙂

  24. Aika nöyrän (ehkä jopa ujon?) oloinen mies tuo Arteta. Nyt täytyy toivoa RvP kunnossa pysymistä ja Mertesackerin loistavaa pelaamista alusta lähtien, niin hyvää tästä seuraa, vaikka Vermaelen ja Wilshere hetken sivussa ovatkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s