Piste kelpaa

Jos ManU peliä ei lasketa ja siinä pelissä kentällä ollut joukkue oli mitä oli niin eipä Barcelonan toisen osaottelun jälkeen olla oltu yhtä pahasti alakynnessä lähes koko peliä. Dortmund oli erittäin aktiivinen ja prässäsi heti ylhäältä pallon menetysten jälkeen. Tyyli oli vähän sama kuin B*rcalla ja tuohon meidänkin pitäisi pyrkiä.

Dortmund sai todella monta vaarallista riistoa jo heti meidän puolustuslinjan edessä ja niistä syntyi vaarallisia maalipaikkoja. Onneksi saksalaisten viimeistely oli erittäin luokatonta koko pelin lukuun ottamatta maalia, joka oli taas aivan loistava laukaus. Ei voi pistää mitenkään Szczesnyn piikkiin, eikä myöskään tuollaista vetoa vastaan ole kovinkaan helppoa puolustaa. Maali oli yksinkertaisesti vetäjän hyvyyttä.

Pitkään näytti, että ottaisimme jopa pelitapahtumiin nähden täysin ansaitsemattoman voiton. Näin ei kuitenkaan lopulta tapahtunut, mutta pisteeseenkin pitää olla todella tyytyväinen. Dortmund oli niin paljon parempi alusta loppuun ja olisi voinut ihan hyvin voittaa usealla maalilla ja sekään ei olisi ollut mikään vääryys pelitapahtumien perusteella.

Heikoissa esityksissä ei ole sinänsä mitään positiivista, mutta pisteet lämmittävät joka tapauksessa. Swanseaa vastaan täydet kolme ja nytkin piste. Onhan tämä parempi kuin hävitä hyvällä pelillä, näitä hyvällä pelillä häviöitä olemme saaneet todistaa aivan liikaa viime kausien aikana. Loppujen lopuksi pelkällä tuloksella on väliä, mutta peliesitysten on pakko alkaa parantua nopeasti myös. Emme yksinkertaisesti voi luottaa tuuriin ja siihen, että vastustajat jatkavat samanlaista maalipaikkojen tuhlailua tai sitten lahjoittavat maaleja Swansea pelin tapaan. Myös eilisen maali oli osittain Dortmundin hölmöilyä, vaikka RVP todella hyvin tilanteen pelasi ja viimeistely oli jäätävä.

Eilisen ehdottomiin onnistujiin pitää laskea ainakin Koscielny ja Song. Varsinkin toisella jaksolla nämä kaksi pitivät meitä pystyssä vaikeina aikoina. Hyvän arvosanan saavat myös maalissa jälleen kerran Szczesny ja puolustuksen oikealla varmaa työtä tekevä Sagna.

Benayoun oli melko pimennossa koko pelin vaikka työnteon ja yrityksen puutteesta kaveria ei voi moittia. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla israelilainen oli aivan ulkona pallollisesta pelistä ja ehkä Frimpong olisikin ollut parempi vaihtoehto avaukseen. Puolustus olisi tarvinnut enemmän tukea Dortmundin painaessa päälle ja välillä puolustuslinja näytti hyvin haavoittuvalta. Ei toki ainoastaan keskikentän takia, mutta silti enemmän tukea pitäisi tällaisissä peleissä tulla keskikentältä. Samoin hyökkääjien puolustustyöskentelyssä olisi parannettavaa. Voisivat ottaa mallia miten Dortmundin ylimmät kaverit prässäsivät lähes poikkeuksetta pallon menetyksen jälkeen.

Gervinhon paluu myös piristi laitapelaamista ja mies ainakin pyrkii haastamaan vastustajan puolustusta. Välillä jopa liikaa, mutta myös tuki miehelle oli lähes olematonta koko pelin ajan. Paikkoihin mies kuitenkin pääsi eilenkin sen pari kertaa, mutta ratkaisut olivat melko surkeita. Näihin pitää tulla parannusta, jotta joku muukin kuin RVP alkaisi kantamaan vastuuta maalinteosta. Sama pätee toki Walcottiin, mutta itse alan menettää uskoa siihen, että mies koskaan tulisi todella lyömään itseään läpi. Tällä hetkellä miehen paikan ei pitäisi olla missään tapauksessa avauskokoonpanossa.

Piste oli ihan maksimi tuolla esityksellä ja toivottavasti lauantaiksi tapahtuu huomattavaa parannusta. Blackburn on ehkä sarjataulukon hännillä, mutta mistään helposta ottelusta ei silti varmasti ole kysymys.

14 thoughts on “Piste kelpaa

  1. Dortmund pelasi hyvin, hyvä joukkue. Toisaalta pidin kyllä myös Arsenalin kurinalaisesta pelaamisesta. Puolustuksellisesti joukkue on mennyt kyllä eteenpäin. Dortmundin paikat olivat suurilta osin hieman näennäisiä. Hyvä merkki oli myös se, että aika vähän Arsenal joutui omalla alueella rikkomaan. Maalit olivat tehtyjä, van Persie taisteli hienosti ja Walcott antoi hyvän syötön, oikean jalan viimeistely oli varma. Dortmundin maali oli kyllä täysin tehty, vaikea siinä on hakea syyllisiä. Song oli eilen ihan parhaimmistoa kentällä. Koscielnyllä sattui pelin alkupuolella kaksi järkyttävää nukkumista kun muu linja nousi. Sen jälkeen onneksi paransi. Mertesacker esiintyi vakuuttavasti, ei ongelmia. Oikeastaan koko joukkue esiintyi ihan hyvin.

    Uskon siihenkin, että esitykset paranevat kunhan aikaa hieman kuluu. Siellä oli eilen avauksessa neljä viime kesän hankintaa, joten paras on vasta tulossa.

  2. Eiliseen keskusteluun viitaten mielestäni meidän laitureista ei kukaan ole hyvä puolustamaan. Välillä sieltä tullaan kyllä kovaa alas mutta yleensä laitapakin seuraaminen unohtuu. Gervinho oli eilen ihan kohtalainen ylöspäin vaikka menettikin monta kertaa. Yleensä hänellä oli kolme dortmundin pelaajaa vastassa ja omalta keskikentältä ei kovin paljon apuja tullut – toki tämäkin oli lähinnä dortmundin hyvyyttä. Koko puolustuslinja onnistui eilen ihan hyvin vaikka alussa dortmund sai pelattua pari kertaa vaarallisesti linjan taa. Gibbs pelasi varmaan parhaan pelinsä
    puolustussuuntaan ja sagna oli jälleen ohittamaton omalla
    tontillaan. Pakko nostaa dortmundilta esille kagawa ja götze
    kaksikko. Huikeita nuoria pelimiehiä ja Götze ehdottomasti parhaimpia koko maaailmassa omassa ikäluokassaan

  3. kyllä toi peli paranee kun uudet jätkät pääsee paremmin sisään meijän syöttely rumbaan! Come on Gunners!!!

  4. Aika koville otti. Anna jamop sun tilinumero niin saat sen kaksi euroa takaisin. Toi Arsenal.comin player -systeemi on jotenkin muuttunut, oletin että sen myötä sieltä näkyy ehdottomasti peli maksua vastaan. Olen pahoillani ja olen jatkossa hiljaa jos en ole varma asiasta. Meni ainakin streamiosoitteet oikein.

    Pelistä, Dortmund prässäsi aivan erinomaisesti, oltiin alussa ihan aseettomia. Juttelin ruotsalaisen Dortmundin kannattajan kanssa baarissa ja hän sanoi että saksalaiset olivat meitä vastaan kuin uudesti syntynyt joukkue kun vertaa Hertha Berlin -peliä. Tätä en epäillyt. Ensimmäisen 25min aikana oli sellainen olo että otetaan 4-0 takkiin. Onneksi saksalaiset ei kuitenkaan jaksaneet samanlaisella tahdilla koko ottelua ja päästiin paremmin peliin mukaan. RvP:n maali tuli kuin tyhjistä ja se antoi hieman uutta uskoa joukkueeseen. Naurahdin kun pikkuveli laittoi viestin heti johtomaalin jälkeen: We don’t need Batman. (we have Robin) 🙂

    Robin on tosiaan ollut todella jäätävä koko vuoden 2011. Loistava pelaaja. Yksi joka myös ansaitsee kehuja viime aikojen esityksistä on herra Koscielny. Mies on useassa ottelussa pitänyt puolustuksen kasassa ja tehnyt todella tärkeitä katkoja. Szczesny on ollut myös jäätävän hyvä, josta kertoo fanien valitsema kuukauden pelaaja -titteli. Noiden kolmen pelaajan taso on ollut ottelusta toiseen ehdotonta top-qualitya, muut pelaajat vois ottaa mallia. Vesijuoksuporukka Vermaelen-Wilshere kuuluu tähän tasaisen suorittamisen porukkaan. Sagna jonon jatkeeksi, tosin odottaisin häneltä vielä pientä tason nostoa, erityisesti hyökkäyssuuntaan.

    En viitsi eilistä peliä spekuloida sen kummemmin, oli ja meni ja mun 1-1 veikkaus osui oikeaan. Harmi ettei ArsenalPlayer -veikkaus osunut.

  5. Mää olen kyllä monen kanssa erimieltä Kosin hyvästä pelistä. Pari kertaa ekalla puoliajalla mokasi pahasti paitsioansan huuhailemalla alimpana miehenä. Lisäksi miehen katkot on sellaisia puolikkaita. Aina saa sen jalkansa väliiin viime hetkellä, josta kuitenkin pallo pomppii poikkeuksetta suoraan vastustajalle ja paine jatkuu. Pieni viilaus siijoittumiseen niin muodostaisi Merden kanssa erittäin hyvän toppariparin.

    Peli itsessäään oli varsin mauton,hajuton,väritön jopa unettava.

  6. niki : ”Naurahdin kun pikkuveli laittoi viestin heti johtomaalin jälkeen:
    We don’t need Batman. (we have Robin)”

    Saako tuota käyttää ?
    Vois vaikka tehdä teepaidan tolla tekstillä 😀

  7. Juu, toki. Kyllä tota tai jotain ton tapaista on varmaan goonerit jo käyttäneetkin jossain? Itse oon nähny aiemmin Arjen Robbenista tehdyn lakanan jossa luki muistaakseni: ”Who needs Batman, we have Robben.” Sen perusteella heitin pikkuveljelle joskus ton Robinin nimellä ja nyt se muisti sen sopivalla hetkellä. Bayernilla on Robben, mutta meillä onkin aito Robin. 🙂

    Hente ottikin sitten odotettua pidemmän loman blogista, onko paluuaikeista tietoa?

  8. Tosta nikin pikkuveljen heitosta kasvaa vielä legenda 😉

    Dortmundin esitystä on kehuttu sekä heidän managerin suulla että eri asiantuntijoiden arvioissa joten vaikka olimme suurimman osan peliistä vietävänä niin tämä johtui vastustajan nappipelistä ?
    Pelin tilastoja katsellessa meidän pelaajista suurimman juoksumäärän kirjasi ; Arteta , joten spanski tosiaan tekee paljon töitä myös alspäin .

  9. Tulee niitä tasapelejä muillekkin.
    Jokku manchesterilaiset joukkueet
    pelas tasan eilen illalla.

    😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s