QPR ja aina miellyttävä Barton vastassa

Liverpool otti eilen suhteellisen vakuuttavan voiton hyvän puolikautta pelanneesta Newcastlesta. Tämä tarkoittaa samalla meidän sijoituksen olevan tällä hetkellä kuudes, joten nyt alkaa olla viimeiset hetket herätä taisteluun nelospaikasta. Yhtään ainutta kotipistemenetystä Wolvesin tai QPR:n kaltaisia joukkueita vastaan ei saa enää tulla.

Tämän päivän vierasjoukkueelta löytyy yksilötaitoa ainakin muutamilta pelaajilta, mutta joukkuepelaaminen ja varsinkin puolustuksen taso ovat paikkoja johon täytyy pystyä iskemään. Toppariosasto on kohtalaisen heikko pääsarjatasolle ja Traore ei todellakaan ole mikään loistava laitapuolustaja.

Jo kertaalleen tämän kauden avausottelussa kohtasimme herran nimeltä Joey Barton ja kaikki muistavat mikä oli lopputulos Gervinholle ja myös ottelulle sitä kautta. Nyt Bartonin siirryttyä Länsi-Lontooseen QPR:n riveihin saamme kohdata vielä kaksi kertaa kyseisen herran.

Toivottavasti valmennusjohto on takonut Gervinholle, Songille ja muille päähän, että mihinkään normaaliin Bartonin temppuihin ei pidä langeta ja tätä kautta ottaa typeriä ulosajoja. Varmaa on, että herra tulee taas yrittämään kaikkensa, jotta emme pelaisi täysilukuisena ottelua loppuun asti. Nähtäväksi jää kestääkö Songin ja kumppaneiden hermot tällä kertaa vai ottaako Barton taas niskalenkin koiruuksillaan.

Avauskokoonpanoon tulee varmaan muutama muutos taas, mutta mitä ne ovat on melko vaikea tehtävä veikata. Walcott palaa lähes varmasti oikealle hyökkäykseen. Puolustuksessa haluaisin nähdä mieluummin Miquelin vasemmalla kuin Djouroun oikealla, jolloin Koscielny olisi oikea pakki ja Vermaelen topparina. Toki Djouroun peluuttaminen yhtä aikaisesti Miquelin kanssa antaisi yhdelle toppareista kallisarvoista lepoaikaa.

Keskikentällä Arteta tarvitsisi ehkä lepovuoron ja voi olla, että Ramsey palaa avaukseen ja Arteta aloittaa penkillä. Myös Rosickyn avauspaikka toisen kerran peräkkäin on mahdollinen, mutta yhtä hyvin avauksessa saattaa olla joku kolmikosta Coquelin, Benayoun tai Frimpong.

Veikataan nyt vielä avaus kokonaisuutena:

Szczesny

Djourou-Mertesacker-Koscielny-Vermaelen

Ramsey-Song-Coquelin

Walcott-RVP-Gervinho

Sama vanha virsi, mutta mikään muu kuin voitto ei kelpaa. Tasoitusta on annettu aivan liikaa vastustajille jo tähän mennessä kautta useammassakin asiassa, joten nyt olisi tahdin syytä muuttua.

Walcottin, Gervinhon ja keskikenttämiesten olisi korkea aika alkaa ottaa vastuuta maalinteosta. Joukkue on aivan liikaa kapteenin varassa ja seuraavaksi suurin uhka hyökkäyssuuntaan on Vermaelen joko topparin tai laitapakin paikalta ja tämä ei todellakaan voi olla kovin hyvä asia.

COME ON YOU GUNNERS!!!

120 thoughts on “QPR ja aina miellyttävä Barton vastassa

  1. Soitettuani juuri Lontoon-reissun matkanjohtajalle, hän totesi, että ”lipulia on liikenteeshä Lontoosha reishun aikaan, mene vain Eveltoniin katshomaan potkupalloa”

  2. honkanen, jos sulla jumankekka olis mahdollisuus, niin käytä se!!!! Myöhemmin kiittelet itteäs ja meitä yllyttäjiä. Jos vaan lipun onnistut saamaan, niin ei kahta sanaa.

  3. niin, sitä vaan että junayhgteydet toimii hienosti pohjoiseen ja liput siihen voit tilata jo kotoa. Kokemusta on! Mene nyt helvetissä jos voit!

  4. Hemmetti, iha ku olisin kännissä,
    ku hymiötkään ei onnistu.
    Mitään en oo ottanu.
    Paitsi mehua.

  5. Toi Honkanen Liverpooliin on parasta läppää täällä pitkään aikaan! Ihan tykkiä! Älä sit myöhästy junasta.
    Ja Tapsa, kun et Denin ainutlaatuisuutta ymmärrä oikealla tavalla, älä silti palaa tuohon muutaman kauden takaiseen Song-saagaan. Ilman Songia meidän puolustus ois ollut tänään (tai siis vuonna 2011 eli eilen) helisemässä – paikkasi laitapakkien (eihän niitä siis oikeasti olekaan) höntyilyjä jatkuvasti.
    Toi Frimpongin laittaminen lainalle kuulosti ekaks aika ufolta, mutta tarkemmin (hah, nyt ollaankin tosi tarkkana…) ajateltuna hyvä veto wenksulta ja ennen muuta kertoo siitä, että Jackie on todellakin pian kehissä.

  6. Tämä on Arsenal Finland-blogi, ei naamakirja… Honkanen, pääasia, että menet Lontooseen. Ota v…tu vaikka stadionkierros Grovelle takatukan kanssa ja unohda Liverpoolit ym. Nauti! Ole gooner Lontoossa!!

  7. Anteeksi, jos vähän pelleiltiin
    täällä Arsenal Finlandin blogissa.
    Tämä ei ole todellakaan naamakirja
    eikä edes facebook.
    Toivottavasti ei mikään täällä menny kuitenka pilalle.

    Hyvää tätä vuotta ja kauniita unia !

  8. *tykkiä* 🙂 Mukava kuiten kommenteista, legendat näyttää olevan aina hereillä.
    Entistä parempaa Tätä Vuotta ja hyvää yötä. And… if you hate tottenham, stand up!

  9. Kehut eilisestä pelistä ja viime aikojen esityksistä myös Koscielnylle..ajoitus ja tekniikka hakusessa edelleen paikoitellen mutta asenne alkaa olla aika vitun hyvä, etenkin tänään. Song mennyt alaspäin pahasti.

  10. We are fucking Arsenal. Vittu että ainakin mun uuden vuoden juhlinta on onnistunut aivan nappiin ja siitä kiitos kuuluu meidän voitolle ja muiden pistemenetyksille.

    Up the Gunners!!!

  11. Joo, höpsistä meni. Kiitos Tapsalle käyttäytymisohjeista, kiertoajelu Grovelle varattu 🙂
    Pysytellään v…tu asiassa, muissakin blogeissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s