Newcastle on mukana taistelussa Mestareiden liigan paikoista ja muut kierroksen pelit

Eilen pelattiin yksi liigaottelu ja sinä Swansea joutui nöyrtymään kotonaan toiselle sarjan todelliselle yllättäjälle. Newcastle haki vierasvoiton paikasta missä me ja monet muut joukkueet ovat poistuneet ilman pisteitä tai korkeintaan pisteen kanssa. Samalla voitto nosti harakat kahden pisteen päähän meistä sekä Tottenhamista ja kolme pistettä Chelsean ohi. Toki ottelu enemmän pelanneena kuin muilla, mutta kuten tiedämme pelaamaton ottelu ei todellakaan tarkoita pisteitä automaattisesti. Tuskin ainakaan kaikille kolmelle joukkueelle.

32 kierrosta takana sarjasta Newcastlella ja nyt viimeistään on tunnustettava joukkueen olevan todellinen kilpailija ja uhka nelos- tai jopa kolmospaikasta. Pitkään on odotettu joukkueen hyytymistä ratkaisuhetkillä, mutta sitä ei näytä tapahtuvan. Päinvastoin viime peleissä joukkue on ottanut pisteitä vieraspeleistäkin kovalla prosentilla uuden hyökkääjänsä Cissen johdolla.

Newcastle on osoittanut, että hyvillä hankinnoilla joukkuetta voi vahvistaa nopeastikin. Tiote, Cabaye, Ba ja Cisse ovat huippupelaajia ja kelpaisivat melkein mihin tahansa joukkueeseen Valioliigassa. Lisäksi noista kaikki ovat olleet suhteellisen edullisia hankintoja, Ba jopa ilmainen.

Tarkoitus tässä Newcastlen mainitsemisessa oli kai lähinnä näyttää, että hyviä hankintoja on edelleen mahdollista tehdä pienemmälläkin rahalla. Se vaatii vain loistavaa scouttausta ja ehkä onneakin. Tässä Wenger oli ennen mestari, mutta enää viime vuosina ei ole voinut sanoa ihan samaa. Huteja on ainakin äkkiseltään ajateltuna tullut enemmän ja todelliset löydöt ovat harvassa tai ainakin harvemmassa. No tämä halpojen vahvistusten ostelu ei edelleenkään ole se ongelma, vaan se että kovemmat hankinnat puuttuvat kokonaan Wengerin ostopolitiikassa.

Loppukauden ajan liigan kolmos- ja nelospaikasta taistelee tosissaan neljä joukkuetta. Tottenham on valitettavasti ehkä suosikki kolmanneksi. Meillä on toki täydet mahdollisuudet, mutta niitä heikensi osittain QPR pelin todella turha tappio. Siitä kolme pistettä ja tilanne olisi huomattavasti positiivisempi. Nyt ohjelmassa on kuitenkin jäljellä vielä mm. City sekä Chelsea kotona ja Stoke vieraissa. Näistä on nyt irrottava aiempaa enemmän pisteitä, koska QPR pelistä ei jäänyt mitään käteen.

Tämän kierroksen voittaja on Newcastle ja mahdollisesti Chelsea, ainakin jos pitäisi otteluohjelman perusteella arvioida. Me kohtaamme huomenna Cityn ja Tottenham tänään vieraissa Sunderlandin. Molemmat saattavat hyvinkin jäädä ilman pisteitä. Chelsea puolestaan kohtaa kotonaan Wiganin, joten pahimmassa tapauksessa meidän kannalta Chelsea ja Newcastle ovat kahden pisteen päässä ja Tottenham kolme pistettä edellä. Tuo olisi siis huonoin mahdollinen kuvio ja toivotaan, että se ei tapahdu.

Varmaa on kuitenkin, että jokainen ottelu on erittäin tärkeä loppukauden ajan ja yhteenkään QPR pelin tapaiseen asennoitumiseen ei olisi enää varaa. Pahoin vain pelkään, että tämä joukkue ei pysty edes seitsemän ottelun ajan pelaamaan jokaista ottelua kunnon asenteella. Tätä puoltaa ainakin vahvasti viime vuosien historia ja tasaisen useasti toistuvat tappiot selvästi heikompia joukkueita vastaan. Tähän kun lisätään tilasto muita huippujoukkueita vastaan käydyistä peleistä niin tämän hetken kolmossijasta huolimatta loppukaudella voi tapahtua mitä vain.

28 thoughts on “Newcastle on mukana taistelussa Mestareiden liigan paikoista ja muut kierroksen pelit

  1. Onnistuiden hankintojen lisäksi Newcastlen kohdalla on syytä mainita pelityyli: erittäin puolustusvoittoinen. Esim. eilen Swansea painosti koko ottelun ajan, ei saanut kovinkaan kummoisia tilanteita ja Newcastle iski tehokkaasti harvoilla vastahyökkäyksillään. Pahimmassa tapauksessa napsivat tuolla umpitylsällä tyylillään runsaastikin pisteitä.

  2. täytyy täs ennen kuin tärkeet pelit alkaa niin sanoo et uskon mestareiden liiga paikkaan!

    mutta en katsois pahasti euroliiga paikkaan joutumisesta(se vois entisestään herätellä) ja sen voittamista ens vuonna =)

    mutta siin voi tietysti ja onkin et kun jotkut pelaajat joita ollaan huhujen myötä hankkimassa ja muutama sopimuksen uusiminen niin niihin taidetaan tarvita 4 joukkoon sijoittumista.

    3 sija omas hanskas joten Come oon Gunners!! huomen näytetään nasrille!mitä se lähti hakee citystä pok…..rahaa

  3. Eurooppaliiga on ihan pelleilyä koko turnaus, kyllä Arsenalin on pakko CL:ään päästä. Muuten aletaan Liverpoolisoitumaan ja voidaan myös sanoa heihei RvP:lle.

  4. Spursille normitulos erittäin vaikeasta vieraspelistä eli eivät ne pysty venymään. Vähentää paineita huomiselta mukavasti ja epäilyttää kyllä Spursin meno vieraspeleissä.

  5. Mitä sinä mauce selität!? Ei ikinä eurooppaliigaan. Pahin painajainen se olisi. Spursille hyvä tulos. Loppukauden vaikein peli selv’sti jai sai kaivettua sieltä pisteen. Perkele.

  6. Jess! Diame veti sellaisella tykillä tasoituksen että oksat pois 🙂 Toivottavasti Wigan jaksaa loppuun.

  7. Mauce, pistä korkki kiinni ja ryhdistäydy. Eurooppa-liigaa joopa joo. Jossain muualla, mutta ei Grovella. Ikinä. Chelski tosiaan sai 3 pojoo lahjaks avustavalta, siks selkee oli Ivanovicin paitsio ekassa byyrissä. Ja Spudsin paskatkin hinnkas pinnan Valon stadionilta. Ei hyvä.

    Huomenna hoidellaan Shitty ja Tyylillä. Victory Through Harmony.

  8. =D ihan ääri tapauksessa gooner veljet! ei sentään olla poolin tasolla =)ja se tosiaan herättäs ennen kuin tosiaan ollaan poolin tasolla. mut nyt oon jo kossu vaihees ja oon sitä mieltä et otetaan melkein City kiinni viel! Come on Gunners!! Love the Gunners!!

  9. Huomisesta Tampereen goonereille. Oisko porukkaa tulossa Höyryyn. Mä menen joka tapauksessa. Juha varmasti tulee mukaan? Onko muita innokkaita? Ja voihan sinne paikalle tulla vaikkei täällä niin hirveesti itsestään meteliä pitäiskään.

    Huomenna kaadetaan Shitty!!!

  10. ja kun katoin ton shelski pelin niin kävi niil niin hirvee munkki taas =) kokevat elämänsä järkytyksen kun Barca(vaikka en pidä tostakaan seurasta) pyörittää ne kumoon ja Arsenal muutaman kierroksen päästä!

  11. Iltalehden juttu pukee sanoiksi yleisemminkin suomalaismedian asiantuntevuuden jalkapallosta. On ehkä lottovoitto syntyä suomalaiseksi, mutta elää suomalaisena futisfanaatikkona on lottotermeillä kerrottuna kolme oikein ja varanumero.

    Loistavaa urheilujournalismia Iltalehti. Nyt ei voi syyttää edes kesätoimittajaa. Vai onko siellä toimituksessa hommissa pelkkiä kesätoimittajia ympäri vuoden? Siltä välillä tuntuu.

  12. oon varmaan laittanu ennenkin mut =) laitan taas! mun mielestä mestareiden liigaan pitäs päästä VAIN oman liigansa mestarit ei kakkoset 3,4…mikä mestareiden liiga se on(entiset ja nykyset vai) raha haisee ja pahalle…ikävää mutta totta.sen takia laitoin ton et euroliiga kelpais koska haluun olla mestari ja sillon olen oikeesti ja joukkue on oikeesti oikeutettu mestareiden liigaan!

  13. Miksi aina median mokat laitetaan kesätoimittajien piikkiin? Kesätoimittajat ovat yleensä innokkaita ja päteviä sekä perehtyneet muihinkin lajeihin kuin hiihtoon ja yleisurheiluun. Sen sijaan leipääntyneet vakitoimittajat menevät usein sieltä missä aita on matalin.
    Ja ns. asiaan: Eurooppa-liiga ois kova juttu Klubille – ei nyt ihan sille tasolle viitsittäis. Mut tiukoillehan tää menee – qpr-hölmöilyyn ei ole enää varaa.

  14. Homma on täysin omissa käsissä.Spuds ei siedä painetta ja se on nähty.Huomenna voitto ja tasurikaan ei olis katastrofi.Kyllähän me sieniliigaan kuulutaan.Mauce vois kelata et miks parhaista liigoista pääsee 4. jopa kehiin.Siks koska esim. suomenmestari on niin paska.Jos pantaisiin Klubi ja Stoke pelaamaan paras viidestä…niin klubiltä pääsisi itku…Platinin uus systeemi on sinällänsä fudiksen kannalta hieno juttu.

  15. eli ei siis ei ees mahista HJKoolle =) edellen sitä mieltä vain mestarit mestareiden liigaan tai muuttakoon nimen kaikki 3 joukkoon -4 joukkoon päässeet.

    Arsenal mestaruuteen ens kaudellla!

  16. Mutta hyvin veivaa. Ja katsoohan siellä Keown vähän nuorukaisten perään… 😉
    Kunhan eivät Rellun mainoksiin mene.

  17. Illasta tulee huikee…ei malttais odottaa.Jotenkin olen luottavainen ,että pisteet jää Emiratesille.

  18. Shittyn mestaruuspaineet antaa kyllä oivan lisän meidän mahdollisuuksiin kolmeen pisteeseen. Come on Arsenal!

Jätä kommentti Gunner Peruuta vastaus