Nopea sunnuntaipäivitys

Mestaruustaisteluja kiristyi ainakin näennäisesti hetkeksi, kun Manchester City haki selvän vierasvoiton Norwichista ja kavensi Manun etumatkan kahteen pisteeseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ManU pelaa vasta tänään oman ottelunsa, jonka jälkeen ero on suurella todennäköisyydellä jälleen viisi pistettä. En yksinkertaisesti näe Aston Villalla olevan mitään mahdollisuuksia Manua ja tuomareita vastaan Old Traffordilla. Cityn eilinen voitto tarkoitti myös sitä, että mistään kakkostilasta ja Cityn ohittamisesta on aivan turha enää haaveilla. No tuskin kovin moni tuota on edes tosissaan ajatellut.

Kolmossija on tällä hetkellä se maksimi ja samalla periaatteessa minimitavoite. Viiden pisteen etumatkaa ei pitäisi viidessä jäljellä olevassa pelissä menettää. Mahdollista se on, mutta meidän konttaamisen lisäksi se vaatisi Tottenhamilta otteiden selvää parantuntumista tai Newcastlen pitäisi jatkaa voittoputkeaan lähes kauden loppuun asti. Tämä ei tietenkään ole mahdoton yhtälö, kuten olemme saaneet todeta tilanteiden vaihtuvan todella nopeasti aiemminkin tämän kauden aikana.

Huomenna Wigan voitto saattaisi osoittautua jo melko ratkaisevaksi. Piste-ero olisi vähintään sama viisi ja mahdollisesti enemmänkin viimeiselle neljälle kierrokselle. Tosin me taidamme pelata Wigan ja Chelsea pelit ennen kuin Tottenham ja Newcastle pelaavat seuraavan kerran liigassa. Parhaassa tapauksessa ero olisi 11 pistettä ja tuo on varmasti tarpeeksi. Ei kuitenkaan kannata mennä asioiden edellä vaan nyt on ensin keskityttävä huomiseen Wigan peliin.

Huominen vastustaja on viime aikoina piristynyt huomattavasti ja on jälleen kerran pelaamassa itseään kuiville putoamiskamppailussa. Joukkue olisi ansainnut voiton Stamford Bridgellä Chelseaa vastaan tai ainakin tasapelin, mutta tuomarit veivät nuo pisteet Wiganilta. Viime pelissä joukkue sitten kaatoikin Manun, joka on aina kova suoritus.

Olemme totta kai ennakkosuosikki huomenna ja kotietu lisää vielä tuota asetelmaa. Keskittyminen on kuitenkin jälleen kerran oltava pelissä sataprosenttisesti. Wolves pelin ensimmäisen vartin tapainen pelaaminen riittää varmasti, mutta taas keskiviikon loppupelin tapainen surffailu tuskin tulee tuomaan ainuttakaan pistettä.

Kokoonpanon osalta ei eilen kuulunut mitään uutta, mutta tuskin mitään yllättävää on luvassa. Rosicky todennäköisesti palaa avaukseen ja mahdollisesti Gervinho. OC:ta toivoisi mieluummin avaukseen, mutta mies näyttää jostain käsittämättömästä syystä olevan Ramseynkin takana peluuttamisjärjestyksessä.

Poissaolijoista tietoja ja viisasta rahankäyttöä

Tämä viikonloppu menee meidän kannalta ilman peliä, koska Wigan peli on vasta maanantaina illalla. Jotain katsottavaa silti löytyy tänäänkin, kun FA Cupin välierässä iskevät yhteen Everton ja Liverpool. Eihän tuo tietenkään pääse lähellekään meidän pelejä, mutta silti ihan mielenkiintoinen peli ainakin ennakkoarvioiden mukaan. Huomenna voi myös taas arvata montako lahjapilkkua ja muuta lahjaa ManU saa tuomareilta Aston Villan saapuessa Manchesteriin.

Kokoonpanosta maanantaita varten saimme kuulla jotain uutisia. Koscielnyn tiesimme jo ennestään olevan pelikiellossa vielä yhden ottelun verrran. Loukkaantuneina ovat Mertesacker ja Wilshere sekä Coquelin ja tietenkin Diaby. Gervinho palaa todennäköisesti kokoonpanoon eteläkorealaisen fiaskohankinnan tilalle. Gibbsillä on myös Wengerin mukaan mahdollisuus olla pelikuntoinen, mutta kai todennäköisempää on miehen jatkavan vesijuoksuosastolla.

Saimme jälleen kerran kuulla managerin suusta samaa perusjuttua kesän hankinnoista. Toisin sanottuna paljon puhetta ja suoranaista valehtelua ainakin jos mikään ei muutu verrattuna viimeiseen 5-7 vuoteen. Puheet ovat täysin turhia enää ja ovat oikeastaan olleet sitä jo useamman kauden ajan. Jos manageri ja seurajohto haluaa osoittaa linjan muuttuneen niin sen pitää näkyä toimina. Podolskin julkaiseminen olisi hyvä alku ja siihen heti perään pari saman luokan pelaajaa nostamaan joukkueen tasoa sekä profiilia. Nämä heti kesän aluksi ennen EM-kisojen alkua ja lisäksi RVP:n uuden sopimuksen julkaiseminen olisivat selkeä viesti halusta palata pokaalikantaan. En kuitenkaan usko hetkeäkään managerin puheisiin ennen kuin jotain edellä mainitun tapaista todella tapahtuu.

Managerin puheet järkevästä rahankäytöstä voi myös helposti kyseenalaistaa. Seura ei pysty tai halua maksaa kunnon siirtokorvauksia hyvistä tai huippupelaajista, mutta samaan aikaan maksetaan mielettömiä palkkoja ainakin kymmenelle täysin turhalle pelaajalle ja lisäksi lainapelaajia on aivan liikaa ympäri maailmaa istumassa penkillä. Rahankäyttö ei ole ainoastaan siirtokorvauksia vaan palkat näyttelevät loppujen lopuksi jopa paljon suurempaa osaa.

Palkkakustannuksista pitäisi täysin turhien pelaajien osalta päästä eroon hyvin nopeasti kahdestakin syystä. Rahaa vapautuisi paljon joukkueen parantamiseen ja joukkueeseen tulisi tilaa uusille pelaajille, koska 25 pelaajan rajoitus kuitenkin estää hankinnat osittain ennen kuin turhista pelaajista on päästy eroon.

Hyvät viikonlopun jatkot ja jäädään seuraamaan jos jotain uutisia ilmaantuisi Wigan peliin liittyen.

Viikonloppuja

Aivan parilla sanalla tänään. Eilinen jäi väliin ja tämän päivän kanssa oli käydä juuri samoin. Viikonlopusta en lupaa mitään ja voi olla, että seuraava päivitys tulee vasta maanantaina kun on Wigan pelin aika.

Wolves kaatui puolivaloillakin pelaten. Toki ensimmäinen reilu 10 minuuttia oli terävää ja hyvää peliä, joka tällä kertaa riitti ratkaisemaan ottelun. Hyvä niin ja loppu oli aika lailla pelailua. Ilman Szczesnyn loistavaa torjuntaa toisella jaksolla olisi homma voinut mennä vaikeaksi, mutta torjunta piti tilanteen kahden maalin erona ja heti perään Benayoun ratkaisi pelin lopullisesti hyvällä viimeistelyllään.

Walcottille pitää tehojen puolesta antaa erikoismaininta, vaikka muuten oli taas tuttua koheltamista välillä nähtävissä. Myös RVP oli totutun tehokas, vaikka pari hyvää paikkaa myös missasi. Kokonaisuutena joukkue pääsi todella helpolla ja hyvä niin.

Epäonnistujia voisi nimetä ehkä kaksi. Santos on selvästi puolikuntoinen edelleen ja pelituntuma pahasti hakusessa. Lisäksi ylimieleinen pelaaminen omassa päässä ei ole todellakaan hyvä tai järkevä asia. Toivottavasti brassi parantaa nopeasti otteitaan, koska Gibbsin varaan ei voi laskea mitään.

Toinen epäonnistuja oli tuttu nimi. Ramseyn pelissä näkee kuinka mikään ei onnistu ja turhautuminen paistaa selvästi läpi sekä itseluottamus on nollissa. Helpot syötöt, haltuunotot, kuljetukset ja ennen kaikkea maalinteko on todella vaikean näköistä. Vääriä ja huonoja ratkaisuja tulee aivan liikaa lähes joka tilanteessa. Maalipaikkoihin mies sentään pääsee, mutta ne eivät mene vahingossakaan sisään oli paikka kuinka hyvä tahansa. Pelin loppua kohti mies paransi hiukan otteita, mutta karu totuus on että Ramseyn ei pitäisi olla lähelläkään Arsenalin avauskokoonpanon paikkaa tällä hetkellä. Ehkä penkillä ja sitäkin kannattaisi todella harkita pitkään.

Tilanne kolmossijan suhteen näyttää hyvältä tällä hetkellä, mutta varmaa mikään ei vielä ole. Ainakin pari voittoa vaaditaan lisää ja maanantaina Wigan on ehdottomasti sellainen peli mistä voitto on pystyttävä ottamaan. Wigan on toki hyvässä iskussa, mutta silti Stoke ja Chelsea ovat ennakkoon pahemmat pelit unohtamatta tietenkään West Bromwichia vieraskentällä.

Sarjajumbo vastassa ja FA on jopa Balotelliakin tyhmempi organisaatio

FA on täysi vitsi, mutta senhän kaikki Englantilaista jalkapalloa seuraavat ovat tienneet jo pitkään. Balotelli ei saa mitään rangaistusta yrityksestään vahingoittaa Songia todella törkeästi ja pahimmassa tapauksessa Songin ura olisi voinut olla vaakalaudalla. Tämän FA myönsi jopa antamassaan tiedotteessa, mutta koska yksi tuomari oli ottelun raportin mukaan nähnyt tilanteen niin jalkapalloliitto ei voi asiaan puuttua. Ensinnäkin täysin uskomatonta selittelyä ja säännöt ovat enemmän kuin metsässä jos tuolla asiaa perustellaan. Lisäksi jos joku tuomareista näki tilanteen niin kuinka tilanteesta ei noussut punaista Balotellille? Ilmeisesti kyseisen tuomarin mielestä tilanne ei ollut edes vaparin paikka, koska sellaista ei koskaan vihelletty. Ei voi kuin sanoa, että tämä kyseinen tuomari viheltää tai liputtaa ”hiukan” väärässä sarjassa.

Toinen FA:n kylläkin linjan mukainen päätös oli jättää QPR:n Derryn punainen kortti voimaan. Ensin linjuri jättää aivan selkeän paitsion liputtamatta pysähtyneessä tilanteessa ja suoraan paitsiolinjalla ja tämän jälkeen Young filmaa käytännössä ilman kontaktia rankkarin. Luulisi että nuo olisivat olleet tarpeeksi QPR:n sortamista, mutta eihän FA edes tajua jälkikäteen korjata mitä enää korjattavissa olisi ollut. Eihän se tuomioita ja pisteiden jakoa olisi muuttanut, mutta olisi osoittanut ainakin jotain oikeudenmukaisuutta löytyvän. Ei voi ymmärtää kuinka maailman kovimman jalkapalloliigan johtoportaassa tietämys ja ymmärrys pelistä on aivan alkeellista vuosikymmeniä jäljessä nykypäivää.

Mike Rileyn nostaminen heti tuomarina lopettamisen jälkeen tuomareiden pomoksi kertoo kaiken oleellisen FA:sta. Maailman kaikkien aikojen huonoin tuomari tai ainakin huonoin mitä brittikentillä olen henkilökohtaisesti koskaan nähnyt laitetaan vastaamaan tuomareiden toiminnasta. No tietysti siinä mielessä loogista, että Manchesterin punainen leiri saa erityiskohtelunsa jatkossakin ja näin on todella tapahtunut viime kausien aikana entiseen malliin.

Tämän illan kokoonpanoon toppariksi Koscielnyn paikalle nousee todennäköisesti Djourou. Samoin vasen puolustaja vaihtuu, kun Gibbs on vaihteeksi hajalla eli Santos tekee paluun avaukseen. Muita mahdollisia muutoksia voisi olla molemmat laiturin tontit tai ainakin toinen. Todennäköisesti Walcott jatkaa kausikortilla totuttuun malliin oikealla ja vasemmalle ovat tyrkyllä Benayoun, Ramsey ja OC Gervinhon ollessa nilkkavamman takia sivussa ainakin tämän päivän pelistä. Myös Rosickyn lepuuttaminen olisi vielä mahdollisuuksien rajoissa, mutta tämän lisäksi tuskin muita vaihtoja Cityn kaataneeseen miehistöön tulee. Tietysti kaksi pakollista vaihtoa alakerrassa tarkoittaa, että liikaa ei kannata edes muuta miehistöä yrittää kierrättää. Pari vaihtoa toimii yleensä ihan hyvin, mutta välillä Wengerin käyttämä lähes koko joukkueen kerralla vaihtaminen on harvemmin liigapeleissä tuonut toivottua tulosta.

Tämän iltainen on pakkovoitto jos joku, vaikka periaatteessa tappiollakin olisimme edelleen kolmantena. Häviäminen tai tasapeli viime peleissä umpisurkeasti esiintynyttä Wolvesia vastaan olisi kuitenkin massiivinen pettymys. Se myös hankaloittaisi aivan tarpeettomasti viittä viimeistä kierrosta. Toivotaan, että tämä ei kuitenkaan tule kysymykseen ja joukkue osaa kerrankin suhtautua tämän kaltaiseen peliin, kuten huippujoukkueen kuuluu.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Hienoja tuloksia eiliseltä

Eilen liigapelit jatkuivat, vaikka meidän oma peli on vasta huomenna. Pääsiäisen kunniaksi tulokset olivat kuitenkin erittäin hyviä. Paras asia oli tietysti Tottenhamin yllättävä tappio kotonaan sarjanousija Norwichille, joka pelaa myös hienoa kautta Swansean tapaan. Eilisen viimeisessä ottelussa pelattiin Länsi-Lontoon herruudesta ja Fulham onnistui Clint Dempseyn maalilla ottamaan pisteen Chelsealta. Sarjataulukossa tämä tarkoittaa meidän pysyvän kolmospaikalla, eroa Tottenhamiin ja eilen jälleen voiton ottaneeseen Newcastleen on kaksi pistettä ja Chelsea on neljän pisteen päässä. Lisäksi meillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin edellä mainitulla kolmikolla, joten ainakin hetkellisesti kolmospaikan suhteen näyttää hyvältä.

Eilen tuli katsottua Fulham – Chelsea peli ja ei voi kuin ihailla Dempseyn pelaamista. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä ja kirjoittanutkin, että mies olisi hyvä vahvistus hyökkäyspäähän. Tällä kaudella 16 maalia tehnyt amerikkalainen pystyy pelaamaan hyökkäyksessä lähes missä tahansa roolissa, kärki, laiturien tontit tai piilokärjen rooli sopii ja esitykset eivät heikkene paikasta riippumatta. Täyttä toiveajattelua tämä on, mutta ainakin henkilökohtaisesti katselisin Fulhamin tähtipelaajaa meidän kokoonpanossa mieluummin kuin esim. Walcottia, Gervinhoa, Ramseya puhumattakaan monesta muusta pelaajasta. Tämä kaikki on tietysti täysin turhaa puhetta, koska Wengerin tapoihin ei kuulu ostaa valmiita pelimiehiä varsinkaan toisista Valioliigaseuroista. Dempseyn sopimus on loppumassa ensi kauden jälkeen ja uutta mies ei ainakaan ole vielä suostunut allekirjoittamaan. Lähtö on todennäköisesti kesällä edessä johonkin suurseuraan, mutta valitettavasti me tuskin olemme se seura.

Muiden joukkueiden pistemenetykset ovat ehdottomasti aina positiivisia uutisia, mutta jotta niistä saadaan paras mahdollinen hyöty on oma peli pystyttävä voittamaan. Tällä kierroksella se tarkoittaa sarjataulukon ja kuntopuntarin pohjalla olevan Wolvesin kaatamista. Lähtökohdat ja ennakkoasetelmat huomioon ottaen kolmen pisteen olisi yksinkertaisesti pakko lähteä Pohjois-Lontooseen huomenna illalla. Pelit eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia ja siitä olemme saaneet aivan liian monta esimerkkiä tämänkin kauden aikana, viimeisimpänä putoajakandidaatti QPR:n toimesta. On hyvä myös muistaa, että emme pystyneet voittamaan Wolvesia kauden ensimmäisessä kohtaamisessa kotikentällä ja urakka ei varmasti sen helpompi ole vieraskentällä. Ei ainakaan kun katsotaan meidän vierassaldoa koko kauden mittapuulla.

Wolves on näyttänyt viime peleissään ja todella heikolta joukkueelta ja varsinkin puolustuspää on vuotanut katastrofaalisesti. Siihen on meidän pakko pystyä iskemään ja jatkaa huomisen kotijoukkueen murheellista päästettyjen maalien sarjaa. Varmaa on kuitenkin, että Wolves tulee kentälle hurjalla asenteella kotiyleisön edessä. Tippuminen näyttää melko varmalta, mutta ilman taistelua ja yritystä susilauma tuskin tulee huomenna antautumaan. Jos asenne on samaa luokkaa kuin Cityä vastaan ei ongelmia pitäisi olla, koska tasoero joukkueiden välillä on suuri. Tietysti tuomarit voivat ratkaista paljon jos viime kierroksien täysin surkea tuomarointi jatkuu, lähes joka ottelussa on tullut toinen toistaan heikompia tuomioita. Vielä kun tiedetään, että enemmän kuin suurella todennäköisyydellä nuo menevät meitä vastaan ja rankkareista on turha edes uneksia niin tuomareiden rooli voi nousta tavallista suuremmaksi. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu ja haemme pisteet ilman suurempaa draamaa ainakaan tuomarikolmikon suunnalta.

Tuomareista huolimatta sarjajumbon on kaaduttava ja mikään muu kuin voitto ei kelpaa. Voiton tavoittelua ei kuitenkaan helpota Koscielnyn kahden ottelun mittainen pelikielto, joka alkaa huomenna. Se ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi ja Wolvesin huomenna sekä Wiganin on maanantaina kaaduttava ilman hyvää ellei jopa erinomaista kautta pelaavan ranskalaistopparin panosta. Muita poissaoloja ei ainakaan vielä ole tiedossa, mutta Gibbs on pieni kysymysmerkki ainakin omissa papereissani tultuaan vaihtoon sunnuntaina. Toki vaihdossa saattoi olla kysymys pelkästään taktisesta muutoksesta, mutta Gibbsin historian tuntien loukkaantumisen mahdollisuutta ei oikein voi laskea pois myöskään.

Huomenna lisää ennakkoa Wolves pelistä jos aikataulu antaa periksi.

Näinhän sen pitikin mennä

Arsenal – Manchester City 1-0 (0-0)

Ainakin meidän pelin osalta saatiin ehdottomasti mitä haluttiin. Hyvä esitys ja Cityllä ei ollut missään vaiheessa peliä oikeastaan yhtään kunnon maalintekopaikkaa. Se kertoo paljon, kun ajattelee mikä potentiaali kuitenkin sarjakakkosen hyökkäyspään pelaajista löytyy. Eilen se onnistuttiin kuitenkin lähes täydellisesti nollaamaan meidän loistavalla puolustamisella ja prässillä. Lopussa kaiken kruunasi tietysti Artetan todella komea laukaus noin parista kymmenestä metristä alanurkkaan. Ei aivan yhtä hieno kuin vaparimaali edellisessä kotiottelussa, mutta huikean paljon tärkeämpi. Aivan mahtava ratkaisu muutenkin hyvälle pelille.

Ramsey tippui odotetusti penkille, mutta Wenger ei taaskaan tehnyt helpointa tai ainakin odotetuinta valintaa korvaajaksi. OC tai Gervinho olisi ollut lähes kaikkien kannattajien valinta, mutta manageri valitsi Tottenham pelin tapaan Benayounin vasemmalle laidalle. Ei voi valittaa, koska joukkueen esitys kokonaisuutena oli hyvä ja pisteet jäivät ansaitusti Grovelle.

Ei olisi uskonut, että City taistelee mestaruudesta ja tarvitsee ehdottomasti voiton pelistä. Todella passiivista ja erittäin puolustavaa, vaikka nimellisesti joukkueen avauksessa oli kaksi hyökkääjää. Siitä huolimatta vierasjoukkue ei päässyt koko ottelussa hirveän montaa kontrolloitua hyökkäystä rakentelemaan. Mancinin ajatusmaailmaa ei voi myöskään ymmärtää, kun tasatilanteessa Nasri vaihdettiin Kolaroviin. Ei näemmä mestaruus hirveästi kiinnostanut tai ainakaan uskallus sen tavoitteluun ei riittänyt. Öljysheikki katsomossa ja koko sinipaitainen vierasjoukkue Mancinin johdolla sai ottelusta ehdottomasti juuri sen mitä ansaitsi eli nolla pistettä. Lukemat olisivat voineet olla suuremmatkin ellei ylärima, pari tolppaa ja yksi todella marginaalinen paitsiotilanne olisi mennyt vierasjoukkueen kannalta suotuisasti.

Kokonaisuutena vierasjoukkue ei ansainnut pelistä mitään, mutta idiootti Balotelli olisi ansainnut kolme punaista korttia tempuistaan, mutta Atkinson armahti miehen aina 89 minuutille asti ennen kuin suihkukomennus tuli toisella keltaisella. Harvoin näkee noin typerää pelaajaa kuin Balotelli ja esim. Joey Barton näyttää lähes Nobel voittajalta Balotelliin verrattuna. Ensimmäisen punaisen Balotelli olisi ansainnut todella törkeästä Songin telomisesta noin 20 minuutin kohdalla, suoraan jalkapohja edellä poveen. Ei edes vapaapotkua tilanteesta, aika vahva esitys Atkinsonilta ja vieressä olevalta linjatuomarilta. Jo tätä ennen Balotellin olisi kuulunut saada keltainen vedettyä pallon katsomoon vihellyksen jälkeen. Sama tahti jatkui ja Balotelli rikkoi läpi ottelun tasaisen törkeästi, mutta vasta lopussa oikeus tapahtui.

Muutenkin aika käsittämätöntä kuinka eriarvoisessa asemassa joukkueet ovat tuomarien toimesta. Ei se ole mitään uutta, mutta onhan se silti huutava vääryys ja ratkaisee paljon pisteitä joka kaudella ja sitä kautta jopa mestaruuksia. ManU sai aikaisemmin eilen pelissään rankkarin ja punaisen vastustajalle tilanteessa, joka oli paitsio ja kaiken lisäksi Young sukelsi jälleen kerran ilman mitään kontaktia. Tilanne meni siis niin väärin kuin mahdollista, mutta eipä se yllätä enää ketään, kun kyseessä ManU ja pelipaikkana vielä Old Trafford.

Tämä vain vertauksena siihen, että me emme eilenkään saaneet rankkaria tilanteesta, jossa RVP kaadettiin boksissa. Kapteenin selkään tultiin täysin selkeästi, kun mies olisi voinut päästä hyvinkin keskityksestä tekemään johto-osuman pelin alkupuolella. Eipä tietenkään vihellystä ja meidän rankkaritilasto tältä kaudelta on muutenkin uskomatonta katsottavaa. Kaksi rankkaria tuomittu koko kaudella meille ja molemmat vieraissa eli kotipelissä ei ainuttakaan rankkaria. Aivan käsittämätöntä, kun meidän pelityyliä vielä syytetään usein siitä, että yritämme kuljettaa pallon maaliin asti. Tällöin luulisi rankkareiden määrän kasvavan entisestään. Niin ja meitä vastaan vihellettyjä rankkareita on taas puolestaan neljä eli olemme selvästi jopa pakkasen puolella koko asiassa.

Samaan aikaan ManU taas sai eilen kauden kymmenennen rangaistuspotkun ja kahdeksannen kotipeleissään. Kolme rankkaria on tuomittu joukkuetta vastaan, joka on jo harvinaisen korkea luku, kun on ollut kausia milloin ManUa vastaan ei ole tuomittu yhtään ainutta rankkaria. Karkeasti ja vähän alikanttiin jopa laskien yksi rankkari vastaa yhtä pistettä sarjataulukossa eli ManU on plussalla meihin tälläkin kaudella vähintään yhdeksän pisteen verran pelkillä rankkareilla muusta tuomaritoiminnasta puhumattakaan. Toiset väittävät aina, että tuomiot menevät tasaan kauden aikana tai pitkässä juoksussa, mutta ainakaan itse en millään pysty uskoa tuohon.

Poikkesipa aihe siitä mistä oli tarkoitus kirjoittaa, mutta ei voi mitään. Eilisen loistavan voiton myötä sarjatilanne näyttää taas hiukan paremmalta. Olemme kolmantena kaksi pistettä edellä Tottenhamia ja viisi pistettä sekä Chelsean että Newcastlen yläpuolella. Kuusi kierrosta jäljellä, joten mikään ei ole tietenkään varmaa, mutta nelossijan menettäminen olisi todellinen katastrofi. Tietysti tavoitteet ovat ja pitääkin olla kolmantena pysymisessä. Se vaatii kuitenkin eilisen kaltaisia otteita lopuissakin peleissä tai ainakin suurimmassa osassa. Seuraavana vastassa on Wolves jo keskiviikkoiltana ja toivottavasti joukkue jatkaa siitä mihin eilen jäi. Sitä kuitenkin ehdimme miettiä huomenna tarkemmin. Tänään nautitaan täysin ansaituista ja todella tärkeistä kolmesta pisteestä.

Loistavaa uuden viikon alkua ja eilisen voiton jälkeen on todella mukava aloittaa nelipäiväinen työviikko.

Nyt olisi aika lunastaa viikon puheet teoilla kentällä

Positiivista eilisissä tuloksissa oli Tottenhamin tasapeli, vaikka Sunderlandin olisi jopa voinut odottaa voittavan. Joka tapauksessa tasapeleillä naapuri ei tule kolmatta paikkaa ottamaan eli pitää olla tyytyväinen. Toisaalta tuo oli ainakin paperilla loskanvalkoisten vaikein ottelu koko loppukaudella. Chelsea puolestaan onnistui vaivoin kaatamaan Wiganin kotonaan Matan lisäajan loppuhetkien maalilla. Lisäksi joukkue tarvitsi täysin selkeän paitsiomaalin, joka jäi avustavalta erotuomarilta käsittämättömästi huomaamatta. Joka tapauksessa tilanne on se, että olemme neljänsiä sarjataulukossa tällä hetkellä. Tottenham on pisteen edellä ja Chelsea ja Newcastle kaksi pistettä jäljessä.

Wenger ja useat pelaajat ovat pitkin viikkoa luvanneet QPR pelin olleen vain yksittäinen tapaturma. Nyt olisi todistettava tuo myös kentällä, sillä puheilla ei loppujen lopuksi ole mitään väliä jos tulokset osoittavat muuta.

Esityksen on pakko olla parempi kuin viime viikon lauantaina Loftus Roadilla. Asenne oli surkea ja keskittyminen ei ollut sillä tasolla, että Valioliigassa on mahdollista tai ainakaan todennäköistä voittaa. Tänään luulisi asenteen ja taisteluntahdon olevan aivan eri luokkaa eli sillä tasolla kuin sen aina pitäisi olla. Vastassa Manchesterin sininen puolisko, joka on pakkovoiton edessä pysyäkseen edes nimellisesti mukana mestaruustaistelussa.

Todennäköisesti pelin alkaessa ManU on kasvattanut sarjajohtonsa kahdeksaan pisteeseen ja se on aivan liikaa, kun kierroksia on jäljellä enää kuusi. Tasapeli tänään ei riitä Citylle ja se toivottavasti tarkoittaa, että joukkue tulee normaalia hyökkäävämmällä taktiikalla otteluun. Yleensä Mancinin taktiikka on ollut parkkeerata se kuuluisa bussi Grovelle, joka on todella säälittävää kun katsoo illan vierailijoiden nimilistaa ja sitä rahamäärää, joka on mennyt pelaajiin viime vuosien aikana.

Toki tästä huolimatta jokainen joukkue saa pelata millä tavalla haluaa, mutta ei tuossa ole mitään järkeä, sillä Stoken kaltaiseen pelitapaan ei kannata ostaa pelaajia yli puolella miljardilla. Riittää kun palkkaa Tony Pulisin ja antaa hänen tuoda mukanaan muutaman luottopelaajansa.

Jos Aguero on toipunut pelikuntoon niin mies on varma aloittaja vierasjoukkueen miehistössä. Sitten riippuu taktiikasta ottaako Mancini heti alusta asti toista hyökkääjää kentälle ja veikkaan, että ei ota. Jos kuitenkin ottaa niin valinta on todennäköisesti Dzeko tai Balotelli. Tevezin avauspaikkaan en jaksa uskoa, vaikka penkiltä mies voi hyvinkin tulla kehiin.

Viiden keskikenttä Agueron takana on se, millä veikkaan Cityn lähtevän otteluun. Mieluummin toivoisi kahta hyökkääjää, jolloin peli olisi avoimempaa. Nyt on taas se perinteinen vaara, että me pidämme palloa ja City iskee vastahyökkäyksillä ne maalit. No tietysti jos teemme omista paikoista ensin maalin tai maaleja niin se muuttaa ottelun luonteen täysin. Tätä ei vain hirveän usein ole tapahtunut juuri tämän tyylisissä huippuotteluissa, joissa vastustaja kärkkyy ainoastaan vastaiskupaikkoja.

Meidän kokoonpanoon ei pitäisi olla odotettavissa kuin yksi muutos. Ramseyn on pakko tippua takaisin penkille ja joko OC:n tai Gervinhon voisi olettaa tulevan tilalle. Oma valintani olisi OC, mutta veikkaan managerin valitsevan Gervinhon. Muita muutoksia tuskin tulee ja ei oikeastaan ole tarvettakaan. Santos periaatteessa voisi olla vasemmalla, mutta tuskin koska Gibbsin pelituntuma on tällä hetkellä parempi kuin brassilla. Mitään muuta muutosta on edes paha keksiä Walcottin voisi periaatteessa tiputtaa penkille, mutta tuskin sitä nyt tehdään tai edes kannattaa tehdä, kun miehen tehot ovat parantuneet viime peleissä.

Kurinalaisuus on ehdottoman tärkeää tänään. Vierasjoukkueelle ei saa antaa ainuttakaan ilmaista tai helppoa maalia. Tulemme todennäköisesti hallitsemaan peliä, mutta tässä piilee juuri vaara. Tasapaino hyökkäämisen ja Cityn vastaiskujen vastaanottamisessa välillä pitää olla kunnossa, Songin ja Artetan on oltava todella kurinalaisia puolustussuuntaan. Yltiöpäinen hyökkääminen tulee varmasti kostautumaan omassa päässä, sillä Agueron ja Silvan tasoiset kaverit eivät montaa paikkaa tarvitse maalintekoon.

Parin maalittoman pelin jälkeen tänään olisi täydellinen päivä RVP:n palata maalitilastoihin. Voimme toki voittaa ilman kapteenin maaleja, mutta paljon todennäköisempää se on silloin kun RVP onnistuu maalinteossa. Tietysti muilta odotetaan maaleja myös, mutta RVP:n tärkeys on tullut todella selkeästi esille viimeisen puolentoista kauden aikana.

Kyseessä äärimmäisen tärkeä peli molemmille ja tasapelin voisi sanoa olevan pettymys molemmille joukkueille. Toivottavasti Nasri poistuu illalla Grovelta tyhjin käsin ja yleisön antaessa sopivasti palautetta.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Newcastle on mukana taistelussa Mestareiden liigan paikoista ja muut kierroksen pelit

Eilen pelattiin yksi liigaottelu ja sinä Swansea joutui nöyrtymään kotonaan toiselle sarjan todelliselle yllättäjälle. Newcastle haki vierasvoiton paikasta missä me ja monet muut joukkueet ovat poistuneet ilman pisteitä tai korkeintaan pisteen kanssa. Samalla voitto nosti harakat kahden pisteen päähän meistä sekä Tottenhamista ja kolme pistettä Chelsean ohi. Toki ottelu enemmän pelanneena kuin muilla, mutta kuten tiedämme pelaamaton ottelu ei todellakaan tarkoita pisteitä automaattisesti. Tuskin ainakaan kaikille kolmelle joukkueelle.

32 kierrosta takana sarjasta Newcastlella ja nyt viimeistään on tunnustettava joukkueen olevan todellinen kilpailija ja uhka nelos- tai jopa kolmospaikasta. Pitkään on odotettu joukkueen hyytymistä ratkaisuhetkillä, mutta sitä ei näytä tapahtuvan. Päinvastoin viime peleissä joukkue on ottanut pisteitä vieraspeleistäkin kovalla prosentilla uuden hyökkääjänsä Cissen johdolla.

Newcastle on osoittanut, että hyvillä hankinnoilla joukkuetta voi vahvistaa nopeastikin. Tiote, Cabaye, Ba ja Cisse ovat huippupelaajia ja kelpaisivat melkein mihin tahansa joukkueeseen Valioliigassa. Lisäksi noista kaikki ovat olleet suhteellisen edullisia hankintoja, Ba jopa ilmainen.

Tarkoitus tässä Newcastlen mainitsemisessa oli kai lähinnä näyttää, että hyviä hankintoja on edelleen mahdollista tehdä pienemmälläkin rahalla. Se vaatii vain loistavaa scouttausta ja ehkä onneakin. Tässä Wenger oli ennen mestari, mutta enää viime vuosina ei ole voinut sanoa ihan samaa. Huteja on ainakin äkkiseltään ajateltuna tullut enemmän ja todelliset löydöt ovat harvassa tai ainakin harvemmassa. No tämä halpojen vahvistusten ostelu ei edelleenkään ole se ongelma, vaan se että kovemmat hankinnat puuttuvat kokonaan Wengerin ostopolitiikassa.

Loppukauden ajan liigan kolmos- ja nelospaikasta taistelee tosissaan neljä joukkuetta. Tottenham on valitettavasti ehkä suosikki kolmanneksi. Meillä on toki täydet mahdollisuudet, mutta niitä heikensi osittain QPR pelin todella turha tappio. Siitä kolme pistettä ja tilanne olisi huomattavasti positiivisempi. Nyt ohjelmassa on kuitenkin jäljellä vielä mm. City sekä Chelsea kotona ja Stoke vieraissa. Näistä on nyt irrottava aiempaa enemmän pisteitä, koska QPR pelistä ei jäänyt mitään käteen.

Tämän kierroksen voittaja on Newcastle ja mahdollisesti Chelsea, ainakin jos pitäisi otteluohjelman perusteella arvioida. Me kohtaamme huomenna Cityn ja Tottenham tänään vieraissa Sunderlandin. Molemmat saattavat hyvinkin jäädä ilman pisteitä. Chelsea puolestaan kohtaa kotonaan Wiganin, joten pahimmassa tapauksessa meidän kannalta Chelsea ja Newcastle ovat kahden pisteen päässä ja Tottenham kolme pistettä edellä. Tuo olisi siis huonoin mahdollinen kuvio ja toivotaan, että se ei tapahdu.

Varmaa on kuitenkin, että jokainen ottelu on erittäin tärkeä loppukauden ajan ja yhteenkään QPR pelin tapaiseen asennoitumiseen ei olisi enää varaa. Pahoin vain pelkään, että tämä joukkue ei pysty edes seitsemän ottelun ajan pelaamaan jokaista ottelua kunnon asenteella. Tätä puoltaa ainakin vahvasti viime vuosien historia ja tasaisen useasti toistuvat tappiot selvästi heikompia joukkueita vastaan. Tähän kun lisätään tilasto muita huippujoukkueita vastaan käydyistä peleistä niin tämän hetken kolmossijasta huolimatta loppukaudella voi tapahtua mitä vain.

Loukkaantumisuutisia sekä sopimustilanne lähinnä RVP:n ja Walcottin kohdalla

Sunnuntain kokoonpano näyttäisi olevan aika pitkälle sama kuin surullisessa QPR pelissä. Mertesacker, Wilshere, Coquelin ja tietysti Diaby jatkavat loukkaantuneiden kirjoissa. Pelikieltojakaan ei pitäisi olla, joten managerilla on todella hyvä tilanne tehdä valintoja. Tämän parempi loukkaantumistilanne ei ole ollut vuosiin ja tuskin tulee olemaan jatkossakaan.

Virallisilla sivuilla manageri puhui siirroista ja kuinka pelaajamarkkinat alkavat hiljalleen herätä mentäessä kohti kesää. Pitää varmasti paikkansa ja voi vain toivoa, että myös Wenger on liikkeellä ajoissa tällä kertaa. Viime kesä oli sen luokan katastrofi, että se ei saa toistua enää koskaan. Podolskin tuloa pidetään melko varmana useissa paikoissa, mutta tuskin tuota uskaltaa juhlia ennen kuin miehen kuva löytyy Arsenal.comista. Podolskin hankinta heti kesän alkuun ennen EM-kisojen alkua olisi loistava veto.

Muutamien pelaajien sopimustilanne on sama kuin Nasrilla viime kesänä. Ainakin RVP ja Walcott ovat tilanteessa, jossa molempien sopimus loppuu ensi kauden jälkeen. Songista en ole ihan varma, mutta myös miehen kohdalla saattaa olla sama tilanne. Nämä pitäisi pystyä myös ratkaisemaan tavalla tai toisella ennen kesän kisoja. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan.

RVP:n kohdalla olemme jo pitkään saaneet kuulla, että neuvotteluja käydään vasta kauden loputtua. Tuota on vaikea ymmärtää tai periaatteessa se on vain tekosyy olla kirjoittamatta jatkosopimusta ainakaan vielä. Viiko per peli tahdilla aikaa neuvotteluihin olisi jos hollantilainen niin tahtoisi. Muutenkin tuo on todella heikko selitys, koska tuskin pelaajat noita sopimuksia yksin neuvottelevat. Agentit niitä vääntävät ja siinä ei välttämättä hirveästi pelaajaa edes välttämättä tarvita paikalla, ei ainakaan koko ajan.

Seuran uskottavuuden kannalta RVP:n nimen saaminen jatkopahvin on kesän yksi tärkeimpiä yksittäisiä asioita ellei jopa tärkein. Joka kesäinen kapteenien ja muiden parhaiden pelaajien myyminen (alihinnalla) kilpaileviin seuroihin on yksinkertaisesti lopetettava.

Pahoin vain pelkään kapteenin ja Wengerin kauden päätyttyä seuraavaksi ilmoittavan, että sopimusneuvotteluihin ei ole aikaa, koska pitää valmistautua kisoihin. Neuvotteluita jatketaan kisojen jälkeen, mutta silloin pelaaja on lomalla ja seuraavaksi alkaakin jo uusi kausi. Elokuun lopussa käy, kuten Nasrin ja Fabregasin kanssa viime kaudella. Tämä on toki pahin mahdollinen kuvio, mutta ei mitenkään mahdoton tässä tilanteessa.

Tapaus Walcott on taas erilainen luonteeltaan. Mies on pelannut viime aikoina hyvin, mutta kokonaisuutena kaudesta ei voi antaa mitään huippuarvosanaa. Näyttöihin nähden miehen nykyinen palkka on jo kova ja selvä korotus pitäisi antaa uuden sopimuksen myötä. Paha sanoa mikä olisi oikea ratkaisu. Mitään 100 000 puntaa viikossa en missään nimessä maksaisi miehelle. Jos korotus olisi todella maltillinen ja hyvät otteet jatkuisivat kauden loppuun niin jatkosopimus voisi olla hyvä asia. Silti jos halukkaita ostajia löytyisi niin englantilaisena Theosta voisi saada yllättävänkin korkean hinnan.

Myynti ei välttämättä olisi huono asia, koska saman tasoisia tai parempia laitureita pitäisi löytyä ja vieläpä todennäköisesti jäisimme kaupassa taloudellisesti plussalle. Se ei tietysti pitäisi olla merkittävin asia, mutta Wengerin ja seurajohdon papereissa se voi sitä hyvinkin olla. Oleellisinta pitäisi olla kuitenkin se, että onko Theon tasoiselle pelaajalle mitään järkeä maksaa ylisuurta palkkaa, kun parempia pelaajia voi saada ainakin jonkin verran halvemmalla.

Pelaajien erilainen kohtelu kannattajien toimesta

Palataan vielä lauantaihin ja siitä osittain syntyneisiin kommentteihin. En ottanut maanantain päivityksessä Vermaelenin roolia tappiossa esille, vaikka mies oli yksi pääarkkitehdeistä ja varmaan se suurin yksittäinen syy tappioon. Vermaelen on ansainnut paikan monen kannattajan sydämessä taistelullaan ja periksi antamattomuudellaan aivan oikeutetusti. Siitä huolimatta tasaisin väliajoin miehen otteissa on näkynyt pahoja virheitä niin sijoittumisessa kuin tilanteiden arvioinneissa. Nämä ovat valitettavasti yleensä maksaneet pisteitä tai jatkopaikkoja. Kokonaisuutena kuitenkin Vermaelen on ollut loistava ostos ja erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle. Lisäksi miehen maalit ovat todella tärkeitä joukkueelle, koska kukaan muu ei tunnu onnistuvan erikoistilanteista tekemään maaleja päällä ja muutenkin puolustajaksi mies tekee todella paljon maaleja. Tilastojen mukaan eniten koko liigassa.

Tietysti olisi tasapuolista kaikesta huolimatta haukkua Vermaelen maanrakoon yhdestä tai parista huonosta pelistä. Itse en kuitenkaan pysty sitä tekemään. Ehkä olen puolueellinen, mutta näin se vain menee kannattajan näkökulmasta. Pelaajat kuten Vermaelen tai vaikka RVP saavat huomattavasti helpommin virheitä anteeksi hyvien esitystensä takia. Hyvää on niin paljon, että muutama virhe silloin tällöin ymmärretään. Ero on siinä, että jollain Ramseylla ja Djouroulla asiat ovat toisin päin. Hyvät esitykset ovat harvinaisuuksia ja huonot niitä joihin kannattajat ovat joutuneet tottumaan. Ehkä Rmasey ja Djourou eivät olleet parhaita mahdollisia esimerkkejä, mutta periaate on kuitenkin tuo.

Lauantaina QPR:n ensimmäisessä maalissa Vermaelen oli toki pahasti pihalla, mutta rehellisyyden nimissä tuollainen syöttö ei saisi tulla koko keskikentän läpi niin ettei kukaan keskikentällä ole edes lähellä katkaista sitä. Suurin syyllinen on totta kai Vermaelen, mutta onhan tuo koko joukkueelta tai ainakin keskikentän keskustalta surkeaa puolustamiselta jälleen kerran. Sama toistui toisessa maalissa, kun Vermaelenin liukastumisen jälkeen Mackie pelaa pallon toiseen aaltoon Diakitelle, joka on aivan vapaana. Missä ihmeessä ovat Diakiteä vartoivat pelaajat eli Song ja Arteta? Molemmat hölkkäävät hiljalleen kohti omaa boksia, kun Diakite niittaa pallon kaikessa rauhassa maaliin aitiopaikalta. Toki Vermaelenin liukastuminen aiheutti ongelman, mutta on muillakin maalissa peiliin katsomisen paikka.

Jos kunnolla lähdetään jossittelemaan niin myös RVP:tä voisi tai pitäisi syyttää tappiosta. Mies oli läpi 1-1 tilanteessa, mutta ei onnistunut ohittamaan Kennya QPR:n maalissa. Pallo tuosta paikasta sisään ja pisteet olisivat hyvinkin voineet matkata Pohjois-Lontooseen. En kuitenkaan missään nimessä halua tai edes kehtaa pahemmin alkaa kapteenia syyllistämään tuosta hukatusta paikasta. Se ei vain yksinkertaisesti tunnu oikealta, vaikka periaatteessa niin voisi tai jopa pitäisi tehdä.

Tietyt pelaajat ovat aina saaneet ja todennäköisesti myös jatkossa tulevat saamaan kannattajilta enemmän anteeksi kuin toiset. Yleensä näitä pelaajia ovat joukkueen parhaat tai erityisen taitavat hyökkäyspään pelaajat. He eivät ole kuitenkaan ainoita, sillä usein kannattajat antavat vähemmän taitaville pelaajille paljon anteeksi jos heidän asenne on aina sataprosenttinen. Tästä esimerkkinä tulee mieleen Ray Parlour. Mies ei ollut mikään maailman taitavin pelaaja, vaikkakin ehkä mainettaan hiukan taitavampi. Siitä huolimatta mies tuli täysin ansaitusti tunnetuksi pelaajana, joka antoi joka tilanteessa ja pelissä kaikkensa.

Huominen jää ainakin näillä näkymin väliin, mutta yritän ehtiä taas kirjoittaa normaalin päivityksen perjantaille.