Kohti keskiviikon AC Milan peliä ja Afrikan mestaruusturnaus on ohi

Viikonloppu oli pitkästä aikaa todella hyvä meidän kannalta, kauden päävastustajat hävisivät ja me pystyimme ottamaan tärkeän voiton Henryn lisäajan maalilla. Nyt on kasassa kaksi peräkkäistä voittoa liigassa, se ei ole paljoa mutta tällä kaudella jopa tuo kaksi voittoa putkeen on ollut todella vaikea saada kasaan. Toivottavasti joukkueen kuntokäyrä osoittaa edelleen ylöspäin, sillä keskiviikon haaste tulee olemaan aivan eri luokkaa kuin Sunderland ja tämän ei ole tarkoitus yhtään vähätellä Martin O’Neillin joukkueen hyvää virettä.

Milan on suosikki todennäköisesti ainakin kotiottelussaan ja ehkä myös kokonaisuutena jatkoon menijää haettaessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia on varmasti, mutta se vaatii parempaa esitystä kuin esim. lauantaina. Myös koko joukkueen on puolustettava todella tiiviisti, koska Milanilla riittää hyökkäysvoimaa. Joka tapauksessa olemme pärjänneet viimeisten vuosien aikana erinomaisesti italialaisia joukkueita vastaan Mestareiden liigassa. Toivottavasti tämä putki saa jatkoa myös tässä otteluparissa.

Afrikan kisat saatiin päätökseen eilen ja se ei välttämättä ollut meidän kannalta mikään paras mahdollinen päätös turnaukselle. Kisojen ehdoton ennakkosuosikki Norsunluurannikko hävisi finaalin rangaistuspotkukilpailussa Zambialle. Gervinho pelasi koko pelin ja onnistui hankkimaan rankkarin jo varsinaisella peliajalla maalleen, mutta Drogba epäonnistui yrityksessään. Tuo nyt lähinnä naurattaa, mutta pahempaa oli luvassa. Rangaistuspotkukilpailu ratkesi juuri Gervinhon epäonnistumiseen. Ei varmasti helppo tilanne miehelle ja toivottavasti pystyy kokoamaan itsensä mahdollisimman nopeasti. Useasti vain paluut kyseisestä turnauksesta kestävät kauan ja vire on mitä sattuu loppukauden ajan. Eihän se onneksi aina noin mene, mutta nyt lähtökohdat ovat vähintäänkin heikot Gervinhon kohdalla.

Vermaelen on ilmeisesti kertonut tyytymättömyytensä joutuessaan jatkuvasti pelaamaan vasemman puolustajan paikalla. Asiassa on kaksi puolta ja ymmärrän oikeastaan molempia. Ensinnäkin Wengerin olisi pitänyt vahvistaa laitapuolustajaosastoa niin, ettei joukkueen paras tai toiseksi paras toppari joudu jatkuvasti pelaamaan väärällä paikalla. Ymmärrän pelaajan kannan ihan hyvin, koska jos kannattajat vaativat vahvistuksia niin miksi joukkueen tärkeimmät pelaajat eivät näkisi asiaa samoin.

Toisaalta Vermaelenin pitäisi olla niin kokenut ja järkevä, että näiden asioiden kertomisesta lehdistölle ei koskaan seuraa mitään hyvää. Asiat pitäisi pysyä joukkueen sisäisinä ja hoitaa puhuminen ennemmin managerin toimistossa tai harjoituskentällä. Myös pelaajan pitää välillä asettaa seuran etu oman edun edelle ja tämä olisi myös belgialaisen hyvä muistaa. Joukkue on aina tärkeämpi kuin yksittäinen pelaaja, toki tämä on äärimmäisen vaikea tilanne pelaajan kannalta. Tässä ei ole kuitenkaan ollut kysymys mistään yksittäisistä peleistä vaan Vermaelen on joutunut pelaamaan varmaan enemmän pelejä vasemman pakin tontilla kuin mitä on päässyt pelaamaan topparina tällä kaudella. Toivotaan että tästä ei tule suurempaa ongelmaa, koska valitettavasti niin kauan kuin Wenger laskee näin paljon Gibbsin varaan Vermaelen tulee viettämään paljon aikaa vasemman puolustajan paikalla.

38 thoughts on “Kohti keskiviikon AC Milan peliä ja Afrikan mestaruusturnaus on ohi

  1. Vermaelen oli antanut ton haastettelun alunperin jollekin belgialaiselle lehdelle josta se oli englannin lehdistölle sitten käännetty. Tyytymättömyydellään vasemman pakin hommiin hän lähinnä tarkoitti sitä ettei mielestään pääse samalle tasolle vasempana pakkina kuin pääsee keskustassa. Eli TV ei valittanut sinänsä siitä että joutuu pelaamaan vasenta pakkia, sitä paikkahan hän vissiin pelaa myös maajoukkueessa.

    Ja edelleen voisi kysyä että montako noita vasempia pakkeja sitten pitäis olla että riittäis vaativimmelkin faneille? Tällä hetkellä meillä on 2 spesialistia (Santos, Gibbs) tolle paikalle ja 3 tuuraajaa (TV, Coq, Calle). Ja noiden lisäksi vasenta pakkia voi vielä ihan hätätapauksessa pelata myös Song ja Djorou.l

  2. Kysymys on kai ensi sijassa siitä, onko vasempien pakkien taso riittävä. Varsinkin Gibbsin, jonka oma peli on ymmärrettävästä pudonnut runsaiden loukkaantumisjaksojen takia. Ja koska Gibbsillä on muutenkin nuorehkon iän takia vähäinen pelirutiini ja kokemus, kukaan ei edes pysty sanomaan miten todennäköinen tai nopea paluu omalle parhammaille tasolle on. Ja ennen kaikkea, miten hyvä pelaaja Gibbs on, koska montaakaan peliä putkeen hän ei ole koskaan valioliigaa pelannut?

    On kyseenalainen ratkaisu jättää näin paljon Gibbsin varaan, varsinkin kun Santosin kuntoutumisen aikataulu on vähän epäselvä. Voi hyvin olla, että Vermaelen ja Cocquelin pelaavat käytännönnässä koko kevään vasemmalla, jos ”spesialisteilla” on huono tuuri terveytensä suhteen. Laina olisi ollut rationaalinen ratkaisu Gibbsille ja ottaa rutinoitunut pelaaja lainalle. Ehkä jopa Gibbsin myynti jo tässä vaiheessa, jos myyntisoppariin ujutettaisiin espanjalaistyylinen takaisinostoklausuuli? On hienoa, että seura tukee nuoria pelaajia, mutta pitääkö kaikki riski kantaa itse ja yksin?

  3. Hei Joensuun Goonerit! Missä voi katsella lauantaina Arsenalin cup-vääntöä Joensuussa? Olen kylillä työmatkalla ja ottelu alkaa sopivasti 19.15, joten pitäähän sitä jossain väijyä.

  4. Kroenke ei ole vielä tietääkseni koskaan luopunyt yhdestäkään omistamastaan seurasta, joten Usmanov joutuisi maksamaan varmaan sikamaisen ennätyshinnan, että jenkki myyntihommiin nöyrtyisi. Toki varmasti hänellä on hintansa, omat kyvyt ei riitä arvailemaan mikä sellainen voisi tarkkaan ottaen olla.

  5. Nythän Arsenalista sulaa arvoa koko ajan, kun näyttää, että edes CL-paikoille ei välttämättä päästä. Sehän tarkoittaisi sitä, että Arsenaliin pitäisi lähivuosina sijoittaa rahaa. Tuon jutun mukaan Kroenke saisi näistä vuosista 200 millin tuoton. Hauskaa on se miten on yleisesti mielipiteet muuttuneet siihen suuntaan, että Ushmanov voisi olla jopa hyvä omistaja. Kroenke ei taida paljoa joukkueeseen panostaa.

  6. Itse vituttaa jo jenkit ja niiden ylikaupallinen urheilu touhu. Toivon että homma ois totta ja päästäisiin Kronken ikeestä jota vois vähemmän kiinnostaa joukkueen suorittaminen kentällä.

  7. Podolski oli ilmeisesti laukonut julkisuuteen sellasia kommentteja, että Köln voi olla pakotettu myymään hänet kesällä. Kölnin tavoitteena on varmistaa Podolskin jatkosopimus mahdollisimman pian, mutta ei taida syntyä seuran jäädessä jälleen kerran sovitusta tavoitteesta(top8). Nythän seura ilmeisesti suunnittelee vielä sopivaa rangaistusta noiden kommenttien vuoksi, joten sukset voivat mennä ristiin.

  8. Auts, itselläni oli nilkka aikalailla samannäköinen viime marraskuussa kun nivelsiteet venähti, vieläkään ei kestä nopeita liikkeitä tai suuria vääntöjä, lienee siis tiedossa Mertelle pitkä lepo.

  9. Muutamia vähemmän tärkeitä uutisia:

    -Jon Toral allekirjoitti ammattilaissopimuksensa Arsenalin kanssa. Tämähän on ollut täysin odotettavissa ja isompi yllätys olisi jos sopparia ei olisi tarjottu. Nyt kun täytti 17, niin sai sopimuksensa. Pääsi vuoden alussa jo pelaamaan ressuissa, joten erittäin lupaavasti on poika kehittynyt. (lähde: Arsenal.com)

    -Serge Gnarby on päässyt tänään harjoittelemaan ykkösjoukkueen kanssa. Keskikentällä pelaava iso ja voimakasrakenteinen 16-v saksalainen näyttää parantavan jatkuvasti ja viimeaikaisissa ressupeleissä on ollut joukkueen parhaimistoa yhdessä Özyakupin (joka muuten valitsi turkin mj:n alankomaiden sijaan) kanssa. Gnarbysta olen kirjoittanut aikaisemminkin positiivisia juttuja, joten toivotaan että kehitys jatkuu samansuuntaisena. (lähde: useat nimimerkit twitterissä)

    -Almunia on jätetty rekisteröimättä CL-jatkopeleihin. Hänen tilalle on nostettu James Shea, eli siis 20v englantilainen maalivahti. Koska Almunia oli jo aikaisemmin jätetty valioliiga-miehistön ulkopuolelle, tämä tarkoittaa, että Almunia ei tule enää koskaan Arsenalin paidassa esintymään. Maalivahtien järjestys lienee sitten tällä hetkellä tämä Szczesny, Fabianski, Shea ja Martinez. Joku kokenut vanha kettu siihen kyllä ensi kesänä pitäisi hankkia.(lähde: useat nimimerkit twitterissä)

  10. Edelleen, Stan Kroenkea kiinnostaa vain ja ainoastaan taloudellinen tulos. Santun kanssa hyvin putkälti samaa mieltä. Toki pienellä varauksella vielä Ushmanov & co:n touhuihin pitää suhtautua, mutta ei millään jaksa uskoa, että homma ainakaan kilpailullisilla mittareilla mitaten menisi ainakaan huonompaan suuntaan (Ushmanovin kanssa).

    Jos huhuttu tarjous tukee olemaan riittävä, Kroenke myy ja kävelee nauraen pankkiin.

  11. Nyt pitää mennä oluelle, ei enää almunijaa

    Toi omistajavaihdos olis kyl hyvä asia, sille toinen tuoppi, jos vaikka onnistuis, ei nuo jenkit tajua eurooppalaisen jalkapallon päälle mitään

    Hienoja uutisia tänään (paitsi toi merten nilkka, hurjan näkönen)

  12. Omasta mielestäni tarpeeksi hyvä syy vastustaa Usmanovia on se että hän kannattaa Manchester Unitedia

  13. Itse uskoisin kuitenkin, ettei ”hikinen” 200 miljoonan voitto riitä Kroenkelle. Arsenal oli potentiaaliinsa nähden alihintainen ja on sitä edelleen, vaikka nyt on tulossa pieni notkahdus. Arabien ja myöhemmin kiinalaisten rynniessä markkinoille Englannin parhaiden seurojen arvot jatkavat nousuaan ja siksi näitä baseball-pohattoja ym pörrää maassa. Arsenal pysyy mitä suurimmassa määrin arvostetuimmassa korissa menneiden pokaaliensa, loistokkaan stadionin ja Lontoon takia.

    Itse en muuten pidä yhtään ajatuksesta Usmanovista pääomistajana. En nyt ala mitään rasistisia vuodatuksia vetelemään, vaikka niitäkin on äijän tiimoilta nähty, mutta riittää se, että hän on näitä Putinin vasalleja, jotka voivat olla ihan hyvin ensi kuussa vankilassa ja omaisuus takavarikossa. Tai maanpaoessa. Sekava maa ja liian moni asia on suhteista kiinni.

  14. Santtu, ainakin Ylämummo näyttää kyl FA Cupia, mutta kantsii varmistaa, ettei jää Pelicansin jalkoihin.

    Mut tietääks kukaan, missä Gran Canarian Puerto de Moganissa näkyis…?

    Onko, Mykki, tuo Muna-fanitus tietoa, huhua vai arvelua? En nopealla tsekkauksella löytänyt mtn siihen viittaavaa. Sinänsä Aliser Usmanov olisi arvaamaton omistaja, joka saattaisi pyrkiä samanlaiseen vaikuttamiseen kuin Abra Chelseassa – no, kysykää Chelsean tai Shittyn faneilta, kuinka paljon he kaipaavat pokaalittomia vuosia… Suuri ero Kroenkeen olisi siinä, että Arsenalin omistaminen olisi ja on Altsulle reipasta harrastustoimintaa, ja matsien aikana olisi varmasti kiva särpiä votkaa ja mäyssätä blinejä. Ja grillata pokaalin kunniaksi kokonainen karhu.

  15. Siltähän tuo vähän näyttää, että van Persien jättäessä sopimuksen tekemättä, myynti seuraa ja yksi erittäin vahva korvaaja olisi Podolski. Eli heikommaksi menisi aika reilusti, mutta ei niitä tulijoita ihan jonoksi ole, jos puhutaan 25 maalin miehistä. Parempi olisi ehkä päästää samalla Walcott pois ja ostaa kaksi selkeästi maalintekoon pystyvää kärkeä, jos hollantilaisen kanssa käy ikävästi. Ainiin, siellä on se venäläinenkin, tässähän menee joka tapauksessa sitten koko kärkisosasto uusiksi 😦

  16. Elmo: Play on ihan ok mutta itse menisin katsomaan Jet Set Baariin. hinta tasoltaan parempi…

  17. Ostetaan Suarez Poolista? Osaa tehdä maaleja ja vihaa Evraa.. Siinä on jo kaksi hyvää syytä 🙂

  18. Suarez on kyllä melkoisen heikko viimeistelijä. Paikkoja on riittänyt vaan ei ole uponnut.

    Vaan mitäpä näitä jännittämään, joku lupaava afrikkalaiskärki sieltä kuitenkin tulee ja samalla toivotaan Oxilta ihmeitä. Hän voisi olla se tuleva hyökkäyksen iso nimi.

  19. Juhlapäivä tavalliselle kannattajalle joka tapauksessa keskiviikkona, kun UCL:n tosipelit alkavat. Vastuskin on erittäin sopiva, selkeä Italian kisan ykkösnyrkki. Nimittäin vältettiin tuomarien ehdottomassa suojeluksessa oleva Barcelona (omalla ansiolla) ja saatiin samalla kunnon tasonmittari. Jos Arsenal menee jatkoon, se on automaattisesti ainakin omissa kirjoissani vähintään 4/5 paras joukkue, ehkä vain Espanjan jätit ja Bayern ovat kovempia. Bayernkin vain loistavien ratkaisijayksilöiden takia, toki Arsenal kepitti jo viime kauden Saksan mestarin. Chelsea on sitten samalla viivalla jos ylipäätään kriisissään selvittää Napolin.

    Kaikesta muovista huolimatta hieno kisa. Erittäin paljon ärsyttää kyllä Barcan yletön suojelu eurotuomareiden puolesta. Pelityyli on robottimaisuudessaankin kyllä tyylikäs, mutta jo liian usein tiukoissa matseissa vastustajan pelaaja lentää ulos tämän kieriskelyn takia. Kaikesta huolimatta Arsenal jatkoon ja pitkälle kisassa, vaikka em. syiden takia todennäköinen tappio korpeaisikin helvetillisesti.

  20. Usmanovista kontra Kroenke..

    Kroenke:

    Which other clubs did you look at before Arsenal?

    ”I don’t really want to go into that. Suffice to say it was more than eight and less than 15. How’s that?”

    Indeed, how’s that?!

  21. Loppuillaksi vielä yksi Hazard-huhu:

    France Football -julkaisu kertoo, että Hazard olisi siirtymässä tottenhamiin. Perinteinen ”pelaajan kanssa ehdot on sovittu, mutta seurat eivät vielä ole sopimukseen päässeet”-huhu.

    http://www.francefootball.fr/?_escaped_fragment_=/news/2012/02/13/192150_hazard-a-choisi-tottenham.html#!/news/2012/02/13/192150_hazard-a-choisi-tottenham.html

    Hazard itse on sanonnut tänään Belgian tv:lle Auclairin mukaan:

    Philippe Auclair @PhilippeAuclair
    Hazard on Belgian television (RTBF), moments ago: ’Maybe I’ll go to Tottenham. It’s a great English club. I said I would go to England’.

    Sanoisin, että siirto spurs-paitaan olisi yhtä todennäköinen kuin siirto Arsuun. Lille haluaa Hazardista n. £40M ja tätä summaa ei kumpikaan seuroista tule ikinä maksamaan.

  22. Kovilla aalloilla vellova Hazard-huhu ei itse asiassa ole muuten mielenkiintoinen kuin siinä, että jos pelaaja edes harkitsee surkeassa mörskässä pelaavaa Tottenhamia ja Redknappia (kenestäkään muusta ei siinä seurassa ole tietoa) suuren ranskalaismanagerin sijaan, niin ei kyllä kovin hyvää kerro Arsenalin vetovoimasta ja Wengerin asemasta parempien nuorten pelaajien markkinoilla. Eli Wengeriinkö turvautuvat vain b-tason nuoret kyvyt, jotka eivät tietenkään ole huonoja, mutta ei niistä Ronaldoa ja Kakaa leivota.

    Ikävää on se, jos Spurs pystyy repimään törkäen ylihinnan Balesta tai Modricista. Kumpikaan ei ole mikään C. Ronaldon kaltainen tehopelaaja ja mikä tahansa yli 30m hinta on mielestäni täysin perusteeton. Silloin se pystyy ostamaan ”kenet tahansa” Real Madridin ja Barcan parhaiden ulkopuolelta.

  23. Jos ja kun Persie lähtee, niin avosylin otan vastaan Podolskin ja jopa Suarezin:). Podolskilla on vähintään yhtä tarkka ja kova laukaus ja hiukan nopeampi kuin Robin, mutta pallokontrolli on sitten heikompaa.

  24. Kukapa ei ottaisi Podolskia, jos todennäköinen vaihtoehto on Ranskan kakkosliigan maalipyssy? Kuitenkin samalla pitää myöntää, että tämäkin vaihto olisi linjassa monivuotisessa projektissa, jossa ykkösmiehistön avainpelaaja korvataan joko sisäisesti ja ostamalla pikkuisen huonommalla pelaajalla. Tämä jo ikuiselta tuntuneen korvaamisen seurauksena ykkösjoukkue on jo reilusti heikompi kuin 10 vuotta sitten ja lisäksi melko nuori ja paineissa helposti murtuva. Pari ehdottoman kovaa kykyä tekisi kyllä hyvää trendin murtajana.

    Pahoittelen jos tuntuu että dissaan Podolskia. Onhan hän laatupelaaja, mutta floppaus Bayernissa jätti huonon maun henkisestä puolesta, vaikka tätäkin on selitelty parhaimpiin päin. No, van Persien poistumisen jälkeen olisi ehdoton ykköspyssyn paikka, mutta sitä jumalointia on turha odottaa Lontoossa ennen noin sataa maalia.

  25. Poldilla taisi olla Bayernissa jotain mentaalisia ongelmia(erimielisyyksiä seurajohdon/valmentajan kanssa), ihmettelen suuresti että tuohon aikaan joku umpipaska Luca Tonikin oli hänen edellä nokkimisjärjestyksessä. Taidollisella puolella olisi kuulunut ehdottomasti avauksen pelaajiin.
    Saksan maajoukkueessa sitten koulutti mm. Englantia ja Messin Argentiinaa viime MM-kisoissa. Ja tällä kaudella oli ainakin vielä talvitauolle mennessä Bundesliigan pistepörssin ykkönen. Tulee varmasti pärjäämään Valioliigassa, on sen tyyppinen pelaaja; vahva ja terävä, pistää vaikeistakin paikoista pallot pussiin!

    Toivottavasti Wenger on hereillä jo heti kun siirtoikkuna aukeaa kesällä Poldin suhteen, tarkoitan tällä että EM- kisojen jälkeen voi olla jo myöhäistä hankkia Poldia kun Saksa on vienyt Euroopan mestaruuden ja Poldi on valittu turnauksen pelaajaksi jolloin joku muu suurseura lyö kunnon rahat tiskiin Lukasista ja sitten joudutaan tyytymään johonkin Ranskanliigan janariin.

    Ja itse pidän Robinin lähtöä selvänä, miksi muuten ei haluaisi jo nyt neuvotella jatkosta? Ja jos ei Chämppäriin ensi kadella päästä, RvP:n lähtö on 100% selvä.

  26. En miekään heittäs vielä kirvestä kaivoon RvP:n osalta. Tässä on niin montaa monessa. Joka tapauksessa ensi kesänä tullee kohtalaista myllerrystä hyökkääjien osalta. Bendtnerin kanta on jo aiemmin ollut selvä, eli ei huvittaisi palata Arsuun. Mutta ei juutti mikään helpoin myytävä ole, koska nyt on tullut peliaikaa mutta näytöt ovat silti hieman kevyet. Nyt Vela on kertoillut halustaan jäädä Epsanjaan. Varmaan moni lienee tyytyväinen jos niin käy. Itse olen edelleen sitä mieltä, että oikeanlaisessa systeemissä Vela voisi olla oikeinkin käyttökelpoinen pelaaja. Niin ja sitten on vielä Chamakh, joka on ollut huhujen kohteena ja monta kuukautta. Ei vaan homma ota toimiakseen ja kaikkien etu voisi olla jos marokkolainen palaisi Ranskaan. Eihän näistä kolmesta mitään huimia summia saa, mutta kuitenkin jotain + säästöt palkoissa. Ja sitten on vielä kolmikko RvP, Walcott ja Arshavin, joilla kaikilla vuosi sopimusta jäljellä. Noista nyt varmaan ainakin yksi vaihtaa maisemaa.

    Tossa porukassa on useampi jantteri, joista voisi kyllä hankkiutua eroon. Mutta kyllähän se iso vaihtuvuuskin on haastava paikka, kuten alkukausi osoitti. Hienoo ois jos jengi ois 90% kasassa jo ennen EM-skaboja, mutta tuskin näin tulee käymään.

  27. Menköön Hazard vaan naupuriin jos niin mielii oma vaakakuppi on enemmän Götzen puolella. Bundesliiga on huomattavasti fyysisempi kun Ligue1 joten pelaajat sopeutuvat nopeammin valioliigaan. Molemmat kuitenkin erittäin taitavia pelaajia.

  28. Poldilla on varmasti hintaa ensi kesänä. Kilpailu pelaajasta vaan nostaa ostosummaa ja senhän tietää että sivu suun lipuu meiltä. Jos yrittää saada 20 miljoonan arvoisen pelaajan 10 miljoonalla niin ilman jää, se on varma. En väitä että Podolskin hinta olis toi parikymppiä, tää oli vain esimerkki. Olkoon hinta mikä tahansa, mutta pointti on se, että meillä ollaan kovin harvoin valmiita maksamaan huippupelaajasta oikea hinta. Yritetään saada alelaarista puoleen hintaan yhtä hyvä. Tokihan se on mahdollista, mutta scouttauksen täytyy osua ihan nappiin. Koscielnyn kohdalla näin onneks kävi. Enpä uskoa että mikään muu suurseura oli Kosin perässä silloin kun meille tuli. Ja onhan CL-peleilläkin oma merkityksensä useimpien pelaajien siirtohaluissa meille tai muualle.

    Toi maucen linkittämä Rangers-juttu on mielenkiintoinen. Mulla ei ole mitään Rangersia vastaan eikä kyllä puolestakaan, mutta oikeesti olis hyvä että noita eurooppalaisessa mittakaavassa merkittäviä seuroja alkais putoamaan jos talous ei oo kunnossa. Harvassa on liikemaailmassakaan ne yritykset, joita pyöritetään vuosikausia velkarahalla tai muuten kepulikonsteilla. Ja eiköhän nykyfutis pitäis olla aika hyvin verrattavissa liikemaailmaan sillä bisnestähän futis ammattilaistasolla on. Voi vaan olla ”isoille pojille” lajin kattojärjestöissä liian iso kynnys lähteä todella vaatimaan suurseuroilta järkeä taloudenpidossaan. Vois jossain La Ligassakin tapahtua järisyttäviä asioita, jos velkarahalla toimiminen kiellettäisiin. Asialla olis todella tervehdyttävä vaikutus lajiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s