Rocka!

Asiat tärkeysjärjestykseen, hyvää Itsenäisyyspäivää SuomiGoonerit!

Ajatus oli itse asiassa kunnioittaa tätä arvokasta päivää toteamalla vain edellinen ja jättää jaarittelut sikseen. En tiedä oletteko kiinnittäneet huomiota siihen etten ole pariin viikkoon valitellut työkiireitä, sanotaan että otin aikalisän. Nyt on joka tapauksessa niin että edessä on varsinaiset painiviikot kohti Joulua, tarkoittaa mm sitä että juhlistan tätä juhlapäivääkin muutaman tunnin verstaalla.

Piditte tai ette, en stressaa itseäni tällä kertaa ’tyhjästä’. Tarkoittaa että eilen vietettiin perinteistä välipäivää ja Punavalkoiset otsikot olivat kortilla. Nyt, te tiedätte vallan mainiosti allekirjoittaneen kannustavan kriittisyyden, ampuuko se ajoittain yli, se on teidän käsissä. Tiedän että puolustuspelaamisemme (vuodesta toiseen sama virsi) täytyy parantua ja sen tiedostaa managerikin.

Tiedän senkin ettei hyvän olon tunnetta pidä päästää puseroon, kuten tietää Wengerkin, että parissa kolmessa viikossa tilanne voi kääntyä lähes päälaelleen. Mutta sitä en tiedä, tai ymmärrä, että nämä SKYn, BBC:n, jne ’asiantuntijat’ eivät pidä edes mahdollisena että olisimme siirtyneet Valioliigan kärkeen pysyvästi. Tuntuu miltei ettei kärkipaikkaamme edes noteerata, ikään kuin olisimme siellä vahingossa ja keskustelu kulminoituu siihen ilmeisesti vain ajan kysymykseen kunhan Chelsea saa pelinsä taas raiteilleen, tai ManU alkaa kääntää tasapelejä voitoiksi.

Emme tietenkään ole ennakkosuosikkeja saadessamme nauttia nyt pidempään kuin kolme tuntia kärkipaikasta, mutta varsinaisia vellihousuja ovat Hansenit ja kumppanit pelatessaan varman päälle. Ymmärrän toki että heidän on turvallisempaa rummuttaa Chelsean tai ManUn puolesta, jotta pääsevät sanomaan ’mitä minä sanoin’. On kuitenkin naurettavaa seurata sitä yksisilmäistä keskustelua joka kiteytyy lopulta siihen että ’jahka Fat Frank Lampard on pelikunnossa, niin Arsenal on Arsenal.’ Silmät kiinni on mahdollista olla pidempään kuin silmät auki, mutta alati silmien pitäminen kiinni tekee niiden avaamisesta vaikeampaa, häikäisee.

Olkoon, meidän tehtävähän se on laittaa jauhot suuhun näille itsestäänselvyyksille ja vetää matto heidän alta. Tulevat seitsemän päivää tarjoavat meille siihen mitä parhaimman mahdollisuuden, hoksasin itse asiassa juuri hetki sitten että vierailemme Old Traffordilla vasta viikon päästä maanantain myöhäisottelussa. Sitä ennen meidän pitää toki ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa kunnialla loppuun Mestareiden Liigan alkulohko missä kompuroimme itsemme tarpeettomasti kiusalliseen tilanteeseen.

Keskiviikon Partizan ottelusta myöhemmin jahka saamme kuulla millaisia kolhuja Mökkiläisten vierailusta seurasi. Esimerkiksi Samir Nasri oli jo etukäteen pieni kysymysmerkki, minkä lisäksi ottelun ratkaissut Ranskalainen irvisteli kentällä muutamaan otteeseen kiusallisen huolestuttavasti. Jos näppituntumaa mietin, sellainen kutina on että näemme keskiviikkona sellaisen sanoisinko 70-80 prosenttisen ykköskokoonpanon, mikä tarkoittaisi kahta / kolmea muutosta. Robin van Persie, Kieran Gibbs, Theo Walcott.. avaukseen? We’ll see.

Loukkaantumisista puheen ollen, Mirror arvuuttelee Thomas Vermaelenin paluulla tositoimiin jo Chelsea vastaan, toisaalla Cesc tuntee olonsa hyväksi ja levänneeksi, tavoite on olla pelikunnossa viikon kuluttua maanantaina toivottomien unelmien teatterilla. Tästä jälkimmäisen linkin artikkelista.. Pahoittelut nyt Samir ja Marouane, mutta oikeasti, että jo kaulakäädyillä tämän päivän viheriöiden sankarit taistelevat pahaa maailmaa, loukkaantumisia vastaan. Toivottavasti Tony Adams ei tukehtunut kahviinsa, herkkiä on pojista tullut, liikaa hierontaa?

Theo:

”I want to try to push on now. I think I need to.”

Err, you think? My, my, my..

Boris Johnson vs Sepp Blatter, haha!

Suomelle, cheers!

0 thoughts on “Rocka!

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille goonereille!

    Toivottavasti Verman toipuminen sujuu nyt aikataulun mukaan. Belgi olisi toisaan hyvä saada mukaan bluescum peliin. Pikkaisen pelottaa toi Partizan peli viikolla, toivottavasti Squillaci-Djourou selviää ilman kolhuja *kop kop*. Squila-JD kaksikolla mennään muutenkin varmaan kolme seuraavaa peliä (Partizan, Mancs ja Stoke).

  2. hyvää itsenäisyyttä goonerit =) ja tohon et asiantuntijat ei ilmeisesti pidä meitä minään niin muistan kun joku peli firma makso manun mesaruutta pelanneille jo kauden aikana voitot ja miten kävikään hupsista ARSENAL MENI OHI!!! =) siin oli pelifirmalla selittämistä ja maksamista =D

Jätä kommentti Goonerj Peruuta vastaus