Todella huikea voitto

Heti alkuun täytyy sanoa, että harvoin on väärässä oleminen tuntunut näin hyvältä. Muutamasta helposta virheestä huolimatta ansaittu voitto. Varsinkin toinen jakso oli täysin meidän hallussa. Vaarallisia paikkoja saatiin luotua uskomaton määrä ja viimeistely oli jäätävän hyvää. Neljä maalia toisen 45 minuuttisen aikana Stamford Bridgellä on uskomaton suoritus.

Meidän puolustuspelaamisessa tulivat toki tutut ongelmat taas esille. Erikoistilannepuolustaminen on edelleen lasten kengissä ja myös paitsioansan pelaaminen lähes joka tilanteessa järkyttävällä riskillä on erittäin typerää. En tiedä mikä Chelseaan oli iskenyt, mutta olivat selvästi ottaneet mallia meidän korkeasta paitsiolinjasta. Mourinhon aikaisesta kurinalaisuudesta ei ollut tietoakaan vaan Chelsean puolustuslinjaa puhkottiin yhtä pahasti ellei pahemmin kuin meidän lähes koko pelin ajan.

Vaikea sanoa mikä Villas-Boasin idea oli, mutta ilmeisesti halusivat lähteä haastamaan meidät avoimessa hyökkäävässä pelissä. Tämä on aina meidän etu ja valitettavasti maailmassa ei ole montaa joukkuetta, jotka kyseisellä taktiikalla lähtevät pelaamaan. Veikkaan myös ettei tämä tule enää toistumaan jos Villas-Boas on vielä Chelsean manageri, kun kohtaamme Grovella kauden toisessa ottelussa.

Paljon ja aiheestakin haukuttu Walcott oli tässä pelissä loistavalla pelipäällä. Tilaa oli vastustajan puolustuksen takana ja silloin Theon vahvuudet tulevat esiin. Nyt myös keskitykset löysivät hyvin perille ja mies pelasi loistopaikat heti alkuun Gervinholle ja RVP:lle. Lisäksi äärettömän tärkeä johtomaali toisella puoliajalla. Ehkä Walcottia pitäisikin Wengerin alkaa käyttää vain tietyissä peleissä, vähän samoin kuin Ferguson käyttää Parkia aina kärkikamppailuissa. Walcott kentälle hyökkääviä joukkueita vastaan, mutta sumppupuolustuksia vastaan mies on enemmän kuin turha ja parempi jättää pois kokoonpanosta.

RVP:stä puhuttaessa ylistyssanat loppuvat tällä hetkellä kesken. Viisi maalia viimeisen noin 125 minuutin aikana liigassa ja tietenkin hattutemppu Chelseaa vastaan on äärettömän kova suoritus. Pakostakin sitä vain miettii, että miltä touhu näyttäisikään ellei Fabregasia olisi päästetty ilmaiseksi kesällä B*rcaan. Koko ajan vain pelottaa entistä enemmän se mahdollinen ellei jopa todennäköinen loukkaantuminen kapteenin kohdalla. No ei auta kuin nauttia niin kauan kuin tätä maalijuhlaa kestää.

Mertesacker oli yllättäen tällä kertaa puolustuksen heikoin lenkki ja teki kaksi maalin maksanutta virhettä. Erittäin harvinaisia ja pitää toivoa ettei tämä tule tavaksi. Onneksi nämä virheet eivät kuitenkaan maksaneet pisteitä tällä kertaa. Joka tapauksessa Wengerillä on positiivinen ongelma käsillä Vermaelenin kuntoutuessa. Koscielny on loistavassa vireessä ja ansaitsee olla kentällä. Toki joukkueen etu voi kuitenkin olla siirtää ranskalainen oikealle, koska Djouroun tekeminen ei täysin vakuuta tuolla paikalla. Mies paransi toki mitä pidemmälle peli eteni, mutta pahimmassa tapauksessa Chelsea olisi voinut iskeä maalin tai jopa kaksi heti alussa miehen ollessa aivan pihalla.

Kaiken kaikkiaan loistava taistelu ja varsinkin toinen puoliaika oli todella hienoa tekemistä koko joukkueelta. Täytyy sanoa, että Wengerin vaihtoja ei voi aina ymmärtää vaikka miten yrittää. Nyt kun Walcott pelaa hyvin niin mies vaihdetaan pois. Eikö manageri ole oppinut, että kun joukkue ei yksinkertaisesti osaa puolustaa niin silloin kannattaa panostaa hyökkäykseen ja maalien tekemiseen. Onneksi tuo vaihto ei maksanut pisteitä vaikka pahalta hetken näyttikin. Myös tuomarilinja oli melko kyseenalainen. Niin kauan kuin Chelsea johti tai peli oli tasan niin tuomaritoiminta oli hyvää. Heti kun siirryimme johtoon niin alkoi kotijoukkueen suosiminen. Ei mitään järkyttävän suurta, mutta lähes jokainen 50-50 tilanne meni kotijoukkueen eduksi ja tietenkin kaiken kruunasi tasoitusmaali, jossa Santos blokattiin selvästi aivan tuomarin silmien alla. Onneksi oikeus voitti kaikesta huolimatta lopuksi.

Upea voitto, mutta edelleenkään ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tämän tuloksen myötä. Ansaitsimme voiton, mutta Chelsea auttoi huomattavasti asiaa omalla pelaamisellaan. Samat ongelmat ovat edelleen olemassa ja mistään pokaaleista on edelleenkään turha unelmoida ennen kuin puolustuspelaamiseen ja varsinkin erikoistilannepuolustamiseen saadaan selkeää parannusta. Hyökkäys voittaa joukkueelle yksittäisiä pelejä, mutta puolustuksen avulla voitetaan pokaaleita. Tämä on vanha viisaus, joka varmasti edelleenkin ainakin suurimmalta osin pitää paikkansa.

24 thoughts on “Todella huikea voitto

  1. Jep, ainakun Chelski sai vaparin niin löysät läsähti housuun…Kos oli loistava samoin kun Robin.Eiköhän mies(ei batman) pysy tämän kauden(toivottavasti ei viimeisen)terveenä.Theo pelas selvästi parhaan pelinsä täl kaudel ,kuten mielestäni myös Arteta.Varmaa perustekemistä ,puolusti myös terävämmin ja uhrautuvammin.Kokonaisuutena huikea peli ja mikä intensiteetti!Näitä lisää!

  2. tuli seurattua peli Tallinnassa, oli tunnelmaa täälläkin (Nimeta baari). aivan uskomaton ikimuistoinen peli! kaikki muu tuntuu jo muiden osalta olevan sanottu mutta pari huomiota:
    a) huomasiko joku muukin (vai johtuiko kaljahuuruista) kun Rvp pelasi laitaa/kk:ta ja Theo oli piikkinä, tätä ei kovin kauaa kestänyt, mutta se minkä kesti tuntui toimivan oikein hyvin. kokeilemisen arvoista jatkossakin?
    b) gotta love Wojciech! Sturridgen paitsiomaalin jälkeen näkyi kameran reunasta kun meidän pakit lähtivät kävelemään tyytyväisinä ylöspäin, Chelsean pelaajat leuka rinnassa alaspäin, mutta mitä teki Woti? Konsonantti tuuletti villinä Chelsea-fanien edessä! aivan loistavaa! eikä edes ollut eka kerta, nuo jaksaa kyllä aina nostaa hymyn korviin ja pitkäksi aikaa.

  3. Futisvalmentajani (5-div. ) sanoi 80-luvulla, että jos ”joukkue ei tee yhtään virhettä, niin peli päättyy 0-0” Eka puoliajalla oma puolustus oli kohtuu kuutamolla ja toisella puoliajalla chelsean pakit sössi siihen malliin, että sydäntä lämmitti se virheiden paljous. 3-5.
    Tänään tottenhotit tehkööt niitä virheitä. ”if you hate tottenham, stand up!!!!

  4. Katoin pelin uudelleen – tuntui kyllä ihan yhtä hienolta kuin ensimmäiselläkin kerralla.

    RVP oikeutetusti tulee olemaan otsikoissa, mutta Theon maalista tulee itselläni kylmät väreet; jätkä ei luovuta, ei sitten millään. Kaikki muut jää katsomaan tuomaria, mut Theo ei käsiään levittele vaan nousee ylös, ottaa pallon mukaan, harhauttaa pari topparia ja kiskaisee pallon verkkoon. Forward!

    Laitan tämän kuvalinkin myös tähän viestiin, jos se jäi eilen joiltain näkemättä. Aivan mahtava otos:

    /large

  5. Hieno ottelu ja aivan mahtava tulos. Kiitos kaikille, jotka olitte Sportissa kannustamassa. Sitten vielä hienompiin asioihin: Onnea Ville! Hienoa työtä 😉

  6. Saksan valmentaja Joachim LÖW oli Stamford Bridgen aitiossa (bild de).Per oli hidas ja osasyyllinen Chelsean kahteen ensimmäiseen osumaan,mutta loppuarvosana ei ole huono,
    nimittäin nautin ottelusta , pelattiin huikealla tempolla ja syötettiin hyvin.Parasta viihdettä mitä voi olla , korkeatasoisin peli mitä olen aikoihin nähnyt!!

  7. Pisti silmään tuossa shelskin kulmurista tulleessa maalissa että jos tolpalla olisi ollut mies niin olisi pysäyttänyt löysän puskun helposti .
    Arsuhan on tavallaan pitänyt miehet molemmilla tolpilla ?

  8. Have you heard of the newest verb in the English language?
    Chelski got Van-Persied…..
    CH3L5EA-parka 😀

    Goonermind,
    vastasin sulle muuten
    tonne edelliseen blogiin 🙂

  9. Itse asiassa Santos oli tolpan juurella kulmurissa, mutta siirtyi toista nurkkaa kohti jostain syystä… Oli jossain keskellä maalia haahuilemassa pallon mennessä maaliin. Skyn studiossa pohtivat asiaa pitkään.

  10. Santosissa ei millään voi puolustushommissa antaa korkeaa arvosanaa yleensäkään, jos tänään jo uskaltaa jotain negatiivistakin etsiä. Vaikea sanoa kuinka paljon brassia edes kiinnostaa kehittää tuota puolta, eikös nuo enemmänkin laske niin luovat tai tekevät enemmän itse maaleja.

    Helpottaa kyllä jos Sagna palaa talvella huippukuntoon, silloin kestetään paremmin brassin tai Gibbsin höntyilyt.

  11. henkka ja goonermind:

    se oli Arteta ei Santos. Hän oli etutolpalla kulmassa, mutta kun pallo oli ilmassa jostain syystä hän siirtyi Szczesnyn taakse maalin sisälle.

    Santosista sen verran, että tässä täytyy muistaa kenen tilalle hänet hankittiin. Kuinka monesti Clichyn suorituksia ja jäätymisiä tälläkin palstalla on arvosteltu? Santosin virheet ovat erilaisia, mutta niiden määrä tuntuu olevan samaa luokkaa.

    Toisella puoliajalle tosin Santos pelasi erittäin hyvin. Lisäksi olisiko Clichy tehnyt tuosta maalia? Kuten sanoin Santos hankittiin hänen tilalle ja jo tässä vaiheessa Andrella on yhtä monta maalia kasassa kuin Clichyllä koko Arsenal-uran aikana. Toki Santosiltakin pitää toivoa parempia suorituksia, mutta hän kuitenkin on aikamoinen päivitys edelliseen kaveriin.

  12. kiitoksia eilisestä kokouksessa olleille mahtavsta fiiliksestä niin ja pelaajille mahtavasta pelistä. Tullaan varmaan taas joskus käymään .

  13. Joo Maarit huomasin , kiitos 😉

    Pitää huomenna katsoa matsi uusintana kun pystyy sit katsomaan peliä ilman hirveää tunnekuohua ja arvioimaan pelaajienkin suorituksia paremmin .
    Vai Arteta se viivalla sitten oli , muistaakseni hän josssain matsissa oli myös tolppamiehenä ja esti maalin synnyn ?

    Hienoa nähdä että suomenkin media vihdoin kirjoittelee Arsusta positiivisessa mielessa.

  14. Kiitos kaikille AFC-Finlandin vuosikokoukseen osallistuneille! Hyvä meininki. Ja hieno voitto vielä kaupan päälle. Good Times. Mua noi selostajien ja muiden haukut Arsenalia kohtaan ei kiinnosta tippakaan. Mulle sopii tuo underdog-leima. UP THE GUNNERS! WE ARE THE FUCKING ARSENAL!

  15. Juuri noinhan se kulma meni, miten kif kertoi. Ei vaan itse saanut sitä havainnollistettua. Itse myös tyytyväinen Santosin peliin. Ensimmäisellä puoliajalla sen vaikeudet johtuivat suurimmaksi osaksi siitä, ettei Gervinho puolustanut ollenkaan. Toisella puoliajalla Gervinho jo laskeutui omalle puolikkaalle. Liekkö saanut noottia kopissa. Siinä 3-3 maalissa jopa jääkiekossa olisi tullut jäähy kiekottoman pelaajan estämisestä ja siihen päälle taas hailaitti maali meitä vastaan.

    Santosin maalista myös samaa mieltä , Clichy kuunapäiväivänä tehnyt tuosta maalia.

  16. Eiköhän tuo Santosin puolustuspelaaminenkin tästä vielä parane. Totesi varmaan itsekin ekalla jaksolla, että meni liian lähelle pallollista liian kaukana maalista, kun Bosingwa ja Sturridge viuhahteli näyttävästi ohi. Tokalla jaksolla tätä ei enää niin nähtykään. Tosin olihan siellä muutama riskitaklaus kuudentoista rajalla, missä Santos löi polven maahan ja otti pallon pois, mutta onneksi ajoitti taklauksensa täydellisesti. Vähän riskipeliä se on, mutta josko tuo vielä oppisi.
    Djourou sensijaan vasta kuutamolla olikin. Onneksi eivät käyttäneen Ca$hleyta enempää.

  17. Harmi, että Spursin ohjelma on todella helppo jouluun asti ja ohi ei siten ole mahdollista päästä. Tosin ei sielläkään kriisi ole kuin Balen ja Modricin pitkän loukkaantumisen päässä, muutenkin olen erittäin luottavainen että siellä se perinteinen korttitalo romahtaa kauden mittaan.

    Jos Arsenal pitää oman uudelleen löytyneen ryhtinsä, nelossija on aika selviö, on se sitten hyvä tulos tai ei. Newcastleen tai Spursiin ei ole täällä mainittavaa luottoa. Manchesterilaisiin eroa sen sijaan riittää ja ilman joukkueen selkeää vahvistamista ei ole asiaa heidän kanssaan todelliseen kilpailuun. Kumma miten Arsenal onnistuu aina rakentamaan tällaisen one man teamin.

  18. Mulla on varovaisen positiiviset fiilarit Santosista. Tokihan kaveri on hieman hidas ja häviää tällä osastolla Clichylle sata-nolla, mutta toisaalta tämän lyhyen kokemuksen perusteella tuntuu että ei ainakaan yhtä virhealtis omassa päässä kuin Gael. Molemmathan tykkäävät nousta laidallaan, mutta Santosin maalissa Chelseaa vastaan oli mun mielestä hienoa se että brassi osasi ajoittaa nousunsa täydellisesti. Kukaan vastustajista ei huomannut Santosin ylöstuloa ja siksi pääsikin vapaasti tälläämään pallon reppuun. Kiitos toki kuuluu myös Songille hyvästä syötöstä. Ja brassi ei ilmeisesti hirveästi säästele laukaustaan kun paikka avautuu. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ihan ok fiilikset ainakin mulla toistaiseksi tästä kaverista. saa sitten nähdä kumpi on Wengerin papereissa ykkönen vasemmaksi puolustajaksi kun Gibbs on kunnossa. Kieran on tosin koko ajan hajalla, joten sikälikin hyvä että paikkaaja on laatumies. Onneksi Santos hankittiin sillä jos olatis menty ilman häntä niin Traore olis varmaan jäänyt seuraan ja silloin meno olis ollut kylmää. Katsoin eilen Spuds-QPR pelistä pätkiä niin kyllähän Traorea vietiin siellä kuin litran mittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s