Kaksi haavoitettua eläintä

Osanottoni Japaniin. Kovasti tuntuu jälleen pieniltä murheemme viheriöllä.

***

Toivottavasti kukaan ei nyt kuitenkaan loukkaantunut päivän otsikosta. Sikäli kun lehdistötilaisuus oli jo torstaina, varsin tyhjin käsin tässä ollaan uutisten suhteen. Oikeasti, yllättikö se nyt ketään että kun kenttäpelaajat on läpi käyty, vihdoin maalivahtitilanteen stabiloiduttua ykkösmaalivahtimme on sivussa arviolta kuutisen viikkoa.

Illan vastustaja ei esittelyjä kaipaa. Hävityn Liigacupin finaalin ja Mestareiden Liigasta putoamisen jälkeen ManU Old Traffordilla on juuri se mitä tarvitsemme, eikö vain? En muista ihan sanatarkkaan miten Arsene asian muotoili ATVO:n haastattelussa, mutta jotenkin niin että ’meidän tulevaisuus sen varassa miten vastaamme pettymyksiin tänään.’

Näiden kahden seuran kohtaaminen on aina tapaus mutta tällä kertaa lähtökohdat tähän Englannin Cupin kuudennen kierroksen otteluun ovat kuitenkin jopa poikkeuksellisen herkulliset. Omista pettymyksistämme minun ei tarvirtse muistuttaa, ManU sen sijaan pelasi tappiotonta Valioliigakautta aina helmikuulle kunnes kaikista mahdollisista joukkueista Wolverhampton oli se joka aiheutti Manchesteriläisille sen ensimmäisen tappion.

Sittemmin tappioita on ehtinyt tulla kaksi lisää ja ne ManUn kahdessa edellisessä ottelussa, ensin Stamford Bridgellä, sitten Anfieldillä. Ja kuten varsin hyvin tiedämme, ManU johtaa tappioistaan huolimatta liigaa kolmen pisteen erolla meihin ja meillä se yksi ottelu vähemmän pelattuna. Sellaista reaalimaailman Shakespearea ei ole joka olisi kyennyt mielenkiintoisemman käsikirjoituksen tähän iltaan laatimaan.

Väittäisin että menee hifistelyn puolelle jos vaivaisin päätäni sellaisella tilastolla että kyseiset seurat hakevat molemmat ennätyksellistä Englannin Cupin välieräpaikkaa numero 27. Sitä tilastoa me emme kuitenkaan voi valitettavasti sivuuttaa, että keskinäisissä otteluissa ManU on ollut viime aikoina niskan päällä. Kuuteen otteluun emme ole voittoon kyenneet ja ManU hakee jo neljättä peräkkäistä voittoa. Pirulliset paholaiset p*rkele!

On helppo puhua apinasta selässä, sillä me voimme olla vaikka kuinka paljon parempi joukkue viheriöllä, mutta tarvitaan sitten vaikka Abou Diaby varmistamaan että voittoon paremmuuskaan ei riitä. Tai Chris Foy? En sitten tiedä mitä videoita Arsenella on tapana joukkueelle näyttää valmistautumisen yhteydessä; edellinen ottelumme, kaverin edellinen ottelu, edellinen seurojen välinen ottelu..? Olisiko Chelsea ottelumme vuodenvaihteen tienoilta oikea valinta tällä kertaa?

On tämä kiusallista. Vain tovi sitten meidän ympärillä kohistiin kaikkein märimmissä unissa jopa neljästä pokaalista, kuka vakavissaan, kuka ei lainkaan vakavissaan, kohistiin yhtä kaikki. Ja kas, tappio tänään ja oljenkorsia on jäljellä yksi, ManUlla kolme. Hyi h*lvetti mikä ajatus, enkä uskalla edes spekuloida psykologisilla vaikutuksilla Valioliigaan jos emme onnistu osoittamaan olevamme varteenotettavia haastajia voittamaan liigan sitten tappiottoman kautemme.

Puhumalla me emme tänään voita, ei etu-, saati jälkikäteen.. Mitäkö tällä sitten tarkoitin? Sitä että kiemurtelin tuolillani kun Wenger palasi vielä tiistain tappioon ATVO:n haastattelussa. En nimittäin ole lainkaan vakuuttunut että oikea viesti pelaajille on se että ’olisimme takuulla jatkaneet Mestareiden Liigakauttamme jos vain Busacca ei olisi van Persietä ulos ajanut’. Ehkä olen sitten vain vanhanaikainen, mutta sen sijaan että ruoskisimme ja vaatisimme itseltämme enemmän, viesti on että olemme yhtä hyviä, siis jopa parempia mutta tuomari päätti toisin.

Jos viesti sitten medialta piilossa joukkueen sisällä on toinen, miksei kertoa se myös meille kannattajille? Meidän kannattajien keskuudessa on pikkuhiljaa rakentunut kuppikuntia, kärjistäen tuloksista huolimatta managerin nimeen vannovat ja muut. Arsenen ’onni’ on ollut se että meillä on muutama niin keskinkertainen pelaaja, että kritiikki on usein kohdistunut heihin ja näinhän sen ei loppupeleissä pitäisi olla.

Edellisten parin kappaleen funktio ei ollut olla tässä kohtaa kriittinen, siis lähtökohtaisesti kriittinen odottaessani tänään voittoa ja sen vaatimaa ilmettä. atuin nyt vain vetämään aavistuksen herneen nenään kuunnellessani manageria kertomassa kuinka hän oli täysin vakuuttunut meidän jatkopaikasta B*rcelonan kustannuksella jos.. Kaikella kokemuksellaan, miten hän suoraan sanoen kehtaa pakoilla totuutta näinkin räikeästi. En tietenkään voi väittää mustaa valkoiseksi itsekään jos jossittelemaan lähdetään, mutta miksi edes lähteä, eikö se ole naiivia jos mikä.

Vielä kerran, huoleni on se että jälleen kerran tuloksia halutaan verhota minkä ikinä syiden taakse. Lähes legendaarisesta prosentin kahden päässä dominoinnista muutama kausi takaperin alkanut ’illusiointi’ saa jo David Copperfieldin kalpenemaan. Tänään illalla kello 19.15 kyse ei ole illuusiosta, kyse on yhä kasvavien paineiden alla uskottavuudesta. Se ei tarkoita ettäkö uskottavuutemme olisi mennyttä jos häviämme. Tarvitsemme kuitenkin uskottavan esityksen, ei esitystä missä emme saa ensimmäistäkään laukausta maalia kohti, mutta olisimme saaneet ja voittaneet jos..

Allekirjoittaneella on tunteet nyt niin pinnassa, että vähäisenkään rationaalisuuden puutteessa on kaiketi viisainta viettää tätä kirjoittaessa myöhäistä perjantai-iltaa muissa merkeissä kuin kirjoittamassa teille kyvyttömyydestäni rationaalisuuteen. Olo on kaikista loukkaantumisista, kaikista epäilyistä, kaikista selityksistä ja naivismista huolimatta.. Err, h*lvetin vaikea itse asiassa kuvata oloa. Odottava? Ensi perjantaita odottava, hupaisa skenaario jos uusintaan menee.

Arsene Wenger, sinä tiedät Fergusonin taktiikan. Epäilen että Viskinenä tietää sinun tietävän sen niin hyvin että saattaa yrittää kierosti yllättää. Ollaan valmiita reagoimaan, kerrankin, muuttamaan jotain jos tarve vaatii. Minulla on median välittämänä kuva tavasta millä manageri pelaajiaan inspiroi tähän otteluun. Valehtelisin jos väittäisin olevani vakuuttunut saamastani kuvasta, mutta siitä olen vakuuttunut – on pakko olla, tottakai – että tavoite on v*tun sama ja yhteinen. Aaron Ramseyn odotettu paluu tänään, en tiedä, come on h*lvetti Denilson (yhteinen hyvä ajaa ihmisen epätoivoisiin odotuksiin).. Toivottavasti tämä ei enteile mitään että taustalla soi Moonsorrow, ja kuulostaa hyvältä.

COME ON ARSENAL!!!

93 thoughts on “Kaksi haavoitettua eläintä

  1. Djourou sitten todennäkösesti loppukauden poissa. Vttu mitä PSKAA tää on etenkin viimeaikoina ollu. Haista jalkapallo vttu!

  2. Kyllä meitä Arsu faneja ollaan taottu viimeiset pari viikkoa päin näköä jatkuvasti. Peleissä ei tule tulosta, ja miehiä viedään lasarettiin. JD:tä tässä vähiten tietty tarvitaan… 😦

  3. Isse: ”Pidän pienenä ihmeenä, jos jotain dramaattisen epäonnekasta ei tänään tapahdu.”

    Nyt se sitten tapahtui… Loppukausi on ainakin nyt pitkälti taputeltu.

  4. Voisi kait sanoa, että taistellaan enää yhdestä pystistä, mutta rehelisyyden nimissä en mitenkään jaksa uskoa, että ”taisteltaisiin” edes siitä.

  5. Turha itkeä maalivahdista. Me ainakaan siihen todellaakaan kaaduttu. Vittu jos ei maaliakaan tehdä niin vitun vaikee voittaa

  6. AW voisi nyt siirtyä sivuun. Kiitos ja näkemiin. Kaikkihan sen tietää ettei tästä jengistä ole mihinkään.

  7. kentällä on melko paljon liikaa koiranpentuja! muna fanien ilakointia on aina niiiiiiin ihan kuunnella!!

  8. Peetu:täyttä asiaa. Miten kauan Wenger uskoo omia valheitaan ja miten kauan seuran johto ja pelaajat uskovat noita? Mr.Wenger kiitos ja hyvästi. Jos ollaan PLssa edes 4., niin sekin on hyvä. Ja jos Wenger jatkaa ens kaudella, en tiedä jaksaako noita pelejä oikeasti edes katsoa, kyllä tää on moneen kertaan nähty. No ei kai tästä irtikään pääse, vittu. DOWN YOU GO, SUFFER LONG!

  9. Ei sillä et ois vaikuttanu peliin mitenkään mut miten VTUSSA ei paul ”perus-britt, puhdas taklaaja” scholes saa ikinä punasta?! JUMALAUTA!

    Ja mikä torjunta taas Munijalta, huh!

  10. Sir Alex pyyhkii wengerillä lattiaa taktikkona. Eiköhän se ole jo useana viime vuonna nähty että wengerin aika on jo ohi. Eikä se osaa myöskään rakentaa voittavaa joukkuetta. Pelkät nuoret löydöt ei riitä. Kesällä taas lähtee ”kokeneempia” pois,melko varmasti Cesc, AA ja Bendtner.

  11. Olipas taas ottelu. Almuniaa ei todellakaan voi syyttää mistään. Siinä vaiheessa kun muu joukkue oli jo päät painuksissa luovuttanut, niin hän heitti pari game saver -tasoista torjuntaa. Harmi vaan kun ne ei ollu game savereita koska muu joukkue ei edes yrittänyt…

    Nyt tuli jotenkin lopullinen fiilis, että tä kokoonpano ei koskaan voita mitään. Viimesetkin toivonrippeet mennyt. Varmasti roikutaan niin ja näin vielä vähän aikaa mestaruustaistossa, mutta kevään aikana tulee varmasti muutama aika katastrofaalinen ottelu, joissa henkinen kantti pettää ja lopulta Muna juhlii pokaalia melko turvallisella erolla.

    Meillä on vain liikaa alisuorittajia, joilta puuttuu se viimeinen jippo ja rutistus pelien ratkaisemiseen. Aika monta miestä saa minunkin puolestani mennä kesällä vaihtoon ja tilalle kokeneita, voittamaan tottuneita, henkisesti kovia kavereita. Heidän johdatuksellaan nuoret superlahjakkuutemmekin voivat voittaa jotain, mutta eivät keskenään.

  12. Mahtaa Almuniaa ketuttaa: pelaa munaa vastaan huippupelin, mutta muut hölmöilevät.

    Näinhän siinä kävi: kahdessa viikossa kolme neljästä pokaalista pataan. Eipä tarvi Wenkun enää hehkuttaa, että olemme vielä kaikessa mukana. Ja näin tapahtui erityisesti, kun jouduimme uusintaan divaribändejä vastaan. Eipä ollut mitenkään sattumaa, että niitä uusintoja tuli – vastustajat, jopa divarijoukkueet, osaavat tuon pelisysteemin liian hyvin. Ja mitään muuta tapaa meillä ei ole niin kauan, kun wenkku istuu penkin päässä. Jos valkkupokaalia ei tule, on lähes käsittämätöntä, jos penkinpäähän ei tule joku muu.

  13. Joo, aika tuttua menoa oli taas Manua vastaan. Pidetään palloa ja hävitään selvästi.
    Niillä vain on henkinen yliote. Ja loppukausi vedetään sitten 2lla topparilla, Squilcielnylla.
    Koville ottaa uskon kanssa…WBA matsissa kovat paineet ensi lauantaina ja niistähän nuo kaverit eivät tykkää. Liigacupin tappiosta tuo itseluottamus sai ison kolauksen ja ei näytä toipuminen onnistuvan. Heikompaa Manuren kokoonpanoahan ei usein tule vastaan.

  14. Taisi tämä ottelu tulla liian aikaisin barca-pelin jälkeen.

    7 viime ottelussa Arsu on tehnyt vain kerran yli 1 maalin (L.Orient kotona) – vaikeaa voittaa pelejä jos ei tee maaleja. Hienoa nähdä Ramseyn taas pelaavan, muuten kaikki niin kovin tuttua. Peliä hallitaan näennäisesti, muttei maalipaikoille päästä. Ja kun päästään, laukaukset ovat ö-luokkaa; vastustajan maalivahdin pelatessa jälleen ”huippupelin”.

    Taidan kiskaista Jallu-pullon naamaan ja mennä nukkumaan, ei tätä oikein juuri nyt jaksa.

  15. Onneks on jo niin turtana näistä häviöistä ja oluesta ettei osaa enää kunnolla vituttaa……?
    Peetulta hyvät teesit , allekirjoitan joka ikisen .
    Fakta on että tällä kaudella ei näillä jätkillä voiteta yhtään mitään , näillä on tatuoituna looserin leima otsaan . Whiskynose oli taas valovuoden edellä Wenkkua taktiikkapuolella .
    Pidän kakkossijankinkin pitämistä ihmeenä , takaa tullaan sen verran kovaa . Nyt kun JD on vielä kaiken tod.näk. mukaan poissa loppukauden niin tukkaan tulee vielä monta kertaa alakerran heikkouden takia , rugbyjengien kanssa ollaan tosi kusessa.

    Pääsee taas pelaajat kuulokkeet päässä kertomaan lehdistölle että ”opimme tästä tappiosta”
    ja kotiin päästyään mennään twitteriin runoilemaan että ”olemme pahoillamme ” , voi vittujen kevät .
    Ei todellakaan jaksa enää lukea mitään soopaa . Kauden jälkeen on tultava MUUTOS .
    Alkaa jo toivoa että ökyryssä sais ostettua seuran ja pistäisi tuulemaan . Tämä tie on nähty……….

  16. Pelataan me loppukausi sitten kuinka ala-arvoisesti tahansa, nin Wengerin sopimus kestää edelleen vuoteen 2014. Ja voimme olla täysin varmoja, että sitä ennen ei muutosta manageripuolella tule tapahtumaan ainakaan seurajohdon aloitteesta. Iso kysymys on tietysti sekin, kuka siihen tilalle tulisi.

    Absurdia tietysti miettiä managerivaihdoksia, kun ollaan liigataistossa näinkin hyvin mukana. Mutta (melkein) kaikkihan me tiedetään, miten siinäkin kisassa tulee käymään.

  17. Saapa nähdä, millä Wenger tämän selittää. Selittää kumminkin ja toteaa, että tästä opitaan ja tasitellaan vielä tosissaan liigavoitosta.

    Ei jaksa. Ei jaksa. Taidan noudattaa tuota Jarskin kaavaa. Siinä on paras sisältö tälle illalle. Ja loppukaudelle…

  18. Nyt ei pysty tässä vitutuksen määrässä sanomaan mitään perusteellista tai rakentavaa kommenttia, vaan täytyy vain sanoa, että NYT VITUTTAAAAAA perkele! Nuo Wenger:n pikku primadonna ei vaan osaa tehdä mitään muuta oikein, kuin vain kilpaa pyydellä anteeksi jonku twitterin kautta, ei semmone auta saatana! Nyt vois laittaa sen Nylon Beatin: rakastuin mä luuseriin-biisin soimaan, sopii ihan helvetin hyvin tähän fiilikseen! Kiitos ja anteeksi…

  19. On tää kyllä ”välillä” niin raastavaa olla Arsenalin kannattaja… Kyllä on ollu kortilla hyvät fiilikset viime vuosina :/ Sivusta seuraajana pakko myöntää, että jotain isompaa muutosta tässä nyt tarvitaan, vaikka pahoin pelkään, että managerin vaihto pieleen mennessään pudottaa seuran keskikastiin… Tosin nykyiselläkään tuskin mitää muutosta tulee…

  20. AW muihin tehtäviin mitä pikimmin sen parempi. Manu vei meitä taktiikan kautta 100 – 0. Meidän ”pelipojat” olivat lauma lampaita ja mitään ei saada aikaiseksi. Materiaali on niin vähissä, että Diabin ja Denilsonin kaltaiset pelaajat joutuvat pelaamaan, niin ovat kyllä AW:n luottomiehiä. Vajaassa 2:ssa viikossa 3 pokaalia menetetty. Enää on yksi jäljellä ja se on meidän. Aina TYKKIMIES.

  21. Putoaminen lähivuosina keskikastiin on todellinen vaara, kun pelaajia lähtee taas kesällä pois ja wenger ei korvaa heitä hankkimalla ketään todellista vahvistusta tilalle. Samaan aikaan cityt ja tottenhamit ovat vahvistuneet aiemmasta. Tästä pelistä wenger ei kait paljoa pysty valittamaan kun johtokunta oli käskenyt pitämään turvan tukossa ja lopettamaan jatkuvan julkisen itkemisen.

  22. Taas kerran isossa ottelussa turpaan – tuttu kaava jo edelliskausilta. Pallonhallinnasta huolimatta hyviä maalipaikkoja ei pystytty luomaan. Keskityksiä oli todella iso määrä, mutta vain parissa tilanteessa oma pelaaja pääsi jatkamaan ja niissäkin ratkaisusta puuttui se viimeinen silaus. Se ihmetyttää miten manu voittaa oikeastaan joka kerta samalla kaavalla, eli tarkalla puolustuspelillä ja vastahyökkäysillä. Rooney vastasi tänään rakentelusta, kun useita avainpelaajia oli sivussa ja Rooney olikin mukana jokaisessa manun luomassa tilanteessa.

    Meillä olisi ollut tänään muutama hyvä paikka manun tyyliseen nopeaan vastaiskuun, mutta yleensä hyökkäysistä otettiin aina vauhti pois pelaamalla palloa sivulle ja taakse, että manu sai rauhassa kasata rivinsä. Ilmeisesti se olisi ollut epäreilua hyökätä 4 vs 4 ja siksi arsenal odotti, että manu saa vähintään 8 miestä alas. Harmi vain, että manu ei ollut yhtä reilu omissa tilaisuuksissaan.

    Valioliigassa on vielä hyvin ohut sauma mestaruuteen, mutta se käytännössä edellyttäisi kaikkien pelien voittamista – manu mukaan lukien. Aika vaikea on kyllä siihen uskoa varsinkin nyt, kun Djoroukin loukkaantui ja peli ei hyökkäyspäässä toimi ilman fabregasia. Toivottavasti ensi kaudeksi joukkueessa tapahtuisi isoja muutoksia ja myös pelitapaa mietittäisiin uudestaan, kun nykyisellä tyylillä ei näytä paljon isoja voittoja irtoavan.

  23. Niin, tällä tyylillä päästään aina ”lähelle”… Ja vielä viskinenän taktiikasta: voitto varmistettiin sillä, että kentälle laitettiin kokeneet Giggs ja Scholes – tosin tän matsin ne ois hoitaneet ilman noitakin.

    Nämä kaudet muistuttavat kyllä liikaa toisiaan: about maaliskuussa putoamme kaikista cupeista ja valioliigassakin alkaa lopullisesti tökkiä. No, wembleylle ei tarvitse enää mennä tällä kaudella.

    Kunhan emme tällä mokaamisella antaneet Munalle uutta intoa – todennäköisesti annoimme.

  24. olen tästä ennenkin itkenyt ja itken jälleen… vituttaa suunnattomasti miten sitä taas jaksaa masentua tästä paskasta vaikka järjellä ajateltuna tuloksen tiesi jo viime kausien perusteella… uskomatonta miten minäkään en opi mistään mitään, turha haukkua AW:ta ja pelaajia siitä läksyjen oppimattomuudesta.
    muutama teesi tulevasta eniten vituttaa tyyliin:
    a) Evra pääsee taas sanomaan ”Miehet vs. pojat” ja se on niin totta kuin olla voi…
    b) Wenkun selitykset: ”Olen tyytyväinen peli-esitykseemme, kärsimme huonosta tuurista emmekä olleet ”sharp” tärkeissä paikoissa, 10:stä tällaisesta pelistä häviämme 2″. jokainen yli 2-v tietää ettei toi pidä paikkaansa, nyt ollaan viimeisestä neljästä MunA pelistä hävinneet neljä ja aina sama laulu
    c) missä johtajuus? Almunia ja Jack ainoat jotka oikeasti jotain yritti loppuun asti. 11 johtajaa… ja vitut
    d) loppukausi. lähes 100% varmuudella vielä jossain vaiheessa uskon näihin lampaisiin. tuloksen tietää kaikki, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. helpompi uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen kuin tähän joukkueeseen
    e) mikään ei tule muuttumaan, me ei tulla voittamaan lähivuosina kuin yksittäisiä pokaaleja. ja silti vuodesta toiseen seuraan tätä samaa paskaa. ”muijan voi vaihtaa, joukkuetta ei”- pitää liiankin hyvin paikkansa. pitkässä juoksussa Arsenalin kannattaminen on paljon enemmän pettymyksiä kuin ilon tunteita.

    olipa taas positiivista tekstiä, pahoittelen, muuhun en pysty ja jonnekkin tämä paska on purettava.

  25. Tommi, Kif: en kyl usko että tappiot Milk cupin finaalissa tai barcelonalle ois aiheuttanu mitään itsetunnon romahtamista. Pitäis varmaan olla jotain itsetunnoksi luokiteltavaa että se vois romahtaa! Oon yleensä tosi positiivinen ja optimistinen, etenkin Arsenalin suhteen, mut kaljakupin jälkeen laitoin AFSC:n sihteeri(kö)lle tekstiviestin tyyliin: tää joukkue ei tuu voittamaan ikinä yhtään mitään, ja siltä se kyllä alkaa näyttämään :(.

    Ois ihan hiton hienoa nähdä vielä valioliigapytyn nostaminen tällä kaudella, mutta vaikeaa se tulee olemaan.

    Tänään päivemmällä ajattelin et toivottavasti tää kausi ei tuu peilaamaan ’99 kautta… Muna vei meitä cupissa (perkeleen karvarinta-apina!) ja voitti loppujen lopuks triplan. Tänään oltais voitolla vielä voinu pitää intoa yllä ja taistella kunnolla tuplasta, mut kun ei niin ei. Ennustus loppukeväälle on että muna vetää vähintään tuplan, ehkä myös siitä innostuneena tsämärin mestaruuden. Ja tolla vtun joukueella…

  26. unohtu pistää vielä f
    f) kaikki muistaa miten AW sanoi ettei me tarvita viittä topparia. eipä niin.

  27. Ja lopetan jorinani Muna-fanin kommenttiin Guardianissa: I think we had more trouble against Crawley.

    Hyvää yötä, goonerit!

  28. Loppukausi ilman veskareita ja toppareita + keskellä Hölkkä ja Diaby + maalinteko tökkii = varma mestaruus!

  29. Bergkamp: ihanko tän pelin perusteella tuomitsit Arsenalin taistelemaan blackburnien ja nevertonien kanssa keskikastiin lähitulevaisuudessa? Oiskohan pientä ylireagointia yhden matsin perusteella?

    Miku: mitähän se viides toppari ois sitten tehny tähän asti tammikuun alusta? Neppaillu kassejaan ja odotellu JUST TÄTÄ loukkaantumista? Siihen hommaanhan ois helposti irronnu varmaan joku Mertesacker tai Nesta. Ja tosi halvalla!

    Artsi: hiton hyödyllinen postaus loppukevään motivaattoriks. Toi artikkeli sisäistämällä me fanit todennäkösesti saadaan just se mitä me halutaankin kevään päätteeks: ei mitään! Vai haluisko sittenkin jotkut meistä voittaa jotain, edes sitten vaan valioliigamestaruuden?

    Ja vielä: APe: Vai ollaan menetetty 3 pyttyä 2 viikon sisään… Muistaakseni näistä 3 ”menetyksestä” vain yhdessä pelattiin finaalissa. Tsämärissä ois ollu vielä muutama kierros ja fa cupissakin pari ennenkun oltais oltu pytyssä oikeesti kii.

    Vituttaahan se tässä ihan helvetisti. Mut vielä on valioliiga mistä taistella. Isoa taistelua se tulee tarvitsemaankin, mutta parhaat mahdollisuudet meillä on noista 19 muusta porukasta juuri tästä pokaalista tapella ja kaikki on tämän suhteen edelleen omissa käsissä. Kiva on päästellä höytyjä pihalle kun turpaan tulee vasemmalta ja oikealta, mutta parhaiten joukketta auttaa kannatus, ei haukkuminen.

    Pakko lisätä vielä ettei nyt ollut tarkoitus hyökätä ketään vastaan mitenkään henkilökohtaisesti. Ottaa vaan vtusti nuppiin tää tarpominen ja se minkä ite otan jo aivan suunnattomana epäonnena tai muuten vaan asioiden pieleen menemisellä. Mut enemmin kuin kannattamansa joukkueen tilapäinen menestymättömyys tökkii, tökkii tää yltiöpäinen dissaaminen ja surkuttelu.

  30. finnish Gunner: kirjoitin jo tossa tekstissäni ettei paljoa positiivisuutta heru.
    se mitä sillä viidennellä topparilla sitten oltaisiin tehty: sillä oltaisiin voitu säästää esim. juuri nyt loukkaantunutta JD:tä, me ollaan pelattu lähes tulkoon joka kolmas päivä vuoden alusta asti, Djourouhan loukkasi olkapäätään jo tammikuussa (saattoi olla helmikuun alussa, en ala tarkastamaan). sitä viidettä topparia oltaisiin voitu esim. käyttää niissä peleissä joissa Miquelia on peluutettu, lisäksi muutamassa muussa. kauhulla tässä odottelen Kos-Squillaci toppariparin otteita. todellisella kauhulla. eikä sen välttämättä olisi tarvinnut mikään 20 miljoonan ostos olla. ihan vaikka vaan joku kokenut perusvarma valioliigatoppari.

  31. Finnish gunner..no en tietenkään vaan meidän suunta on ollut koko ajan se jo 4-5 vuotta että menetämme pelaajia ja emme saa mielestäni korvaavia tilalle..eli kun katsotaan wengerin tavalla asioita eteenpäin vielä kausi tai kaksi…niin kuten sanoin putoaminen keskikastiin on todellinen vaara. Lue tarkemmin, en väitä että niin käy enkä tietenkään toivo mutta mielestäni tämä on täysin mahdollista jos ja kun seuran asioita hoidetaan näin.

  32. Tulipahan katseltua peli Manu-fanien piirittämänä. Kiva tunne hävitä…………..

    6 pitkää vuotta ilman ainuttakaan pokaalia. Tän kauden mahdollisuudet kustu parissa viikossa. Lasaretti täynnä avainpelaajia. Yritäpä repiä siitä huumoria.

    Olin jo viime kauden jälkeen sitä mieltä että Arsene ei tähän seuraan enää pokaaleja tuo. Noh, pitkälle tätä illuusiota kestikin. Hente tais päivityksessään jotain illuusiosta puhua…en jaksa känniltäni muistaa enkä tarkistaa. Totuus taitaa olla ettei me tällä systeemillä ja kokoonpanolla päästä kuin lähelle…ei sinne pokaaliin asti. Kuka tästä on vastuussa? Se, joka joukkuueen kasaa ja systeemit luo. Manageri. Ensin meitä vei Mc Leish. Sitten Guardiola. Nyt (jälleen kerran) Ferguson. Hmmmm…..tulee jotenkin mieleen että kuuden pokaalittoman kauden ja tän uuden nöyryytyskauden jälkeen WENGER vois painua VITTUUN ja tässä seurassa pitäis alkaa tekemään asioita oikein!!!

    Jos saatana tällainen tavallinen sohvaperuna näki asiat paremmin jo kauden alussa kuin suurseuran manageri niin onhan se nyt saatana ihme. Pitkin kautta ollaan saatu lukea Arsenal-henkisten ihmisten (ex-pelaajien ja muiden sydämeltään tykkimiesten) kannanottoja nykymenosta ja silti yhden henkilön päätösten takia sama paska eli menestymättömyys jatkuu.

    Jos joku saatanan viisas kehtaa vielä aukoa turpaansa mulle tän kirjoituksen negatiivisuuden takia niin sanon suoraan että painukoot vittuun. Olen enemmän kuin vittuuntunut häviämään ja kuulemaan sitä ettei Arsenal ja sen kannattajat koskaan voita mitään. Tänään mulle sanottiin tämä päin naamaa enkä voinut rehellisyyden nimissä väittää edes tekosyillä vastaan. VITTU!!!!

Jätä kommentti goonermind Peruuta vastaus