Lisää loukkaantumisia – kukapa olisi arvannut?

Ei tarvittu tällä kertaa edes maaotteluja, että pari joukkueen tärkeintä pelaajaa on kuukausia sivussa kentiltä. Sekä Wilshere että Vermaelen ovat sivussa pitkään. Wilsheren arvio on kahdesta kolmeen kuukautta, mutta yleensä nämä tuntuvat olevan pahasti alakanttiin. Ainakin Vermaelenin kohdalla voi jo lähes varmasti sanoa, että miestä ei vielä kuukauden päästä nähdä kokoonpanossa. Leikkaus on kai sama mikä miehelle tehtiin toiseen jalkaan talvella. Silloinkin sen piti olla pieni operaatio, mutta eipä mies pelannut kuin pari viimeistä peliä toukokuussa. Voin lyödä vetoa, että tuon kuukauden saa vähintään tuplata ennen kuin belgialainen on taas pelikuntoinen.

Nyt tämän kauden parhaasta mahdollisesta kokoonpanosta on poissa puolustuksen tärkein pelaaja sekä keskikentän ykkönen. Tähän kun lisätään vielä kahden avainpelaajan myynnit niin voiko joku oikeasti väittää joukkueen olevan parempi kuin viime vuonna. Se on heikompi Mertesackerin, Santosin ja mahdollisesti Artetan lupaavan tuntuisista hankinnoista huolimatta. Jos viime kauden joukkue ei päässyt neljättä sijaa korkeammalle ja senkin pitäminen oli loppujen lopuksi aivan siinä ja siinä niin ennusmerkit eivät ole hyvät. Jos viime kausi olisi jatkunut parikaan kierrosta pitempään niin tänä vuonna ei olisi tarvinnut edes karsia Mestareiden liigaan vaan olisi voinut kääntää katseet suoraan Eurooppaliigaan.

Hurjissa loukkaantumismäärissä on varmasti mukana paljon epäonnea ja sattumia, joille ei yksinkertaisesti voi mitään. Kuitenkin pelkästään näiden taakse piiloutuminen vuosi vuoden jälkeen on turhaa ja typerää. Jotain on tehtävä tulevaisuudessa eri tavalla, sillä nykyinen systeemi ei todellakaan toimi.

Fysio-osasto vaihtoon on yksi ratkaisu. Toinen voisi olla hankkia laajempi tasokas pelaajarinki, mutta tämä tuskin tulee koskaan tapahtumaan Wengerin aikana, kuten olemme saaneet huomata. Yksi vaihtoehto olisi kiinnittää huomiota Wengerin harjoitusmetodeihin, koska jos fysio-osastossa ei ole mitään vikaa niin vian on pakko olla managerin vetämissä harjoituksissa.

En usko hetkeäkään, että Wenger tulee muuttamaan tapojaan. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää lääkäreiden ja fysioiden vaihto. Itselläni ei olisi mitään tätä vastaan, vaikea uskoa että loukkaantumismäärät voisivat ainakaan kasvaa. Joka tapauksessa näin saataisiin ainakin selville oliko syy tässä vai pitääkö tehdä jotain muitakin muutoksia. En kuitenkaan usko tähänkään vaihtoehtoon, koska jos Wenger ei saa palkatuksi edes kunnollista puolustamiseen keskittyvää valmentajaa niin miten ihmeessä koko tiimi lääkäreitä ja fysioita onnistuttaisiin vaihtamaan.

Eilisen positiivisinta antia oli varmastikin RVP:n peli Suomea vastaan, joka kesti vajaa 70 minuuttia ja päättyi vaihtoon eikä suinkaan loukkaantumiseen. Näyttää vahvasti, että tällä kertaa vältyttiin hollantilaisen loukkaantumiselta ainakin näiden maaottelujen kohdalla.

Muista pelaajista ei ole juurikaan tietoja. Ramsey on pelannut tätä kirjoitettaessa ensimmäisen puoliajan Englantia vastaan loukkaantumatta ja toivottavasti selviää myös toisen 45 minuuttisen samalla tapaa.

Bendtner on osunut kahdesti Tanskalle Norjaa vastaan jos se nyt enää millään tavalla meitä liikuttaa. Edelleen olisi ollut parempi ratkaisu hankkiutua eroon Marokon turhakkeesta ja pitää juutti joukkueessa vaikka pienellä pakolla.

Arshavin pelasi ilmeisesti koko pelin Irlantia vastaan. Venäläistä ei vaihdettu loukkaantumisen takia ainakaan pois, mutta tämä ei tietenkään vielä takaa etteikö mies voi kuitenkin palata loukkaantuneena Lontooseen.

Walcott ei ilmeisesti pelaa tai ainakaan aloita Englannille jonkin asteisen loukkaantumisensa takia. Ei onneksi pelaa ja sitä kautta ainakaan pahenna vammaa, mutta miehen lasinilkkaisuuden tuntien pienikin vamma pitää kaverin poissa kentiltä vähintään pari viikkoa. Sitten seuraavat noin viisi peliä haetaan taas tuntumaa ennen seuraavaa loukkaantumista, jonka jälkeen oravanpyörä jatkaa kulkuaan.

Muista pelaajista ei ole tarkempaa tietoa, joten jäädään odottelemaan jos tämän päivän aikana saadaan vielä tietoon lopullinen loukkaantumisten määrä tämän maaottelutauon osalta.

20 thoughts on “Lisää loukkaantumisia – kukapa olisi arvannut?

  1. Vielä Tampereen goonereille: Kumpaan kannattaa mieluummin mennä katsomaan Swansea-matsi lauantaina? Wanha Posti vai Konttori? Molemmat luvanneet näyttää ko matsin. ja sinne siis muutkin mukaan, kunhan vain sovitaan paikka.

  2. Ahaa, nyt luin eiliset kommentit loppun eli Konttoriin sitten kaikki Treen alueella vaikuttavat (miinus Juha, joka Emiratesilla!) lauantaina kl 17!!!
    Tällaisen vastauksen sain Konttorista:
    Moi,

    Kyllä meillä näkyy ko. kanava ja tottakai arsun peli tulee näyttää.
    Tervetuloa !
    t.

    Ravintolapäällikkö
    Samuli Eskola

    Kaupunkiravintolat Oy
    Olutravintola Konttori
    Verkatehtaankatu 5
    33100 Tampere
    tel. 03 2225007 / 040 7363645

  3. Kyllä Wojciech tosiaan on aivan maailmanluokan kassari! Loistavaa että meillä on näin hyvä vahti. Ja nuori vielä. Jos pysyy meillä niin parhaassa tapauksessa helposti 15 vuotta saadaan nauttia puolalaisen torjunnoista 🙂

    Hentelle terkkuja. Toivottavasti palaat pian ruotuun. Ville on ollut hyvä tuuraaja.

  4. Joo… ”Every player, especially one with Mertesacker’s experience, deserves a chance to prove himself, and it would be unfair to write him off just yet. But Arsenal fans be warned: Mertesacker is more likely to be a Senderos, Stepanovs or Cygan than he is a Keown, Adams or Kolo Toure.”

    http://www.goal.com/en/news/1717/editorial/2011/09/07/2654130/arsenal-fans-should-be-worried-following-per-mertesackers-horror-

    Vaikka on Goal niin lukaisisin teinä silti jutun.

  5. En ole kirjoittajan kanssa samaa mieltä, mutta hyvä että joku kyseenalaistaa. Ehkä me ollaan vähän liiaksikin jumaloitu täällä Metri-Sakkea ja odotukset on siitä syystä (ehkä liiankin) korkealla.

  6. Ville, olen yrittänyt tavoittaa sinua sähköpostitse, mutta mulla on varmaan väärä osoite. Viitsitkö paiskata meiliosoitteesi mulle juha.kantola72(miumau)gmail.com. Olis asiaa.

  7. ja tuohon pgoonerin linkkiin liittyen. Myös Nasri on loukannut kätensä maaottelussa. Ilmeisesti murtui, kun puukotti Arsenalia liian rankasti selkään.

  8. Mulle tuli Membership-paketti kans eilen.
    Ei ollu kyllä yhtä hieno ku viime vuotinen, mun mielestä.
    Tarvii vissiin hommata uus ajokortti,
    että saa sen sinne koteloon 🙂

  9. muistaakseni vermaelenin loukkaantuminen meni niin, että hänelle ei tehty tuota kirurgista toimenpidettä viime kaudella ajoissa. Kun sitten lopulta veitsi kävi nilkassa,alkoi parantuminen. Eihän nämä loukkaantumiset kovin hyvältä kuulosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s