Boxing Day

Tänään vuorossa perinteinen Tapaninpäivän kierros paitsi, että kovin perinteinen se ei enää ole ollut vuosiin. Pelejä ollaan ripoteltu eri päiville, kuten tiedämme hyvin Wolves pelistä tänä vuonna ja viime kausina olemme pelanneet myös 27. päivä useammin kuin 26. päivä. Myös alkamisajat ovat muuttuneet televisioinnin takia, joten perinteet on aika suurelta osin historiaa ja kierros muistuttaa lähinnä mitä tahansa muuta kierrosta.

Uutiset huomisesta Wolves pelistä ovat olleet todella vähissä, mutta tänään voisi olettaa kuulevan jo jotain. Puolustajien osalta olisi mukava tietää mikä on Miquelin tilanne vai jatkaako Coquelin oikean puolustajan paikalla. Täysin pelituntumaa vailla oleva Squillaci on edelleen pelottavan lähellä avauskokoonpanon paikkaa.

Muutenkin joitain lepuutuksia voisi kuvitella olevan vuorossa sekä tänään että parin päivän päästä QPR:ää vastaan. Toivottavasti ei mitään koko joukkue kerralla vaihtoon tyyliä, mutta kahden tai kolmen pelaajan kierrättäminen per peli olisi ihan sopiva määrä. RVP olisi tietysti listalla, mutta myös keskikentältä ainakin Ramseyn olisi hyvä saada lepoa välillä. Muutenkin otteet ovat olleet heikkoja viime peleissä, ehkä juuri väsymyksestä johtuen. Myös Arteta tarvitsisi lepoa, mutta yhtä aikaa tätä ei kannata tehdä. Song palaa pelikiellosta huomenna, joten toinen Arteta Ramsey kaksikosta ehdottomasti penkille.

Laituriosastolla Walcottin voisi jättää penkille ja antaa tilaisuuden joko Benayounille tai OC:lle. Gervinhoa ei kannata lepuuttaa ennen Afrikan kisoja vaan pikemminkin peluuttaa mahdollisimman paljon, koska paluu noista kisoista on kuitenkin vaikea ja voi olla että koko loppukausi menee toipuessa. Ei välttämättä, mutta tämä on vain useasti ollut tapana afrikkalaisten pelaajien kohdalla.

Puolustuksen vaihtoehdot tiedetään ja niitä ei käytännössä ole, koska Squillaci ei ole vaihtoehto. Ainut mahdollisuus rotaatioon on jos Miquel olisi toipunut pelikuntoon. Tällöin ehkä joku toppareista voisi saada huilivuoron, mutta todennäköistä tämä ei ole. Coquelin ja Miquel laitapakkeina liigapelissä voisi olla kuitenkin liian suuri riski. Wolves kotona ei niitä pahimpia vastustajia ole, mutta tästä huolimatta vaikea nähdä managerin ottavan moista riskiä. Paha tosin sanoa kumpi on suurempi riski kokemattoman puolustuksen laittaminen kentälle vai parhaiden puolustajien loppuun peluuttaminen jo tässä vaiheessa kautta.

Liikaa ei pidä edelleenkään tuijottaa muiden tekemisiä, mutta tänään Liverpool ja Chelsea lähes varmasti tulevat ottamaan voitot ja myös Tottenhamin vierasvoitto huomenna Norwichista on valitettavasti hyvin lähellä. Meidän kannalta kaksi seuraavaa peliä on sellaisia, jotka pitää voittaa ja näin ollen takamatka loskanvalkoiseen paikalliskilpailijaan ei saa ainakaan kasvaa ja sama koskee tietysti Chelseaa. Miksei Liverpooliakin, vaikka edellä mainitut kaksi vaikuttavat selvästi suuremmalta uhalta taistelussa nelossijasta.

Nyt ei muuta kuin leppoisaa Tapaninpäivää ja jäädään odottamaan lisää uutisia huomisesta Wolves pelistä.

15 thoughts on “Boxing Day

  1. Kompataan Villeä, mutta Spudseista olen eri mieltä: ne saa kanarianlinnuilta käkättimeensä. Vähän niin kuin joululahjaksi goonereille. Rakas Joulupukki, meille 3 ja spudseille 0 pojoo, kiitos!

  2. Bluescums, Looserpool ja Shitty tasureihin. Huomenna voitto Susista niin tää on meille loistava kierros.

  3. Oli kyllä hyvät tulokset eilen. Blackburnin ja Fulhamin kasssarit pelasivat elämänsä ottelut. Tänään pitää käyttää hyväksi noi yllätys pistemenetykset. Viime vuosina on monesti ollut vaikeuksia vastaavissa tilanteissa.

  4. Villen kristallipallo vähän huurussa :). No, oma peli kun hoidetaan tänään niin ollaan tasapisteissä 3. sijan kanssa, piste Chelskiä ja 4 Loserpoolia edellä. Ihan hyvin putoajaksi Wengerin jatkaessa povatulta kriisiseuralta.

  5. Toivottavasti oli huurussa tuon Spursin pelinkin osalta. Itse myös katsoisin ettei keltaisilla ole ikävä kyllä mitään jakoja tänään. Ikävähän se on myöntää mutta Tottenham pelaa erittäin hyvää jalkapalloa tällä hetkellä. Tosin sen jälkeen kun arry alkoi puhua julkisesti mestaruudesta ,niin parissa viime ottelussa on tullut pistemenetyksiä. Samoin kävi myös Chelsealle hienon City voiton jälkeen. Eli ei kannata alkaa puhua mestaruudesta kesken kauden…….

  6. Pitää nyt ottaa kantaa näihin eilisen kierroksen hupiukkoihin. Nimittäin näihin kahteen sankariin. Philiin ja Howardiin. Mitenkähän kauan noi herrat saavat puhallella näissä peleissä miten sattuu. Ei olisi mitenkään kohtuutonta pistää miehet puhalteleen jonnekkin alasarjoihin. Tottakai tuomareilla tulee virheitä, mutta nämä pellet ovat tehneet jo taidetta siitä miten perseelleen voi puhaltaa kierroksesta toiseen. No positiivista on se, ettei kumpikaan ei puhalla tänään Arsenalin peliä.

  7. Mitä ne on eilen tehnyt? Webbia arvostan vielä jollain asteella mutta kyllä toi Dowd alkaa käydä kirosanasta…

  8. Ensiksi Dowd heitti erittäin kyseenalaisesti Wiganin miehen ulos. Kruunasi iltansa vielä puhaltamalla manulle normi pilkun rikkeestä joka ainakin minun silmään tapahtui laatikon ulkopuolella. No tuskin Wigan olisi ilman näitäkään pärjännyt. Saivat kuitenkin hyvin maalieroa kurottua cityyn. Webb pisti sitten vielä asteen paremmaksi. puhalsi Evertonille rankkarin. Hyvin hyvin kyseenalaisesti. Hyökkääjä potkaisi pallosta ohi ja kaatui. Eiku pallo 11 metriin. (tiedän että mulla on foliohattu päässä)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s