Näinhän sen pitikin mennä

Arsenal – Manchester City 1-0 (0-0)

Ainakin meidän pelin osalta saatiin ehdottomasti mitä haluttiin. Hyvä esitys ja Cityllä ei ollut missään vaiheessa peliä oikeastaan yhtään kunnon maalintekopaikkaa. Se kertoo paljon, kun ajattelee mikä potentiaali kuitenkin sarjakakkosen hyökkäyspään pelaajista löytyy. Eilen se onnistuttiin kuitenkin lähes täydellisesti nollaamaan meidän loistavalla puolustamisella ja prässillä. Lopussa kaiken kruunasi tietysti Artetan todella komea laukaus noin parista kymmenestä metristä alanurkkaan. Ei aivan yhtä hieno kuin vaparimaali edellisessä kotiottelussa, mutta huikean paljon tärkeämpi. Aivan mahtava ratkaisu muutenkin hyvälle pelille.

Ramsey tippui odotetusti penkille, mutta Wenger ei taaskaan tehnyt helpointa tai ainakin odotetuinta valintaa korvaajaksi. OC tai Gervinho olisi ollut lähes kaikkien kannattajien valinta, mutta manageri valitsi Tottenham pelin tapaan Benayounin vasemmalle laidalle. Ei voi valittaa, koska joukkueen esitys kokonaisuutena oli hyvä ja pisteet jäivät ansaitusti Grovelle.

Ei olisi uskonut, että City taistelee mestaruudesta ja tarvitsee ehdottomasti voiton pelistä. Todella passiivista ja erittäin puolustavaa, vaikka nimellisesti joukkueen avauksessa oli kaksi hyökkääjää. Siitä huolimatta vierasjoukkue ei päässyt koko ottelussa hirveän montaa kontrolloitua hyökkäystä rakentelemaan. Mancinin ajatusmaailmaa ei voi myöskään ymmärtää, kun tasatilanteessa Nasri vaihdettiin Kolaroviin. Ei näemmä mestaruus hirveästi kiinnostanut tai ainakaan uskallus sen tavoitteluun ei riittänyt. Öljysheikki katsomossa ja koko sinipaitainen vierasjoukkue Mancinin johdolla sai ottelusta ehdottomasti juuri sen mitä ansaitsi eli nolla pistettä. Lukemat olisivat voineet olla suuremmatkin ellei ylärima, pari tolppaa ja yksi todella marginaalinen paitsiotilanne olisi mennyt vierasjoukkueen kannalta suotuisasti.

Kokonaisuutena vierasjoukkue ei ansainnut pelistä mitään, mutta idiootti Balotelli olisi ansainnut kolme punaista korttia tempuistaan, mutta Atkinson armahti miehen aina 89 minuutille asti ennen kuin suihkukomennus tuli toisella keltaisella. Harvoin näkee noin typerää pelaajaa kuin Balotelli ja esim. Joey Barton näyttää lähes Nobel voittajalta Balotelliin verrattuna. Ensimmäisen punaisen Balotelli olisi ansainnut todella törkeästä Songin telomisesta noin 20 minuutin kohdalla, suoraan jalkapohja edellä poveen. Ei edes vapaapotkua tilanteesta, aika vahva esitys Atkinsonilta ja vieressä olevalta linjatuomarilta. Jo tätä ennen Balotellin olisi kuulunut saada keltainen vedettyä pallon katsomoon vihellyksen jälkeen. Sama tahti jatkui ja Balotelli rikkoi läpi ottelun tasaisen törkeästi, mutta vasta lopussa oikeus tapahtui.

Muutenkin aika käsittämätöntä kuinka eriarvoisessa asemassa joukkueet ovat tuomarien toimesta. Ei se ole mitään uutta, mutta onhan se silti huutava vääryys ja ratkaisee paljon pisteitä joka kaudella ja sitä kautta jopa mestaruuksia. ManU sai aikaisemmin eilen pelissään rankkarin ja punaisen vastustajalle tilanteessa, joka oli paitsio ja kaiken lisäksi Young sukelsi jälleen kerran ilman mitään kontaktia. Tilanne meni siis niin väärin kuin mahdollista, mutta eipä se yllätä enää ketään, kun kyseessä ManU ja pelipaikkana vielä Old Trafford.

Tämä vain vertauksena siihen, että me emme eilenkään saaneet rankkaria tilanteesta, jossa RVP kaadettiin boksissa. Kapteenin selkään tultiin täysin selkeästi, kun mies olisi voinut päästä hyvinkin keskityksestä tekemään johto-osuman pelin alkupuolella. Eipä tietenkään vihellystä ja meidän rankkaritilasto tältä kaudelta on muutenkin uskomatonta katsottavaa. Kaksi rankkaria tuomittu koko kaudella meille ja molemmat vieraissa eli kotipelissä ei ainuttakaan rankkaria. Aivan käsittämätöntä, kun meidän pelityyliä vielä syytetään usein siitä, että yritämme kuljettaa pallon maaliin asti. Tällöin luulisi rankkareiden määrän kasvavan entisestään. Niin ja meitä vastaan vihellettyjä rankkareita on taas puolestaan neljä eli olemme selvästi jopa pakkasen puolella koko asiassa.

Samaan aikaan ManU taas sai eilen kauden kymmenennen rangaistuspotkun ja kahdeksannen kotipeleissään. Kolme rankkaria on tuomittu joukkuetta vastaan, joka on jo harvinaisen korkea luku, kun on ollut kausia milloin ManUa vastaan ei ole tuomittu yhtään ainutta rankkaria. Karkeasti ja vähän alikanttiin jopa laskien yksi rankkari vastaa yhtä pistettä sarjataulukossa eli ManU on plussalla meihin tälläkin kaudella vähintään yhdeksän pisteen verran pelkillä rankkareilla muusta tuomaritoiminnasta puhumattakaan. Toiset väittävät aina, että tuomiot menevät tasaan kauden aikana tai pitkässä juoksussa, mutta ainakaan itse en millään pysty uskoa tuohon.

Poikkesipa aihe siitä mistä oli tarkoitus kirjoittaa, mutta ei voi mitään. Eilisen loistavan voiton myötä sarjatilanne näyttää taas hiukan paremmalta. Olemme kolmantena kaksi pistettä edellä Tottenhamia ja viisi pistettä sekä Chelsean että Newcastlen yläpuolella. Kuusi kierrosta jäljellä, joten mikään ei ole tietenkään varmaa, mutta nelossijan menettäminen olisi todellinen katastrofi. Tietysti tavoitteet ovat ja pitääkin olla kolmantena pysymisessä. Se vaatii kuitenkin eilisen kaltaisia otteita lopuissakin peleissä tai ainakin suurimmassa osassa. Seuraavana vastassa on Wolves jo keskiviikkoiltana ja toivottavasti joukkue jatkaa siitä mihin eilen jäi. Sitä kuitenkin ehdimme miettiä huomenna tarkemmin. Tänään nautitaan täysin ansaituista ja todella tärkeistä kolmesta pisteestä.

Loistavaa uuden viikon alkua ja eilisen voiton jälkeen on todella mukava aloittaa nelipäiväinen työviikko.

68 thoughts on “Näinhän sen pitikin mennä

  1. Nyt ei vain saisi aliarvioida Wolvesia vaan olla tosi kovalla ja nöyrällä asenteella heti alusta lähtien !

  2. Chelski ottanu erikoistilannepuolustamiseen wengerin opit käyttöön. Aivan kun pubiliigasta, mut kelpaahan tuokin, kun käy välillä muillekin.

  3. Ai että mä odotan jo Chelsea peliä vesikielellä.. Kauden vika iso peli ja vie päästään kotiin ja jalat raikkaana. Siitä tulee upean vaikea peli!

  4. Hienoa Fulham! Se, että Chelsea on ylipäätään (käytännössä) ulkona CL-paikkataistelusta, on hieno asia jo muutenkin.

    Keskiviikkona vain sitten samalla asenteella kuin Cityä vastaan..

  5. hyviä tuloksia! nyt viritetään tykit kuntoon keskiviikoks ja susia kaatamaan!! Come on Gunners!!

  6. Tosta Kerim Freistä voisi Wenger katella Arshavinin korvaajaa. Piti Chelski ryhmää pilkkanaan tänään. Clint Dempsey olisi kyllä loistava hankinta hyökkäyspäähän, toisi mielikuvitusta peliin ja on myös todella kliininen viimeistelijä.

  7. Nyt pitää vähän retostella, sorry:

    istumamaikkani Grovella sunnuntaina: Katsomo A1, rivi 5, paikka 26…suoraan edessä rivillä 3 Chamak ja muita vaihtareita, rivillä 1 n. 5 metrin päässä mr. Wenger…

  8. Todella hyvät asetelmat lähteä susia kaatamaan, mutta ek tosiaan sovi vielä tuulettaa. Rakas Arsenalimme on onnistunut niin usein sössimään vastaavassa tilanteessa.
    Frei on kyllä todella mielenkiintoinen pelaaja – erittäin nopea ja taitava pallollisena ja ikääkin vasta 18 vuotta. Dempseylle näköjään teki vain hyvää, kun Zamora vaihtoi maisemaa. Nyt. palloa pelataan enemmän Dempseylle ja tulos on näkynyt taululla. Kasassa jo 16 maalia tällä kaudella ja lisää todennäköisesti tulossa.

  9. On muuten hyvät paikat. Olin katsomassa viimekaudella Fulham peliä suht’ samoilla paikoilla.. taisi olla rivi 8.

  10. Esa :mitäs kautta noin hyviä lippuja saa?Manu matsin Finlandin mestatkin olivat ok,sillä hieman ylempänä päädystä kentän hahmottaa loistavasti…mutta onhan se hienoa nähdä jätkien ilmeet…

  11. Minska: nää paikat (2) osti mun lontoon pään kaveri viimekesänä jostain hyväntekeväisyys huutokaupasta. Fifty pounds well spent ! Se oli Arsenal Youth developmentin sinne kaupattavaksi lahjoittama ’Mihin tahansa Arsenal peliin poislukien muna, maksaallas ja chelsea, kaksi lippua’ -setti. Mulla meni kaverin kanssa noin 30 sekkaa päättää et se meille sitten City peli. Se kuinka hyvät paikat ne oli selvis vasta Grovella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s